Seuraa 

Äsken livahti viesti ennen aikojaan. Kiinnostaisi tietää, onko muilla mielessään synnytyksistä jotain tiettyä hetkeä, pientäkin yksityiskohtaa, jonka muisteleminen saa aina liikuttuneeksi. Itselleni jäi jostain syystä äärettömän hyvä mieli yhdestä pienestä hetkestä kätilön kanssa: noin puoli tuntia synnytyksen jälkeen kätilöllä oli vaihtumassa vuoro ja hän kävi hyvästelemässä minut synnytyssalissa, jossa olin jo seuraavan kätilön hoivissa. Synnytyksen hoitanut nuori kätilö laittoi käden toiselle olalleni ja sanoi: " Xxxxx, olit tosi reipas!" Tätä pientä hetkeä olen lukemattomat kerrat muistellut ITKIEN - tuntuu hassulta, että tuollainen pieni ystävällinen ele oli siinä tilanteessa niin tärkeä, että vieläkin - kaksi vuotta tapahtuneesta - muistelen asiaa kyynelsilmin. Synnyttävä äiti on kyllä tavattoman herkässä tilassa!

Sivut

Kommentit (35)

Minun yksi liikuttavimmista muistoista on synntyksen jälkeinen hetki kun mies meni muka käymään töissä ja tuli takaisin kahden ruusukimpun kanssa, toinen valtavan suuri kimppu vaaleanpunaisia ruusuja ja toinen pienen pieni todella kaunis vaaleanpunainen ruusukimppu esikoistyttärelle, silloin kyllä itketti kun mieheni ei ole koskaan kymmenen vuoden yhdessäolon ajan ostanut kukkia. Sinä samaisena yönä mieheni nukkui synnytyksestä rasittuneena kuin tukki, mutta me tytöt jutusteltiin ja tuijoteltiin toisiamme koko yö ja kuunneltiin isin kuorsausta, se oli maaginen hetki ja rakkautta ensisilmäyksellä...

Vesisynnytyksen hyviä puolia on se, että molemmat lapseni olivat puhaita, kun heidät syliini ongin. Esikoistyttöä katsellessani ihmettelin hänen silmäripsiään, jotka olivat taipuneet silmäluomia pitkin. Ajattelin, että miten näppärää luontoäidiltä pakata lapsi matkakuntoon pienintäkin yksityiskohtaa myöten.



Kakkosen kohdalla muistan automatkan kotiin sairaalasta. Radiosta tuli Stewie Wonderin " Isn´t she lovely" . Vieläkin kappale saa kyynelet silmiini.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Ihana hetki oli se, kun lapsi syntyi ja sanottiin olevan poika. Silloin mies kuiskasi korvaani, että " kuuntele mikä biisi" . Radiossa soi Pikkuveli juuri siinä kohdassa " pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty.." Poika nostettiin syliini ja itkin kuin pieni lapsi.



Toisena päivänä sairaalassa olimme mieheni kanssa syömässä ja kun kävelin huoneeseen vauvaa sängyssä työntäen kolahti tajuntaani yhtäkkiä kuin salama, että tämä on minun lapseni. Itkin ainakin tunnin tauotta vuolaasti onnesta. Mies oli vähän kauhuissaan, kunnes tajusi, että itkin ilosta :)

























Niagaran putoukset jää kakkoseksi, kun mä vollotan täällä. :´) Ihania, kauniita, liikuttavia.



Lisää näitä.



~hormoonimyrskyinen Murmutti

Eka synnytys oli ennalta arvaamattoman hankala ja kivulias. Jouduin tekemään kaikki juuri niin, kun en olisi halunnut= käynnistys, epiduraali, makuuponnistus asento, yli 2h:n ponnistus, imukuppi, välilihanleikkaus... Pyörryin synnytyksen jälkeen ja siksi olimme synnytyssalissa 5h vielä jälkikäteen. Lääkäri joka oli yrittänyt imukuppi ulosauttoa tuli vielä illalla pyörähtämään saliin. Makasi reporankana sängyssä. Vanhempi naislääkäri katsoi minua hymyillen ja sanoi -harva äiti olisi tuohon synnytykseen enää pystynyt. Se piristi.



Toka synnytys oli sectio -ei toivottu sellainen. En ollut oikein sinut asian kanssa. Makasin liikkumatta leikkurissa. Mies silitti hiuksiani ja radiossa soi " what a wonderful day!" . Pian vauva sitten kiljaisikin ensi kertaa. Ymmärsin, että ei ainoa oikea synnytys ole alatie synnytys ja suurinta onnea on saada terve lapsi tyylillä kuin tyylillä.



Mitenkähän 3. kerta?

Olimme juuri menossa pois synnytyssalista, tavalliselle vuode-osastolle, minulla oli Sagan, pikku veli Osmo kapaloituna sylissäni. Juuri kun ovia oltiin avaamassa puolet suvustamme oli sairaalan aulassa isovanhammat, sedät, kummit,tädit ja kaikki ystävämme. Se oli liikuttavaa vielä kun tyttäreni Saga sanoi minulle, " äiti siä olit tosi urhea" . Ja silitti vauvan päätä. Siinä vierähti kyynel jos toinenkin kun katsoi vuoroin ihanaa vauvaa ja koko sukua joka odotti kukkakimppujen kanssa taannempana.


Kuopus syntyi aamulla 6.03. Hetki synnytyksen jälkeen kätilot lähtivät raportille ja mies ulos soittamaan ilouutista vanhemmillemme. Jäin kaksin poikamme kanssa. Hetken kuluttua vauva alkoi itkeä lohduttomasti. Maksin vielä sängyssä ja yritin hyssyttää, tuloksetta. Sitten aloin laulaa nukkumattia (jonka lauloin esikoiselle joka ilta ja päikkäriaika). vauva lopetti heti itkun ja katsoi minua suoraan silmiin, kuin olisi tunnistanut; tuohan on äiti ei tässä ole mitään hätää! Se oli uskomattoman ihana tilanne, me kaksi, vasta toisemme tavanneet. Rakkautta ensi silmäyksellä :)



Caius, tällä haavaa rv 28+4

Kyyneleet silmissä minäkin täällä lueskelen teidän synnytysmuistojanne. Synnytys on ollut elämäni upein tapahtuma jo kaksi kertaa, ja kolmatta tässä odotellaan.



Ensimmäinen synnytys on jäänyt erityisesti mieleeni, koska tunnelma oli jotenkin niin taianomainen. Istuin Haikaranpesän hämärässä synnytyssalissa keinutuolissa. Kipu oli kovaa ja kokonaisvaltaista. Josh Groban lauloi cd:llä kauniisti ja voimakkaasti, ja kaunis ja voimakas oli myös tilanne, jota parhaillani elin. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja imin musiikista voimaa kestää kipua, minuutti minuutilta, supistus supistukselta. Menin jonkinlaiseen " omaan maailmaani" , koska en edes muistanut mieheni läsnäoloa, ja häntä tarvittiinkin oikeastaan vasta ponnistuvaiheessa. Syksynhuurteisena lauantaina tasan kello 12:00 syntyi ihana tyttövauva ja heti kun sain lapsen syliini, minussa heräsi aivan uskomattoman suuri leijonaemo. Tajusin, että elämäni tärkein asia on nyt tässä. Hän luottaa minuun, äitiinsä. Minä suojelen häntä kaikelta.



Toisen tyttären syntyminen oli ensimmäistä nopeampi, rajumpi ja kivuliaampi ja harmoninen tunnelma ja kivun hallinta jäi saavuttamatta. Mieleenpainuvinta oli kuitenkin se hetki, kun näin vauvan ensi kertaa. Tilanne oli kuin dejavu - lapsi oli niin samannäköinen kuin siskonsa, että hetken mietimme, että onko tämä nyt toinen painos samasta lapsesta. Myöhemmin on sitten kyllä niitä erojakin ilmaantunut.;-)

En ollut ollenkaan varautunut siihen, että vauva tulisi niin pian ja harmonisesti ulos.



Vaavin synnyttyä katselin vain avustavaa kätilöä ja ihmettelin että miksi ihmeessä tuo ihminen näin keskellä yötä täällä töitä paiskiessaan noin leveästi ja aidosti hymyilee??? Häh?



Kesti hetken aikaa ennen kuin todella tajusin että olin justiinsa synnyttänyt ja kätilöstä ilmeisesti se syntymä vaan oli niin hieno juttu, vaikka ne näkevät sitä jatkuvasti.



(Kyllä minustakin syntymä oli täysin vertaansa vailla oleva upea juttu, kunhan olin vain ensin tajunnut sen tapahtuneen...kesti hetken aikaa, kun en ollut varautunut niin miellyttävään synnytykseen, tuntui ettei tämä nyt tässä vielä voi olla tms. :) )

olimme kätilön saattamana matkalla osastolle. Synnytyssalissa oli ollut hämärää, mutta sairaalan käytävässä oli korkea ikkuna, josta nousevan auringon valo lankesi kirkkaana ja ruusunpunaisena. Se hetki piirtyi mieleeni lähtemättömästi: Etukäteen kovasti jännittämäni synnytys oli onnellisesti takana ja meillä oli pikkuruinen, ihana tyttövauva. Pala kurkussa katselin miestäni ja vauvaa aamuauringon valossa ja oivalsin, että tässä on meidän perheen uuden ajan alku, astumme nyt ihan toisenlaiseen elämänvaiheeseen, eikä mikään ole kuin ennen.

seikoista synnyttäessäni kun ponnisteli poikaa ulos joka oli yliaikainen (42+5)ja oli jo nii iso ettei meinnanut päästä pois kätilöni tsemppaili mua ja sanoi että " muistele kuinka vihainen oot jos miehesi on jättänyt likaiset sukkansa lattialle ja roskiakaan ei ole viety pois" silloin se kuullosti hassulta ja rupesin nauramaan ja kätilö totesi uudestaan et en oo ikinä nähnyt kenenkään nauravan samaan aikaan kun ponnistelee..sellainen jäi jotenkin mieleen..poikani kummiskin jouduttiin ottamaan imukupilla ulos.mutta jäi hyvä fiilis synnytyksestä kummiskin :) ja kun mieheni arvasi syntymäajan nii kätilö halusi tietää häneltä lottonumerot!

Minulla lapsi syntyi pitkän, päiväkausia käynnistetyn synnytyksen jälkeen lopulta kiireellisellä sektiolla. Vieläkin muistan kuinka leikkaussalissa oli niin helpottunut olo, kun ei tarvinnut enää kärvistellä salissa ja lapsi syntyisi lopultakin. Leikkaussalihenkilökunta oli hyvällä tuulella ja juttelivat niitä näitä, tunnelma oli niin ihanan normaali. Sitten kuului kova parkaisu, henkilökunnan naurua ja joku totesi " täällä on pirteä poika" . Voi että olin iloinen, vaikka olin ihan uuvuksissa ja tärisin vieläkin hervottomasti. Sitten sain pienen hetken katsoa vauvaa ennen kuin se vietiin pesulle. Mulle olis jäänyt aika kamalat muistot koko synnytyksestä, jollei tuo loppu olisi ollut noin ihana.

kun lähes 5 v sitten esikoisemme oli juuri syntynyt ja kätilö siellä pöydällä vielä putsaili suuta jne. ja puhui samalla, että " Putsataas vähän ja pidetään vielä sen aikaa äitiä ja isiä jännityksessä, että kumpi täältä tuli..." Mieheni istui kyyneliään nieleskellen vieressäni ja kumartui kuitenkin kurkkaamaan vauvaa, minkä jälkeen kuiskasi mulle onnellisella äänellä " Se on tyttö!" Tuo hetki oli jotenkin ihan mielettömän liikuttava, ei siis sen sukupuolen takia, vaan tilanteena ihan. :)



Kahdessa seuraavassa synnytyksessä loppuvaiheet ja ponnistamiset ovat olleet tosi vauhtia ja rytinää, ja liikuttavimpana vaiheena muistan molemmista sen, kun ykskaks kaikki rauhoittuu ja paidan alle nostetaan pieni lämmin vauva, ja heti tulee sellainen olo, että juuri tämänhän täältä pitikin tulla.

Jonnin aikaa jo olin siinä ponnistellut ja kätilöt zemppasivat minkä kerkesivät " Hyvä Helena,vielä vähän" .." Hienosti menee Helena" ..kunnes toinen kätilöistä kysyi yht' äkkiä:" Hei olihan sun nimi Helena?" ..Se nauratti silloin ja saa suupielet hymyyn vieläkin :)

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat