Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Meidän 3-vuotias ei tällä hetkellä tule kenenkään kanssa toimeen, kaikki suututtaa, raivostuttaa On pakko panna joka asiassa vastaan. Pukeminen, syöminen, päikkärit, suihku, nukkumaan meno...lista on loputon, joka asia kiukuttaa. Ja kun kiukuttaa, kukaan ei saa tulla lähelle ja pikku nyrkit heiluu. Paha olo jatkuu pitkään, pehmopupun väärästä paikasta saattaa seurata 1,5 h raivokohtaus... Itku jatkuu, kunnes on vaikea hengittää ja silmät aivan punaiset. Äitinä yritän halata, sanoa, että rakastan = pikkunyrkistä naamaan. Yritän vaihtaa puheenaihetta, keksiä jotain ihan muuta ajateltavaa, mutta ei auta. Laittaa koko raivokohtauksen aihetta leikkien ja laulaen leikiksi, mutta ei auta. Olla tiukka ja vihainen, jolloin itku vasta yltyy...

Meille syntyi vauva 3 kuukautta sitten. Vauvan odotus oli hankala, jouduin jo keskiraskaudessa sairaalaan ja tämä meidän esikoinen yllättäen hoitoon. Vauva syntyi keskosena ja esikoinen jatkoi hoidossa vauvan sairaala-ajan. Koska vauva nukkui kotiuduttuaan todella huonosti, esikoinen jatkoi hoitopaikassaan. Tavoitteenani oli lopettaa esikoisen hoito vähitellen, mutta... Kun esikoinen oli ensimmäisen päivän kotona ja tajusi, että minäkin olen siellä (ja viellä tuon kilpailija-vauvan kanssa) alkoivat hirveät raivarit. Olen yrittänyt pitää esikoista kotona aina kun vain suinkin olen jaksanut. Mutta minun pitää syöttää keskostamme 2 h välein ympäri vuorokauden, joten voimani ovat aika lopussa. Päivähoidossa esikoista tuli tarkkailemaan joku erityispäivähoidon ohjaaja ja nyt mietitään pitäisikö esikoisen siirtyä hoitopäivinä erityispäivähoitoon.

Tällä viikolla olen venynyt. En vienyt esikoista tänäänkään hoitoon, vaikka olin nukkunut 2h yöunet (vauvalla on koliikkia). Yhtä helvettiä oli. 2,5 h esikoinen huusi täyttä raivoa kaikista yrityksistäni huolimatta. JA vauva oli kauhuissaan ja huusi samalla pelosta.... HUOH! HUOH!

Kommentit (14)

Meillä on 3,5-vuotias poika ja 8 kk ikäinen vauva. En tiedä, johtuuko iästä vai vauvan syntymästä, mutta meidän 3-vuotiaalla on varmaan elämänsä ensimmäinen kunnon uhma. Ongelmia tuottavat kutakuinkin kaikki mainitsemasi tilanteet: pukeminen, syöminen jne. Meillä eivät nyrkit niinkään heilu, mutta verbaalisesti kaikki lähellä olevat saavat osansa pojan kiukusta " senkin töllö äiti" , " senkin töllö silmälasikaula-isi" . Pikkusiskon kimppuun käydään myös mm. tönimällä, tuuppimalla, puristamalla niskasta jne. Lapsemme on aiemmin ollut hyvin kiltti ja rauhallinen ja on sitä nykyäänkin mm. vieraiden lasten seurassa. Nämä uhmailut ja kiukuttelut rajautuvat siis meillä kotioloihin.



Minulle tulee sinun tilanteestasi mieleen se, että pidä ihmeessä esikoinen päiväkodissa vaikka puolipäiväisesti. Siellä on kuitenkin tutut rutiinit ja rytmit, kavereita, virikkeitä ja muuta sellaista, mitä kolmevuotias jo kaipaa. Minusta erityispäivähoito kuulostaa aika rajulta ratkaisulta... Ymmärrettäisiinkö päiväkodissa, jos selittäisit tilanteenne ja sen, että sinulla on tällä hetkellä heikosti mahdollisuuksia huomioida esikoista. Jos teillä ei ollut mitään tällaisia ongelmia ennen vauvan syntymää, niin varmasti tämä on ihan reaktiota siihen ja menee aikanaan ohi, jos tämä tilanne osataan fiksusti hoitaa.



Esikoinenkin tarvitsee kuitenkin sinun huomiotasi. Meillä ainakin päivät ovat aivan erilaisia, kun pääsen esikoisen kanssa jonnekin. Usein käymme kaupassa kahdestaan isän hoitaessa vauvaa. Olemme käyneet myös yhdessä metsäkävelyllä ja saunomassa ym. Noihin reissuihin ei koskaan kulu pitkää aikaa, ehkä vain puoli tuntia, mutta sekin tekee terää. Esikoisen täytyy myös saada kokea olevansa tärkeä ja rakas. Pystyykö miehesi panostamaan häneen yhtään?



Sinäkin tarvitset lepoa, jotta jaksat huomioida molemmat lapsesi. Pystyykö vauvalle antamaan pullosta lypsy- tai korvikemaitoa, jotta saisit edes yhden pidemmän unipätkän yössä? Entä pystytkö nukkumaan päivisin vauvan nukkuessa? Auttaako mies koliikkivauvan kanniskeluissa? Saatko henkistä tukea ym.?



Minua on auttanut myös käynnit perheneuvolassa. Siellä olen jutellut äitiyteen liittyvistä ajatuksista ja tunteistani sekä miettinyt kasvatus- ja parisuhdeasioita. Hakeuduin sinne itse, kun tuli liian vaikeaa.



että meillä on auttanut tosi paljon ns. tunteiden sanoittaminen. Eli en yritäkään välttämättä saada kiukkua laantumaan, vaan juttelen rauhallisesti " sinua taitaa nyt suututtaa, kun sisko vie niin paljon äidin aikaa. Se on ihan ymmärrettävää, että tuntuu tosi kurjalta ja tyhmältä. Kiukkuinen saa kyllä olla, mutta ei saa lyödä, vaikka kuinka suututtaisi" ja niin poispäin. Olen ollut ihan yllättynyt siitä, miten paljon tuollainen jutustelu auttaa.



11

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voitko esim hoitaa vauvaa 3v huoneen lattialla sylissä istuen ja toisella kädellä leikit lapsen kanssa tai edes katselet, hymyilet ja juttelet??

jos hän on vielä kokenut tuon hylkäämisen hoitopaikkaan ja uuden vauvan tulon, paha olo on ymmärrettävää.



Ei 3-vuotiaan raivo tartu sanoilla (rakastan jne) vaan hän on vielä kuin pieni, epätoivoinen eläin-tarvitsee siis fyysistä viestiä.



Minulla on 2 todella temperametista lasta, jotka saattoivat raivota parikin tuntia kerrallaan niin että tarhantäditkin järkyttyivät. Ei heissä ollut eikä ole mitään vikaa.



Pahinpina aikoina pidin heitä sylissä (huusivat au kuolen sattuu tulee verta äiti älä lyö jne) Sain vaivoin hillittyä oman ahdistukseni ja välillä laitoin heidät toiseen huoneeseen, pidin ovesta kiinni kunnes huoneesta kuului äiti lohduta- sitten he tulivat syliin.



Vanhemman kanssa istuin joskus hänen päällään että sain hänet ASETTUMAAN. 4-vuotaana se tosin on jo nöyryyttävää. Mutta ajattelin niin että he saavat viestin siitä että olen heidän kanssaan, olen niin vahvaettei heidän raivonsa horjuta ollenkaan, vaan he saavat purkaa pahaa oloaan.



En tiedä ketään muuta joka olisi toiminut samoin, useimmat vaan yrittävät pipittää raivoavalle lapsellejotain turhanpäiväistä.



Jutulla on nimikin " houlding" -ja se on ihan virallinen psykologinen kasvatusmenetelmä. Eikä se satuta lasta mitenkään.



Ja lapsi saa kroppaansa turvallisen tuntumat vahvasta,turvaavasta aikuisesta.



Meillä lähes 3v. neidin uhma samanlaista, mutta ei ole pikkusisarta. Päivät ovat kaaosta ja kiukkua. Joten kaikki sympatiani sinulle, joka yrität vielä sinnitellä pienen keskosen ja uhmiksen kanssa. Olisko miehelläsi mahdollisuutta viettää aikaa vauvan kanssa ja sinä lähtisit esikoisen kanssa " tuulettumaan" vaikkapa ulos tai uimaan tai jotain muuta kivaa tekemään? Muista että 3v on vielä myös hyvin pieni ja kaipaa myös äidin jakamatonta huomiota. Kaverin perheessä esikoisen ja äidin " laatuaika" helpotti häiriökäyttäytymistä hyvin.

..Ja sama tilanne. Poika on ollut tutussa hoitopaikassa 1.1v lähtien. Vauvan syntymän jälkeen pidimme osa aikaisena sen takia, kun niin kovasti nautti siellä olosta ja meni innosta hihkuen hoitoon.

Nyt viimeisen kuukauden, kahden ajan poika on yht äkkiä hyvin voimakkaasti reagoimaan. Hän saa kauheita kilareita päiväkodin ovella ym.. " Äiti älä mene..!"

Tilanne meni lopulta niin ahdistavaksi että päätin otta pojan kotiin.

Ja voi kuinka ONNELLINEN hän on. Ei (toistaiseksi) mitään tietoakaan kurttuotsaisesta uhmiksesta. Ei raivokohtauksia, toki normaalia pientä uhmailua on. Hän reagoi vaan niin voimakkaasti muutoksiin.

Toki tässä tilanteessa osansa teki näkymättömät ongelmat päiväkodissa. Soitin johtajalle ja juttelin asioista, niin selvishän sieltä..



Kotona otan pojan vauvan hoitoon mukaan ja annan mahdollisuuksien mukaan hänelle " laatu aikaa" . Juttelen välillä vauvalle, että nyt hän odottaa hetkisen, kun teen sen ja tän pojan kanssa. Eli osoitan selvästi, että myös vauva (tilanne toki täytyy kattoo sopivaksi, että vauva VOI odottaa) odottaa, kun esikoista hoidetaan/huomataan/ tehdään jotain.

Myös hoitamiseen hän osallistuu innolla, kun saa olla tärkeä.



Toivottavasti helpottaa teidän olo!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat