Vierailija

valitettavan moni tällä palstalla kuvittelee olevansa jotenkin parempi ihminen, kun on synnyttänyt useamman kuin yhden lapsen.



Mikä saa sinut kuvittelemaan, että lapsistanne kasvaa parempia ihmisiä kuin yksilapsisen perheen jälkeläinen?



Nyt haluan ihan oikeita perusteluja, enkä mitään mielipiteitä tyyliin:

maksalaatikko nyt vaan on parempaa rusinoiden kera...

Sivut

Kommentit (37)

Ja totta kai se vaativa voi osua useamman lapsen perheeseenkin. Minun kokemukseni vain onkin se, että yhden vauvan kanssa oli oikeasti paljon rankempaa, kuin useamman lapsen kanssa, koska näin oli meillä.





Lainaus:

JOKAISELLA on omat ongelmansa. Luuletko, että jos perheessä on 3 lasta niin kaikki ovat tyytyväisiä ja hyviä nukkumaan?

Ehkäpä 3-lapsisen perheen vauva on juuri tuollainen, joka ei nuku kuin pätkiä.



Juuri tuo on tyypillinen ajatus. Yhden lapsen vanhemmat eivät tiedä, miten paljon uuvuttavampaa se ihan normaali elämä on usemman lapsen kanssa. Kaikki vie paljon enemmän aikaa, saat toistaa samat asiat moneen kertaan, meteliä on enemmä jne.

Yksi huonosti nukkuva vauva ON helpompi kuin 3 pientä, ainakin oman kokemuksen mukaan.





Lainaus:


Kun vauva nukkuu 8 tuntia vuorokaudessa ja senkin vartin pätkissä, niin se uuvuttaa kyllä vähintään yhtä tehokkaasti kuin kolme alle 5-vuotiasta. Tosin sillä kolmen lapsen äidillä on ollut 5 vuotta aikaa sopeutua tilanteeseen, kun taas yhden vaativan vauvan äidille kaikki kipataan niskaan kerralla. Joten ei ihme, jos siivous ei oikein suju.

Ajattelin, että on vain asennekysymys, jos pienten lasten vanhempia väsyttää ja jos vain kasvattaa lapsia johdonmukaisesti rajoja ja rakkautta -asenteella ymmärtää lapsen psyykkistä kehitystä, lapsista tulee automaattisesti sellaisia, että heidän kanssaan elämä on ihan mukavaa. Räyhäävien lasten kanssa joku asia on mennyt pahasti pieleen ja jos itse hermostuu, täytyy vain tutkailla itseään, mistä oma ylireagointi johtuu ja toimia toisin.



Heh. Kova koulu lasten kanssa on ollut varmaan "ihan oikein" minulle, niin epärealistinen käsitys minulla oli lapsiperheen elämästä. Ja kyllä, ekan kanssa koin elämän rankaksi, mutta vasta toisen kanssa tulee tosi eteen. Kolmatta lasta ei tule. Silti en ajattele, että olisin fiksumpi kuin naapurin yksilapsinen äiti tai että hän sekundaarisesta lapsettomuudestaan kärsiessään ja äitinsä varhaista kuolemaa suriessaan ei ymmärrä elämästä yhtään mitään.



Mistä syntyy haluttomuus ymmärtää toisen kokemusmaailmaa, puolin ja toisin? Miksi vanhemmuutta rakennetaan alleviivaamalla ja julistamalla omia mielipiteitä? Miten saataisiin enemmän tilaa toisen kuuntelemiselle, tukemiselle, yhdessä pohdiskelulle? Olemmeko me ikäluokkaa, joka on aika järjestään jäänyt jotain niin paljon vaille, että empatiaa riittää sentin päähän omasta navasta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta särähti korvaan kun eräässä ketjussa joku kirjoitti että yksilapsinen äiti ei tiedä kasvatuksesta tai pikkulapsi-arjesta mitään.



No joo...



Mutta sanokaa mulle mitä rankkaa siinä on jos tekee lapset tyyliin 4-6 vuoden välein?



Eri asia oikeasti jos lapset tullut tyyliin 3 lasta 3 vuoteen.



Pitää sitä yhtäkin kasvattaa ja hoitaa ... kai?

ajatuksiaan, vedoten olevansa useamman äiti, SIKSI että täällä NIIN paljon yksilapsisten äidit kommentoi niin ehdottomalla linjalla moniin asioihin.



Ja vielä niin että esim. on yksi lapsi, 1-v., ja sitten ollaan niin asiantuntevia uhma-ikästen ja murrosikästen ja vaikka mihin asioihin...

JOKAISELLA on omat ongelmansa. Luuletko, että jos perheessä on 3 lasta niin kaikki ovat tyytyväisiä ja hyviä nukkumaan?

Ehkäpä 3-lapsisen perheen vauva on juuri tuollainen, joka ei nuku kuin pätkiä.



Juuri tuo on tyypillinen ajatus. Yhden lapsen vanhemmat eivät tiedä, miten paljon uuvuttavampaa se ihan normaali elämä on usemman lapsen kanssa. Kaikki vie paljon enemmän aikaa, saat toistaa samat asiat moneen kertaan, meteliä on enemmä jne.

Yksi huonosti nukkuva vauva ON helpompi kuin 3 pientä, ainakin oman kokemuksen mukaan.





Lainaus:


Kun vauva nukkuu 8 tuntia vuorokaudessa ja senkin vartin pätkissä, niin se uuvuttaa kyllä vähintään yhtä tehokkaasti kuin kolme alle 5-vuotiasta. Tosin sillä kolmen lapsen äidillä on ollut 5 vuotta aikaa sopeutua tilanteeseen, kun taas yhden vaativan vauvan äidille kaikki kipataan niskaan kerralla. Joten ei ihme, jos siivous ei oikein suju.

eikä todellakaan tunnu siltä, että homma olisi hyvin hanskassa, tai että elämämme olisi laakereilla lepäämistä.

Pitäisiköhän meidän sitten lopettaa haaveilut useammasta lapsesta, jos se sitten on niin hurjan paljon rankempaa... Emme taida kyetä siihen?

Lainaus:

enkä keksi siitä mitään hyvää sanottavaa !

tehkää vaan niitä kersoja, ja jonain päivänä ne on katkeria teille!



Mä vihaan vanhempiani vieläkin, kun ne eivät saaneet sitä lisääntymistään kuriin!



Koen jääneeni niin paljosta paitsi.

Kadehdin aina niitä, jotka ainoita lapsia tai vaan yksi sisarus.



Koskaan ei ollut rahaa MIHINKÄÄN kivaan.

Aina piti käyttää toisten vanhoja vaatteita. Aina jäi toisten varjoon. Ei vanhemmilla TODELLAKAAN riittänyt aikaa ja voimia antaa meille kaikille huomiota. Vaikkakin luulivat niin.



ja jos luulette, että siinä katraassa kasvaisi sosiaaliseksi, niin erehdytte.

Verrattuna esim mieheeni, joka ainoa lapsi, olen todella melkein erakko.

Nautin nyt kun saan omaa aikaa, tilaa, rauhaa...



Eikä meitä nyt vielä maailman suurin perhe ollut, neljä kylläkin. Ihan liikaa.




Ehkä sulla on kyse siitä, että ne ongelmat on sulla eikä siinä että teitä oli useampi lapsi. Itte olen kuusi lapsisen perheen keskimmäinen, ja erittäin onnellinen siitä että mulla oli paljon sisaruksia. Sosiaalinen elämä oli ykkösluokkaa, ja tilaa oli kasvaa ja elää. Lapsuus olikin sitten elämäni ihaninta aikaa ja olen edelleenkin niin kovin läheinen sisarien ja vanhempieni kanssa. Kaikki taitaa olla enemmänkin siitä kiinni, kuinka itse pääkopassaan asiat tuntee. Jos on ihminen, joka haluaa olla jatkuvasti keskipisteenä ja esillä niin tietty siinä tapauksessa ei mitenkään toimi se, että elää isossa perheessä. Vika vaan ei ole silloin vanhemmissa vaan itse siinä jäkikasvussa.

Ihan omasta kokemuksesta halusin ittekkin sitten suurperheen ja onnellisesti olen onnistunut jo 5 onnellista ja iloista lasta saamaan. Mutta en kyllä silti tunne olevani jotenkin muita parempi.

[quote]

Koen jääneeni niin paljosta paitsi.

Kadehdin aina niitä, jotka ainoita lapsia tai vaan yksi sisarus.



Koskaan ei ollut rahaa MIHINKÄÄN kivaan.

Aina piti käyttää toisten vanhoja vaatteita. Aina jäi toisten varjoon. Ei vanhemmilla TODELLAKAAN riittänyt aikaa ja voimia antaa meille kaikille huomiota. Vaikkakin luulivat niin.

[quote]




Se, että kokee asian tietyllä tavalla ei muutu toiseksi sillä, että syyllistetään ja pidetään kiittämättömänä ja ymmärtämättömänä.



Puolillaan vettä oleva lasi on toiselle ihmiselle puoliksi täynnä ja toiselle puoliksi tyhjä, eikä katsontakanta juupas-eipäs -väittelyllä muutu.



Oletko saanut myöhemmin elämässäsi "täydennystä" lapsuuden jättämään koloon, vaillejäämisen kokemukseesi? Onko sinulla lapsia ja jos on, miten heidän kanssaan olet pyrkinyt ja pystynyt toimimaan toisin kuin koit lapsuuden perheessäsi eletyn?

Äidit tappelevat keskenään, sen sijaan, että keräisivät voimansa yhteen, jotta lasten ja nuorten hyvinvointia tuettaisiin yhteiskunnassa. Hajota ja hallitse -meininkiä! Jos joku on itsestä ihan ulalla ja ärsyttävä, eikö kuitenkin olisi kaikkien etu, että myös hänen yksi tai kymmenen lastaan saisivat hyvät eväät elämäänsä - kun ne yksi tai kymmenen lasta liikkuu kuitenkin oman lapsen/ omien lasten vaikutuspiirissä päivähoidossa, koulussa, työelämässä - ja saattaapa joku niistä tulla puolisoksikin omalla lapselle, vaikka hänellä on nii-in typerästi ajatteleva äiti?

saada riittävästi huomiota vanhemmiltaan.

On lapsen ihmisarvoa halventavaa sanoa numerolle 13, että hän on ongelmien syy.



Jos hän olisi saanut perustarpeensa tyydytettyä, ehkä hän olisikin ollut onnellisempi? Olisi nyt onnellisempi?



Eikö se ole vanhempien tehtävä huolehtia lapsensa perustarpeista?

ette te voi siitä lasta syyttää!!!

"Eikö se ole vanhempien tehtävä huolehtia lapsensa perustarpeista?

ette te voi siitä lasta syyttää!!!"



Hänelle vain ei kelvannut käytetty... Kun olisi pitänyt saada kaikki uutta ja hienoa. Mutta jos jonkun se tavara saa onnelliseksi niin hyvä hänelle, mitäpä noista muista arvoista.

Lainaus:

Usein ajattelen, että yksilapsiset perheet pääsevät todella helpolla. Eivät oikeasti tiedä lapsiperheen elämästä mitään!




Tuossa taas särähtää korvaan tuo "mitään". Että kun on vaan yksi, niin se ei ole mitään eikä mistään tiedetä muutenkaan mitään.



Onko siinä takana se kateus, kun joku pääsee helpolla?



meillä on vain yksi lapsi, jonkun verran sairas kylläkin. Kyllähän sitä moni tulee ihmettelemään että miten nyt vaan yksi lapsi, hyvänen aika! Ihan tuttavistakin näitä kommentteja tulee. Suurin osa heistä on ollut niitä, jotka eivät ole ravanneet lapsen kanssa sairaalassa ja tutkimuksissa, valvoneet päivystyksessä, lasta ei ole leikattu.... Se on oikeasti aika helppoa täällä aukoa päätään että mistään ette tiedä mitään.

en tiedä mihin luokkaan tämä menee mutta. Kyllä sapetti kun työkaverini pitää minua suurinpiirtein huonona äitinä kun jätän lapset tarhaan yöksi iltavuoronjälkeen jos seuraavana päivänä on aamuvuoro. Hän kun AINA haki lapsensa samassa tilanteessa kotiin yöksi.

Sanoin kyllä hänelle että toki minäkin yhden hakisin ja aamulla takaisin veisin mutta kun on kolme niin enpä todellakaan siihen rumbaan ala. Ja meillä aamuvuoro alkaa kello 7.00

enkä keksi siitä mitään hyvää sanottavaa !

tehkää vaan niitä kersoja, ja jonain päivänä ne on katkeria teille!



Mä vihaan vanhempiani vieläkin, kun ne eivät saaneet sitä lisääntymistään kuriin!



Koen jääneeni niin paljosta paitsi.

Kadehdin aina niitä, jotka ainoita lapsia tai vaan yksi sisarus.



Koskaan ei ollut rahaa MIHINKÄÄN kivaan.

Aina piti käyttää toisten vanhoja vaatteita. Aina jäi toisten varjoon. Ei vanhemmilla TODELLAKAAN riittänyt aikaa ja voimia antaa meille kaikille huomiota. Vaikkakin luulivat niin.



ja jos luulette, että siinä katraassa kasvaisi sosiaaliseksi, niin erehdytte.

Verrattuna esim mieheeni, joka ainoa lapsi, olen todella melkein erakko.

Nautin nyt kun saan omaa aikaa, tilaa, rauhaa...



Eikä meitä nyt vielä maailman suurin perhe ollut, neljä kylläkin. Ihan liikaa.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat