Seuraa 

Tarkoitan tällä että rajoittaako seurakunta/uskonto hänen ilmaisuvapauttaan? Saako taiteilija kuvata vain kauniita ja sovinnaisia aiheita teoksissaan? Pitääkö kaiken luovan toiminnan liittyä Jumalaan?



Itse olen ollut aina aika syvästi uskovainen vaikken kuulu kirkkoon. Olen kasvanut uskovaisessa perheessä mutta jollain tavoin olen aina kapinoinut muottiin iskemistä. Minua joskus loukkasi syvästi äitini kommentti kun olin lapsi: " Mikset voi piirtää jotain nätimpiä kuvia?" Olen ihmetellyt aina tuota juttua miten kapea-alaisesti taide voidaan ajatella...Minusta taide on ilmaisumuoto joilla kuvata vaikeimpiakin ajatuksia, ympäröivää maailmaa yms silloin kun sanat eivät riitä. Minulle luovuuden lahja on pyhä asia ja tunnen suurta mielihyvää kun saan tuossa asiassa vapaat kädet...En ole kovin verbaalinen luonne joten visuaalinen ilmaisu kumpuaa voimakkaana sen sijaan. Monet teokseni ovat tosiaan vaan sellaisia että jotkut uskovaiset voivat tulkita ne tosi negatiivisesti uskoa vastaan vaikka itse koen kaiken vaan meitä ympäröivän maailmanmenon kuvaamisena johon ei liity välttämättä omakohtaisia ajatuksia.



Intohimoinani on siis monenlainen marginaalimpi taide musiikista kuvataiteisiin. Tunnen syvästi olevani ihan kristitty uskova mutta koen olevani intressieni pohjalta aika musta lammas ja pelkään etten missään seurakunnassa tuntisi oloani hyväksytyksi itsenäni. Pukeudun boheemisti ja värikkäästi. Rakastan kauniita esineitä ja sisustamista mm. ja kotimme onkin aika omaperäinen. Ainakin pienemmissä seurakunnissa tuntuu olevan tuota kyttäämistä jossain määrin että pitääkö olla neutraali askeetikko että saa propsit puolelleen? Koetaanko sisusteluinto tms. jonain tavaranpalvontana? Minulle visuaalisuus on vaan suuri rakkaus ja tunnen sen olevan aika pitkälle sisäsyntyinen juttu jonka ihmiset koittavat lakaista maton alle ainakin Suomessa.



Pointtina on juuri se että kristinusko mielletään Suomessa vaatimattomuuden uskoksi ulkoisesti. Minä koen uskon taasen värikkäänä ja yltiövisuaalisena juttuna. Ehkä ortodoksisuudessa viehättää se kokonaisvaltainen elämys jossa hyvin paljon silmänruokaa ja värejä. Hyvin lähellä intialaista kulttuuria visuaalisesti.



Nämä on hekä hassuja pohdintoja ja varmaan joidenkin mielestä epäoleellisia mutta minulle tärkeitä. :)

Kommentit (8)

Jotain tämän tyyppistä olen itsekin miettinyt, mutta en olisi osannut pukea ajatuksiani sanoiksi näin. Minä en ole ehkä kaltaisesi " taiteilijatyyppi" , mutta voihan näitä asioita soveltaa muuhunkin.



Tässä on kyllä seurakuntakohtaisia eroja, mutta kyllä kaikissa ne omat sosiaalisesti hyväksyttävien tapojen raamit ovat. Ulkoiset asiat kuten sisustus- tai pukeutumismaku ovat vain osa raamien sisältöä. Sinne kuuluu myös muut hyväksyttävät elämänvalinnat kuten ura, suhtautuminen omaisuuteen, ihmissuhdearvot, ajattelu- ja puhetavat jne. Joskus ihanne voi olla tietty vaatimattomuus, mutta joskus myös parhaansa yrittäminen tai jokin muu.



Ne seurakunnat joista minulla on kokemuksia ovat useimmissa asioissa melko avarakatseisia. Joka paikassa on silti myös asenteita liittyen juttuihin, jotka eivät ole välttämättä ihan niin suositeltavia... Ja tietty näin on ihan missä tahansa yhteisössä, ei vain seurakunnissa. Ainahan meillä ihmisillä on jonkinasteinen tarve kontrolloida myös muiden tekemisiä vaikka emme sitä myöntäisikään...



Ja itse taiteesta: olen samaa mieltä, että taide on keino ilmaista kaikenlaisia elämän ilmiöitä, ei pelkästään kivoja ja kauniita! Ei-taiteellisten ihmisten voi kuitenkin olla vaikea nähdä asioita näin. Ajattelisin siis, että sinä saat toki olla ihmisenä sellainen kuin olet ja jos et koe kelpaavasi seurakuntaan, kokeile toista seurakuntaa. Tiettyä hienotunteisuutta noudattaisin kuitenkin mm. siinä miten omaa taidetta tuo esille tuntemattomampien ihmisten keskellä. En usko, että kaikki uskovat tulevat koskaan hyväksymään tai ymmärtämään kaikkea taiteeseen liittyvää. Päteehän tämä yhtä lailla ei-uskoviinkin. :)







rock:

Lainaus:


Musiikin kohdalla taas ainakin perusluterilainen käsitys musiikista on hyvin mollivoittoinen, suorastaan laahaava. Erityisesti iloisissa juhlissa (esim. häissä) tämä on minusta suorastaan huvittavaa.




Musiikin pitää olla iloista ja Jumalaa ylistävää. Kaikenlainen ruikutus ja voivottelu on pannassa. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itsekin taidetta harrastavana pidän itsestäänselvänä, että mitä vaikeampi aihe, sen kiehtovampaa sitä on lähestyä vastakohtaisuuksien kautta, jopa törkeästi, monet " sopivaisuuden" rajat ylittäenkin.



Kritsittynä voi pitää mielessä sen, että ei kuitenkaan saa olla loukkaukseksi muille. Itse näen sen tässä yhteydessä niin, että esim kirkkosaliin ei todellakaan sovi mikä vain. Ilmaisua muualla en koe sen rajoittavan, kunhan pysytään Suomen lain puitteissa.



Taide toki herättää tunteita, se on sen tarkoitus. Itse kristittynä koen melko vapautuneesti kaikenlaisia tunteita rakkaudesta raivoon ja epätoivoon. Tottakai taiteessani on sama skaala, vielä kärjistetymmin, sillä se on myös niiden eräs kanava.



Aina löytyy ihmisiä, jotka pelkäävät tunteita, omiansa ja muiden. Tämä voi näkyä pahansuopana kritiikkinä ja se kristityn taiteen tekijän on kestettävä aivan samalla tavoin kuin muidenkin taiteentekijöiden. Kaikki ihmiset eivät myöskään ole tottuneita taiteeseen, siis sillä tavoin että se aiheuttaa muuta kuin laimean mieluisia mielleyhtymiä.



Pilkkaamisesta sellaisia ajatuksia, että jos taiteessaan pohdiskelee, että pilkataanko tässä Pyhää Henkeä, niin vastaus on mitä varmimmin ei. Paatunut ihminen ei mieti sellaisia ja muut eivät sitä tee.



Minulla tämä juttu on noussut sillä tavoin pintaan, että kun saatoin lopettaa yhden lääkkeen, painoni on pudonnut melko paljon lyhyessä ajassa. Telttani eivät varmaankaan ärsyttäneet ketään, mutta nyt kun vanhoja vaatteita on voinut taas käytää ja uusiakin hankkia, niin onhan muutos raflaava. Teen nimittäin itse melko suuren osan vaatteistani ja tyylini ei ole mitenkään tavallinen. Käytän niitä kuitenkin rohkeasti myös kirkossa, sillä paljasta pintaa ei näy enemmän kuin on sopivaa.

Amenhotep:

[quote]




" Kaikki ihmiset eivät myöskään ole tottuneita taiteeseen, siis sillä tavoin että se aiheuttaa muuta kuin laimean mieluisia mielleyhtymiä."







Tästä onkin varmaan pitkälle kyse. Ajatellaan, että taiteen kuuluu vain ilahduttaa. Pidetään turhana sellaista taidetta, joka herättää negatiivisia tunteita, kuten surua.



Toinen asia on se, että taiteilijan ammattia ei useinkaan pidetä " kunnon" ammattina.



Itse en ole mikään taitelija, mutta olen joskus miettinyt asiaa. Olen joskus kokenut, että suomalaisten uskovaisten mielestä soveliasta (maalaus)taidetta on kukkataulut ja kauniin maisemat. Nalleja, lapsia yms kaunista saa myöskin kuvata, mutta ei mitään ikäviä ja arveluttavia asioita. Maalaukset eivät saa olla ns. kantaa ottavia vaan ainoastaan kauniita.



Musiikin kohdalla taas ainakin perusluterilainen käsitys musiikista on hyvin mollivoittoinen, suorastaan laahaava. Erityisesti iloisissa juhlissa (esim. häissä) tämä on minusta suorastaan huvittavaa.



Ymmärrän kyllä, että ihmistä joka todella harrastaa tai tekee taidetta, tämä kapeakatseisuus ärsyttää.

Minulla on eräs ystävä, joka aikanaan pohti samoja asioita. Hän myöskin pukeutui tosi omaperäisesti ja maalasi taluja, jotka meidän ei-taiteellisten ihmisten mielestä oli ihan omituisia :)



Hän koki tosi ahdistavana, kun jotkut seurakunnasta paheksuivat hänen tyyliään, enkä voi häntä siitä syyttää.



Ehkä suomalaisille on vaikea omaksua sitä, että kaikki eivät näe asioita suomalaisen perusjuntin näkökulmasta. Ei ole aina helppoa ymmärtää ihmisiä, jotka ajattelevat ihan eri tavalla.



Itse olin aikaisemmin aika kapeakatseinen ja voin myöntää, että itsekin paheksuin kaikkea sellaista taidetta, jossa oli jotain " uskonnon vastaista" , tai miten sen sanan nyt oikein sanoisi. Esim. jos laulussa sanottiin tyyliin " Jumalaa ei ole olemassa" , ajattelin heti että se on ihan kauhea laulu. Nyt olen kuitenkin ajatellut, että varmaan jokainen ihminen joskus elämässään ajattelee, ettei Jumala ole olemassa, ja että laulu kuvasti vain ihmisen tuntemuksia, ei välttämättä tekijäin omia mielipiteitä. Ennen myös paheksuin huumoria, joka liitettiin uskontoon, mutta nykyisin osaan ottaa sen kevyemmin. Kyllä kai Jumalallakin on huumorintajua, kun on meihinkin sellaisen luonut :)



Sitten on se puoli, että taiteilijapiirit ovat usein aika aveluttavia - ainakin kuulopuheuden perusteella. Eikös taitelilijoilla ole vähän sellainen maine, että he elävät aika jumalatonta elämää. Ehkä tähän liittyvät ennakkoluulot yleistävät myös kaikki taidetta harrastavat ihmiset, sekä kohdistuu myös itse taiteeseen.



Tosi selkeää pohdintaa taas multa :)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat