Vierailija


Miten ihmeessä pidätte hermonne kurissa (ette siis sorru korottamaan ääntänne jne.) kun lapsi vinkuu, itkee ja huutaa useasti päivässä ihan turhaan?



Jotkut päivät on selliaisia tuon vajaa 3-vuotiasan kanssa, että tuntuu olevan pelkkää huutoa vaan. Joka toinen minuutti on joku väärin päin ja heti ensimmäiseksi kiljuu/narisee/itkee/heittää tavaroita.



En yhtään enää jaksaisi kuunnella tuota huutoa. Korvissa soi....





Laittakaahan vinkit jakoon. On hyvin vaikea ymmärtää, miten kukaan tuollaista meteliä jaksaa rauhallisena kuunnella päivästä toiseen?! Jos lapsi itkee/vinkuu/huutaa, miten reagoitte?





Minä jaksan aikani toistaa esim. " mikä sinua harmittaa? Puhuisitko selvemmin/nätimmin, että saan selvää? Voinko auttaa?" Mutta kun jo kuukausitolkulla sama huutorumba jatkuu, joka päivä tulee se vaihe, jolloin en jaksa enää. Yritän ensin juuri noin kuten kirjoitin, mutta kun huuto ei lopu, luovutan ja sanon: " Selvä, ole hiljaa, tai mene huutamaan jonnekin muualle, korvani menevät rikki" .



Kommentit (18)


Mulla ei koskaan mene hermo, jos on vaan kaksi lapsista paikalla, mutta jos on kaikki neljä ja jollain heistä tai parilla parhaassa tapauksessa on ns. " huono päivä" , niin huh heijaa. Kun ne ei vaan ite märise ja riehu vaan ärsyttävät kaikki muutkin mukaan meininkiin, niin kyllä välillä menee itellänikin hermo jossain vaiheessa iltapäivää.



Rajat on kyllä meillä selvät ja lapset yleensä käyttäytyy ihan nätisti, ja julkisilla paikoilla ei koskaan mitään ongelmia, mutta kotona joskus mopo karkaa. Sitten kun on pakko laittaa ruokaa, siivota keittiötä, vahtia jonkun läksyjä, pyyhkiä pienimmän pyllyä jne., jne. ja siinä sitten joku vielä koko päivän kiukkua ja haastaa riitaa sisarusten kanssa, niin kyllä menee hermo.



Yhden äidin tiedän, joka ei koskaan menetä hermojaan, mutta hällä onkin yksi lapsi.

läpikäynyt zombie, että en sitten tiedä onko sekään parempi... Olen perusluonteeltani aika kipakka, mutta lasten kanssa en hermostu koskaan. Vajuan vain vähän aivottomaksi jankuttajaksi.



2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

eivätkä esimerkiksi saa koskaan huutokohtauksia kaupassa tms, mutta sitten on päiviä, kun mikään ei vain käy. Tänään on ollut sellainen. Kaikesta on tullut vääntöä ja kun heitä on kaksi, yllyttävät toisiaan.



2



Meillä on 3-vuotias melkoinen uhmapoika. Rajoja kokeillaan ja raivareita saadaan, mutta ei se silti mitään taukoamatonta huutoa ole. Miksi lapsenne huutavat taukoamatta?



Meillä raivoaminen kestää ehkä 5 minuuttia, sitten komennan huoneeseensa murjottamaan. Menee sinne itse tai sitten " niskaperse" -otteella ja huutaen. Mutta se loppuu sitten.



Meillä ei anneta vaihtoehtoja, eikä lapsi saa huutamalla läpi mitään. Ehkä siksi ei kovin usein huuda kauaa. Kaupassa saattaa huutaa ja raivota aikansa, mutta kun ei noteeraa, niin sekin päättyy pian.



Minä olen töissä sellaisessa ammatissa, jossa stressin, vastuun ja vaikeiden yhteistyökumppaneiden vuoksi pitää hermojen olla kunnossa. " Se voittaa, kenellä on parhaat hermot." Psykon testeissä jokaisella kerralla olen saanut erinomaiset arvostelut paineensietokyvystä ja stressin hallinnasta. Se pätee töissä ja kotona. Pää kylmänä ja pitää muistaa, että aikuinen hallitsee, lapsi on lapsi.



Miehen kanssa joskus kiehahtaa, mutta se on aikuisten välistä. Lapselle en raivostu, koska se ei johda mihinkään.

Musta on ihan oikein korottaa ääntään joskus. Ei se ole hallinnan menettämistä, se on asian painotusta.



Karjuminen ja huutaminen on sitten asia erikseen. Tosin itse olen kova ääninen nainen joten karjun painottaakseni ettei pöydällä kiipeillä jne jne..



Musta on kummallista ettei kolme- vuotias saa kiukutella. Meillä 1- ja 2- vuotiaat pojat saa ottaa rauhassa välillä matsia, kyllä maailmaan meteliä mahtuu! Lyömiset ja kiusaamiset kielletään. Napakka ei. Jos ei lakkaa niin menen luo, laskeudun lapsen lähelle, kosketan ja otan katsekontaktin ja selitän miksi ei saa lyödä: se sattuu. Jos lyö uudestaan niin otan lapion pois ja keksin tilalle toisen lelun tai leikin.



Meillä on alle 1- vuotias otettu pois kirjahyllyltä, sitä vanhempana tietää mitä kirjoja hyllystä saa ottaa. Pitää olla johdonmukanen eikä kieltää kaikkea, vaan ne mitä pitää kieltää. Kaikki ei saa olla kiellettyä tai lapsi turhautuu! Ajattele jos joku kieltää sua kokoajan tekemästä jotain?? Pitää sanoa mitä voi tehdä.



Alle 2- vuotiasta on selätetty lattialle ja on sanottu miksi tekee pahaa. 2- vuotias seisoo jo hyvin nurkassa, meillä 2- vuotias raivoaa ensin muutamia sekuntteja nurkassa ja kun kysytään onko kiltisti niin joko jatkaa huutamista tai nyökyttää ja pääsee pois TAI toinen kikka: otetaan leluja pois jemmaan ja niitä annetaan takaisin jos sanoo olevansa kiltti. Taas pois jos ei ole kiltti.



Musta 3- vuotias on vielä hyvin pieni, ei saa puhua liian vaikeasti, musta sää selität ihan liian hankalia juttuja, tavarat hajoo jos niitä heittää ja sattuu kun lyö, se riittää. Pitää kieltää ja toimia HETI. Ja ohjaa parempaan tekemiseen: anna kyniä ja paperia, toisia leluja, menkää puistoon -mitä nyt keksitte. Et anna periksi ja huokaile. Jos joku on kiellettyä niin se on kielletty aina. Musta lapsien kasvatus on hyvin lähellä koiran kasvatusta.

Meillä on tällä haavaa 4-vuotias uhmis ja 2-vuotias uhmis ja oikeasti välillä tuntuu, että pää helisee sen metelin jäljiltä.



Jos pääsen jonnekin pois täältä, menee puolisen tuntia ennen kuin se helinä alkaa vaimeta.



Mutta oikeasti en enää hermostu siihen, koska se nyt vaan kuuluu näihin vaiheisiin...


En minä huokaile ja anna periksi. Meillä on aivan selvät rajat. Ja aivan samat rajat on hoitopaikassakin (missä lapsi on päivisin, ja sielläkin jaksaa ulvoskella tasaisesti).





Ehkä tämä tapaus on harvinaisen sinnikäs huutaja tai minä harvinaisen huonohermoinen, mutta kyllä meinaa pää levitä tuon lapsosen kanssa toisinaan! Tunnen jopa vihan tunteita häntä kohtaan joskus.



En oikein ymmärrä, mistä sait ajatuksen, että puhun lapselle liian monimutkaisesti? Esimerkki: lapsi vetää housuja jalkaan. Jalat eivät tule ulos lahkeista sillä sekunnilla ja lapsi aloittaa heti housujen potkimisen kiukustuneena ja hirveän kiljumisen. Sanon: " kokeileppa uudestaan, kyllä se onnistuu" Kiljuminen jatkuu. Sanon: " jos tarvitset apua, pyydä nätisti, niin autan." Kiljuminen jatkuu. Sanon:" lopeta kiljuminen tai vien sinut rauhoittumaan" . Kiljuminen jatkuu. Vien jäähylle ja sanon: " saat tulla pois kun osaat olla huutamatta. Voin auttaa sinua sitten."





Kyllä kai 3-vuotiaallekin voi puhua kuten ihmiselle, kun kerran ymmärtää?



ap


Tapasi kuulostavat ihan maalaisjärjen käytöltä, samanaliselta kuin mitä meilläkin on.



Lapset eivät saa tahtoaan läpi koskaan. Emme tansii heidän pillinsä mukaan. Isompi lapsi ei vingu ja huuda, mutta tämä vajaa 3v tekee sitä koko ajan, on ollut samanlainen marisija jo piiiiiitkään. Ei tunnu oppivan sitten millään, että huuto ei hyödytä.





Jos ulvoen pyytää apua, kehitan pyytämään nätisti ja saa avun välittömästi. Kaupassa/kotona/ihan missä tahansa jos alkaa temppuilla, en siitä pelästy. Hän huutaa huutonsa, mutta toimintatapoja ei muuteta (esim. karkkia osteta tai kaupasta lähdetä siksi pois tms.)

Silti vaan jaksaa huutaa...





ap

Ainakin omalla kohdalla näin on käynyt. Ekan kanssa olin 22v ja nyt kuopuksen kaa 35v.



Ja toisekseen inhoan huutamista mutta ei se tarkoita kuitenkaan etten KOSKAAN huuda, silloin jos pinna on muutenkin jostain syystä kireällä.

Kai se on tosi pitkälle luonnekysymys ja myös tuo iän tuoma varmuus auttaa. Minulla on lehmänhermot. Opiskeluaikoina monet sanoivat, että minusta tulisi hyvä erityisopettaja, kun en menetä malttia koskaan. Minulla on viisi lasta, ja lapset tosiaan tykkäävät, kun en huuda. Erityisopea minusta ei tullut vaan kotiäiti.

Eli varmasti ja voimakkaasti kiinni ja kannetaan huoneeseen. Ei siis repimistä eikä riuhtomista, ei työntämistä eikä roikottamista. Varmat otteet, joista lapsi tietää että nyt mennään.



En reagoi vinkumiseen millään tavalla.

Sanon, että " en kuule mitään, kun sinä et puhu normaalilla äänellä" ja jatkan tätä kunnes lapsi lopettaa.

Minua ei niinkään häiritse huutaminen tai itkeminen, mutta " tyhjänpäiväinen" vinkumen ärsyttää niin, että pyrin kitkemään sen kerrasta pois.

Kolme lapsista on oppinut aika pian, ettei minulta saa mitään huomiota, jos äänensävy ei ole normaali tai huutoa =) Neljäs on vähän kovapäisempi. Saas nähdä kuinka hänen kanssaan käy.


Siltikään hermojen pitäminen ei ole yhtään sen helpompaa! On sietämätöntä kestää tällaista valitusta ja meteliä k o k o ajan!!



Ohihan se menee....no, usein lohduttaudun ajatuksella, että lapsi on ainakin terve kun jaksaa valittaa. Se hyvä puoli sentään. Mutta ei se montaa hetkeä jaksa aina yhdellä kertaa lohduttaa kun ja taas ottaa tärykalviin uusi huuto.





ap


Ai, rautahermoisia ei ole olemassakaan?? Kyllä tällä palstalla ainakin itseään mainostavat kovasti.





Minä myönnän, melkeinpä joka päivä tulee korotettua ääntä ja jäähyjä voi olla useakin päivässä :(





Ei-niin-rautahermoinen-ap

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat