Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Mitä hit...

Miten ihmeessä jaksaa silloin kuin tuntuu, että viimeiset voimat on imettu tyhjiin ja silti pitäisi jaksaa? On minulla muitakin lapsia kuin tämä yksi viisi vuotia, mutta tuntuu että vain tämä osaa imeä minusta ne kaikki energiat. Mikään ei ole koskaan hyvin, mikään ei kelpaa ja kaikki kiukuttaa. Aina on vauhti päällä ja koko ajan virtaa. Jatkuvasti pitää kieltää tai osattava ennakoida tulevia vaaratilanteita. Kysymyksessä ei pitäisi olla mikään ADHD ja tarkkaavaisuushäiriö. Neuvolassa todettiin, että lapsessa on vain luonnetta. Tämä ei voi olla näin vaikeata.

Kommentit (6)

Moi!

Täällä taas levottoman 5-vuotiaan äiti tilittää. Tänään meillä on mennyt mukavasti. Olemme ulkoilleet kokopäivän ja pitäneet perhe-iltaa. Tämä kai on niitä hetkiä kun latautuu taas seuraavaan koitokseen. Olen huomannut, että lapseni on levoton, vilkas ja vauhdikas juuri silloin kuin ei tiedä mitä tekisi tai ympäristössä on muita " villejä" lapsia. Esimerkiksi päiväkodissa ollaan jo hakemassa lapselleni yhdessä joidenkin toisten lapsien kanssa yhmäkohtaista avustajaa. Onhan se hyvä, että ryhmään saataisiin lisää aikuisia mutta tuntuu pahalta, että näin leimataan oma lapsi vaikka kysymys saattaa olla rakenteista. Iso ryhmä 5-6 vuotiaita tarvitsee isot tilat ja paljon aikuisia. Olisi mukavaa jos saisin viritettyä edes pienimuotoista keskustelua näiden 5 vuotiaiden vanhempien kanssa. Eteenkin jos jollakin olisi kokemusta näistä villikoista jotka mahdollisesti tarvitsevat tukitoimia.

En osaa vastata kysymykseesi, miten jaksaa... mutta ymmärrän hyvinkin. Meillä myös aika tempperamenttinen 5-vuotias poika. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on päivästa toiseen. Olen tällä hetkellä vielä kotona ja tuntuu, että päivät menee komentaessa tätä 5-vuotista " ihanuutta" ... Tällä mestarilla on vielä kaiken lisäksi kaksi pikkuveljeä, jotka matkivat veljeään kaikessa ja ihannoivat tätä muutenkin. Sinänsä hellyyttävää, mutta äitillä alkaa olla paukut loppu. Että yritetään jaksaa ja käytetään tonttuja pelotteina : ) Huomasin tässä taannoin, että kahdenkeskinen aika äidin ja pojan kesken saa jotain aikaan, mutta sen järjestäminen (ilman sisarkateutta) on aina vähän niin ja näin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä on 4-vuotias villikko ja samojen ongelmien kanssa painitaan. Nyt kun olen seurannut päiväkotielämää kolmen vuoden ajan, ja nykyisen lapsiryhmän koon ollessa 22 lasta uskaltaisin väittää, että myös näin iso ryhmäkoko lisää levottomuutta. Ainakin meidän poika on selvästi rauhallisempi kun lapsia on ollut vähemmän. Onneksi ryhmässä on nyt avustaja, koska villejä poikia on useampia. Eli ei kannata ajatella leimautumista, tätejä on muutenkin liian vähän, kaikki jaksavat paremmin, kun on yksi ihminen lisää. Enkä silti ajattele että meidän lapsi olisi kummallisempi kuin muut, virtaa on vain liikaa, ja päiväkodissa se voi tulla ongelmallisena esiin kun ei ehditä huomioimaan yksilöllisesti. Toivon ettö jossain vaiheessa päättäjätkin tajuisivat että 20 lapsen ryhmät ovat liian isoja. Jos olisi mahdollista niin laittaisin pienempään yksikköön mutta täällä meillä päin ei oo tarjolla hyviä paikkoja. Ja viihtyy tuolla hyvin.

Kotiloloissa saan kanssa katsoa perään koko ajan, kun muuten kiusaa 10 kk:n ikäistä pikkuveikkaa koko ajan. Hirveä mustasukkaisuusvaihe menossa, ja tiukat ja johdonmukaiset rajat pitää koko ajan olla. Väsyttää kyllä välillä, mutta koitetaan jaksaa..Onneksi olen hemikuussa menossa töihin, joten saan vähän muutakin ajateltavaa.

Levoton viisivuotiaani täytti juuri kuusi, mutta sama meno jatkuu. Etenkin näin synttärien ja joulun aikaan poika on ollut melkoisen ärsytysherkkä, ja kun pikkuveljistä vanhempi on ihanasti 3.5-vuotiaan uhmassa ja nuorempi 2v. pikkuveli juuri oppi puhumaan ja samalla aloitti uransa perheemme ensimmäisenä yöheräilijänä, on äidin ja isin pinna kireällä. Ei jaksaisi antaa positiivista palautetta jne., vaikka se toimisi paremmin kuin ärtyminen sekä " kiristys, lahjonta ja uhkailu" (helppoa näin joulun alla)...



Eskarisyksy on ollut varsinainen koettelemus. Poika on ensimmäistä kertaa päiväkotiryhmässä ja kaverisuhteet eivät heti ole onnistuneet. Poika on taitava, lukee, laskee, analysoi asioita/tilanteita jne. Mutta on levoton, häslää, härnää muita jne. Hän ei ole aggressiivinen tai ahdistunut, onneksi. Varasin ajan perheneuvolaan ja suunnitelmissa on koululykkäyksen sijaan saada ensi syksyä ajatellen hänelle kouluun avustaja. Myös päiväkotiryhmä on saamassa avustajan.



Pojallamme on jonkin asteista neurologista poikkeavuutta, mutta silti tuppaan syyttämään aina itseäni: kiintymyssuhdehäiriö, perhedynamiikan ongelmat jne. Toisaalta, vaikka olen ns. temperamentikas äiti, tiedän, että meillä lapset otetaan huomioon, tunteista ei rangaista, on rajat pidetään sylissä, selvitetään riidat, pyydetään anteeksi, kannustetaan, kuunnellaan ja meillä on hauskaa ja kivaa keskenämme isä mukaanlukien.



Katsoin eilen Dr. Philiä, hyvin hän sanoi syyllisyydestä: sitä pitää tuntea t a h a l l i s e s t a teosta. No, tässä voi vetää maton altansa ja ajatella, että enpä aina toimi niin kuin parhaaksi tietäisin... Tuntuu, että vaikeinta on jaksaa omien tunteidensa kanssa!



Monesti mietin, että hyvin herkästi levottoman lapsen kanssa vuorovaikutus lähtee negatiiviselle kehälle ja sitä on vaikea katkaista. Olen huomannut, että myönteisten tunteiden vaikka väkisin kaivelu auttaa jaksamaan. Kahdenkeskinen kaupunkireissu pojan kanssa tms. on hunajaa välillä kireille väleillemme.



Jaksamista ja ihania hetkiä äideille ja levottomille lapsille,



t. Kisukatti ja kolme rakasta poikaa

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat