Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

mutta mieti nyt kaksikertaa.

Sivut

Kommentit (20)

ja jutellaan ratkaisun järkevyydestä ja muista vaihtoehdoista myös. Jos on työtön tms. suosittelen että kävisi kokeilemassa perushoitotyötä esim. työelämävalmennuksella, jos se ei ole ennestään tuttua. Terveyden kyselen tarkkaan myös: selkä, iho, mielenterveys... Oppisopimuksena lähihoitajan tutkinnon suorittaminen voi olla ihan järkevää, mutta jos ihan päätoimiseksi opiskelijaksi lähtee, niin kannattaa tosiaan harkita myös sairaanhoitajaa, sosionomia jne. Korkeakouluopinnoista voi saada korvaavia opintoja sen verran, ettei opintojen kestossa välttämättä ole kovin isoa eroa.

Kaikista ei vaan ole toteuttamaan tuota muutosta.



Minä esimerkiksi olen ihan kypsä työhöni ja tähän mikään ei riitä -fiilikseen, mutta samalla jäänyt niin kiinni rahaan, että en halua enää vaihtaa töihin, jossa saisin opiskelunkin jälkeen vain pienen osan siitä, mitä nykyisessä työssä.



Se minusta on paljon typerämpää kuin se, että joku haluaa auttaa muita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lainaus:

Miksi on tuhlannut vuosia ihan muun opiskeluun, jos oikeasti haluaa lähihoitajaksi, tunteeko itsensä niin huonosti? Vai onko työkyky ja työssä pärjääminen ongelma?




Miksikö? Koska ihminen muuttuu. Parikymppisenä voi haluta ihan muita juttuja kuin vaikkapa kolmevitosena. Itsekin harkitsen alanvaihtoa lähihoitajaksi ja etsin parhaillaan oppisopimuspaikkaa. Elämänkokemus on saanut ainakin omat arvoni heittämään kuperkeikkaa.



Lisäksi työmarkkinat muuttuvat: voi olla, ettei omalla alalla yksinkertaisesti ole enää töitä. Akateeminen työttömyys on jo ongelma, kun taas hoitajista on pulaa.

Olen aikaisemmalta ammatiltani lähihoitaja. Ala alkoi kuitenkin tökkimään, enkä kokenut saavani käyttää tarpeeksi aivoja. Lähdin siis opiskelemaan yliopistoon. Lähihoitajan työ on toki arvokasta, mutta kovin haasteelliseksi en sitä koe.

Tärkeintä on, että jaksaisi ja viihtyisi parhaiten työssään.



Usein ajatellaan, että elämän pitäisi mennä portaittain ja aina ylöspäin, mutta "Suomi on vapaa maa" eli rohkeasti vain menemään sitä kohti, minkä kokee itselleen oikeaksi ja hyväksi.



Itse kaipaan välillä työhön, minkä voisi jättää työpaikalleen, kun kellon viisarit näyttävät työajan päättyneen.

eipä tuo outoa ole; itse miettinyt ihan samaa! ; ) eniten kyllä kiinnostaisi terveydenhoitajan työ, mutta se tietäisi runsaasti lisää opiskeluvuosia. lähihoitajaksi kun taas voi opiskella vaikka oppisopimuksella...



ja oma syyni: tunnen kutsumusta hoitoalalle. valitsin väärin parikymppisenä, silloin minulla oli paikka sekä terveydenhoito-oppilaitokseen että yliopistoon...

Miksi on tuhlannut vuosia ihan muun opiskeluun, jos oikeasti haluaa lähihoitajaksi, tunteeko itsensä niin huonosti? Vai onko työkyky ja työssä pärjääminen ongelma?

Lainaus:

eipä tuo outoa ole; itse miettinyt ihan samaa! ; ) eniten kyllä kiinnostaisi terveydenhoitajan työ, mutta se tietäisi runsaasti lisää opiskeluvuosia. lähihoitajaksi kun taas voi opiskella vaikka oppisopimuksella...



ja oma syyni: tunnen kutsumusta hoitoalalle. valitsin väärin parikymppisenä, silloin minulla oli paikka sekä terveydenhoito-oppilaitokseen että yliopistoon...




Itselläni päinvastoin; luulin, että hoitotyö olisi kutsumukseni, mutta työskenneltyäni 6 vuotta sairaanhoitajana työn hohto karisi ja selvisi, että työ on todella raskasta enkä halua tehdä sitä 30-40v. Niinpä lähdin opiskelemaan yliopistoon.

miksi akateeminen ihminen ei haluaisi vaihtaa alaa. Ovat aika perseestä nuo akateemiset, halusi muuttua lähihoitajaksi kertoo, että kasvat aikuiseksi.

jos kuitenkin haluaa lähihoitajaksi. Toki tunnen akateemisia jotka ovat kouluttautuneet lähihoitajaksi työtilanteen takia kun humanisteina eivät ole löytäneet töitä.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat