Vierailija

Sivut

Kommentit (21)

Niin, sanoisin että se mikä teki lapsuuden onnelliseksi oli että tiesi olevansa vanhemmilleen kaikkein tärkein asia maailmassa. Että sai hyväksyntää ja oli voimakas turvallisuuden tunne. Sitä ei tosin kokoajan ollut (silloin kun isä ei tullutkaan hakemaan, vaikka oli sovittu tms.) ja juuri siksi, sitten kun turvallisuutta oli, sitä osasi arvostaa.



Meillä oli tarkat kotiintuloajat (joita kyllä varsinkin minä rikoin koko ajan), mutta tiesin että äiti odottaa kotiin ja huolestuu jos en mene. Äiti siis välitti! Soitti sairaaloihinkin joskus kun olin paljon myöhässä. Eikä hän ole mitenkään hysteerinen, vaan välittävä äiti. Äiti halusi aina nähdä kenen kavereitten kanssa liikumme, mitä pitäisin ehdottoman tärkeänä, jos mulla olis itellä lapsia. (ei ole vielä).



Vierailija:

Lainaus:


Niin, sanoisin että se mikä teki lapsuuden onnelliseksi oli että tiesi olevansa vanhemmilleen kaikkein tärkein asia maailmassa. Että sai hyväksyntää ja oli voimakas turvallisuuden tunne. Sitä ei tosin kokoajan ollut (silloin kun isä ei tullutkaan hakemaan, vaikka oli sovittu tms.) ja juuri siksi, sitten kun turvallisuutta oli, sitä osasi arvostaa.



Meillä oli tarkat kotiintuloajat (joita kyllä varsinkin minä rikoin koko ajan), mutta tiesin että äiti odottaa kotiin ja huolestuu jos en mene. Äiti siis välitti! Soitti sairaaloihinkin joskus kun olin paljon myöhässä. Eikä hän ole mitenkään hysteerinen, vaan välittävä äiti. Äiti halusi aina nähdä kenen kavereitten kanssa liikumme, mitä pitäisin ehdottoman tärkeänä, jos mulla olis itellä lapsia. (ei ole vielä).






Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kyllä onnellisia lapsuuksia on. Itsellänikin oli.



Tärkeintä oli lapsuudessani, että:

- muutoissa , asunnon valinnoissa, vanhempien työssäkin lapsia ajateltiin etusijalla (työajat, työmatkat)

- lapsiin luotettiin

- lapsia ymmärrettiin/ tuettiin

-molemmat vanhemmat viettivät AIKAA LASTEN KANSSA.



Yhdelläkään sisaruksistamme ei ole päihde-eikä mielenterveyspongelmaa...



Minulla oli onnellinen lapsuus- siitä kiitos molemmille- vielä eläville- vanhemmilleni:)

itse olin sitä mieltä että minulla oli onnellinen lapsuus ja todella hyvät vanhemmat, kunnes sain omia lapsia. vasta lapsien saannin jälkeen olen alkanut kyseenalaistamaan monia oman lapsuuteni toimintamalleja, joita aiemmin pidin hyvinä ja normaaleina.

ei siitä todellakaan näytä mitään tietävän.

Mulla oli. Piste.



Meillä ei tapeltu, juotu, huudettu, rikottu paikkoja. Vanhemmat riiteli joskus (oli talonrakennustakin siinä) mutta kaikki ne sai sovittua eikä ne riidat tuntuneet meikäläisestä uhkaavilta. Koskaan en pelännyt kotona. Enkä arvuutellut, että eroavatko vanhemmat.



Rahaa ei liiaksi ollut (ks. yllä) mutta periaatteessa kaikkea oli. Ainakin kaikki olennainen- fillarit jne.



Kotiintuloajat oli selvät. Kouluhommat piti hoitaa. Telkusta ei saanut katsoa mitä tahansa milloin tahansa. Videoita ei ollut. Isovanhemmat eli ja asuivat lähellä. Kesäisin oltiin paljon maalla.



Omille lapsilleni pyrin järjestämään vähintään yhtä turvallisen kasvuympäristön. Älä tule sitä kateuksissasi sotkemaan.

Vierailija:" Olet hirveän hyväksyvä vanhemmiasi kohtaan etkä kyseenalaista heitä. Lienet perheen kuopus ja kovin yhä kiinni vanhemmissasi ja heidän opeissaan. Ole huoleti, maailma kyllä opettaa."



Siinä ei ole must mitään pahaa, että on hyväksyvä vanhempiaan kohtaan. Todellakin kyseenalaistan joitain heidän ratkaisujaan, mutta se ei liity lapsuuteeni - ei lapsi osaa kyseenalaistaa, tai minä en ainakaan osannut. Olen perheen esikoinen ja lähtenyt kotoa 18-vuotiaana, nyt olen vähän vajaa 40 ja asun vajaat 2500 kilometrin päässä vanhemmistani...

Mutta yhdestä asiasta olen samaa mieltä, maailma opettaa. Joka päivä. Vieläkin.



Haluaisin kysyä, mikä vastauksissani kirvoitti vastaamaan niinkuin vastasit? Onko sinulla ollut onnellinen lapsuus 14? Jotenkin veikkaisin, että ei...

Oli isoveli, isä ja äiti. Veli eli omaa elämää. Äiti ei puhunut tai näyttänyt mulle tunteitaan, taisin olla isän tyttö liikaa. Isä vaan meni töiden mukana ja jäi eläkkeelle turhan nuorena ja turhautui ja siksi mun vanhempien liitto ei ole sujunut. En tuonut poikakavereita ikinä kotiin ja kaverit sai käydä luvan kanssa, mitään yht' äkkistä ei saanut olla, kaikki olla liian jämptiä lapselle. Tunteita ei myöskään näytetty, halaus oli liikaa. Hymy suurinta. Vanhemmat ei suudelleet tai halanneet ikinä lasten edessä toisiaan. En näytä enkä osaa näyttää tunteita julkisesti.

vaikka vanhemmat erosivat kun olin 5v. (isän juomisen takia), ja vaikka olin aikuiseksi asti kauhean kateellinen veljelleni.



Meillä kuitenkin oli ja on rakastava äiti ja vanhempien järkevästi hoidetusta erosta johtuen erinomaisen hyvät välit myös isän ja isän suvun kanssa. Vanhempamme tietoisesti säilyttivät hyvät kunnioittavat välit keskenään, koska koko ero oli meidän lasten parhaaksi. He eivätkä esim. koskaan haukkuneet toisiaan meille lapsille. Isä ei ole kännissä vaarallinen, vain epäluotettava, saattaa " kadota" jonnekin. Kun isä oli selvinpäin vietimme veljeni kanssa paljon aikaa isän kanssa (viikonloppuisin, lomilla).



Ilmeisesti erosta johtuen kuitenkin olin veljelleni kauhean kateellinen kaikesta, tuntui että äiti oli aina veljen puolella. Mutta siitäkin huolimatta lapsuuteni oli minusta kokonaisuutena onnellinen. Veljestä on seuraakin, ja olisin toivonut enemmänkin sisaruksia. -Tämä pätee muuten myös nyt aikuisena.





Täydellisen onnellista lapsuutta ei kai olekaan, tai jos on, pelkään, että ko. ihminen keksii sitten jotain muuta mikä ei ole hyvin.... Ihmisluonto on vähän sellainen, että mitä huonommin on asiat, sen enemmän se keskittyy siihen, mikä on hyvin.

Vierailija:

Lainaus:


Oli isoveli, isä ja äiti. Veli eli omaa elämää. Äiti ei puhunut tai näyttänyt mulle tunteitaan, taisin olla isän tyttö liikaa. Isä vaan meni töiden mukana ja jäi eläkkeelle turhan nuorena ja turhautui ja siksi mun vanhempien liitto ei ole sujunut. En tuonut poikakavereita ikinä kotiin ja kaverit sai käydä luvan kanssa, mitään yht' äkkistä ei saanut olla, kaikki olla liian jämptiä lapselle. Tunteita ei myöskään näytetty, halaus oli liikaa. Hymy suurinta. Vanhemmat ei suudelleet tai halanneet ikinä lasten edessä toisiaan. En näytä enkä osaa näyttää tunteita julkisesti.




2:lla on kaksi lasta ja yksi sijaislapsi.

--

Onnellinen lapsuus on onneksi eri asia kuin täydellinen lapsuus.

- Äitinä en pysty läheskään samaan lämpöön ja pitkäpinnaisuuteen kuin oma äitini.

- Isäni oli lasten kanssa paljon enemmän kuin oma mieheni...



---

Oman lapsuudenkotini avainsana oli " välittäminen" .



Yritän antaa sitä omille lapsilleni ja sen turvallisuudentunteen, että kotiin voi aina tulla ja vanhempiin voi aina luottaa.



---

TSEMPPIÄ KAIKILLE VANHEMMILLE!

Kun tekee perhaansa vanhempana, sen pitäisi riittää. Ja on sinut itsensä kanssa:)

Tietenkin voidaan miettiä mikä on onnellinen lapsuus, mutta ei mulla nyt suurempaa valittamista ole.



Mulla lapsena:

+vahva perusturvallisuus, koin että vanhemmat rakastaa, isovanhemmat läheisiä, samoin muita sukulaisia&kummit lapsineen, joita tavattiin usein

+sama asuinpaikka, koulu ja kaverit läpi vuosien (mm. samassa koulussa oltiin monien kanssa 12 vuotta ja luokanopet vaihtui harvoin)

+taloudellinen turvallisuus, ei työttömyyttä/sairautta perheessä/suvussa/kavereilla, eikä muillakaan 70-luvulla (80-luvun alussa) rahaa ollut pilvin pimein

+70-luvulla oltiin vielä lapsia pitkään

+lähipiirissä ei ollut kuolemaa (isovanhempaa lukuunottamatta), sairautta, avioeroa, alkoholismia, perheväkivaltaa

+tylsää helsinkiläistä " keskiluokkaista" elämää



Minulla on lapsi.



läni isä joutui vielä vankilaan mun ollessa tosi pieni ja jäynät on jääny.

Omia lapsia koitan kasvattaa eri malliin vaikkei se helppoa aina ole.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat