Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Minulle lääkäri sanoi että olen lievästi masentunut. Myönnetään. Alakulo alkoi kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Siitä aikaa jo vuosi. Lääkäri ei kuitenkaan halunnut lääkkeitä määrätä. Mikään ei tunnu miltään. Jaksan silti lapset ja itseni hoitaa. Pelottaa vaan jos tämä vielä pahenee.

Kommentit (9)

Yleensähän siihen voi mennä pari viikkoa. Söin niitä liki vuoden synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lopetin sit onnistuneesti. Harmittelin vain että miksi en niitä alkanut aiemmin syömään (kärsin turhaan vuoden vain siksi etten halunnut lääkitystä joka kuitenkin auttoi heti).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä olen ollu masentunu...en edes tiedä kuinka kauan. Alkoholisti isä, snoreksia, bulimia jne kuului lapsuuteen/nuoruuteen. Alkoholisti isä edelleen kuuluu elämääni. Mä olen vaan ollu sitkeä ja yrittän yt selvitä. Joskus koulun terkkari sanoi että kun olen itse selvinnyt noista kaikista niin selviän mistä vaan. No hän ei nähnyt mun sisällä kasvavaa pahaa oloa. Olen siis aina ollut tosi iloinen ja pirteä ulkopuolisten silmin vaikka todellisuus on aina ollut ihan toista.

Esikoisen odotusaikana kysyin neuvolasta psykologia tms että saisin itseni kuntoon ennen vauvan tuloa (olin 19v silloin). Neuvolan täti katsoi mua kun hullua, mutta antoi numeron. Muutettiin ja asia jäi. Esikoinen syntyi ja masennuin (oli miehenkin kanssa ongelmia). Sinnittelin vaan yksinäni. Toinen lapsi syntyi ja en masentunut, elämä tuntui ihan kivalta. Haluttiin kolmas heti perään ja kuopuksen syntymän jälkeen masennuin taas.

Tilanne meni pikku hiljaa siihen etten jaksanut mitään. En siivota, en tehdä ruokaa, en viedä lapsia ulos....Reilu viikko sitten mies vihdoin (luojan kiitos) tilasi mulle lääkärivuoron ja vei mut sinne. Sain lääkkeet ja nyt reilun viikon päästä lääkkeen alottamisesta alkaa elämä helpottaa. Koti on suht sisti (mitä nyt vilkkaassa lapsiperheessä voi olla :) ) mä jaksan paljon paremmin. Mä en sillon reilu viikko sitten jaksanu juurikaan sängystä nousta. Olisin halunnu vaan jäädä nukkumaan tai ainakin makaamaan. Joka paikka tuntu lyijyn raskaalta eikä mitään jaksanut tai kiinnostanut tehdä. Kavit jopa ahdisti jos heitä olisi pitänyt tavata. Yleensä keksin jonkun tekosyyn etten pääsekkään viime tipassa. Nyt näyttäis siltä että tuo aika alkaa olla ohi ja elämä tosiaan helpottuu. Mä kituutin ja kärsin ja en uskonut että olisin oikeesti masentunut....psykologi haukkuikin laiskaksi lössähtäneeksi läskiksi :)

Jos tilanne ei yhtään parannu sulla ap niin pyydä ne lääkkeet, mulla ainakin ne tuntuu auttavan.

Hyvää joulukuuta kaikille :)

Oon täälä aikasemminki kai puhunu tästä psykologista, mutta kerron vielä. Eli neuvolasta kysyin psykologia ja pääsin juttelemaan. Mulla oli tosi paha olla ja itkin sielä (mitä en julkisesti normaalisti tee ja sanoin senkin) ja sanoin että en tosiaan jaksa sängystä nousta tai tehdä mitään. Kerroin kaikki lapsuuden jutut ja sen että usein mietin itsemurhaa. Tähän psykologi totesi että se on ihan normaalia. Ja jatkoi että sitä vaan saattaa lössähtää ja laiskistua ja ylipainohan voi vähän masentaa!! En ole edes kovin ylipainoinen...masennuksen vuoksi kuitenkin painoindeksi on 25. Nyt lääkkeillä painokin alkanut laskea jes! :) Sama psykologi sanoi myös että tuoda lapset vaan sinne mukaan kun sanoin etten pääse ilman lapsia päivällä (mies aloitti työt eikä voinut joustaa enää). Menin lasten kanssa ja kun en tietenkään lasten kuulle ala itkemään ja purkamaan pahaa oloani niin psykologi totesi että hyvältähän tämä näyttää!



T.6

Lääkäri määräsi minulle mielialalääkkeitä, jotka tekivät oloni ihan hirveän huonoksi. Päätin selvitä ilman ja tässä ollaan.



Varoitan kuitenkin, että tie on vaikea ja joudut psyykkaamaan itseäsi paljon positiiviseen ajatteluun.

Vierailija:

Lainaus:


psykologi haukkuikin laiskaksi lössähtäneeksi läskiksi :)




Selitä ny vähän tarkemmin miten tämä on mahdollista.

Sitten vaan tuli lisää niin, että kamelin selkä katkesi.



Sain 11kk 2vko sitten ensin vajaaksi kuukaudeksi " paniikkilääkkeitä" ja sen jälkeen sain mielialalääkkeitä - ja elämä pomppasi huipulle, palasi normalille - ja nyt olen syönyt sen 10,5kk lääkkeitä ja annosta vähennettiin nyt puoleen - tavoitteena ennen joulua lopettaa kokonaan. Yleensä suositeellaan min. 1/2 hyvää oloa ennen kuin lopettaa ja minä olin valmis ja minusta lääkityksestä on ollut suuri apu ja uskon myös, että tästä tämä kiito jatkuu - joulun jälkeen ilman lääkitystä.

ehkä jopa ennen sitä.



Mulla on auttanut se, että olen lakannut patoamasta tuntemaani vihaa. Nykyään jo sanon miehelle agressiivisestikin, jos joku hänen tekemänsä asia loukkaa. Toinen asia on ollut ohjasten ottaminen omiin käsiin. Tein juuri tuossa pari viikkoa sitten ensimmäisen työuraani liittyvän itsenäisen päätöksen (35-vuotiaana), jossa lähdetään siitä mitä itse haluan tehdä. Eikä siitä, että kuka katsoo kieroon jos en tee jotain asiaa, tai siitä, minkä ikävän asian _vältän_ tekemällä itselleni epämieluisia asioita, tai asioita joiden tiedän olevan turhia ja typeriä.

Mutta mua kiinnostaa ihan sama juttu. Lääkkeet ei nyt käy kun olen raskaana. Ehkä luontaistuotteet? Tai sit joku elämänilo-kirja vois auttaa?

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat