Vierailija

Oletteko huomanneet/huomasitteko että kun on riittävän pitkään ollut kotona, pienetkin muutokset ahdistaa.



Minulla on nyt reilun 3 vuoden jälkeen käynyt niin. Arki on niin tavallista ja loppujen lopuksi hyvin samankaltaista, että suurempia muutoksia ei tapahdu. Nyt huomaan että kaikki elämänmuutokset, muutto, lähestyvä töihinmeno, lasten sairastelut ja kaikki stressaa paljon enemmän kuin silloin ennen lapsia kun oli töissä. Työni oli vaihtelevaa eikä yksikään päivä ollut koskaan samanlainen. Niinpä en jumittunut mihinkään kaavaan, kuten tässä kotosalla on käynyt. Pienistäkin asioista saan herkästi paisuteltua vaikka miten isoja:(

Onko tämä sitä hiipivää mökkihöperyyttä vai mitä???

Kommentit (15)

Olen nyt ollut kotona 5,5 vuotta ja seuraavat 2,5 vuotta vielä luultavasti kotona ole ennen töihiin menoa. Työpaikkaa ei ole odottamassa, mutta tavallaan odotan jo että sellaista pääsen etsimään. Mikään ei muutenkaan juuri pelota ja mietitytä, mutta ehkä olen sen luonteinen ihminen muutenkin etten mieti turhia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ehkä kotona on liikaa aikaa.



Vierailija:

Lainaus:


Olen nyt ollut kotona 5,5 vuotta ja seuraavat 2,5 vuotta vielä luultavasti kotona ole ennen töihiin menoa. Työpaikkaa ei ole odottamassa, mutta tavallaan odotan jo että sellaista pääsen etsimään. Mikään ei muutenkaan juuri pelota ja mietitytä, mutta ehkä olen sen luonteinen ihminen muutenkin etten mieti turhia.

Tai itse en käyttäisi sanaa ahdistaa, mutta stressasi kyllä. Eli kun on aikaa pähkiä ja elämässä ei ylipäänsä ole entisenlaista määrää niitä muuttuvia tekijöitä (=työkiireet ja jutut puuttuvat), niin niihin jäljelläoleviin ehtii käyttää vähän liikaakin energiaa ja aivokapasiteettia. En pitäisi sitä mökkihöperyytenä, vaan aivan tavallisena, inhimillisenä asiana. Ihminen pitää sellaisian asioita tärkeinä ja merkityksellisinä, joita hänen elämässään on. Jos niitä asioita on paljon, hän aluksi stressaa sikana ja sitten se jaksamiskapasiteetti venyy, eikä hän enää samalla lailla stressaa per yksittäinen asia...



Mutta ihan samoin käy, jos muutoksien ja stressattavien asioiden määrä kovasti vähenee. Ensin alkuun ihminen kokee sen miellyttävän rauhallisena ja rentoutuu. Mutta kun aikaa kuluu, hänen energiamitoituksensa sopeutuu uusiin oloihin ja ne vähäisemmät asiat alkavat tuntua aiempaa vaativammilta!



Eli: kyse on sopeutumisesta muuttuneisiin oloihin. Kyllä se siitä taas ennalleen muuttuu, kun palaat töihin. ALKU on siinä tosin vaikeaa, voin ennustaa lievänlaista loppuunpalamista ensin alkuun työn alkamisen jälkeen...



Menin ihan uutena nykyiseen työpaikkaani. Toisaalta olen yhä edelleen samanlainen, muutokset ahdistaa. Parasta olis kun päivät toistuis aina samanlaisina tuttuina ja turvallisina.

Itsellä alkaa kuudes kotivuosi ja olen muutaman vuoden vielä, etenkin jos neljäs lapsi tärppää pian. Olen opiskellut ja tehnyt keikkatöitä sekä harrastanut ja tavannut ystäviä, joten ei tunnu mitenkään mökkihöperöltä. Työpaikkaa ei ole odottamassa, mutta ihan takuulla jotain löydän sitten joskus, on sen verran koulutusta ja kontakteja.

Hyvinkin ahkera ja organisoiva ihminen saattaa jämähtää stressaamaan jotain viikon ainokaista lääkärikäyntiä. Apelleni kävi näin, suorastaan vanheni silmissä.

Ja silloin sitä ihmetteli että miten se tota lääkärikäyntiä noin jännittää. Nyt on itse samanlainen, ainakin melkein. Muutosvastarintainen.

mutta nyt ei muutokset ahdista. Mua ahdisti enemmän lasten vauva-aikana tulevat jatkuvat rytmimuutokset, kun oli edelliseen rytmiin oppinut vauva vaihtoikin rytmiä ja taas oli kuviot sekaisin. Nyt esikoinen on esikoulussa ja kuopus (5v) ja kaikki muutokset ovat olleet tosiaan tervetulleita. Maailma muuttuu ja me sen mukana. Itse aloitin etäkoulutuksen 3 vuotta sitten ja valmistun, työelämä odottaa, esikoisen eskari oli mukava uudistus.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat