Vierailija

Täällä kun usein saan sen kuvan, että suurin osa ei ikinä antaisi korviketta vauvalleen. Ja kuitenkin vaivaiset kaksi äitiä kymmenestä selviävät syötöistä ilman korviketta. Varmaankin se korvikkeen käyttö vähenee sitten kotiin päästessä...

Sivut

Kommentit (85)


Kaksi meidänkin lapsista on saanut korviketta sairaalassa. Toinen syntyi sektiolla ja toinen joutui heti teholle. Sinne sairaalaan ne korvikkeen antamiset on sitten kuitenkin jääneet.

sanottiin tutustumiskäynnillä, ettei vauvalle anneta automaattisesti lisämaitoa, koska tosiaan vastasyntyneelle riittää ne pienet tipat ternimaitoa, mitä äidiltä (yleensä) heruu synnytyksen jälkeen (ei tietysti kaikilla).

Itse sain tyttäreni suunnitellulla sektiolla ja vaikka pääsin heräämöstä aika pian lapsivuodeosastolle, oli vauvalle ehditty jo antaa luovutettua rintamaitoa. Olin hiukan yllättynyt, mutta en jaksanut siinä tilassa asiaan takertua. Olin hyvilläni että vauva vaikutti tyytyväiseltä. Muutenkin jatkossa kun itseltä ei juuri mitään herunut, lisämaitoa jouduttiin antamaan ja aika yllätys oli, että saatiin koko sairaalassaolon ajan luovutettua rintamaitoa, vaikka lapsi oli siis täysiaikainen ja voi mainiosti. Lisäksi maitoa jäi aina yli ja pyysimme pienempiä annoksia, ettei mielestämme kallisarvoista maitoa menisi hukkaan. Aina sieltä kuitenkin annettiin sama määrä, eivät vissiin uskoneet, että niin vähällä pärjää.

Kotona ei korviketta tarvinnut antaa kuin pari kertaa, sitten jo selvittiin hyvin omalla maidolla. Tytär on nyt puolivuotias ja imetys on sujunut vallan mainiosti ja jatkuu edelleen.

Vaikka kyseessä oli siis sektio, saimme yhden hengen huoneen perhehuoneeksi tavalliselta lapsivuodeosastolta. Jotenkin koko ajasta jäi sellainen olo, että pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Vaikka mitenkään vaativia emme todellakaan olleet. Sairaalaan mennessä esitimme kainon toiveen perhehuoneesta, vaikka olimme siinä käsityksessä ettei niitä usein sektiopotilaat saakaan. No, tämä meni nyt aiheen vierestä, mutta minä en kyllä nähnyt sairaalassa annetussa lisämaidossa mitään negatiivista. Tosin oletin, että ensin edes katsotaan, että heruuko äidiltä mitään ennen kuin sitä lisämaitoa tuputetaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minunkin toinen lapsi sai lisämaitoa sairaalassa ja vielä parinapäivänä kotonakin kun omaa maitoa ei juuri vielä tullut. Mutta sen jälkeen ei ole saanutkaan. Nyt ikää 8kk.

ei osannut imeä... Lopulta vihelsin stopin, mulla rinnat täynnä maitoa ja korviketta työnnetään vauvalle... Ei vaan äly raksuttanut aiemmin.



Tosin vauva oli kuukauden ollut kotona, kun oppi imemään. tähän asti tarjosin tissiä ja annoin lypsymaitoa vauvalle lopuksi

Mä nyt toisen kanssa en ois ottanut korviketta, kun luovutettu annettiin keskosille. No sitä tuotiin ja sanoin et kun se säilyy vaan tunnin niin pyydän tuomaan jos tarvitaan. Hoitaja sanoi, että ei kun imetätä lyhyemmän aikaa ja annat sit sen lopun pullosta!!!!



Kun pojan paino ei ollut noussut vaan pysynyt samassa kuin edellisenä päivänä. Siksi en ymmärtänyt ydintä, ja eihän maito nouse jos ei anna vauvan imeä....IHME HOITAJIA!!

Vierailija:

Lainaus:


Tekstistä huomasi, samoin pilkkujen käyttö ihan hukassa.




Vaikka monesti tosiaan luullaan, että lääkärit tietävät ja osaavat kaiken.



mutta ei siinä neuvot ja tuet paljoa auta, jos lapsella on äidin raskausdiabeteksen takia sokeriarvot aivan sekaisin. Nesteytys oli ensisijaisen tärkeää, ja koska rinnoistani ei herunut pisaraakaan ennen kun lapsi oli 5 päivän ikäinen (!!!), hänelle annettiin lisämaitoa lastenlääkärin määräyksestä.

Lapsi on nyt 11 kk ja imetän edelleen (täysimetyksellä 6½ kk, painoi puolivuotiaana jo 10,5 kg) eli ei minun imetykseni ainakaan mennyt siitä pilalle, että lapsi sai sairaalassa pullosta hänelle sillä hetkellä elintärkeää maitoa.

Vierailija:

Lainaus:


Meillä kaikki kolme muksua (pojat syntymäpainoltaa 3900g ja 3800g ja tyttö 3400g) ovat saaneet korviketta hieman äidinmaidon lisäksi synnärillä. Hyvin on imetys silti lähtenyt käyntiin ja kaikkia olen imettänyt pitkään. Kahta ensimmäistä yli vuosikkaiksi ja kuopus saa vielä rintamaitoa. Täyttää tammikuussa 2v.



Mitään allergioita heillä ei ole ollut eikä diabetestä ja hienosti ovat koko ajan kasvaneet omilla käyrillään.



Olenko siis ollut ihan kamala äiti kun olen antanut lapsilleni korviketta muutaman millilitran synnytyslaitoksella?????






Et ole kamala äiti, vaikken minä henkilökohtaiseksi ymmärräkään lisämaidon antamista kun ottaa huomioon riskit. Kamalia ovat ne hoitajat ja lääkärit, jotka antavat ymmärtää että äidin oma maito ei voi riittää ja korviketta on annettava.



Kai ymmärrät että etenkin ensikertalaisen äidin itsetuntoa nakertaa kun vauvalle " on pakko" antaa lisämaitoa erinäisistä syistä (mm. " eihän noilla nänneillä voi imettää" , " vauva pitää hereillä muita äitejä huoneessa, pieni määrä lisämaitoa tainnuttaa sen uneen" , " näin iso vauva ei voi pärjätä rintamaidolla" jne.)



Jos vauva ei saa tilaisuutta tilata tarvitsemaansa maitomäärää, voi äkkiä käydä niin että rintamaitoa ei ala erittyä tarpeeksi. Lisäksi synnytyslaitoksella opittu " pullomyönteisyys" kyllä madaltaa kynnystä tarttua korvikepulloon vauvan iltakitinöiden hiljentämiseksi, ja kai kaikki tietävät että korvikepullo joka ilta ei ole imetykselle hyväksi, kun vauvan pitäisi olla rinnalla tilaamassa lisää maitoa tarpeisiinsa.

Mun molemmat lapset saivat sairaalassa lisämaitoa ekoina päivinä, koska mun maitoni ei vielä noussut. Kiitos ihanat lahjoitajat!



Sitten täysimetin kaikkia 6 kk ikään ja vasta silloin tulivat kiinteät mukaan. Osittaista imetystä jatkoin, kunnes lapset olivat 1 1/2 v.



Ei antibioottikuureja, ei montaa flunssaa. Ilmeisesti hyvää tuuria. Hoitoon lapset menivät vasta nuorimman täyttäessä 3 v ja mä palasin työelämään.

mutta kotona rinnanpäät menivät niin rikki, että vauva puklasi verta useampaan oteeseen. Tällöin suositeltiin korvikkeen antamista joka toisella imetyskerralla, jotta rinnat saavat parantua (vauva söi usein ja oli rinnalla kerrallaan vähintään tunnin, tähän syynä kireä kielijänne, joka tosin huomattiin vasta 4-vuotiaana) ja vauva sai siis ensimmäisen kerran korviketta 4 päivän ikäisenä kotona. Ilmeisesti tuosta kireästä kielijänteestä johtuen ei sitten ikinä oikein tykännyt rintaa imeä (ei saanut kunnon otetta) ja imetys loppuikin kokonaan 3kk iässä.

vai olisiko laps pitänyt nälkään näännyttää kun maito nousi vasta päivän kotonaolon jälkeen?



Sen jälkeen imetinkin sitten ihan täysin.

Minun ensimmäiselle riitti hyvin ja oli tyytyväinen. Toisella ei riittänyt, vaikka imetin paljon, paljon enenmän kuin ensinmäistä. Rinnat rikki yritin imettää ja imettää että maitoa tulisi ja lapsi olisi tyytyväinen, mutta ei ollut apua. Sitten kun kätilö ruokki vauvan korvikkeella oli lapsi tyytyväinen ja nukkui pari tuntia. Jatkoin lisämaidon antamista siihen asti kunnes omaa maitoa riitti liiaksikkin. Miksi sitä lasta olisi pitänyt huuattaa vieläkin enenmän? Ja siis ensimmäistä imetin ilman korvikkeita vuoden ikäiseksi ja toista lasta ilman korvikkeita tähän mennessä 8kk.

Ymmärsin, että se oli luovutettua, mutta en edes tarkkaan kysynyt. Olin sen verran hormooneista sekaisin. Lapsi oli vierihoidossa, mutta pullo tuotiin silti. Yritin imettää, mutta vauvan paino vain laski. Myöhemmin kyllä sitten vain imetin, 6kk asti.

vutettua maitoa. Yleensä annetaan korviketta synnärilläkin.



Varmaan vähän tyhmä kysymys, mutta eikö teillä ole tullut ternimaitoa rinnoista ollenkaan? Mulla nimittäin jo raskausaikana oli liivinsuojien käyttäminen välttämätöntä ja kuumassa suihkussa maito suihkusi pitkin seiniä. Ja molemmilla lapsilla paino on noussut syntymän jälkeen kahdessa päivässä jo yli 150g syntymäpainoa suuremmaksi vaikka varsinainen maito nousikin vasta neljän päivän kuluttua synnytyksestä(tai nuoremman kohdalla sektiosta ennen kuin joku älypää hyökkää sanomaan ettei sektio ole synnytys).



Enpä ole koskaan hoksannut edes ajatella että se ei ehkä ole ihan tavallista, vai onko? Tuota vauvojen painonnousua ainakin hämmästeltiin laitoksella.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat