Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

mä ajoin kolarin silloin ensimmäisenä lumisadepäivänä. lähdin viemään sairasta lasta lääkäriin jo ennen sadetta. takaisin päin ajaessani satoi lunta jo kunnolla, ja ajoin todella varovasti mielestäni mutta en tarpeeksi näköjään ja tottakai loivassa mutkassa menetin auton hallinnan. auto luisui pikkuhiljaa sivummalle ja sivummalle. tajusin että törmään tuohon sähkötolppaan.. se tunne oli ihan kamala tajuta se, vauhti oli jotain 40km/h nokka edellä siihen. hetkeksi kaikki pimeni ja havahduin lasten kamalaan itkuun. auto oli täynnä jotain ihme savua ja turvatyynyt roikkuivat, siitä hoipertelin katsomaan lapsia jotka luojan kiitos olivat kunnossa. itse olin lyönyt pääni lujaa johonkin, päätä särki ja joitakin mustelmia oli. mutta mitään vakavaa ei kuitenkaan onneksi. auto meni lunastukseen. oli vielä ihan uusi auto. no koskaan en oo niin paljoa pelästynyt, varsinkin kun lapset oli kyydissä.

Kommentit (26)


Teho-osastolla synnytyksen jälkeen herätettäessä leikannut lääkäri kertoi, että onnekseni olin yliopistollisessa sairaalassa synnyttämässä. Pienemmässä sairaalassa olisin luultavasti menehtynyt, koska niissä ei ole päivystäviä verisuonikirurgeja.



Leikkaussalissa minulle annettiin melkein 40 pussia verivalmisteita:(, joista 15 taisi olla punasoluja.



Taphtuneesta on nyt yli 5 vuotta aikaa ja asia ei enää vaivaa mieltäni.

En ole ollut sen jälkeen masentunut, vaan tapaus avasi silmäni ja aloin tehdä asioille jotain... Taustalla oli siis kurjat kotiolot sekä pahoinpitelevä poikaystävä, jonka kanssa olin vuosia... Kävin silloin pohjalla, josta kuitenkin päätin nousta ja nykyisin olen oikein onnellinen ja tyytyväinen elämääni ;) Olen antanut kaiken anteeksi ja hyväksyny ne ajat osaksi elämääni..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kohdunulkoinen raskaus repi toisen munatorveni rikki ja ehdin vuotamaan paljon verta vatsaonteloon ennen kuin leikattiin. Pyörryin osastolla ja muutenkin häilyin tajunnan rajamailla - sitten jo juostiin (tai siis minä makasin sängyssä :-) LUJAA leikkaussaliin...

molemmilla kerroilla se tapahtui suojatiellä. ei ollut mun vika. no ei mulle mitään kuitenkaan pahemmin sattunut. joku naarmu vain. siis en aivan alle jäänyt.

Kerran meinattu myöhään talvi-iltana iskeytyä autolla päin kallionseinää kun mieheltä karkas mutkassa auto käsistä. Kuitenkin heitettiin vain pari piruettia. Onneksi lapset oli juuri jätetty anopille hoitoon.

... juuri viime maanantaina. Meillä menee olohuoneesta kierreraput alakertaan ja ovat hyvin jyrkät betonirappuset. Portti oli jäänyt salpaamatta ja neiti konttasi portin luo kun hetkeksi käänsin selän. sitten jo näinkin kun tyttö kieri rappuja pää edellä alas enkä voinut tehdä mitään. Onneksi pysähtyi puoleen väliin, mutta todella pahannäköisesti pää rappun alla ja jalka kaiteen putkien välissä. Ja onneks raput on päällystetty sellaisella huovalla! Ihan hirveää. Soitto 112 ja ambulanssi paikalle mutta säikähdyksellä selvittiin. Tyttö ei edes itkenyt kauan mutta minä monta päivää. Ne raput on ihan painajaismaiset. Niistä vois kuolla. Ja nyt on sellanen lukko ot menee aina automaattisesti kiinni.

Oli treeni, jossa toinen oli hyökkääjä ja toinen uhri. Parini sitten " kurkutti" minua, eli kietoi käsivartensa kurkkuni ympärille ja puristi ja puristi. Oli sovittu, että sitten kun haluaa päästä irti toisen otteesta niin taputetaan tatamiin tai mihin sitten pystyy taputtamaan.



Taputin ja taputin lattiaan, mutta parini luuli, että rimpuilin ja puristi vain lisää koko ajan. Ajattelin, että eihän tässä näin voi käydä, maailmani musteni. Onneksi parini tajusi päästää irti, kun pyörryin hapenpuutteeseen.

pellolle kunnes muisti, että lapsi unohtui. Autosta oli ollut kumpikin etu ja takapää tohjona ja auto makasi kallellaan ojassa. Appiukko oli tietysti paniikissa repinyt penkkejä irti ja paiskonut niitä tieltä pois. Kasan alimpana oli kopassaan katsonut vauva kirkkain silmin ja hymyillen ojentanut kätensä : )

antoivat lääkäit ennustuksen, että joko kuolen minä, äitini tai molemmat. Kumpikin selvittiin. Synnyin siis rv 32 kun äidiltäni repesi istukka ja hän vuosi paljon verta.

Suojatiellä auto ajoi päälle, muistan vaan yht' äkkiä auton tajutessani ajatelleeni, että tässä tää nyt oli. Mutta onneksi ei ollutkaan!



Toisella kerralla meinasin juosta kalliolta alas. Onneksi ehdin pysäyttää tai ei ollut liukas kallio!

Ajoi kehä 3 ja lähdin ohittamaan rekkaa, ihan normaalisti viereistä kaistaa. Olin suunnilleen rekan keskivaiheilla, kun se lähti kiilaamaan päälle, ei siis ilmeisesti huomannut meitä. Iskin jarrut pohjaan ja ohjasin aivan laitaan, siinä kohdassa oli vielä kaide, ettei olis edes pientareelle päässy karkuun. Kerkesin ajatella et nyt kolahtaa, kun rekkakuski ilmeisesti huomasi meidät ja palasi takaisin omalle kaistalleen, kyse oli senteistä ja vauhtia tilanteen alkaessa ainakin 80... hyi vieläkin puistattaa. Onneksi lapset oli kunnolla kiinni ja vyö ei puristunut masuvauvankaan ympärille... ehkä siksi kun painoin koko painolla jarrua.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat