Vierailija

Olemme eronneet riitaisasti riitaisasta avioliitosta. Takuulla ratkaisu oli oikea, mutta silti vaikea.

Lapset on isällään joka toinen viikonloppu.



Olen iloinen siitä että isä viimeinkin viettää aikaa lasten kanssa ja hoitaa heidät sen kaksi päivää kerrallaan. Yhdessä ollessamma se olin aina minä.



Lapset lähtevät isänsä luo mielellään. Minusta vain tuntuu että koska näkevät niin harvoin, isä pääsee tosi helpolla. Tunnen että vastuu lapsista on kokonaan minulla, isän luona käydään vain pitämässä hauskaa, ja samoin isä saa kerätä vain " kermat pinnalta" ja muuten elää vapaasti. Itse elän lasten kanssa sen arjen, koulut, päivähoidot, oma työ ja muut arkiaskareet.



Isän luona ollaan viikonloppu jolloin on aikaa tehdä kaikkea erilaista ja myös isän taloudellinen tilanne mahdollistaa antaa lapsille isompia elämyksiä kuin minun.



Toki itse haluan lasteni kanssa elää, ja toisaalta kantaahan isä vastuuta maksamalla elatusapua. Pelkään vain sitä että lapset jossain vaiheessa alkavat nähdä ne isän " sirkushuviviikonloput" niin paljon parempana kuin meidän tavallinen arki että haluavat isälleen.



Nyt kun isä vielä on löytänyt itselleen uuden kumppanin, tunnen että mitä minulla on lapsille tarjota verrattuna isään.

Isän uuden kumppanin olen täysin hyväksynyt ja onnea heille toivon, siinä ei ole ongelmaa.



Mutta kaikki ne yhteiset vuodet se olin minä joka lapset ja kodin hoiti. Nyt tuntuu ettei se ole ollut minkään arvoista. Tunnen että lapset näkevät sen normaalin perhe-elämän, mikä heiltä jäi riitaisassa kodissa näkemättä, ja haluavat sinne.



Enkä ole edes se hankala akka joka vain riiteli. Isä on nyt uuden suhteensa myötä myöntänyt kuinka väärin hän minua kohteli.



Kommentoikaa jotenkin, että löytäisin jotain ajatusmalleja itelleni, ehkä uusiakin.

Kommentit (15)

Sinä olet lapsillesi kuitenkin äiti ja varmasti se rakkain vaikka nyt hetkellisesti isän tarjoamat sirkushuvit ja uusi suhde kiehtovatkin. Kyllä se arki siihenkin suhteeseen tulee. Varmasti aluksi äitipuolikin yrittää parhaansa olla kiva lapsillesi mutta ajan oloon tilanteet normalisoituvat ja lapsetkin huomaavat että ihan samaa arkea isän luona elätään iloineen ja suruineen kuin äidinkin luona.



Luota itseesi keskity olemaan lapsillesi hyvä ja läsnä oleva äiti. Älä mieti mitä kaikkea he isältään saavat vaan nauti siitä että sinä saa olla ihan rauhassa lasten kanssa.



t. samoja tunteita eron jälkeen läpi käynyt uusperheen äiti

Sellainen pointti vielä, että isän näkökulma voi tosiaan olla se, että koska hän ei SAA eikä EHDI elää lasten kanssa yhteistä arkea, hän koittaa jollain tavalla " ostaa" lapsilta halun tulla tapaamisille. Ehkä hän pelkää, että lapset eivät muuten olisi hänestä oikeasti kiinnostuneita.



Tuo saattaa tasoittua ajan mittaan, kun erosta kuluu aikaa. Muista, ettei kyseessä ole mikään kilpailu. Sinä kelpaat sellaisenaan, kunhan olet lapsille johdonmukainen, oikeudenmukainen etkä puhu isästä pahaa lapsille.



Ja tuo eroperhepistenet on kyllä hyvä sivusto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse olen yh, lasteni kanssa yksin. Ex saattoi toisen naisen raskaaksi avioeromme harkinta-ajalla jo. Minusta minulla on paljon enemmän tarjottavaa lapsille kuin exällä. Hän on isä, mutta hän näkee lapsia 4 vrk kuukaudessa ja minulle jää se kaikki muu aika kuusta. Minuun lapset luottavat, minulle uskoutuvat. Tietenkin lapsille myös uudet sisarpuolet ovat tärkeitä ja minusta on hyvä, että heillä on aikaa yhdessä. Mutta en näe itseäni mitenkään vähäisessä asemassa; olen heidän elämänsä tärkein henkilö. Vähän itseluottamusta, sisko! Olet heidän äitinsä, pienille se on maailma. :)

... eli mustasukkainen koska et usko olevasi riittävän hyvä.



Meillä uusperhekuvio jo 10 vuotta, ja kyllä se lähivanhempi on aina voittaja lasten sydämessä, vaikka etävanhempi ja uusi puoliso tarjoaisi mitä - on se sitten sirkusta tai arkea tai molempia. Johtuu siitä että siellä se lasten koti ja turva nyt vaan on. Mitä nopeemmin ymmärrät että jos lapsillasi on kivaa jonkun muunkin kanssa kuin sinun, sitä helpompaa teillä kaikilla pidemmän päälle. Oletko yhtä paniikissa jos heillä on hauskaa isovanhempien kanssa, tai kummin, tai kaverin perheen? Olet tärkein mutta ethän saa olla ainoa lastesi elämässä.

ei lapsikaan aina jaksa vaan hauskaa, en usko ainakaan.



itse olen naimisissa lapseni isän kanssa mutta huomaan välillä miettiväni miksi minä olen se joka hoitaa arkiset käytännön asiat, ja isä piirtelee ja hassuttelee lapsen kanssa. lohdutan itseäni ajattelemalla että mä olen tämän talon toimitusjohtaja ja koossapitävä voima, siis hyvin tärkeä henkilö. niinkuin sinä olet omille lapsillesi.

No joo 11, en mä nyt ihan noin tarkottanu. Totta kai meilläkin on hauskuutta, reissaamista yms. Mutta isää kun näkevät niin harvoin se on jotain suurta ja mahtavaa jo sen takia. Ja vielä lisäks kun isänsä kanssa ei tartte elää ollenkaan sitä " tylsempää" arkea, johon kuuluu aikuisten työkiireet yms. tahti siellä on taatusti toisenlainen kuin kotona.



Ymmärsitköhän?

Itse olen etäisän vaimo, ja näen asian aika lailla toisin. Kyllä meilläkin on omat säännöt, joiden mukaan meillä eletään, ei mitään sirkustelua. Esim. käsien pesut (joita ei kotona hoideta esim. kotiin tullessa ja ruokailujen jälkeen), puhtaat vaatteet, perushygienia opetetaan lapsille uudestaan joka 2. viikko. Koitamme opettaa lapsia perusruualle ikuisten ranskiksien ja roiskeläppäpitsojen sijaan. Nukkuma-ajat, läksyt, terveys- ym. asiat huolehditaan ihan kuten lähinkin luona, ainoastaan arjesta isä ei pääse osalliseksi, vaikka haluaisi. Isä haluaisi olla lasten kanssa enemmän (ja olisi halunnut eron aikaan halunnut lähivanhemmaksi), mutta näissä oloissa se ei ole mahdollista. Esim. tiedot lasten allergioista ym. isä joutuu itse soittelemaan läääriltä, kun äiti ei suostu antamaan edes terveystietoja lapsista.



Se, että isä oli ydinperheessä vähemmän lasten kanssa ei vähennä hänen vastuullisuuttaan vanhempana, kyllä ainakin mieheni perheessä oli kyseessä puhtaasti pariskunnan välinen työnjako, jossa mies hoiti perheen elatuksen ja kodin siivouksen, vaimo suurimman osan lastenhoidosta.



Lapset arvostavat panostasi takuulla sitten joskus, aikuisina, mutta en usko että he arvostaisivat panostasi ydinperheessä sen enempää. Lapsille kun asiat tuppaavat olemaan itsestäänselvyyksiä. Uskon, että lapset haluavat isälleen myös muista kuin aineellisista syistä, mm. siitä syystä, että jo pelkkä aika isän luona olosuhteiden vuoksi on harvinaisempaa herkkua.



Ole iloinen, että lapsillesi koituu edes jotain aineellista ym. hyvää miehen taholta, on myös paljon isiä, jotka eivät syystä tai toisesta enää tapaa lapsia eron jälkeen. Jos pystyt kääntämään asian positiiviseksi, jaksat varmasti paremmin. Koita tehdä pesäero exääsi ja kommunikoida vain välttämättömät, niin saat henkistä etäisyyttä. Monille on ollut apua Bruce Fischerin jälleenrakennuskurssista.



Tsemppiä!





Isällä oli heti uusi suhde ja samat tuntee pinnalla kuin sinullakin. Nyt erosta aikaa 6v: itselläni aivan ihana pari suhde josta 2 yhteistäkin lasta ja elämä niin mallillaan kuin vain koskaan olisi uskaltanut haaveilla. Exä on juuri eronnut naisesta jonka kanssa hyvin pian eron jälkeen muutti yhteen ja nyt hänellä on 2 exää joiden kanssa lasten asioita hoitaa kun hekin ehtivät lapsen ennen eroaan saada.



Tsemppiä sinulle! Ole vahva ja luota itseesi.



t. Riikka

Heti huomasitte mikä mussa mättää! On ihan oikeesti totta että se narsismista kärsivä miehenkuvatus sai mun itsetunnon miinukselle ja pahasti!!!



Näkyykö se itsetunnon puute musta noin selvästi, iiiiiiik!!!!!!!!

(mikäli teillä on se jokatoinen viikonloppu tapaamiskuvio). Mieheni on lastensa etähuoltaja ja hänellä on vaikeuksia juuri sen kanssa, etteivät lapset hänen luonaan voi kokea normaalia arkea, koska aikaa on niin vähän.



Muista kuitenkin se, että olet lasten ainoa biologinen äiti. Lapset varmasti rakastavat sinua ihan sinuna itsenään - se on vanhemmuudessa se onni.



Viestisi oli hieman ristiriitainen (kuten varmaan tunteesikin): toisaalta olin ymmärtävinäni, että ongelmasi on se, että isän luona on vain sitä " sirkusta" , eli ei tavallista elämää.



=> sitä voi toki ainakin yrittää korjata ehdottamalla tapaamisoikeuksien laajentamista. Siten lapset eläisivät myös sitä arkea isänsä luona.



Toisaalta pelkäät, että lapset alkaisivat viihtyä enemmän isänsä luona ja haluaisivat muuttaa sinne.



Tuon pelon kanssa joudut varmaan ihan itse tulemaan toimeen. Lapset yleensä arvostavat vanhempiaan sen verran kuin he " ansaitsevat" - ja muuten yleensä ovat lojaalimpia lähivanhemmalle kuin etälle. Ei kannata kadehtia uusperhekuviota - siihen kuuluu paljon hankalia tunteita. Yleensä lapset eivät suinkaan koe sitä uudeksi ydinperheeksi, vaan kokevat, että heille on tullut kilpailija (isän uusi kumppani).



Oletan, että jos kohtelet lapsiasi reilusti etkä esim. yritä estää heidän kontaktejaan isäänsä, he tulevat arvostamaan ja rakastamaan sinua äitinään. Ja mikäli he joskus haluaisivat viettää aikaa enemmän isänsä kanssa, ei kannata ajatella, että se jotenkin vähentäisi rakkautta sinua kohtaan. Yleensä lapset rakastavat molempia vanhempia, tosin eri tavalla. Rakkaus toiseen ei ole toiselta pois.



Loppujen lopuksi vanhemmuudessahan on päämääränä antaa ooikasten oppia lentämään turvallisesti, ei sitoa heitä pesään nilkoista.

Totta on kyllä tuokin että mulle lapset uskoutuu. Isompi purkaa surut ja murheet ja kiukun minuun. On itse kertonut ettei isälle uskalla kun se suuttuu niin helposti ja sanoo niin pahasti.

Pienempi taas on vielä niin pieni että käyttäytyy kotona mun kanssa eri lailla kun isällään. Isän seurassa jotenkin varautuneempi ja arempi.

ja saat siitä kymmenkertainen palkinto vielä jonakin päivänä. Lupaan sen. Erosin itse -97 jolloin lapset olivat 1,3 ja 5vee ja sama juttu oli meillä - isän luona oli (ja on edelleen) hauskaa ja kivaa, mun luona tylsä arkipäivä kotitöineen ja jankuttaminen. Nyt lapset ovat jo 14, 12 ja 11v ja näkevät asian hieman eri lailla. Täällä kotona on se turva jonka olen luonut näinä vuosina olemalla just se jankaava äiti mis on sääntöjä eikä juhlaa joka päivä. Täällä ollaan kohdattu ikävät päivät, tehty huutamalla (joskus) kotiläksyt, naurettu arjessa, käyty läpi konfliktejä kavereiden kanssa jne jne. Mutta täällä heillä on se arki just sellaisena kun haluavat sen, kun tulee tiukka paikka he valitsevat minut ja meidän koti, vaikka isän luona on hauskempaa. Elämä ei ole pelkkää funia. Minä on se joka on kuskannut, vienyt, hakenut, auttanut, asettanut rajoja. Uskallan luvata sulle että saat kaiken takaisin vielä - se on arjesta kun se elämä muodostuu. Teillä on teidän ihana maailma täynnä valopilkkuja. 7-8 vuoden päästä he muistavat sitä arkea paremmin kun ne kivat päivät. Sinä olet heille se turva johon saavat kääntyä kun ovat isompia ja niin he tulevat tekemäänkin. Tsemppiä ja jaksamista.

että jos äidin luona on arkista, ja isänkin luona olisi arkista, niin lasten elämä olisi kaikkinensa arkista. Kuitenkin hupailukin kuuluu elämään, ja jos lapset isän luona saavat sitä, niin elävät sen varjolla arjen sinun luonasikin iloisempina.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat