Vierailija

kun on kaksi pientä lasta, tajuaa vasta, miten helvetin iisiä yhden kanssa oli!!!



se on puppua, että toinen lapsi menisi siinä sivussa/toisella kädellä. no way. kyllä se on kaksin verroin työtä ja mitä isommaksi lapset kasvaa, sen enemmän kiukkua, tappelua ja mustasukkaisuutta...

Sivut

Kommentit (28)

Lainaus:

Erinäisten arkitilanteiden hallinta saattaa muuttua yllättävän haastavaksi useamman lapsen kanssa. Esim. kaupassa käynti yhden uhmaikäisen kanssa on helpompi suorittaa "ostokset äkkiä kärryyn ja ulos vaikka lapsi kainalossa huutaen" kuin kahden tai useamman kanssa. Kokemuksesta puhun.




Yhdelle kullannupulle vielä voi antaa ne täysin älyttömät lasten autokärryt käyttöön, mutta kun niitä kullannuppuja on kolme niin siitä ei yksinkertaisesti tule mitään, se on mahdotonta. Sekin on aika haastavaa kun kaikki kolme haluvat omat pikku ostoskärrynsä ja hajaantuvat sitten kukin taholleen sinne kauppaan keräämään kärryt täyteen täysin tarpeettomia tavaroita taklaten siinä samalla muutaman mummelin käytäville...

Meillä esikoisen syntymä oli ihan normaali juttu. Kaikki oli niinkun oltiin ajateltu.



Saatiin toinen lapsi. Kaikki meni taas niinkun kuviteltu.



Odotetaan kolmatta lasta pullahtavan. Tässä tää menee kun noi kaksi aikasempaakin pienellä ikäerolla. Neljäs menee taas putkessa kolmannen kanssa jos vaan saadaan tärppi..



Tietty lapsissa on omat hankaluutensa, mutta ei olla eletty niin pullossa että lapsiarki olisi joku järkytys.



Ei ollu ainakaan meillä mitään eroa oliko lapsia yksi vai kaksi. Useempi vaippa vaihtui ja pari perunaa sai keittää enempi. Kaikki pöpöt ei ole tarttunu aina toiseen. Meillä nuorempi on ollu useemmin kipeenä.



Tuplasti ehkä rakkautta jostain kasvanut? :D Ei ole rakkauden määrä vakio, siis se ei ole vähentyny esikoisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lainaus:

Todennäköisemmin yhden lapsen kanssa, lapsesta kehittyy vanhempiensa kuva, kun taas useampilapsisessa perheessä alkaa huomattavasti voimakkaampi vuorovaikutus perheenjäsenten kesken. Yhden lapsen vanhemmat saattavat kuvitella opettaneensa lapselleen toimintatapoja ja sitten kuvettilevat opettaneense sen parhaan tavan ja kehuvat lastaan fiksuksi. Monilapsisessa taas huomaa että tapoja on niin monia.Tästä on kummasti apua havaitsemaan myös työelämän tilanteet.

.




tyttölapsen äiti olin koko ajan siinä (harha)kuvitelmassa, että lapsi oli sellainen kuin oli minun hyvän kasvatukseni ansiosta. Sitten kun vähän myöhemmin perheeseen syntyi kaksoset ja pian sen jälkeen vielä yksi lapsi, huomasin, että vaikka kasvatusarsenaali oli täsmälleen sama, tulokset olivatkin jotain ihan muuta kuin esikoisen kohdalla... Eli harhkuvitelma siitä että esikoisen käytös olisi mitenkään minun ansiotani tai syytäni, haihtui kyllä aika nopeasti :-)

Siitähän se lapsi kasvaakin kieroon, että on aikaa ottaa syliin eikä tarvitse keskustella karjuvan, burn-outin puolella olevan äidin kanssa. Katsokaas vähän esim. huostaanottoasioita; eipä näy tilastoissa paljoakaan yhden lapsen perheitä joilta olisi lapsi otettu pois mutta näitä pupujen tavalla sikiäviä kyllä!



Jotenkin surullista, että itse elämästään vastuussa olevat, mukamas aikuiset ihmiset surkuttelevat täällä toisten lapsia ja ovat katkeria omista valinnoistaan. Miksi tuo ylenpaattinen kiinnostuksenne naapurin ainokaista kohtaan ei näy muuten kuin juoruissa? Olisiko aika hommata se oma elämä ja identiteetti, joka EI pohjautuisi lapsiin tai heidän lukumääräänsä tällä kertaa..?

No, yhden lapsen vanhemmat ovat yleensä älyykkäämpiä, kuin pupujussiperheet. Yhden lapsen vanhemmilla on rahaa ja aikaa, joten lapsesta kasvaa tasapainoisempi ja terveemmällä itsetunnolla varustettu kuin monilapsisissa perheissä.

Ei me olla esikoistakaan paapottu jatkuvalla huomiolla. Samaa sai kun tuli toinen lapsi. Nyt kun syntyy kolmas niin uskon ettei aikasemmat lapset ole huomionpuutteessa.



Luulen että minua on neljän lapsen perheessä vanhempien eron jälkeen lellitty lelulla ja muulla -kuin mitä nyt normaalitilanteessa yhtä lasta tavallisessa perheessä.. Ettei aina asiat ole noin mustavalkosia!



Ja mitä olen seurannut muitakin lapsiperheitä niin se roinen määrä on JULMETTU mitä enempi lapsia siunaantuu. Mutta tää on mun havainto, ei ehkä pidä paikkaansa. ;)



7

hieman ylivarovaisia. Lapsen vieressä istutaan vahtimassa kotona, vieraissa, perhekahviloissa, kaikkialla että ei vaan joku toinen lapsi vahingossa koske. Mitä useampi lapsi sen rennompi fiilis. Toisaalta ajattelen haikeudella niitä aikoja kun lapsia oli vain yksi ja oli aikaa seurata kaikkea mitä hän tekee. Nyt voin vain todeta että vauva on joskus tämän viikon aikana oppinut istumaan ilman tukea. Esikoisen kohdalla tiedän tarkkaan milloin hän oppi tämän taidon. Nyt vaan sinne päin koska piti toimia erotuomarina esikoisen ja keskimmäisen välisessä MM-tason nyrkkeilyottelussa ;)

Lainaus:

Kyllä on suomenmaassa hyvin asiat

kun keskustelu on tätä luokkaa.

Hyvä vaan, että ei oikeita ongelmia ole.



Menee ehkä samaan kategoriaan "sektioäiti ei ole synnyttänyt- siispä on huono äiti"...



Siis mistä näitä kummallisia aloituksia oikein sikiää?




Tämäntyyppiset aiheet ovat varmoja kinastelutäkyjä. Juupas eipäs vaarinhousut. "Tunnen yhden perheen, jossa... meillä ainakin on niin, että... tästä voinkin tehdä kaikkia maailman perheitä koskevan johtopäätökseni..." No, aihe on vapaa ja on vapaus myös olla lukematta näitä viestejä!

isoissa perheissä ostaaan myös säästää ja kierrättää ja hyödyntää ruuantähteet esim sämpylöissä tai jauhelihan jatkeena esim perunamuussit



isoissa perheissä ollaan sosiaalisempia



isoissa perheissä ollaan rennompia

lasten lukumäärä...



Muut yleistykset on aika turhia. Itselläni on kokonaista kaksi lasta, mutta en halua katsoa alaspäin yhden lapsen vanhempia, koska en halua, että yhdentoista lapsen äiti katsoo minua alaspäin. Miten pääsisimme eroon kilpailusta vanhemmuudessa ja raja-aitojen rakentamisessa? Taistoon, kaikki vanhemmat lasten ja lapsiperheiden puolesta!

-Yhden lapsen vanhemmilla on noin keskimäärin enemmän mahdollisuuksia levolle ja omaa aikaa kuin isoissa perheissä.



-Yhden lapsen perheessä lapsi on maailman napa, ehkä joskus jopa liiaksi asti

On aika surkea peruste useammalle lapselle se, että olisi peliseuraa tai että oltaisiin muka sosiaalisempia. Mitä jos lapset eivät voi sietää toisiaan? Entä jos yksi haluaa pelata ja toinen ei? Aika ihmeellisiä nämä käsitykset täällä ja kuulostaa vähän kuin olisitte kateellisia siitä että yhden lapsen vanhemmilla on aikaa pällistellä lapsensa tekemisiä. Onko se jotenkin ihailtavaa, että huomio ei meinaa riittää kaikille ja että osa lapsista kärsii sen puutteesta tosissaan? Moni vanhempi lapsi saa kuopuksen jalkoihin, kuin äiti ei muuta näe kuin uuden "vauvansa".

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat