Vierailija

Oma pappani (isäni isä) taisteli Talvi-, Jatko- ja Lapinsodissa. Selviytyi fyysisisti vahingoittumattomana, mutta psyykkisesti ei. Hän tappoi itsensä 60-luvun puolivälissä (ja vielä joulun aikaan). Mamman mukaan sota muutti papan luonetta paljon.

Setäni (isäni vanhin veli) taisteli Lapinsodassa 18 vuotiaana.

Isäni eno kuoli jouluaattona, Talvisodassa. Enon vaimo oli viimeisillään raskaana ja isäni serkku syntyi uutena vuotena.

Sivut

Kommentit (40)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen samaa mieltä, että sodan vaikutukset ovat olleet moninaisia ja siirtyneet muodossa jos toisessa sukupolvelta toiselle, esim. kyvyttömyytenä antaa lapsille tunnetukea ja hyväksyntää, josta seuraa erilaisia riippuvuuksia, josta seuraa masennusta, josta seuraa taas ties mitä.

isä oli vain Lapin sodassa

eno kuoli jatkosodassa

ukki oli myös veteraani. Ainakin isän puolelta, vissiin äidinkin en ole varma



Sota-aikoja ei juurikaan muisteltu. Isä puhui yleiseen sävyyn, että tuli oltua Lapissa siellä ja siellä. Ei joutunu varmaankaan mihinkään pahoihin paikkoihin, ei ainakaan vaikuttanut " vaurioituneelta" .



Ukilla oli valokuva-albumissa joitaín sotakuvia ja ilmeisesti muistoksi otettu venäläisen sotapuvun nappi ja kokardi.

Vierailija:

Lainaus:


Isänisä taisteli jatkosodassa ja kaipa hän jotain vaurioita on ainakin henkisesti saanut, sillä olen tullut hänen hyväksikäyttämäkseen. Voitte siis arvata, etten paljonkaan näitä perkeleen veteraaneja jaksa arvostaa.




Isänisä taisteli jatkosodassa ja kaipa hän jotain vaurioita on ainakin henkisesti saanut, sillä olen tullut hänen hyväksikäyttämäkseen. Voitte siis arvata, etten paljonkaan näitä perkeleen veteraaneja jaksa arvostaa.

Isovanhempani olivat lapsia/liian nuoria mennääkseen sotimaan. Mutta papan isä oli sodassa. Mummuni isä kuoli sodassa. Hän on se sama mies, jota lotta syöttää siinä postimerkissä. Mummuni ei tiennyt sen kuvan olemassaolosta, meni aamukahvit väärään kurkkuun kun se julkaistiin lehdessä.

Sairastui pahasti sodan aikana esim astmaan. Joutui vankileirille vartijaksi. Ei koskaan palautunut ennalleen. merkkinä esimerkiksi, että pieksi omia lapsiaan armotta. Itselläni on vain hyviä muistoja papasta, mutta enoni ja tätini eivät muistele hyvällä. on juostu pakoon kun pappa on puukon kanssa jahdannut.

Vierailija:

</p> <p> <br /> Vierailija:</p> <p>[quote kirjoitti:


Evakkoja löytyy tietenkin myös Länsi-Suomesta, mutta harvoin tuolta löytyy veteraaneja.




Siis mitäh? Ettäkö vain itäsuomalaiset olisivat osallistuneet sotaan?



Terveisin eräs haavoittuneen länsisuomalaisen veteraanin pojan tytär.


Eiköhän 16 ymmärrä sen, että kaikki sotaveteraanit eivät ole samanlaisia. Kyllä minäkin sen ymmärrän, mutta samat vihat(ja samat syyt) on sotaveteraanien jalustalle nostamisesta.



Itsenäisyyspäivänä ajattelen sotaveteraaneja, arvostan heitä valtavasti. Sota ei ole helppo juttu kenellekään, vähiten sille, joka puskissa makaa pyssyn kanssa ja odottaa milloin vihollinen rymistää kohti...



Mutta MIKSI yhteiskunnassa tiettyjen ryhmien ihmiset saavat automaattisesti lähes jumalan asemaan? Pelkkä ammatti tai veteraanitausta riittävät. Raivostuttaa vetraanine, pappine ja lääkärien palvominen. Samanlaisia ihmisiä hekin ovat, joukossa on fiksua ja tyoerää, rikollista ja lainkuuliaista. Mutta silti ovat mukamas parempia ja arvostetumpia kuin koko muu kansanosa.





Pyh.





18



Mäkin huomasin tuon 36:sen. Eiköhän siinä ole vain mennyt sanat sekaisin eli länsi-suomesta kotoisin olevia evakkoja lienee vähän, mutta veteraaneja koko maasta ;-)

Keho täynnä granaatin sirpaleita jotka aiheutti kipuja koko loppuelämän ajan. Kuoli 89 vuotiaana. Kerran luoti lävisti kaulan ja kerran ongittiin ruumiskasasta kun tajusivat, että hän ei ollutkaan kuollut. Kuusi urhoollisuusmitallia. Hautakiveen sai sellaisen ritarin kuvan. Mitä se tarkoittaa, en muista ???

Isäni löysi sodan aikana pappan mummille kirjoittamat kirjeet ja täytyy sanoa, että häneltä löytyi huumorintajua vaikka moni kirjeistä oli rustattu päiväkausien kuopan pohjalla istumisten aikana. Samalla hän oli ottanut paljon kuvia rintamalla. Isäni teki siitä minulle rompun ja täytyy sanoa, että hieno pala suomen sotahistoriaa niissä kuvissa.



Ei koskaan puhunut sodasta niille jotka siellä eivät ole olleet.

sillä meni hermot sodassa, joten vaikka aina hekutetaan kuinka hienoa se oli kun sai olla mukana maataan puollustamassa ja pläp pläp plää niin psykiatrista hoitoa ne monet veteraanit ois tarvinneet todella kipeesti.


Paljon ei sodasta puhunut. Sen oli kertonut, että kerran nojasivat lepotauolla sotilaskaverin kanssa puuhun, kun yhtäkkiä toinen lyyhistyi, joku tarkka-ampuja oli ampunut luodin päähän. Kohde olisi voinut olla isoisänikin, tuurilla selviytyi.



Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat