Seuraa 

Sain ensimmäisen keskenmenon 9/06, läääkärissä tiety sanoivat, että se on niin yleistä. Heti kuukautisten jälkeen voi taas yrittää. Onnen ja pelonsekaisin tuntein plussasin 11/06 Eilen nukkumaan mennessä huomasin, että vuotoa tulee. Siitä vessaan ja kaikki vauhdilla ulos...



Mies kyllä lohdutti ja oli myös surullinen. Ehdotti, että pidetään hieman taukoa. En enää tiedä uskaltaako sitä edes yrittää. Meillä on kaksi poikaa ja silti kaipuu on vielä siihen yhteen lapseen. Tuntuu vaan, että koko perhe saa kärsiä, koska mä pelkään sit koko alkuraskauden ja keskenmenosta toipuminen vie aikansa.



Tuntuu, että on vaan niin yksin. Koko ajan itkettää ja miehen on pakko painaa pitkää päivää. En tiedä miten jaksan nyt yksin, tekis vaan mieli olla. Vanhempi poika etenkin näkee että mun on tosi paha olla, kuitenkin pitäis jaksaa huolehtia pojista.



Joulu on tulossa ja pitäis yrittää nauttia siitä mitä on, mutta yksin kotona se on niin tuskallista.

Kommentit (7)

ja tuntuu pahalta,oli lapsia kuinka paljon tahansa. Rohkenen kuitenkin väittää, että kun aika kuluu, on niillä helpompaa, joilla jo lapsia on. Itsellä kaksi keskenmenoa takana, kolmas raskaus ihan alussa, esikoisesta haaveillaan. Pelko jyskyttää koko ajan takaraivossa, mitä jos tämäkin menee kesken? Entä jos emme koskaan voi saada lapsia? Olisin kiitollinen edes yhdestä, niin kuin varmasti moni tilanteessani oleva. Meitä lapsettomia, toistuvia km:ja kokevia saattaa jopa satuttaa se, että sellainen jolla on jo lapsia kertoo menettämisen tuskastaan. Suru on meille kaikille yhteistä ja se täytyy surra pois, mutta te jotka olette saaneet kokea onnen omasta lapsesta, muistattehan samalla olla kiitollisia siitä mitä teillä jo on!

Pahoitteluni sinulle! Tiedän tunteen, tekisi mieli vähät välittää ympärillä olevasta. Ehkä pikkuhiljaa poikasi auttavat sinua jaksamaan. Kun kuitenkin on " pakko" jaksaa... Halauksia ja voimia sinulle. Jos voisin antaa sinulle jonkin piristys kapselin, antaisin sen. Mutta tiedä, että meitä km: n kokeneita on paljon, ja vertaistukea täältä palstalta ainakin saat. Noina surullisina hetkinä sitä toivoisi miehen olevan lähellä tukena ja auttamassa, mutta pakkohan töitäkin on tehdä.



Niin tuttuja ovat aatoksesi, oma tuorein km oli marraskuussa, viikon ryvin pohjamudissa, mutta nyt jo uuden vauvakuumeen kourissa kamppailen. Pelko vaan vaanii tuolla takaraivossa, että JOS vielä onnistuu raskautumaan, niin meneekö taas kesken. Kun jo kaksi km ollut, niin eikö kolmannen vuoro olisi onnistua.



Koita nauttia joulunodotuksesta. Vaikka se ei taatusti helppoa olekaan. Joulu on niin herkkää aikaa muutenkin. Jos sinulla on mahdollisuus, niin puhu surustasi ja peloistasi. Minua ainakin helpotti, kun sai tuskaa jaettua pala palalta sanojen muodossa. Ja itke kun itkettää. Surun pitää tulla ulos.



Jaksamista!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun ei niille lapsille voi sitä surua kaataa... Minulla on kolme tyttöä, ja kun vauvamme syntyi keväällä vkolla 20+5 olimme koko perhe surun ja murheen murtamia. Itkimme yhdessä, tytöt aina iltaisin sängyssä viimeistään alkoivat miettimään menettämäämme pientä vauvaa. Lapset kuitenkin toipuivat nopeammin, ja kun minä itkeskelin pitkin kevättä, niin en halunnut aina sitä itkua lapsille näyttää. Etteivät he alkaisi suremaan uudelleen, kun olivat jo päässeet " vanhoille raiteille" . Surin ja itkin ihan mielettömästi (niin teen joskus vieläkin) eikä se tarkoita sitä, että en rakastaisi olemassaolevia lapsiani tai että he jotenkin unohtuisivat. Entistä enemmän opiin arvostamaan sitä, mitä minulle jo oli annettu.



Kaikkein pahin lohdutuskommentti mitä km:n jälkeen sain oli: " Mutta onhan sulla jo lapsia."



vm69

Minulla oli myös keskenmeno nyt marraskuussa. Ensimmäinen viikko oli minulle vaikea. Itkin joka päivä kun lähdin ajelemaan autolla töihin. Sitä mukaa kun fyysiset oireet helpotti, on helpottanut henkisestikin. Samoin minua on helpottanut se, että nyt mies jo puhuu uudesta lapsesta mahdollisena asiana. Aluksi km:n jälkeen hän tyrmäsi kolmannen lapsen yrittämisen heti. Sitäkin ehdin surra, että jäänkö sitten lopuksi ikää tämän ikävän kaveriksi.

Minua helpotti se että annoin itselleni luvan ottaa niin lunkisti kuin kahden pienen ja työn kanssa voi. Saarioinen laittoi meille ruokaa ja nukuin kaikki mahdolliset välit. Nyt voin taas paremmin, mutta uskon että tämä pimeä aika tuplaa masennuksen. Olen myös syönyt suruun. Suklaata on kulunut ihan kiitettävät määrät. Lihonutkin olen. Pöh!!

Surut on surtava, itkut on itkettävä. Onko sinulla ystäviä joiden kanssa voit tätä asiaa puida? Koeta löytää omia tapoja surra.

Jaksuhali sinulle,

terv peikkoäet

Sain myös km marraskuun loppupuolella. Verta rupesi tulemaan ja menin lääkäriin.mitään elonmerkkiä ei enää ollut. viikonloppuna pieni alku tuli pois. Luonto hoiti tehtävänsä loppuun asti. Toisaalta olen onnellinen että tuli luonnollisesti pois ilman mitään toimenpiteitä. Sai olla kotona ja tehdä luopumis työtä.

Olo on vain niin tyhjä. Kovasti ajatuksissa meni jo tulevaisuudessa ja nyt yhtäkkiä ei olekkaan enää mitään. Eikä oloa helpota että parhaalla ystävälläni masu pyöristyy koko ajan. Välttelen häntä sillä en voi millään katsoa pyöristyvää vatsaa, aivan sydän repee!

Pakko on ollut jaksaa kulkea töissä ja huolehtia lapsista 00 ja 02 jotka onneksi pitävät arjessa kiinni.

Mielummin tosin vain nukkuisin päivästä toiseen tiviisti peiton alla piittaamatta mistään, tuntuu kuin suru käärisi sisäänsä.

Vauva haaveita ei olla hyljätty vaan toivotaan että pian onnistuisi uudestaan ja kaikki sujuisi hyvin loppuun saakka.



Meille kaikille km kokeneille toivon kuitenkin vauvatuulia ja toivon kipinöitä! Yritetään nauttia joulusta, ehkä ensi jouluna perheissämme olisi yksi perheenjäsen lisää!

Miten voit sanoa, että miten jaksat yksin arjessa, kun sinulla on kaksi lasta jo entuudestaan? Itselleni tuli viikko sitten keskenmeno rv. 7+. On se surullista ja niin päin pois, mutta meillä on jo yksi ihana tyttö lapsi, joten ei se maailmaa kaatanut! Tiedämme raskauden mahdolliseksi ja uutta alamme yrittämään heti kun voidaan.

En halua loukata ketään, mutta ei saa unohtaa jo olemassa olevia lapsukaisia! Omasta mielestä km on todellinen tragedia siinä vaiheessa, kun ei ole lainkaan lapsia saanut ja raskaudet vaan menevät kesken. Nauttikaa äidit lapsistanne!!!!!!

engelchen: Ymmärrän mitä tarkoitat. Itse sanoinkin maaliskuisen myöhäisen km:n jälkeen, että jos kyseessä olisi ollut esikoisen menetys, olisin varmasti tarvinnut paljon enemmän aikaa toipumiseen.



Keskenmenot ovat olleet kovia kokemuksia, mutta mieheni aina jaksaa lohduttaa minua sanomalla: Mutta ajatteleppa kuinka hyvin meillä on jo asiat, kun kolme kertaa kaikki on sujunut täysin ongelmitta ja olemme saaneet terveet lapset. Niin se onkin ja kyllä minä olen kiitollinen kaikesta mitä olen jo saanut. Toivottavasti minä en ole loukannut ketään sanoillani, koska se on viimeinen teko mitä haluaisin lapsettomalle/keskenmenon saaneelle tehdä. Mutta itseäni myös loukkaa se, että kun jo on lapsia, ajattellaan, ettei se km olisi niin rankkaa...



Oikein hyvää Joulua kaikille. Toivottavasti joulunihme toteutuu kaikille ja jokainen menetyksen kokenut saisi sen käärön ensi vuonna syliinsä.



vm69

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat