Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Meillä on joka joulu sama konkurssi. Lapsille pitäisi ostaa lahjoja, kun eivät niitä sukulaisiltakaan saa. Etukäteen ei lahjoihin voi juurikaan säästää, kun ei ole mistä säästäisi. Jouluna olisi kiva herkutellakin, mutta ihan hirveästi rahaa pitäisi olla, että ostaisi kaikenlaista herkkua koko suurelle perheelle.

Kommentit (15)

Tuntuu kyllä ihanalta. Mutta kaipa noista köyhistä päivistä on jäänyt sellainen pelko selkärankaan, etten mitään ökyjuttuja edelleenkään osta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä 2 lasta ja lasten lahjoihin käytämme rahaa yhteensä n. 130 euroa. Toisillemme ostamme jotain pientä.



Aiempina vuosina olemme yleensä jouluaattona olleet vanhempiemme luona ja saaneet siellä jouluruoat, kotiin ei ole paljon tarvinnut hankkia (no kinkku meillä on aina ollut). Tänä vuonna meille tulee jouluaattona kolme sukulaista.

Ostan muutamia lahjoja jo suunnilleen elokuulta lähtien, helpottaa kummasti. Lisäksi saamme aina veronpalautusta reilummin, tosin ne menevät tänä vuonna uusiin huonekaluihin.

Laskin justiin, että marras-joulukuussa meidän perheellä on rahaa käytössä (nettona) n. 7000¿, josta tietty pitää maksaa juoksevat kulutkin.

Saadaan yhteensä veronpalautuksia n. 400 euroa ja sillä rahalla ostamme 7-henkisen perheen lahjat ja jouluruuat. Jos ei palautuksia tulisi, niin sitten tekisi tosi tiukkaa.

Vierailija:

Lainaus:


Ostan muutamia lahjoja jo suunnilleen elokuulta lähtien, helpottaa kummasti. Lisäksi saamme aina veronpalautusta reilummin, tosin ne menevät tänä vuonna uusiin huonekaluihin.

Laskin justiin, että marras-joulukuussa meidän perheellä on rahaa käytössä (nettona) n. 7000¿, josta tietty pitää maksaa juoksevat kulutkin.




Harmittaa vaan näiden muiden puolesta, kun haluavat ihanan joulun perheelleen, vähistä rahoistaan. Sitten tulee tuollainen wanna-be-öky röyhistelemään rintaansa.

12

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat