Vierailija

.

Sivut

Kommentit (32)

En minä ainakaan tarkoita mitään _hyötymistä_ sillä, että "en saanut ystävyydestä mitään". Tarkoitan sitä, etten saanut sitä tukea ja apua (henkisellä puolella), mitä olisin tarvinnut. Eikö ystävyys ole sitä jakamista, vierellä elämistä, tukemista? Iloja ja suruja yhdessä? Eikö silloin "saa jotain" jos tällaista ystävän kanssa on? Voi nauraa ja itkeä, on tukea kun menee huonosti, ystävä kuuntelee, antaa ehkä neuvoja, mutta kuitenkin siis lähinnä on vain siinä tukemassa. Ja ilon hetkellä iloitsee kanssasi, on onnellinen sinun onnestasi.



Mutta jos ystävyys on sitä, että ystävä saa kyllä tilittää, vaatii tukea ja ymmärrystä mihin kellon aikaan tahansa, pyytää ihan oikeita palveluksia (voitko hoitaa tämän asian, teetkö näin tai noin) ja on siis koko ajan vaatimassa, mutta ei toisaalta anna mitään itse (ei siis kysy mun kuulumisia, ei halua kuulla mun ongelmia, ei ole kiinnostunut mun ilon aiheista jne.) niin eikö ole aika yksipuolista? Silloin ainakin minä koin, että en sanut yhtään mitään! Annoin paljon aikaani, energiaani, tuin, ymmärsin... Ja olin noiden tapaamisten jälkeen ihan puhki! Ja kun tähän vielä yhdistää sen, että aina kun minä olisin jonkun pienen avun tarvinnut, niin vastaus oli kielteinen, niin kyllä jo koin että on aika pistää peli poikki!



Jos ystävä "on vain olemassa", niin sehän on juuri sitä vastavuoroista hyötymistä! Henkisellä tasolla. Mutta kun tilanne on se, että SINÄ olet olemassa ystävälle, eikä ystävä sinulle, niin onko se sinusta ihan ok juttu...?



t. se joka laittoi välit poikki yksipuolisen ystävyyden takia

[quote]

onhan vastavuoroinen hyötyminen toki jonkinlainen ihanne, mutta ei minun tarvitse hyötyä ystävyyksistäni mitenkään. Ne voivat vain olla olemassa.

i]

masennuin, enkä jaksanut enää yksinkertaisesti pitää yhtetyttä, kuunnella toisen murheita tai iloja... Varsinkin kun tällä ystävällä oli enimmäkseen niitä murheita. Tunsin joka yhteydenoton jälkeen olevani betonisaappaat jalassa pää pinnan alla. Vähitellen lopetin yhteydenotot kokonaan, en vastannut tekstareihin enkä s-postiviesteihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asia on tietysti monivivahteinen, muttu lyhyesti.



Tein kyseisen perheen/henkilön eteen mielestäni todella poljon.

- Hain lasta tarhasta, leikitin sitä usien tarhapäivän jälkeen.

- Pidin lasta viikonloppuisin.

- Tein heille remonttia, ja vieläpä niin, että ilman apuani, olisi ainakin osa remontista mennyt päin helvettiä.

- remonttia tuli tehtyä heille parissakin osoitteessa

- tarjouduin auttamaan usein monessa asiassa ja sanoin, että autetaan toisiamme tarvittaessa, sillä lapsiperheellä on harvoin liikaa apuja. Meillä kummallakaan kun ei ole sukulaisia tässä kaupungissa.

- hiki päässä olen heidän pensaitaan harventanut ja kaakeloinut keittiötä

- Autoin monin tavoin, keräämällä heille tietoa asioista joita tiedän heidän tarvitsevan.

- Toivotin todellakin tervetulleeksi perheeseeni ja tähän kaupunkiin, johon muuttivat muutama vuosi sitten.

- Olen käynyt rasvaamassa perheen polkupyöräketjut samalla kun omiani rasvasin. ketjujen rasvaus on toki pikkujuttu, mutta ajattelin heitä hyvinä ystävinä, jota koitin auttaa kaikin mahdollisin keinoin.

- olen tarjonnut heille kriisi majoitusta (muutamaksi viikoksi), koska heidän kämpässä oli katastrofin ainekset.

- soiteltiin ja tekstailtiin lähes päivittäin molemmin puolin

- tuin häntä asumuseron aikana keskutelemalla ja auttamalla

- autoin suursiivouksen hänen asuntoonsa, kun oli muuttamassa, koska mielestäni oli kiva auttaa

- ym. ym.

- koin että olemme hyviä ystäviä ja jutustelu oli erittäin mukavaa ja he tulivat usein meille kahville ja meillä oli mukavaa.



Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes olisin kipeästi kaivannut apua. Soitin useasti (siis viikon kahden välein) ja toivoin että voisi piipahtaa kahville, kun pitäisi sydäntä purkaa ja olo oli aika loppu.



Tätä kesti puoli vuotta, ja mieleenpainuvin kommentti oli, että hän ei voi enää olla minuun yhteydessä. Tämä oli minulle täysin käsittämätön kommentti, kaiken sen jälkeen, miten heitä olin lyhyessä ajassa auttanut ja toivottanut tervetulleeksi elämääni.



Koitin ottaa kohtuullisen usein yhteyttä, mutta jostain syystä kun jouduin itse pulaan, loppui kaikki yhteydenpito hänen puoleltaa. Ei enää vastannut tekstiviesteihin eikä tullut enää kahvilla.



Edellämainitun puolen vuoden jälkeen piti tietyllä tavalla luovuttaa (en jaksanut enempää odottaa apua häneltä, hän oli minulle viimeinen oljenkorsi joka piti pinnalla) ja siitä lähtien olen käynyt psykologilla ja käyttänyt sekä rauhoittavia että mielialalääkkeitä.



Uskoisin että tämän hetkinen tilani olisi ollut vältettävissä, jos olisin saanut ystävän tukea henkilöltä, jota todella luulin ystäväkseni. Toki lääkityksen aloittamiseen vaikuttivat ystävän tökerön käyttäytymisen lisäksi monta muuta asiaa, eli ne asiat jotka minulle tuon kriisin aiheuttivat. Tuttavuutemme oli melko lyhyt, sillä heidän perheensä oli muuttanut kaupunkiini vasta pari vuotta sitten, mutta koin että tein periaatteessa kaiken mahdollisen mitä voi auttaa sinä aikana, autettavaa nimittäin sinä aikana oli.



Kärsin edelleen tästä pettymyksestä pahasti ja luulin romahtavani täysin.



Koen että hän oli "hyvä ystäväni" niin kauan, kuin minusta oli hyötyä jonka jälkeen jäin täysin unohdetuksi vaikka olisin pyytänyt vain murto-osaa siitä avusta jota heille annoin edeltävän vuoden aikana.



Kaiken huipuksi hän petti lupauksensa pahasti ja kieroili selkäni takana tuon puolen vuoden jälkeen, sen jälkeen kun oli monen kuukauden vaikenemisen jälkeen pyytänyt minun apuani ja olin kieltäytynyt avun antamisesta, koska myönsis että olen niin loukattu, eikä henkinen tilanteeni ole se, että jaksaisin ketään auttaa, vaan että minun on ajateltava itseäni, että saan itseni kuntoon lääkityksellä ja levolla, ennenkuin joudun "suljetulle osastolle" hoitoon.



Tämä on ollut minulle erittäin rankka kokemus, mutta myös opettavainen. Kyseinen nainen on ollut todella itsekäs ja ilmeisesti narsisti luonteeltaan, sillä hän oli todella mukava niin kauan, kun minusta oli hänelle hyötyä.

Pistn kerran välini poikki pitkäaikaiseen ystävääni,koska hänen muutettua omilleen minä tunnuin olevan hänen elättäjänsä.



Opiskelimme kummatkin ja kumpikin oli muuttanut pois kotoaan omiin ensimmäisiin asuntoihin,kun ystäväni hommasi kaksi kissaa ja alkoi viettää riehakasta elämää. Hän joi joka viikonloppu kaikki rahansa (mm.opintolainansa kokonaan),joko omat tai minun tai jonkun muun kaverin lainaamat ja sitten minun aina piti käyttää häntä kaupassa autollani ja ostaa hänelle ja kissoille ruuat..tein tätä pitkän aikaa koska säälin kissoja ja ymmärrän että jokaisenhan pitää syödä..



Mutta loppujen lopuksi ystäväni soitti minulle enää AINOASTAAN kun tarvitsi rahaa, ruokaa uusia koulukirjoja tai minun vaatteita tai kenkiä tai cd:tä lainaksi,joita en saanut ikinä kuukausiin takaisin vaikka pyysin useaan otteeseen.



Eräs päivä soitin että kerääpä kaikki minun tavarat kasaan niin tulen käymään kylässä. Otin tavarani ja häivyin hänen elämästään..en ollut mitenkään vihaisen oloinen,mutta ystäväni taisi tajuta vihjeestä.

antaminen, toisen huomioiminen (tiukka elämäntilanne), lahjat annetaan ystävälle hyvää hyvyyttä ja jos toinen ei sitä arvosta niin tulee väkisin hyväksikäytetty ja pettynyt olo.

Näissä esimerkkitapauksissa porukka on antanut itseään likoon ja sen lisäksi vähän materiaaliakin, kyse on kokonaisuudesta.



Mutta kyllä pelkästä tavarastakin voi loukkaantua esim minua otti päähän, kun annoin serkulle sateenvarjorattaat, hoitolaukun, sitterin ja vaatteita, mutta emme saaneet koskaan kutsua edes kylään. Kaupan päälle serkku vielä möi ne kirppiksellä ja pisti rahat omaan pussiin.

No arvaat ettei lähtenyt enää sinne päinkään kutsua kylään..

tuli hyväksikäytetty olo, kun ystäväni, joka väitteli hyvin nuorena, koko väitöskirjan teon ajan kyllä soitti minulle monen vuoden ajan pari kertaa viikossa, usein vieläpä töihin ja vuodatti hillittömällä puhetulvalla aivan kaikki ihmissuhdeongelmansa ja ihastuksensa ja what so ever korvaani. Mutta jos yritin aloittaa puhumaan omia kuulumisiani (en yleensä mitään suuria kriisejä vaan tavallisia asioita, mitä minulle kuuluu), suunilleen heitti luurin korvaan 'nyt on kiire!'. Siis aivan joka kerta. Sama tavatessa. Saattoi häipyä melkein kesken lauseeni.



Hän myös avoimesti, sanallisesti väheksyi minun ammatillista uraani, joka ei mikään huono ollut, menin kuitenkin eteenpäin omalla alallani noina vuosina ja se vaati paljon ponnisteluja.



Noo, sitten tuli väitöksen aika. Minun olisi kuulemma pitänyt mennä (kesken työpäivän) kuuntelemaan sitä, mutta karonkkaan ei tullut kutsua. Vaikka olin tietääkseni hänen noin 3 ystävästään se johon hän piti tiiviimmin yhteyttä.



Siihen loppui.

Jos olette antaneet toiselle tavaroita lainaksi, tai lahjaksi niin miksi itkette niiden perään? Odotatteko että toinen todella muistaa antamanne sukat vuodelta 2001? Ja jos on jokin sellainen tavara tai vaate jota lainaatte niin voi aina kieltäytyä.



Pyydä takaisin lainatuote seuraavana päivänä. Tai sitten annat omaksi ja unohdat tuollaisen. Jos jotain lainaa, on aina mahdollisuus että se menee rikki. Ja ei välttämättä mistään saa vastaavaa tilalle. Tämän olen itse oppinut. Ei kannata siitä suuttua! Toinenkin voi unohtaa kenen mikäkin tavara oli, jos olet herkkä lainaamaan vaikka mitä.



Ja jos toisen rahatilanne on huono, ei todellakaan pidä toista lähteä elättämään. Ystävältä ei pyydetä eikä lainata rahaa.

Eli oli siis sen luonteinen, että hänellä piti olla kaikki aina paremmin kuin muilla. Siis kaikki aina hienompaa ja parempaa: koulutus, työpaikka, mies, koti, häät jne jne.



Mutta sitten kun mulla olikin paremmin asiat kuin hänellä, alkoi vittuilu päin näköä. Eipä pahemmin kiinnostanut enää pitää yhteyttä.



Tässä taisi olla takana se, että tämän naisen isä ei ole koskaan hyväksynyt tytärtään. Asuvat pienellä paikkakunnalla, joten taitaa olla aika kiusallista.

Sattui kaikkea pahaa ja ikävää. Tämä "ystävä" meni keromaan siitä eräällä juoruämmälle. niinpä siitä sitten saikin tietää kaikki. Minun oli vaihdettava alaa.

Kuulostaa todella kummalliselta tuo tuttavasti käytös! Ihmettelen sitäkin miten hän ylipäänsä KEHTASI vetäytyä kaikesta. Sen ymmärrän vielä että on ihmisiä jotka eivät kestä toisten murheiden kuuntelemista noin ylipäätään, tällaiset usein lakaisevat omatkin ongelmansa maton alle. Mutta ettei edes näön vuoksi voinut yrittää kuunnella ja tukea edes jotenkin.

Yksi siksi, koska ikinä en tuntenut olevani hänelle tarpeeksi hyvä ihminen. Hänellä oli aina kaikki paremmin, seurusteli aivan mahtavan täydellisen miehen kanssa jne. Kävin vaikean ajan läpi parisuhteessa, enkä siitä paljon kenellekään puhunut, koska olen sellainen ihminen joka ei parisuhdetta ruodi muiden kanssa. Erosimme mieheni kanssa vähäksi aikaa, ja jopas tuli sitten hänen mielipiteensä miehestäni, kuinka ei ollut ikinä pitänyt, sanoi että hän oli aina epäillyt että mieheni hakkaa minua (ei tietenkään hakkaa), ja olen hullu jos otan mieheni takaisin. Me sovimme riitamme mieheni kanssa, koska lapsiakin on, mutta en jaksanut kuunnella ystäväni epäuskoista tuhahtelua, ja sellaista nenänvartta pitkin katselua. On minulla muitakin kavereita, jotka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Joten lopetin yhteydenpidon.

Olen niinsanottu kiltti ihminen, ja "ystäväni" vaati minulta vuosi tolkulla yhtä ja toista, monissa eri muodoissa. Lopulta tuli tilanne, että suorastaan mieheni tuella jätin ystäväni.

yritin vielä jonkin aikaa tekstailla, kun ei "ystävästä" kuulunut mitään, mutta eipä suvainnut vastata. Tyynen rauhalllisesti on ottanut vastaan lasten vaatteita, tavaroita jne. joita olen hyvää hyvyyttäni hänelle lahjoittanut. Ei sinänsä, että itkisin materian perään, mutta tuli vain hyväksikäytetty olo :( Nyt olenkin lasten vaatteet mieluummin lahjoittanut UFF:lle.... On minulla muitakin ystäviä, mutta ainahan se harmittaa, jos menettää mukavaksi kokemansa ihmisen ystävyyden.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat