Seuraa 

Meillä siis eskariin mennään vasta vuoden päästä, jolloin minun pitäisi olla kotona vauvan kanssa - jos vain kaikki menee hyvin. Nyt lapsi on päiväkodissa reilun kolmen kilometrin päässä, vaikka lähin päiväkoti olisi noin reilun puolentoista kilsan päässä. Lapsemme ei siis mahtunut lähipäiväkotiin, jonka yhteydessä on myös koulu, johon hän kuitenkin tulee menemään. Nyt päiväkotiin kuljetaan autolla äidin ja isän mennessä ja tullessa töistä.



Ollessani kotona minulla ei ole käytössä autoa ja mietinkin jo kuumeisesti, että jos eskaripaikka osoitetaan tuosta kauempana olevasta päiväkodista, on sieltä aikamoinen matka lapselle kävellä kun maastokin on vielä lähestulkoon ylämäkeä (mukana olisi myöskin tuolloin 4-vuotias pikkuveli). Tiedättekö siis, onko noihin matkoihin mitään rajoituksia? Minkä pituinen matka saa olla? Ei kai vanhempia kuitenkaan voida velvoittaa kyyditsemään lasta autolla, vai voidaanko? Eskarihan ei kuitenkaan ole pakollinen... Onko reilu kolme kilometriä 6-vuotiaalle kohtuullinen kävelymatka? En todellakaan tiedä ja olen kiitollinen, jos joku tietävämpi asiaa minulle valaisee.

Kommentit (6)

Bussia ei mene, tämä on pieni paikkakunta. Totta on, että pyöräily on kivaa ja esikoinen on varsin reipas pyöräilija. Parhaimmillaan hän pyöräili viikko sitten 14 km ja tuon päiväkodin ja kodin välisen matkan on moneen kertaan pyöräillyt nyt kesällä. Talvella tilanne on mielestäni kuitenkin toinen. Ja ylämäki tekee matkasta todella paljon rankemman.



Mutta spekulointiahan tämä vain on vielä. Aika näyttää, miten asiat vuoden kuluttua ovat. Ja sittenhän niihin täytyy vain sopeutua.

Meillä on matkaa n.4km koululle ja kuntamme järjestää ilmaisen kyydityksen jos se on yli 5km.

Poikamme menee isänsä kyydillä aamulla ja palaa taksilla kotipihalle. Itse olen vauvan kans kotosalla enkä omista korttia.

Pelkkä paluu taksilla ei tullut maksamaan paljon. n.30-40e/kk

Itse en kävelyttäis poikaa kun kuitenki takana on "työpäivä" ja päivä on ollut tarpeeksi pitkä pikkuiselle.

Soittelemalla päivähoidon/eskarinjohtajalle varmastikkin asia selviää.. :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eskarilaisista en tiedä, koululaisilla ala-asteella kuitenkin on kuitenkin kuljetus jos matka yli 5km tai vaarallinen (tämä siis valtakunnallisella tasolla). Monilla kunnilla on kuitenkin päätetty 3km rajasta 1-2luokalla. Lisälapsia voidaan ottaa kyytiin, jos on tilaa ja näissä on eroja millä perustein ja minkälaisella hinnalla: Tätäkin voi kysyä, onko kunnassa tehty linjausta asian suhteen.



Lisäksi esikouluissa on kulkemisen suhteen eroja. Esim. Meillä oli päiväkodissa ja lapsi ei saanut kulkea yksin. Tosin jos vanhempi allekirjoitti suostumuksen että lapsi sai kulkea yksin (vastuu silloin vanhemmalla, vaikka kai silti juridisesti oli kyseenalaista ja päiväkoti olisi voinut joutua vastuuseen), saattoi joidenkin lasten kohdalla matkan kulkeminen yksin onnistua. Mutta juuri varmaan tämän juridisen kysymyksen vuoksi päiväkodin puolelta katsottiin asia lapsikohtaisesti ja automaattisesti ei edes vanhemman allekirjoituksella lapsi päässyt kulkemaan yksin.



Ja lopuksi itse olisin sitä mieltä että eskarilaisen ei tarvitsisi kulkea matkaa ollenkaan yksin. On varmasti kypsempiä lapsia kuin toiset ja pärjäävät ja saattavat itse halutakin kulkea itsekseen, mutta silti olisi hyvä että ei tarvitsisi. Kyseessä on kuitenkin vielä aika pienet lapset ja matkalla voi olla melkein mitä vain ja joku poikkeava tapahtuma voi aiheuttaa lapsessa turvattomuutta. Ja minusta tuo 3km on kyllä jo todella pitkä matka esikouluikäisen lapsen yksin kulkea. Pelkästään kun miettii kuinka kauan lapsi tuota matkaa ajallisesti tarpoo.



Sen muistan esikoisen kohdalla kuinka kypsää oli herättää lapsikööri (varsinkin jos oli ollut jostain syystä levoton yö ja aamulla olisi nukuttanut varsinkin vauvaa) ja kuskata kaksi kertaa päivässä edes takaisin eskariin (ja itse asiassa useina päivinä kolmesti kun keskimmäisellä oli vielä kerho, joka loppui eri aikaan kun eskari). Varsinkin kun vauvan, joka silloin oli kuitenkin yli puoli vuotias, päiväunet katkesivat usein eskarihaun vuoksi. Oli kyllä varsin sellaista kellon kanssa vauvan elämän ajoittamista. Ei siis kivaa.



Ja alkuun ajattelin etten tarvitse autoa kun matkat ei hirveän pitkät. Parin kuukauden eskarimatkan (+kerho) rumbien jälkeen kaipasin autoa ilomielin. Onneksi vanhaa romuamme (kakkosauto, josta oli tullut joskus kolmosauto) ei oltu myyty ja sain sen takaisin käyttöön (palasi takaisin kakkosautokäyttöön kun edellinen kakkosauto oli myyty). Silloin tuntui että mikä tahansa purkki, jolla voi lapsia kuljettaa oli hyvä. Varsinkin kun syksyn myötä alkoi sairastelut (ja meillä osui vielä vesirokot ja kaikki muut taudit), oli kiva ettei niitä sairaita/puolikuntoisia sisaruksia tarvinnut ulkona kuskata kun yhtä vei ja haki eskariin- saivat olla edes lämpimässä autossa.



Vaihtoehtoisesti olisi varmasti siis helpompaa jos olisi auto jolla lapsia kuskata, tai joku naapurin aikuinen, joka voisi huolehtia lapsen eskarimatkasta (tai tarpeeksi iso koululainen, meidän kaupungissa määritelty että tarvitsee olla yli 15v). Tai että se mies voisi myöhästyttää töihin lähtöä ja viedä eskarilaisen aamulla (riippuu tietenkin miehen työstä). Tai eskarilainen saisi sen kyydin, vaikka sitten maksettuna. Mutta vaihtoehtoina on tietenkin kuskata pyörällä/kävellen tai jos luvan saa, niin lapsi kulkee itsekin.

... mutta monissa kunnissahan itse saa hakea paikkaa, ykkösvaihtoehtoon joko pääsee tai ei, mutta mitään pituusrajoja matkan suhteen ei ole. Koska eskari ei ole pakollinen, on vanhempien velvollisuus hoitaa että sinne pääsee, käsittääkseni ei mitään bussilippujakaan eskariin saa, jos on pitkä matka, kouluun vasta. Kyllähän 6 v sen kome km varmasti jaksaa kävellä, kysymys on vaan ajasta, kuinka hirmusesti siihen menee aikaa. Jos se 3 km päässä oleva "osoitetaan" eskariksi, onko sinne mahdollista päästä bussilla lähelle?

siitä eskarista, jonne ensisijaisesti tulemme paikkaa hakemaan. Tämä eskari on siis 1,5 km päässä päiväkodin yhteydessä. Samassa rakennuksessa toimivat luokat 1 ja 2 ja on oikeastaan 100 % varmaa, että lapsemme menevät tuohon kouluun aikanaan.



Kuulin tänään tosiaan tuosta insinööriäidinkin mainitsemasta mahdollisuudesta laittaa lapsi yksin kulkemaan. Meillä todennäköisesti tullaan toimimaan niin, että isä vie lapsen eskariin, olipa tämä kummassa tahansa paikassa, joten sinänsä aamut eivät tuottaisikaan ongelmia.



Ilokseni kuulin, että nykyisen, 3 km:n päässä sijaitsevan, päiväkodin yhteydessä ei toimi puolipäiväeskaria, joten lapsemme on siinäkin mielessä pakko sijoittaa lähempänä olevan päiväkodin eskariin, jossa puolipäiväryhmiä oli kaksikin! Se, että itse reippailen vauvan kanssa kerran päivässä hakemaan eskarilaisen tuosta puolentoista kilsan päästä, kuulostaa jo tosi hyvältä.



Omalla kohdallamme asia näyttää siis ratkeavan loistavasti. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että kolme kilometriä on pitkähkö päivittäinen matka talvikeleillä eskarilaiselle, puhumattakaan nuoremmasta sisaruksesta, joka olisi pahimmassa tapauksessa joutunut tehdä matkan kanssani molempiin suuntiin (mikäli kotihoidossa).

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat