Vierailija

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä jo vuosia, teini-iästä asti. Olemme kasvaneet niin sanotusti yhteen. En pystysi elämään ilman miestäni. Onhan hän lasteni isä. Ollan koettu yhdessä ylä ja alamäet, kuoppien töyssyjen kanssa.

Mieheni sanoo rakastavansa minua yli kaiken ja iän kaikkisesti aamen. Kyllä minäkin häntä rakastan, mutta... Suuri mutta...



Lapsuuden perheeni on todella sulkeutunut. Emme puhuneet tunteistamme missän tilanteessa. Vaikka mikä oli tilanne niin hammasta purren piti turruttaa tunteet. En ole koskaan saanut tuntea olevani juuri se joka minä haluan. Elin niinkuin isä ja äiti halusivat.



Juuri tuon takia olen nyt elämäni suurimman kolahduksen edessä. Teininä tajusin olevani aivan erillainen kuin muut kaverini. En minä ollut kiinostunut pojista tai seurustelusta. En haaveillut sitä ensi suudelmaa koulun diskon lattialla kuunnellen Bon Jovin Allways:ia. Mutta kun muut tekivät niin, niin tein myös minä. En osannut kuunnella itseäni ja huomata, että tämä ei olekkaan sitä mitä minä haluan. Menin vain virran mukana ja tuurutin tunteeni, niinkuin olin tehnyt jo vuosia. Opinhan tuon taidon jo äidinmaidosta.



Mutta aina minulla on ollut takaraivossa se tunne, että teen jotakin väärin. Ei tämän näin pidä mennä. En halua tätä.



Koin n.vuosi sitten elämäni järkytyksen ja se antoi minulle " luvan" tuntea vääriäkin tunteita. Tunteita joita muut pitivät sairaina ja outoina, mutta tilanteeni huomioon ottaen, ne olivat sallittuja. Kukaan ei tullut sanomaan minulle, että " lopeta tuo on väärin. Sinun kuuluisi tuntea nyt näin ja näin"

Nyt olen vihdoin ja viimein myöntänyt itselleni vuosien salailun ja peittelyn. Olen elänyt elämäni ihan väärin. Kuljen väärää polkua. Minä en pidä miehistä seksuaalisesti mitenkään. Olen vain väkisin tunkenut nuo tunteet sisälleni ja kuvitellut, että kaikki on hyvin ja näin sen kuuluu mennä. Ei kuulu.



Pidän naisista ja olen pilannut sekä oman elämäni että mieheni elämäni valheilla.

Siksi en pysty katsomaan miestäni kun rakastelemme. Siksi en voi koskettaa häntä, syleillä ja pitää hyvänä. Jokin on aina ollut siinä esteenä. En vain ole pystynyt siihen.



Nyt en enää voi tehdä mitään suuria ratkaisuja, koska elämässämme on kaksi pientä lasta jotka tarvitsevat rakastavan perheen. Sen kyllä pystymme heille antamaan, mutta minä petän samalla sekä itseäni, että miestäni.



Minun ei kuuluisi elää näin.



Kiitos että sain purkaa pahaa oloani.

Kommentit (13)

Selvästikin mies on sinulle tärkeä kumppani ja rakastat perhettäsi ja haluat antaa lapsille ehjän kodin. Uhraat siinä kuitenkin jotain itsestäsi. Mitään neuvoja en voi antaa, mutta toivon että voit olla onnellinen ja saat asiat järjestymään niin että se aiheuttaa mahdollisimman vähän kärsimystä, itsellesi ja muille... Voimia!

Miksi tässä piti käydä näin. En todellakaan sano että kadun lapsiani. En herran jumala koskaan. He ovat elämäni. En kadu avioliittoani mieheni kanssa. Heidän ansiota olen vielä tässä ja pystyssä. He rakastavat minua ehdoitta. Tai siis lapseni ainakin rakastavat...

Mieheni tietysti ymmärrettävästi haluaa, että koen hänet seksuaalisesti rakastettavana. Mikä kahden ihmisen välinen kumppanuus se sellainen olisi, jossa vain toinen tuntee vetoa ja seksuaalista halua toista kohtaan?



Minä kadun vain elämääni ennen miestäni ja lapsia... Silloin olisi ollut vielä mahdollisuus tehdä oikeat ratkaisut. Kuunnella itseäni.



Minulla on tällä hetkellä todella ristiriitainen olo... En haluaisi missään nimessä vaihtaa nykyistä elämääni kaikkinen ihanuuksineen ja rakkauksineen mihinkään.

Haluaisin kuitenkin, että elämäni olisi lähtenyt silloin joskus toiseen suuntaan. En olisi näin sekaisin ja hämilläni. Tiedän, että olisin voinut kohdata saman rakkuden myös, jos vain olisin ollut vahvempi silloin ja ollut oma itseni.



Miehelleni joudun kyllä tämän kaiken vielä kertomaan. En vain tiedä miten, en tiedä koska enkä todellakaan tiedä mitä sanon...

Joka tapauksessa tulen satuttamaan ja loukkaamaan ihmistä, joka on osa minua ja minä häntä. Rakstan miestäni valtavasti... Mutta en niin kuin vaimon tulisi miestään rakastaa..



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voisitko puhua asiasta miehellesi?

Ehkä nyt, kun olet tunnistanut tilanteen, saat vihdoin oltua itsellesi rehellinen ja sitä kautta löydät elämästäsi asioita joista aidosti nautit.



Minä oikeastaan uskon ihmisen rakastuvan toisen ihmisen persoonaan, ei sukupuoleen. Ja rakkaudesta kumpuaa myös fyysinen halu. Ehkä saisit homman toimimaan myös miehesi kanssa, kun keskityt siihen, miltä itsestäsi tuntuu. Esim. silitys _tuntuu hyvältä_, fyysinen kiihotus saa sinut kiihottumaan jne. Oli kumppanisi sitten mitä sukupuolta tahansa.

Moni perhe, jossa toinen vanhemmista on esim. vaihtanut sukupuolta, elää ihan omaa antoisaa elämäänsä ehkä jopa rikkaampaa kuin me tavikset. Et ole missään tapauksessa ainoa tuollainen myöhäisherännyt maailmassa. Nyt vaan hihat ylös ja asiat oikeaan järjestykseen!



Varmasti loukkaa ja satuttaa, mutta lastesi kanssa sulla on muuten edessä 20 vuotta " valheessa" ja sitten kun lapset ovat muuttaneet pois, ei sulla olekkaan mitään syytä enää jatkaa miehesi kanssa. Ajattele miltä sitten se ero tuntuu. Silloin se vasta miestäsi loukkaakin.

että toki voit antaa ajan kulua ja katsella kaikessa rauhassa voimistuvatko tunteesi vai hiipuvatko pois, niinkuin joku jo tuossa sanoikin. Itselle ero oli väistämätön (onneksi ei ollut niitä lapsia), mutta voihan sinun kohdallasi olla myös niin, että tämä onkin joku ohimenevä vaihe, eikä hyvää parisuhdetta kannata tietenkään sen vuoksi hylätä. Musta tuntuu, että ihmisen seksuaalisuus on yhtä aaltoliikettä koko elämän ajan, jollain vaan vaihtelut tapahtuvat nopeammin kuin toisilla, joten se mitä joskus on tullut tehtyä ei ole ollut virhe, vaan elämistä sen hetkisen tilanteen mukaan. Ja vaikka naisen kanssa naimisissa olenkin, niin ehdottomasti olen sitä mieltä, että tärkeintä on persoona, ei se mitä on jalkojen välissä.



Sinä se omat tuntemuksesi parhaiten tiedät, mutta oman kokemukseni perusteella kehoittaisin elämään päivän kerrallaan ja antamaan ajan näyttää.

Mä ymmärrän tuntemuksesi aika hyvin. Itselläni on kokemusta vastaavasta, ehkä ei kuitenkaan samassa mittakaavassa, mutta samanlaisia tuntemuksia olen joutunut käymään läpi. Olen onnellisesti naimisissa ja lapsen äiti. Jossakin vaiheessa elämää aloin tuntea vastenmielisyyttä miestäni kohtaan seksuaalisessa kanssakäymisessä. Syyksi huomasin sen, että mieleni täyttivät mielikuvat naisen kanssa harrastetusta seksistä enkä millään pystynyt nauttia hyvän rakastajani antamasta seksistä. Aloin pohtia mitä elämäni olisi naisen kanssa. Puhuin asiasta miehelleni todella paljon. Hän ymmärsi tunteeni eikä ollut loukkaantunut, päinvastoin hän tahtoi vain auttaa minut yli em. tunteista. Lisäksi hän ehdotti että kokeilisin seksiä naisen kanssa jotta tietäisin miksi siitä haaveilen.

No, annoin ajan kulua ja tässä olen nyt enkä vieläkään ole harrastanut seksiä naisen kanssa. Aloin todenteolla miettiä mikä sai minut haluamaan naista. Syynä ajattelen olevan median syytämät kuvat. Halusin samaistua kaikkiin kauniisiin naisiin ja olla osa heidän elämäänsä. Lesboutta ihannoidaan, siitä annetaan seksikäs ja haluttava kuva mediassa. Toisaalta, uskon että jos antaa mielikuvilleen vallan, jokainen voi muuttaa seksuaalista suuntautumistaan. Kaikissa meissä on sekä mies-että naishormooneja ja toisilla on toisia enemmän.

En tiedä mitä sanoisin sinulle. Nyt kun luen mitä juuri kirjoitin, huomaan ettei sanomani tule välittymään. En tiedä mitä yritin sanoa, ehkä sen että anna ajan kulua ja yritä tiedostaen unohtaa naisiin kohdistuvat fantasiasi. Minulle on palautunut halu miestäni kohtaan. Yhtenä apuna olen käyttänyt mielikuvia esimerkiksi suhteemme alusta tai kehittelen mielikuvitusmiehen mieheni tilalle.. kuvittelen esim. että hän on pomoni, lääkärini, satunnainen biletuttu tms. jonka kanssa harrastan kiivasta seksiä. Ja aina on kuvitelmat toimineet.

Jaksamista sinulle.

sillä aika moni nainen on huomannut oman lesboutensa vasta siinä vaiheessa, kun lapset on tehty jo miehen kanssa. Ihan tavallinen tarina siis.



Itse lesbona sanoisin, että ennenpitkää tulet joka tapauksessa eroamaan miehestäsi. Ei niin, että sinun pitäisi erota nyt välittömästi, mutta jos aijot pysyä täyspäisenä, niin jossain vaiheessa lakkaat pettämästä itseäsi, ja miestäsi, ja aloitat uuden elämän. Ero on toki kurja juttu lapsille, mutta niin myös se, että he vaistoavat, etteivät vanhemmat ole onnellisia yhdessä. Tai onhan tiestysti niitäkin, jotka eivät koskaan eroa ja hakevat SETAn bileistä yhden yön naisseuraa, mutta veikkaisin, että sekin on pitemmänpäälle aika kuluttavaa. Otat vaan päivän kerrallaan ja puhut asiasta miehesi kanssa, kyllä se siitä suttaanttuu. Vie oman aikansa tieysti, mutta jonain päivänä elämäsi on taas järjestyksessä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat