Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Joulun lumitilanne vielä epävarma5.12.2006 11:20



Joulua saatetaan hyvinkin viettää sateisessa säässä. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että seuraavat neljä viikkoa sää näyttäisi jatkuvan Suomessa keskimääräistä lämpimämpänä.



Erityisesti jakson alku on huomattavasti keskimääräistä lauhempi maan etelä- ja keskiosissa. Joulupyhien tienoilla poikkeama keskimääräisistä lämpötiloista ei näyttäisi olevan niin suuri.



Ylimeteorologi Ilkka Juga Ilmatieteen laitokselta muistuttaa, että kuukausiennuste ei kuvaa yksittäisissä päivissä tapahtuvaa vaihtelua.



Jugan mukaan etenkin jakson kaksi ensimmäistä viikkoa näyttävät sateisilta. Maan etelä- ja keskiosassa sade tulee pääosin vetenä.



- Kolmannesta viikosta eteenpäin sateen olomuotoa ei ole mahdollista vielä kuvata, Juga sanoo.



Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Anneli Nordlund kertoo, että " reistaileva" talventulo toki kuuluu Suomen ilmastoon.



Etelässä lumettomiin jouluihin on jo totuttu. Maan keskiosien sisämaassa lumeton joulu on harvinaista, muttei ennenkuulumatonta. Nyt kuitenkin ollaan leutouden kärkipäässä. Tämäntyyppisiin säihin saadaan Nordlundin mukaan ilmastonmuutoksen myötä myös tottua.



Suomi viettää itsenäisyyspäivää vuodenaikaan nähden hyvin leudossa säässä.

Kommentit (18)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:


Ajatus lumettomasta joulusta on masentava.. Taidetaan pysyä joulunaika neljän seinän sisällä ja verhot kiinni!!!

Alkaa todella masentamaan tämä ankeus ja pimeys!!






Jos itseään jouluihmiseksi väittää, niin kyllähän se joulumielen pitää tulla ihan jostain muusta kuin lumesta! :) Pihalle kauniita soihtuja ja valoja, sisälle koristeita ja kynttilöitä, piparin tuoksua, joululaulut soimaan ja koristeita esiin niin eiköhän se joulu tule ilman luntakin!

Ajatus lumettomasta joulusta on masentava.. Taidetaan pysyä joulunaika neljän seinän sisällä ja verhot kiinni!!!

Alkaa todella masentamaan tämä ankeus ja pimeys!!

Naapurin pappa ennusteli tällaista talvenkulkua jo kesällä, mutta tänne meidän seudulle (p-pohjanmaalle) saadaan ohut lumipeite ja pikkupakkanen jouluksi. Tähän pappaan luotan kuin vuoreen, hän kun tietää muutenkin niin paljon.



Jos rupeaa tulemaan mustia jouluja, niin samahan olis siirtää joulua kuukaudella eteenpäin!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat