Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 


Hyvä ystäväni, naapurini, nuori nainen, yhden lapsen äiti, löysi itselleen loppu kesästä kivan tuntuisen miehen. Heidän suhteensa on edennyt vaan niin hurjaa vauhtia, että hirvittää - pelkään että ystäväni vielä tulee katumaan..



Sinänsä suhteessa on kaikki ok, rakkautta riittää jne. Mutta mies ei esim. (vielä) ole varsinaisesti ottanut isän roolia ystäväni lasta kohtaan. (ymmärrettäväähän se on kun suhde on vielä niin tuore) Tavallaan osayynä siihen on myös tämä nainen, joka ei osaa antaa vastuuta miehelle, vaan hoitaa rutiinin omaisesti kaiken itse - niin kuin on tottunut tekemään. Ja hänen arvoihinsa kuuluu että nainen tekee naisten hommat ja mies miesten. Esim. Miehen hän ei edes anna tiskata saati pestä pyykkiä.



Toisaalta heillä on vielä paljon aikaa rakentaa suhdettaan ja löytää tasapaino näihin elämän perus pilareihin.... Mutta he menevät kohta naimisiin ja muuttavat samalla yhteen. Lapsellekin on annettu lupa tulla.



Olen kyllä onnellinen ystäväni puolesta, kun on vihdoin löytänyt rakkauden elämäänsä, mutta huima vauhti saa minut ystävänä väkisinkin miettimään - entäs jos... Elämä muuttuukin jonkin ajan kuluttua tuosta ensihuumasta arjeksi, jos toisesta löytyykin puolia joita ei osannut vielä tässä vaiheessa nähdä, osaako mies myöhemminkään asettua isän asemaan.. He elävät tällä hetkellä korkealla pilvissä - kaikki on ihanaa ja elämä hymyilee. Ensimmäisiä riitojakaan ei olla koettu.



Tiedän oman kokemuksen kautta mitä he elävät. Minä olen yh ja löysin rinnalleni miehen reilut kolme vuotta sitten. Kaikki oli silloin alussa niin helppoa - lapsi vielä näyttänyt todellisia tunteita miestä kohtaan, kaikki oli niin ihanaa ja elämää suunniteltiin häitä myöten pitkälle eteenpäin ;) Nyt ollaan eletty jo hyvän matkaa arkisessa suhteessa, joka vaatii niin paljon enemmän. Kriisejäkin ollaan koettu.



Jaamme ystäväni kanssa paljon näitä asioita, näemme päivittäin ja tunnemme hyvin toisemme. En silti voi mennä sanomaan hänelle miltä tuntuu seurata vierestä heidän elämää ja tavallaan pelätä pahinta. Viikon päästä he ovat naimisissa ja mitäs sit kun elämä näyttää todellisen luonteensa..



Kiitos kun sain edes tänne purkaa. Kaikkea hyvää toivoen ystävälleni!

Kommentit (18)

tasapainoiselta kaverilta. Ei kukaan pysty pitkään feikkaamaan. Onnea ystävllesi, kun on rakkauden löytänyt. Usko tähän pariin ja panosta myös itse omaan suhteeseesi.

Elin sinkkuna aika myöhään ja sinä aikana ystäväni meni naimisiin ja teki lapsia. Me muut tietenkin elimme hänen elämää täysillä matkassa myötäiloiten hänen onnestaan. Kuuntelimme myös hänen murheita ja tuimme häntä.

Mutta kas kun minä löysin sielunkumppanin, kenen kanssa tahti oli aika nopea, ystäväni ei enää iloinnutkaan. Varoitteli koko ajan, että emme menisi naimisiin, koska emme voi tulla onnistumaan, kun hänelläkin on ollut hankaluuksia. Emme saisi tehdä lasta nopeaa kun heilläkin oli rankkaa. Emme saisi pitää isoja häitä, koska meille saattaisi käydä huonosti, kuten hänelle kävi.



Eli minun olisi pitänyt elää vaatimattomasti ja peläten tipahtamista siksi, että hänellä kaikki ei mennytkään kirjoitusten mukaan. En olisi saanut olla onnellinen ja hullaantunut vaan varmuuden vuoksi jättää mies, että olisin kuuntelemassa ystäväni paska-avioliittoa ja tukemassa häntä.



Toivottavasti ystäväsi huomaa äkkiä, millainen olet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anna ystäväsi elää omaa elämäänsä, ei hurja vauhti tarkoita automaattisesti pudotusta korkealta. Ja jos sulle on käynyt huonosti, se ei tarkoita että kaikille muillekin käy. Hienoa, että ystäväsi uskaltaa elää.

Vierailija:

Lainaus:


MIksi naimisiin ei saa mennä rakastuneena? Miksi häät pitää viettää vasta sitten kun kaikki on jo vanhaa ja tuttua ja arkipäiväistä?




Omalla kohdallani pidän sitä hyvänä asiana - koska eteen on tullut paljon asioita, joita silloin ei voinut kuvitellakkaan. En olisi silloin alussa tiennyt pystymmekö elämään toistemme kanssa sitten kun toisesta on tullut esiin pienimmätkin riesat. Eli omalla kohdallani olin tyytyväinen että olemme odottaneet. Nyt olemme kokeneet yllättävän paljon, ottaen huomioon suhteemme pituuden ja voisin luottavaisin mielin mennä naimisiin, uskoen suhteeseemme.

Sinä ja sinun ystäväsi. Missä vika? Että ystäväsi menee nopeesti naimisiin? Pitääkö toisten tehdä kuten sinä? Et sinäkään ole parisuhde expertti kun olet eronnut..



Antaisit ystäväsi elää ja nauttia parisuhteestaan. Absolutisti ei voi muuttaa toisen juomatapoja, se on varmaan kompastuskivi jos joku. Mutta itsehän ovat päättäneet olla yhdessä. Jos ero tulee niin se tulee, oli sitten naimisissa tai ei.

Se ettei toinen komenna lapsia ei vielä kerro mitään siitä millainen on kasvattajana. Hehän ovat saattaneet puhua keskenään kasvatuksellisista näkökulmista. Mies luultavasti ei halua/tohdi vielä komentaa. Isäksi ei tartte alkaa toisten lapsille.



Aito ystävä puhuu, ei kirjoita seläntakana toisen puuhista (et voi koskaan tietää millainen toisten parisuhde on, ei sitä tiedä kuin pari itse).


Mutta älähän leimaa toisia vain sen takia mitä itse olet kokenut ystävyydestä. Eli teet aivan samaa mitä ystäväsi teki sinulle - leimaat toisia.



Minä olen, niin kuin moneen otteeseen olen sanutkin, erittäin onnellinen ystäväni rakkaudesta!! Hän on ollut pitkään yh ja elänyt tiukilla, ihmiset ovat kohdelleet häntä kaltoin. Kun he löytivät toisensa, purskahdin melkein itkuun hänen onnestaan! Eli olen vilpittömästi onnellinen!



Minulla ei ole tarvetta olla kateellinen - meille on syntynyt vuosien saatossa sellainen äiti-tytär suhde, omalla tavallaan. Olen häntä joka tilanteessa tukenut ja auttanut. Rahallisesti sekä psyykkisesti. Huolehdin hänestä äiti ominaisuudessa tai niin kuin siskona. (olemme kuitenkin saman ikäisiä)



Mutta sanoin jo aikaisemmin - Että kiitos jykevistä viesteistä, en murehdi enää niin paljoa. Silti hänestä välitän enkä voi sitä lopettaa.

Minua ainakin ahdistaisi tuollainen ystävä, joka kirjoittelisi asioistani av. lle ja siunailisi ja hurskastelisi asioitani täällä.

Hanki oma elämä ja anna ystäväsi elää omaansa. Tuo ei minusta enää ole edes ystävyyttä vaan sinun huonoa itsetuntoa. Haluat salaa, että ystävälläsi menisi huonosti, että voisit kirkastaa omaa kruunuasi jos suhteesi ei olekaan onnellinen.


Mutta samalla pelkään että suhteelle käy pahasti ja ystäväni tipahtaa ja korkealta.



Jos en antaisi hänen elää omaa elämäänsä, olisin jo ruikuttanut hänelle huolestani. Siksi halusin avautua aiheesta jonnekkin/jollekkin, kun en tietenkään hänelle itselle mene näitä pohdintoja purkamaan!



Ja omassa elämässäni vastaavassa tilanteessa on käynyt hyvin - olemme mieheni kanssa onnellisia ja yritämme tällä hetkellä toista lasta. Naimisissa emme ole. Tiedän vain kokemuksesta kuin huumassa silloin alku suhteessa ollaan - nyt arvostan itseäni sen takia etten siinä rakkauden huumassa ehdotellut mitään häitä, vaan odottelimme rauhassa että suhde syvenee ja näemme kenties toisistamme paljon enemmän. Edelleen kaikkea hyvää ystävälleni toivon!

Vierailija:

Lainaus:


Ei kukaan pysty pitkään feikkaamaan. Onnea ystävllesi, kun on rakkauden löytänyt. Usko tähän pariin ja panosta myös itse omaan suhteeseesi.




Sain ainakin näistä teidän paapatuksista pientä luottamusta lisää, siis luottamusta siihen että murehdin turhaan!! Kiitos - tätä kai kaipasinkin :)

Joten mitä olisitte menettäneet?



-nekku-:

Lainaus:


ja voisin luottavaisin mielin mennä naimisiin, uskoen suhteeseemme.




Kaikillehan niit kriisejä tulee, ja mitä pitempi suhde, sitä enemmän niitä ehtii olla. Ei se sitoutumisen lykkääminen millään tavalla paranna tilannetta.

Vierailija:

Lainaus:


siis pelkäät että ystäväsi suhde muuttuu ensihuumasta normaaliarjeksi? Mitä pelättävää siinä on? Kaikillehan niin käy. 2




Totta arki astuu mukaan, mutta riittääkö heillä rakkaus silloinkin. Vaikea selittää toisten tilannetta. Mutta ystäväni purkaa minulle usein näitä asioita.



Esim. tuo miehen isänä oleminen jo olemassa olevalle lapselle - naista tämä häiritsee kovasti ja usein äyskii miehelle kun ei esim. voi komentaa lasta ym. normaalia.



Mies ottaa suht usein (nuoren miehen tavoin) alkoholia ja nainen ei voi sietää sitä, on itse absolutisti. Ovat sopineet että tilanne muuttuu häiden jälkeen, siis mies on luvannut.



Kaikkea tälläistä on taustalla..

MIksi naimisiin ei saa mennä rakastuneena? Miksi häät pitää viettää vasta sitten kun kaikki on jo vanhaa ja tuttua ja arkipäiväistä?

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat