Vierailija

Olen hyvin onnellisessa parisuhteessa, ja odotamme että tulisin raskaaksi mahdollisimman pian. Kävin tällä viikolla kuitenkin työporukan kanssa laivalla, ja tottakai tanssimme kaikki naiset jalkamme kipeiksi. Tapasin laivalla mukavan miehen, joka todella oli hyvä keskustelija ja meillä oli hyvin paljon samanlaisia kiinnostuksen kohteita hänen kanssaan. Tanssimme ja juttelimme paljon, ja halasimme illan lopuksi vaihtaen poskisuudelmat.



Vaihdoimme puhelinnumerot ja haluaisin pitää yhteyttä häneen, mutta muuta en hänestä halua ollenkaan. Haluan siis ystävän, jonka kanssa on helppo keskustella ja minä tunnen itseni hänen seurassaan todella vapautuneeksi ja rennoksi. Mieheni on paras puoliso maailmassa, mutta viime aikoina hän ei kiireidensä takia ole voinut antaa minulle haluamaani huomiota ja elämän jakamista niin kuin ennen. Ehkä tämän takia tarvitsen ystävää, ehkä pienen pieni romanttinen pilkahdus silmäkulmassa (vaikka en ole valmis tapaamaan/ menemään suhteessa yhtään pidemmälle).



Mitä siis tehdä? Tunnen että teen väärin miestäni kohtaan, koska hän ei tiedä ollenkaan yhteyksistäni toiseen sekä teen myös väärin tapaamaani miestä kohtaan, sillä hänkään ei tiedä minun olevan naimisissa. Luulen, että ystävyys ei kestä sitä että kerron molemmista toisilleen, se lopahtaa siihen. Avioliittoni tuskin kaatuisi siitä että kertoisin miehelleni mutta olen kiltti ihminen enkä halua satuttaa kumpaakaan osapuolta. Siis miten eteenpäin????

Kommentit (16)

Minä suhtaudun ylipäätään hieman skeptisesti väitteeseen, että nainen ja mies voisivat olla vain ystäviä. Minä en ainakaan ole vielä sellaiseen mieheen törmännyt, joka kykenisi vain ja ainoadtaan 100 % platoniseen suhteeseen kanssani, vaikka itse olisinkin sitä halunnut. Ja se, että ap et kertonut laivatuttavuudelle olevasi naimisissa osoittaa, että sinullakin taitaa olla toiveita enemmästä. Ja tapaamallasi miehellä ainakin on. Trust me, ei sellaisia miehiä ole, tai on toooooodella harvassa, jotka eivät tuollaisen illan jälkeen elättelisi toivoa enemmästäkin kuin kaveruudesta. Jos ja kun laivatuttavuutesi saa tietää, että olet naimisissa, hän on todennäköisesti erittäin pettynyt ja kokee sinun johraneen häntä harhaan ja homma varmasti tyssää siihen - jos hän siis on kuvailemasi kaltainen herrasmies. Joka tapauksessa leikit tulella ja ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä neuvoisin lopettamaan pelleilyn alkuunsa ellet halua tuhota aviomiehesi luottamusta.

en luule, että hän todellakaan etsi seksiseuraa. Kysymys on todella hyväkäytöksisestä miehestä, eikä keskenkasvuisesta pojanklopista, joka tanssiessa nylkyttää itseään vasten. Kertaakaan hän ei illan aikana lähennellyt liian intiimisti.



Taitaa olla tuhoon tuomittu idea olla hänen kanssaan kaverina, ollen itse varattu ja onnellinen omassa parisuhteessa. Minulla kun ei liikaa ole kavereita, ja tunnen että miesten kanssa juttu kulkee paremmin kuin naisten. Naiset vouhottavat ihan tyhjiä asioita siihen verrattuna kun miesten kanssa juttu luistaa selkeästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitten kun tapaat sen miehen, kerrot että olet naimisissa, etkä halua muuta kuin juttuseuraa ja haluaisit esitellä hänet miehellesikin. Jos se mies siihen suostuu, voitte jatkaa tapailua, silloin hänellä ns puhtaat jauhot pussissaan. Jos ilmaantuu tekosyitä tai ei tulekaan sovittuna aikana, olisi halunnut sinusta seksiseuraa.

alkoholi ja juhlafiilikset ovat saaneet pääsi sekaisin. Jos sinulla on onnellinen avioliitto, niin älä lähde sitä pilaamaan moisella kotkotuksella. Mitäs tykkäisit, jos miehesi toimisi samoin, hyväksyisitkö sen? Ja jos tuleva suhteesi on viatonta laatua, niin voit toki kertoa asiasta myös miehellesi?

Jos tapaat hänet, niin on saletti, että päädytte jossain vaiheessa sänkyyn ja ihastutte toisiinne ja se on sitten avioliittosi menoa. No, jos haluat erota ja saada sen uuden miehen, niin go for it. Muussa tapauksessa sun turha edes itselles väittää, että haluat vain kuuntelevan platonisen ysätvän...

avioliitto on ihan eriasia, kun pika kaveruus, joka lisäksi pahjautuu tavallaan valheelle. Kerro kaverille reilusti, että olet naimisissa, jos ei halua pitää yhteyttä, se siitä. Ei tarvitse edes miehelle sen ihmeempiä selittää.

Jos taas haluaa jatkaa ystävyyttä, voit reilusti puhua miehelle uudesta ystävästä. Jos asiassa ei ole mitään salattavaa, se pitäisi olla helppo kertoa.

siis miespuolinen ja oikea sielunkumppani. Olemme molemmat tahoillamme naimisissa ja mitään seksuaalista ei välillämme ole. En ole erikseen " raportoinut" miehelleni tästä ystävästä ja luulen ettei hänkään vaimolleen, mutta koska ystävyytemme on täysin platonista en näe siihen mitään tarvetta. Raportoinko jokaisen naisystävän miehelleni, en taatusti.



Meidän parisuhteen perustana on luottamus, luottamus siihen ettei toinen tee mitään mikä tekisi toisen onnettomaksi. Tästä syystä me emme ratsaa toistemme sähköpostia tai puhelinta, vaikka minä esim. tiedän hänellä naispuolisia ystäviä olevan.

Tiesitkö, että ystävyyttä ei kannata aloittaa valehtelemalla? Joten ensimmäiseksi kerrot hänelle, että olet naimisissa tai sitten ei kannata ottaa yhteyttä ollenkaan.

ilmoitin tänään sähköpostilla uudelle tuttavuudelleni, että olen naimisissa ja toivoin ystävyyden jatkuvan siitä huolimatta. En tiedä miten hän asian otti, mutta pahoin pelkään ettei hän vastaa. Ehkä samassa tilanteessa en itsekään vastaisi, sillä olisin tyrmistynyt asiasta. Mutta ystävyyteen pystyisin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat