Vierailija

Vakkarijärjestelmää puretaan ja apua annetaan vain tilapäisesti. Eli joka päivälle voi olla eri hoitaja jos edes saa.



Että tälläistä.

Kommentit (23)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä käy kerran pari viikossa sama täti (~65-vuotias). Ensimmäisen kerran jälkeen olen sopinut suoraan hoitokerroista hänen kanssaan. Hintahan on 4,2e/tunti+työnantajamaksut (meillä tulee yhteensä maksamaan noin 5,2e/h)+matkakulut.



Todella tyytyväisiä ollaan oltu ja tätikin tykkää, kun saa käydä samassa paikassa =)

Et edes tahdo ymmärtää, joten miksi edes selittää? Kyseessä ei todellakaan ole hyväksikäyttö, eikä ystäviä (huomaa sana ystävä, ei tuttava!) hankita sillä perusteella, että tuosta saa hyvän lapsenvahdin.

Se, että kaikilla ei ole sukulaisia jotka vahtisivat lapsia ilmeiseksi, on tosiasia joka pitää hyväksyä. Se on myös asia joka on usein ollut selvillä jo ennen perheen perustamista, ja viimeistään siinä vaiheessa kun hankitaan lisää lapsia. Lapsia on tosiaankin tehtävä vain sen verran, mitä jaksaa hoitaa.



Toiseksi, kaikilla on mahdollisuus hankkia ystäviä. Oma epäsosiaalisuus/haluttomuus auttaa vastavuoroisesti toisia on sitten asia erikseen, mutta väitän että kaikki halukkaan voivat järjestää itselleen sosiaalisen verkoston, jonka avulla myös lastenhoito silloin tällöin järjestyy.



Kolmanneksi, on aika utopistinen ajatus että vieraat ihmiset tulisivat ilmaiseksi hoitamaan teidän lapsianne. 4,20¿ tunnissa on surkea palkka, kuka teistä olisi valmis siihen hintaan tekemään töitä?? On hienoa että nuorilla on mahdollisuus päästä tätä kautta tienaamaan ja oppimaan töiden tekemistä. Nuoret ovat usein motivoituneita ja innokkaita leikittäjiä. Ja tosiaan, jos ei tykkää ko. palvelusta, ei sitä ole pakko käyttää!



Neljänneksi, ei vaadi kovinkaan suurta ponnistusta pyytää joltakin MLL:n kautta tutuksi tulleelta tytöltä hänen oman kännykkänsä numeroa, jotta voi soittaa siihen suoraan kun tarvii vahtia ja avot; siinä on sinulle vakkari-vahti!



Nämä vinkit olivat teille ilmaisia ja ne tarjosi äiti, jolla ei ole lapsille ilmaista hoitajaa eikä suuremmin rahaa maksaa hoitajia usein, mutta joka pärjää hienosti elämässä oikean asenteen takia!

4,20e tunti! Aika pienellä palkalla he teidän lapsia hoitavat! Miten edes kehtaatte valittaa hinnasta! Uskomattomia ihmisiä täällä, kaikki pitäisi saada ilmaiseksi!

että keneltä se on pois, että ei välitetä vakituisemmin. Minulle sanottiin, että syy on se, että MLL:n tietokoneohjelma on vanha, eikä osaa hakea oikein eli siis hoitajan tai perheen mukaan, vaan sinne voi vain lyödä päivät.



Hoitajallehan se on ilman muuta myös etu, että ei heitellä joka päivä uuteen paikkaan.

Lainaus:


Meidän perhe on aina auttanut muita, mutta vastapalveluksia emme sitten olekaan saaneet. Ehkä ne olisi pitänyt sopia etukäteen ja näin teemme vastaisuudessa jos joku haluaa meiltä " palveluksia" .




Tosiaan, tuollaiset asiat pitäisi sopia etukäteen. Parempi varmistaa kuin olettaa olematonta. Keskustelutaito on yksi hienoimmista ihmisten taidoista!



Lainaus:

Kaikki eivät ole yksinäisia omasta tahdostaan, todellakaan! Aikuisiällä ystäväien saaminen ei ole niin yksinkertaista. Ja totuus on se että valtaosalla on niitä sukulaisia jotka auttaa moni ei ole meidän avun tarpeessa ja silloin eivät myös koe pakottavaa tarvetta vastavuoroisuuteen.




Ei kukaan olekkaan sanonut, että ystävien hankkiminen olisi helppoa! Se vaatii työtä, mutta se on täysin mahdollista kaikille halukkaille! Yllätys yllätys, kaverit eivät hakeudu kenenkään kotiovelle itsestään, eikä kukaan halua kaverikseen valittajaa...

Totuus on muuten se, että on olemassa valtavasti yksinhuoltajia ja turvaverkottomia perheitä, mutta he eivät osaa/tahdo hakeutua toisten samanlaisten joukkoon tekemään asialle jotain.



Lainaus:

Meillä ei ole käynyt yhtäkään hoitajaa josta edes haluisin vakkarin, vaadin kuitenkin jotain osaamista ja intohimoa tuohon nannyn hommaan.

Hyvälle maksaisin todella hyvin kun vain sellaisen JOSTAIN saisi!

ap




Teillä ei ole käynyt yhtään hyvää hoitajaa, wau! Uskoisin, että mikäli vuosikausien hoitajakoulutus-kokemuksella ei saada tuotettua yhtään hyvää hoitajaa, pitäisi systeemi lopettaa koska a) valituksia tulisi niin paljon ja b) kukaan ei palkkaisi näitä surkeita lapsenvahteja. Systeemi kuitenkin pyörii edelleen, ja on jopa aika kysyttyä. Mitä tästä voi päätellä...? Ehkäpä sinulla on erilainen vaatimustaso kuin kaikilla muilla? Ehkäpä vaadit hieman liikaa?



Tässä vielä pari uutta vinkkiä;



- Voit itse kertoa hoitajalle (vaikka MLL:n kautta hankitulle!), että maksat niin ja niin paljon (omavalintainen ruhtinaallinen summa) hoidosta, kunhan se täyttää tietyt kriteerit.



- Työntekijöitä kannattaa haastatella ennen palkkausta. Palkattuasi useita hoitajia jotka eivät hommaa osanneet, tiedät seuraavaksi palkata täysin päinvastaisen ihmisen.



- Olet valmis maksamaan omien sanojesi mukaan todella hyvin hyvälle hoitajalle, mutta silti haet hoitajaa pääasiassa nuoria nälkäpalkalla välittävästä firmasta..? Jokin logiikassasi ontuu. Ehkäpä kannattaisi laittaa ilmoitus, jolla haetaan lastenhoitajaa? (kauppoihin, lehtiin, mainostauluille, nettiin, radioon...)



- Jos sinulla on ystäviä jotka eivät ole valmiita auttamaan, kannattaa ehkä tarkistaa ystäväpiiri. Vai oletko muistanut sanoa että tarvit apua, et vain kysynyt että pääsevätkö lapset hoitoon? Vai oletko kysynyt edes sitä?



Edelleen, tässä on kyse vain omasta halusta, ei siitä että maailma on tehnyt salaliiton sinua vastaan!



10

Meidän perhe on aina auttanut muita, mutta vastapalveluksia emme sitten olekaan saaneet. Ehkä ne olisi pitänyt sopia etukäteen ja näin teemme vastaisuudessa jos joku haluaa meiltä " palveluksia" .



Kaikki eivät ole yksinäisia omasta tahdostaan, todellakaan! Aikuisiällä ystäväien saaminen ei ole niin yksinkertaista. Ja totuus on se että valtaosalla on niitä sukulaisia jotka auttaa moni ei ole meidän avun tarpeessa ja silloin eivät myös koe pakottavaa tarvetta vastavuoroisuuteen.



Meillä ei ole käynyt yhtäkään hoitajaa josta edes haluisin vakkarin, vaadin kuitenkin jotain osaamista ja intohimoa tuohon nannyn hommaan.



Hyvälle maksaisin todella hyvin kun vain sellaisen JOSTAIN saisi!



ap

ovat useimmiten sos. ja terv-alan ammattilaisia ja niillä pitkä koulutus myös väestöliiton puolelta.

Maksaa enemmän kun MLL, mutta sieltä varmasti löydät kyllä hyvän hoitajan. Viitseliäisyydestä kiinni kyllä sullakin, mikäs numero se nyt olikaan 11?

Kun joku vertaili Väestöliiton hoitajia ja MLL:n hoitajia.



Meillä on vuosien varrella ollut molemmista paikoista hoitajia. Ehkä yhteensä noin 8 eri hoitajaa. " Huonoin" oli lähihoitajaopiskelijatyttö Väestöliitosta. Mutta ei hänkään muuten " huono" ollut kuin että oli aika aloitekyvytön ja hiljainen hipsukka.



Nyt meillä on käynyt sama vakkarihoitaja ML:stä kaksi vuotta. 26v opiskelija. Tosi mukava tyttö ja lapset tykkää valtavasti!



Väestöliiton taksa oli viimeksi kun sieltä meillä joku oli niin 14,50 euroa tunti eli on ihan eri luokkaa kuin MLL:n 4,20!!!

MLLsta on kyllä pari hoitajaa ollut, mutta en ota enää. Väestöliiton hoitajapalvelu on kallis, mutta joka euron arvoinen! Ja VL muuten hoitaa itse ne työnantajamaksut, jotka pitäisi itse tehdä MLLn hoitajien kanssa.



VLn hoitajat meillä ovat olleet aikuisia lastentarhanopettajia. Ja saman hoitajan on saanut aina. He myös opettelevat etukäteen lasten nimet, iät, tavat yms. pikkuasiat ja kääntyvät heti tullessaan ekaksi lasten puoleen. Meillä MLLn hoitaja teki omia läksyjään koko illan. VLn hoitajat seurustelee, pelaa ja leikkii lasten kanssa.

... sanon vaan, että ei ole mielestäni tarkoituskaan tehdä tytöistä varsinaisia hoitajia vaan " lapsenlikkoja" , jotka auttavat pieniä aikoja lapsenvahteina. Ennen pyydettiin naapurintyttö apuun muutamaksi tunniksi, nyt saman avun saa mll:n kautta.



olen itse törmännyt nykyihmisten vaativuuteen, kun välitän vapaaehtoistyönä tyttöjen yhteystietoja. Hinnasta marmatetaan/jätetään tyttö ilman maksua, hoitaja pitäisi saada heti ja monelle pienelle lapselle, jne.



Moni on kysellyt vakituista hoitajaa, sairaanlapsen hoitajaa, hoitajaa vauva-ikäiselle... ja sitten olen saanut haukut, kun en voi järjestää ilmaista, aikuista ja heti!



tämä on kiitos vapaaehtoistyöstä... tosin kivat tytöt ja mukavat asiakkaat sitten auttavat jaksamaan...

meille ollaan sanottu ei oota, peruutuksia on tullut, yksi hoitaja sairastui kesken hoitoajan jne. Minusta tuo palvelu saisikin maksaa enemmän jotta sinne saataisiin motivoituneita työntekijöitä.



Mutta tuotakin palvelua nyt sitten edelleen kiristetään.

Yksityisen hoitajan palkkaaminen ON kallista ja ei ole mitään saumoja tutkia ihmisen taustoja jne. : (



Ilmaista apua kun kuitenkaan me ei mistään saada.

Voit vapaasti jatkossakin valita ystäväsi ihan millä tahansa kriteereillä. Toivottavasti kuitenkin kestät sen, että jotkut hyvät ystävyydet voivat perustua toisen tukemiseen ja avunantoon hätätilanteissa.



Lainaus:

Minua ei ainakaan kiinnosta ystävystyä äitiin, joka haluaa tutustua minuun vain siksi, että saisi minusta lapsenvahdin

Minulla on omatkin hoidettavana, lisäksi käyn töissä.

Ystävyyteen vaaditaan minusta hiukan muut perusteet.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat