Vierailija

Yhden lapsen äitinä jaksan ihmetellä ihmisten kommentteja siitä kuinka sisarukset AINA ovat niitä parhaita kavereita, ihan kuin yksilapsisessa perheessä kasvaneesta ainoasta lapsesta automaattisesti tulisi onneton! Ihmeellistä puhetta, eihän sisaruksista välttämättä todellakaan tule parjaita kavereita, syystä tai toisesta. Itselläni on kyllä se onnellinen tilanne että sisareni kanssa ollaan paljon tekemisissaä ja hyviä yhstäviä, mutta lähipiiriin kuuluu niitäkin, joilla näin ei ole. Uskon ja toivon että meidän ainokaisesta kasvaa silti ihan tasapainoinen aikuinen, vaikka hänellä sitä sisarusta ei ole. Mielipiteitä asian tiimoilta haluaisin silti kuulla, puolesta ja vastaan.

Sivut

Kommentit (31)

Mutta meidän leikki-ikäiset pojat ovat kuin paita ja peppu, leikkivät, riitelevät, sopivat ja huolehtivat toisistaan. Liikutun aina tuon tuosta kun ovat niin tärkeitä toisilleen.

Itsellä veli, olemme kuin yö ja päivä ja asumme eri puolilla Suomea. Välimme ovat ok mutta parhaita kavereita emme ole. Alle 10-vuotiaina toki leikimme paljon yhdessä, mutta kun murrosikä alkoi kummallekin tulivat omat kaverit tärkeämmiksi. Teimme myös ihan erilaiset valinnat koulu- ym asioissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ja oon onnellinen heidän olemassaolostaan. Ei olla koskaan oltu kuitenkaan erityisen läheisiä, ilmeisesti ollaan luonteina toisen kanssa liian erilaisia ja toiseen ikäeroa liikaa. Tämän erilaisemman kanssa ei edes lapsena hirveästi leikitty yhdessä ja harrastukset olivat aina erilaiset, ilmeisesti kiinnostuksen kohteet ja ajatukset elämästä ovat aina olleet niin erilaisia. Sen vuoksi en usko, että meistä koskaan ihan lähimpiä tuleekaan vaikka yhteyksissä toki ollaankin ja toimeen tullaan hyvin.



Miehelläni taas ei ole sisaruksia ollenkaan. Hän on ollut aina ihan tyytyväinen tilanteeseen, eikä näe mitään syytä miksi meidänkään kannattaisi hankkia useampi kuin yksi lapsi.

Jos on monta sisarusta ja yhdelläkin niistä sattuu olemaan hyvin mustasukkainen ja kateellinen luonne niin se yksi ainoa onnistuu saamaan sisarusten välit tulehdutettua. Sisarukset on aina niitä kaikkein kateellisimpia.

tai tolkuttoman riitainen, on useimmiten ollut jotain hieman outoa perheessä, esim. vanhemmat kohdelleet lapsia epätasa-arvoisesti (on pitänyt juuri kilpailla huomiosta, tavarasta tms. kuten joku tuossa mainitsi) tai ylipäätään ei ole osattu osoittaa aidosti välittämistä perheenjäsenten kesken.



Ja enkä ole sitä mieltä, että sisaruuden pitäisi olla yhtä auvoa ja rakkautta ja yhteydenpitoa, mutta outoa on kyllä, jos minkäänlaista kiintymystä ei joillain ole :(

Itse en ole ainoan sisarukseni kanssa missään tekemisissä. Elämäntilanteemme ovat valovuosien päässä toisistaan, ovat olleet jo 15 vuotta. Sama kuin olisin ainoa lapsi. Ei lapsenakaan oltu erityisen läheisiä. Ehkä opin paremmin ottamaan huomioon muita, kun kaikki piti jakaa toisen kanssa, mutta siinäpä se sitten olikin.

Totta on, että usein (ei aina) se sisarussuhde on kuitenkin elämän läheisin ihmissuhde, joka kestää läpi elämän.



MUTTA, älkää nyt hyvät ihmiset hysterisoiko tätä asiaa. Normaaliperheen yhdestä lapsesta kasvaa ihan tasan samalla varmuudella joko maailman fiksuin tai maailman hirvein ihminen kuin siitä suuren sisarusparven viidennestä tai toisesta muksusta. Luulisi tämän nyt kertovat ihan se oma pikku järkikin.



Ja kyllä, meillä on kaksi lasta, mikä on hienoa. Syynä lasten hankkimiseen EI ole ollut se, että "sille ekalle pitää saada kaveri".

Mutta tuo on totta että tiukan paikan tullen usein kuitenkin pitävät yhtä vaikka olisi mitkä välit!

Meillä myös vaan 1 lapsi. Ja itse olen 3 lapsisesta perheestä, jossa riitoja on vähän väliä siskojen kesken.

Minä ja mun sisko oltiin ihan pieninä kamut, sitten koululaisina - ei todellakaan. Parikymppisenä hätiseen tiesin missä siskoni asuu tai mitä opiskelee. Mutta nyt taas vanhempana, yli kolmekymppisenä, voin sanoa, että siskoni on paras ja kallein ystäväni. Yhteinen historia, luottamus ja rakkaus merkkaa niin paljon, että vaikka kokoaikaa ei pidettäiskään yhteyttä niin ollaan kuitenkin aina 'olemassa' toisillemme.

(mitä esim. minä en suinkaan veljeni kanssa ollut) niin voi niistä silti olla seuraa toisilleen. Veli ei ollut mun ykkössuosikkini leikkikaveriksi, mutta oli se tyhjää parempi silti silloin kun muita ei ollut tarjolla.



Pelkästään tämän varaan ei varmaan kuitenkaan kannata omaa lapsilukuaan rakentaa. Jokainen pyrkii sellaiseen perhekokoonpanoon jonka itse haluaa, muu olisi aivan pointitonta. Kukaan ei halua olla "vain esikoisen seuraksi tehty lapsi", sehän olisi kamalan surullista.

Sisarukset ovat monesti läpi elämän ystäviä. Muut ystävät tulevat ja menevät. Monesti sisarukset tukeutuvat toisiinsa jos vanhemmat sairastavat tai kuolevat. "Yksinäisellä" lapsella ei ole tätä mahdollisuutta. Entä jos hän kuolee auto-onnettomuudessa? Kuka sinua käy katsomassa sairaalassa?? Ketä sinä odotat katsomaan sinua kun ystävät kuolevat ympäriltä?

Minulla on kolme sisarusta (olen toiseksi nuorin).

Jo lapsena inhosin suurta sisarusparvea, vaikka meillä oli ihan normaali koti ja sisaruksiin ihan normaalit suhteet. Olen luonteeltani ujohko ja sisäänpäin vetäytyvä ja inhosin sitä, että aina oli joku puuttumassa asioihini. Edelleen inhoan sitä, että jos jonkun asian kertoo yhdelle sisarukselle, niin kohta sen tietävät kaikki (+ koko suku). Kotona ei ikinä ollut minkäänlaista rauhaa, vaan aina joku hulabaloo meneillään ja ihmisiä talo täynnä (usein oli myös sisarusten kavereita kylässä). Milloinkaan ei saanut olla yksin ja omissa oloissaan/ajatuksissaan. Yleensä myös joku riiteli jonkun kanssa.

Edeleen sama kuvio toistuu (ja samat roolit kaikilla kuin ennenkin), yksi päällepäsmäröi, yksi vetää herneet nenään ja yksi leikkii marttyyria.



Paras ystäväni oli (ja on edelleen) perheensä ainoa lapsi. Ihailin kovasti lapsena sitä ihanaa rauhaa joka heillä oli kotona, sekä sitä että vanhemmilla oli aikaa lapselleen eivätkä he olleet koko aikaa niin väsyneitä kuin omani.

Ystäväni on myös ehkä sydämellisin ja epäitsekkäin ihminen jonka tunnen. Suuressa sisarusparvessa oppii todellakin kynsin hampain pitämään kiinni omastaan ja vaatimaan itselleen sen mikä kuuluu (muuten jää kyllä ilman, muuta on turha väittää). Esimerkiksi perheemme kuopus on varmasti itsekkäin ihminen mitä on olemassa ja silti hän on sitä mieltä ettei ole saanut KOSKAAN omaa osaansa (tämä on se marttyyrisisko).

Nyksyisin minulla on ihan asialliset välit sisaruksiini, mutta ei läheiset. Sama pätee kaikkiin sisaruksiin, tapaamme muutaman kerran vuodessa, soittelemme silloin tällöin ja siinäpä se.

hän kärsi siitä kamalasti, ja aina sanookin, että ei ikimaailmassa hankkisi vaan yhtä lasta, mieluummin sitten ei yhtään. Mutta, toki ihmiset on erilaisia, eihän se kaikkia niin paljon häiritse.

Jos toisen (puhumattakaan enemmistä) lapsen saaminen on MAHDOTTOMUUS, niin silloinhan koko meidän perhettä uhkaa todella onneton tulevaisuus! Ainoasta lapsesta tulee onneton luuseri, ei ole kehen tukeutua kun tulee vaikea paikka, ja jos sattuu tosiaan niin kurjasti että se ainoa lapsi kuolee siinä onnettomuudessa, niin mua eikä miestä ei käy kukaan edes sairaalassa katosmassa. Sit jos se mieskin vaikka kuolee, niin ei ole ketään. Jep.

Tällä kokemuksella voin sanoa, että sisarukset ovat toistensa rakkaimmat ystävät ja pahimmat viholliset. Taisteluja löytyy, mutta sitten toisaalta taas tiimityöskentely välillä ihan huippuluokkaa.

onneton siskoistani. kaksi vanhempaa siskoa, nuorempikin heistä viisi vuotta vanhempi. Olin aina ulkopuolinen, minua ei otettu mukaan mihinkään. Se sattui.



Siksi itse päätin hankkia kaksi lasta, pienellä ikäerolla. ja nyt toinen onkin jo tulossa, ikäeroksi tulee vuosi.

miten ainoasta lapsesta tulee täysi hullut tms, niin muistelen ystävääni, joka joutuu veljensä kanssa hoitamaan kaikki asiansa oikeustoimien kautta. Veli ei pidä mitään yhteyttä sukuun muuten, koska kaikki ovat "paskaa". Kaikki muut ovat normaaleja, hyvin käyttäytyviä ja asiansa hoitavia mutta tämä yksi on vaan päättänyt että paskaa on.

1 voi kuolla, toinen muuttaa ulkomaille, kolmas käyttää huumeita ja josko se neljäs sit kävis kattomassa sairaalassa. Paitsi jos sillekkin tapahtuu jotain. Hyvä syy hankkia lapsia, en ollut edes ajatellut tätä!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat