Vierailija

rakastan lastani paljon ja näytän tunteeni hänelle, myös silloin kun ne eivät ole positiivisia. esim. tänään laittaessani häntä päikkäreille lapsi raapaisi minua ensin silmään. en sanonut mitään (ehkä " au" ), panin silmän kiinni ja käden päälle ja yritin olla ihan coolina vaan. jatkoi raapimista muualta naamasta ja suutuin (en kasvatusmielessä vaan koska minua sattui silmään ja poskeen), tiuskasin lapselle että " nyt lopeta! sattuu!" .



mies moitti minua tapahtuman jälkeen ja sanoi ettei siitä ole mitään hyötyä että aikuinen kiukkuilee lapselle (ja lapsi on siis 1v5kk), joka ei tajua miksi se aikuinen kiukkuilee. puolustelin itseäni sillä, että en purkanut mitään omia turhautumiani siinä tilanteessa, vaan se kipu sai minut kiukustumaan. en myöskään moittinut tai haukkunut lasta tuon tiuskaisun lisäksi.



tuntuu että olen luonteeltani aika nopeasti kuohahtava. pussaan ja halin lasta varmaan kyllästymiseen asti ja sanon joka päivä että rakastan häntä ja tykkään olla hänen seurassaan. ja kuvailemani kaltaisissa tilanteissa näytän avoimesti kiukkuni tai mielipahani tms. mies on lapsen kanssa hyvin rauhallinen ja tasaisen hyväntuulinen, todella kärsivällinen ja varmasti lapsen silmissä erittäin turvallinen vanhempi. mutta entäs minä? oonko mä kehno äiti?

Kommentit (5)

miehen kommentit saivat minut tuntemaan itseni sellaiseksi epäkypsäksi vanhemmaksi, joka ei osaa asettua vanhemman rooliinsa vaan syytää pahat olonsa lasten harteille. olen ajatellut tuotakin että minähän kai äitinä olen lapsen (tytär) elämässä aika suuri " tunne-ihminen" , tai siis että meidän suhteemme tulee varmasti aina olemaan hyvin tunne-latautunut. siksikään en ehkä haluaisi (sen lisäksi että en osaa) peittää tunteitani tasaisen hyväntuulisuuden alle. varsinkin kun lapsi varmasti aistii ne oikeatkin tunteet hymyilevän naamion takaa, ja luullakseni ahdistuu tai vähintään hämmentyy ristiriitaisista viesteistä.



en myöskään naisena halua kasvattaa tyttöäni mihinkään miellyttävän käytöksen muottiin, siis ns. kiltiksi tytöksi, vaan ilmaisemaan itseään suht vapaasti.



kai mä keskustelen miehen kanssa tästä kun asia tulee taas esiin. tasaisin väliajoin se tulee kun mies moittii minua käytöksestäni (joka ei siis ole ikinä mielestäni huonoa siinä mielessä, että en naljaile, hauku, pilkkaa tai ivaa lasta, tiuskin kyllä ja sanon painokkaasti).



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

aiheuttaa toimillaan toisella kipua. En kehoita huutamaan, mutta kyllä tiukka äänensävy ja kielto on paikallaan. Miten ihmeessä lapsi muuten oppii, että raapiminen sattuu? Minusta pikemminkin miehesi on outo kommentteineen kuin sinä!

Siitähän lapsi oppii, että elämään kuuluu kaikenlaiset tunteet, ja että kaikkia tunteita on lupa näyttää eikä niitä pidä haudata.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat