Seuraa 


Tilanne on seuraava. Meillä on 3 lasta, 3v9kk poika, 1½v ja uusi vauva. No, lastemme mummon eli anoppini sekä hänen miesystävänsä (asuvat n. 150km päässä meistä) mielestä vanhimman poikamme olisi aika " oppia olemaan" ilman vanhempiaan heidän luonaan hoidossa, esim. viikonlopun ajan tai jo viikonkin.



Eihän tässä periaatteessa ongelmaa ole, mutta pulmallisen tilanteesta tekee se, että kukaan muu kuin mummo ja hänen miesystävänsä eivät koe tähän itsenäistymisen opetteluun vielä pakottavaa tarvetta. Esikoisemme itse ei todellakaan ole innostunut yökyläilystä (on ollut tähän asti 3 yötä poissa kotoa ilman vanhempiaan, oman lähellä asuvan äitini luona, jonka kanssa muutenkin viettää paljon aikaa).



Mieheni äidin mielestä pojan olisi kuitenkin " korkea aika" alkaa totutella olemaan pois kotoa yksinkin, esim. mummolassa, jotta voisi sitten isompanakin viettää aikaansa siellä. Ja tällä hetkellä 7- ja 4-vuotiaat poikamme serkut (sisarukset) haluaisivat kovasti, että heidän viettäessään aikaa mummolassa (usein ovat viikonkin siellä ilman vanhempiaan) myös meidän poikamme eli heidän serkkunsa olisi siellä kaverina. Serkkuja kyllä tapaamme muutenkin, kun asumme heidän kanssaan samassa kaupungissa.



Ongelma siis on vaan tässä se, että moinen " karaiseminen" tuntuu nyt lähtevän muista lähtökohdista kuin esikoisemme omasta halusta - enkä minäkään suoraan sanottuna ole innostunut ikäänkuin väkisin tuputtamaan pidempiä mummolajaksoja noin pienelle, kun hän ei itse sellaiseen ole kiinnostusta ilmaissut. Poika heräilee kotonakin vielä usein yöllä ja haluaa jonkun vanhemman viereensä.



Mitä mieltä olette, olenko minä tukahduttava äiti, pitäisikö tuon ikäistä alkaa oikein systemaattisesti opettaa olemaan mummolassa esim. viikko ilman meitä? Itsellä vaan nousee karvat pystyyn joka kerta kun kuulen mummon tai miesystävänsä mainitsevan, merkitsevästi, että " oppisi olemaan" . Poika on kuitenkin vielä aika pieni, ja vanhemmissaan kovasti kiinni.



Sinänsä tietysti olen kiitollinen, että on olemassa mummola ja innokasta hoitoapua siellä, mutta eikö tämä voisi lähteä luontevasti, joskus myöhemminkin, kun poika itse vaikka kokisi innostusta lähteä sinne yksinkin? Nyt tulee selkeästi tunne, että anoppi kokee minun seisovan poikani " itsenästymisen" tiellä. Toisaalta koen, että minun ei ole mitenkään pakko anopin toiveesta alkaa karaista noi npientä yhtään mihinkään, ja hänellä on kyllä aikaa opetella olemaan mummolassa vanhempanakin, jos niin haluaa.

Sivut

Kommentit (34)

Eivätkä kaikki lapset edes isompina halua yökyläillä, mutta ainakin isompana osaa paremmin päättää, mitä itse haluaa.



ps. Milla-Maria, milloin teidän vauva on syntynyt? Meidän kolmas poika syntyi marraskuussa. Kirjoiteltiin silloin joskus, mutta nyttemmin pitää niin kiirettä, että ei enää edes täällä ehdi käydä kuin kurkkimassa.

Eli siis no huh huh - sitä mummoa nimittäin....



Meillä esikoinen on 3,5 vuotias, häntä ei kanssa " karaista" yhtään vaan hän menee yökylään tasan sitten kun itse haluaa. Kenenkään painostuksille (isovanhemmat, kummit) emme lotkauta korviammekaan.



Mä olen kanssa erittäin onnellinen, että meillä isovanhemmat haluaa olla kiinteästi lastenlasten elämässä mukana, tässä ei siis kyse ole mistään isovanhempi-inhosta. =) Käymme joka viikko kumpienkin isovanhempien luona ja esikoinen on kummassakin paikassa kuukausittain - omasta halustaan - päivän ajan hoidossa.



Ole sinä vaan hyvällä omatunnolla " takertuva" äiti, jos anoppisi sinua sellaisena pitää. Sinun tehtäväsi on valvoa lastesi etua ja toimia, kuten parhaaksi näet omalle perheellesi. Vasta toissijaisena asiana tulee isovanhempien tyytyväisenä pitäminen...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

mietin vain, että jos kyse onkin jostain muusta... Esimerkiksi onkin joku muu huoli, joka on varjostettu noilla motiiveilla. Jos se onkin esimerkiksi niin, että ovat huomanneet (kolme noin pientä lasta lyhyessä ajassa) että hermosi ovat turhankin kireällä tai että yksilöllisen huomion antaminen pojalle on olematonta jne. He haluavat ehkä antaa juuri tuota yksilöllistä huomiota ja rakkautta pojallesi. Voihan se olla niinkin, että et itse nyt hahmota koko kuvaa vaipparuljanssin keskellä.

Mielestäni yksi yö silloin tällöin, siis harvakseltaan olisi aivan mahtava asia. Se, että on muidenkin rakastavien ihmisten ympäröimänä joskus, vahvistaa myös itsetuntoa. Ei se ole teiltä pois, jos poika joskus viihtyisikin isovanhemmillaan. Itselläni on poika 3 v 4 kk ja hänellä on todella läheinen kummitäti/siskoni, jonka luona yöpyy aivan onnessaan vaikkakin todella harvoin (viimeisen puolen vuoden aikana kerran-kaksi). Koen aivan upeana sen, että joku haluaa olla poikani kanssa ja tätä rakastaa.

Meidän kolmas lapsi syntyi heinäkuussa. Juuri tuli puoli vuotta täyteen. Hän on tyttö, kuten keskimmäinenkin. Ja tosiaan, kiirettä pukkaa:-) Näihin aikoihin on ainoa aika jolloin ehtii täällä käväsemään.. Ois kyllä kiva vaihdella kuulumisiakin, jossain välissä taas.



Tara:

Lainaus:


. Milla-Maria, milloin teidän vauva on syntynyt? Meidän kolmas poika syntyi marraskuussa. Kirjoiteltiin silloin joskus, mutta nyttemmin pitää niin kiirettä, että ei enää edes täällä ehdi käydä kuin kurkkimassa.

Esikoisemme samanikäinen, kuin oma poikasi. Ja tilanne, jota juuri elän kertoo mielipiteemme asiasta - mies lähti työreissuun tänään pariksi vuorokaudeksi 200km:n päähän ja yöpyy tuolla vanhempieni luona " mummulassa" . Vanhempani pyysi ottamaan reissun ajaksi tyttäremmekin mukaan, mutta kun ei halunnut, niin ei luonnollisesti pakotettukaan. Kaiken lisäksi hyvin vähän tuolla käydään ja muutenkin heitä aika vähän nähdään, niin olishan se ollut pikkuiselle tosi rankka tilanne, vaikka yöllä isi oliskin ollut sitten viekussa, mutta päivät poissa..



Anoppi tarjoutui myös ottamaan esikoistamme luokseen yökylään - ovat tosi paljon tekemisissä ja asustavat kilometrin päässä ; ) mutta täällä kotona se vaan luuraa.



Helpommalla olis niin äiti, tyttö kuin uusi vauva päässeet, jos olisi likka jossain muualla ; ), tämä sen vuoksi, että kovin vaativainen pikkuveikka on normaalin vaativuutensa lisäksi kaksi kuukautta kitissyt, itkenyt ja karjunut yöt läpeensä, niin että kaikki ovat meillä huonosti nukkuneet - ja minä en lainkaan. Mutta eipä sitä likkaa kuiteskaan voi pakottaa, yökyläilemään, kun ei kerran ole valmis. Pippurisen uhmiksemme saa käyttäytymään (ainakin hetken ajan) asiallisesti, kun uhkaa lähettää hänet mummulaan tai anoppilaan yöksi ; ) heh.



- Tiina -

Kuuntele lastasi, kuuntele itseäsi. Äläkä anna ympäristön paineiden vaikuttaa mitenkään elämääsi ja päätöksiisi. Itse olin ujo, äidin helmoissa viihtyvä lapsi. Asia, mitä kukaan ei tänä päivänä usko, sillä olen nyt kaikkea muuta kuin ujo! Muistan, kuinka meilläkin mummo houkutteli jäämään yökylään, muut lapsenlapset siellä kyllä viihtyivät. MUistan vieläkin sen tunteen, kun kieltäydyin yökutsusta ja samalla pelkäsin, että jos sittenkin joudun sinne. Vanhemmistani ja mummostani oli hauska kiusoittella minua siitä, kun huomasivat kuinka kova pala se minulle oli. Eikä minulle siitä kiusoittelusta mitään traumaa jäänyt, mutta vieläkin muistan sen kauhistuttavan tunteen, " mitä jos joudun sittenkin jäämään tänne yöksi" . Keksin nerokkaasti vastata, että yöpukuni on jäänyt kotiin, siksi en voi jäädä yökylään.



Isompa, omasta halustani, tarkoitukseni oli viettää hiihtolomaviikko serkkuni luona. Paloin halusta päästä kylään, serkkuni oli supertyyppi ja hevostyttö, joten luvassa oli viikko rakastamaani hevostelua. Ensimmäisenä vierasyönä vatsani oli niin kipeä, että oksensin. olin jo seuraavana päivänä lähdössä kovaa vauhtia kotiin. Olin tuolloin arviolta n. 8-10 vuotias. Näin näitä asioista voi lapset kokea.

mummolassa jo viime kesästä jopa viikonkin ilman vanhempia ja kovalla huudolla lähtenyt kotiin. Jatkuvasti haluaisi sinne yökyläänkin kun saman ikäinen serkkukin siellä on. Mutta meillä siis poika on se joka haluaa eikä aikuiset jotka pakottaa. Esikoisemme on jo 6v. ja hän ei ole ollenkaan samanlainen kuin tänä nuorempi lapsemme vaan mieluummin tulee kotiin vaikka veli jäisi mummolaan. Ja minusta tämä pitää lapselle sallia. Ei lapsen perusturvallisuuden tunnetta tule järkyttää turhaan. toki jos on tilanne että lasten on jäätävä hoitoon niin he jäävät vaikka eivät tahtoisikaan mutta ihan muuten vaan ei pitäisi lapsen joutua jäämään jos ei tahdo jäädä.

minä olen kyllä aika varma että olipa äiti miten kireä ja stressaantunut tahansa eikä ehtisi antaa yksilöllistä aikaa (emmekä edes tiedä, onko ap:n tapauksessa tilanne tämä) niin esikoinen haluaa nimenomaan olla sen äidin kanssa ja yökyläily jossain lapsen tahtoa vastaan olisi rangaistuksista hirvein!! Siis kun on suhteellisen uusi pikkusisarus syntynyt.



Ainakin meillä vauvojen syntymän aikaan isot ovat nimenomaan halunneet äitiä, ja jopa parin tunnin leikkiminen muuten rakkaan mummin kanssa on ollut pakkopullaa mistä lapsi on kiukutellut. En edes halua ajatella, mitkä olisi olleet seuraukset jos olisin tuossa tilanteessa antanut yökyläilyyn tottumattoman lapsen jollekin hoitoon. Eli anopin pitäisi nyt olla kärsivällinen, nyt on varmasti huonoin mahdollinen tilaisuus, aivan äidin kunnosta riippumatta!

En siis todella halua seistä lastemme ja isovanhempien läheisen suhteen tiellä, päinvastoin, ja vierailemmekin usein koko perheen voimin mummolassa ja hekin meillä. Samoin poika tapaa hiukan vanhempia serkkuajankin usein kotioloissa. En siis itse koe mitenkään pakottavaa tarvetta alkaa harjoituttaa näin pientä mihinkään ihan vaan harjoituttamisen vuoksi.



Toisaalta anoppi alkaa olla aika painostava asian suhteen, ja nimenomaan minua kohtaan, sillä mieheni varmaankin olisi paljon helpompi suostutella äitinsä ehdotuksiin ;)



Olisiko vinkkejä, mitä anopille voisi sanoa, jotta vielä välitkin säilyisivät....?

Tilanteen mukaanhan noissa jutuissa mennään. Jos lapsesta ei tunnu kivalta jäädä yökylään ilman äitiä ja isää, niin ei jää. Siitähän voi tulla lapselle pelottava juttu, jos ikäänkuin " velvoitetaan mummon mieliksi" jäämään. Ihan hassua. Hän ehtii yökyläillä vielä monet kerrat myöhemminkin.



Meidänkään 3v9kk ei ole yökylissä vielä ollut. Aina kun on puheeksi tullut, toteaa että jää jos äitikin jää. Joten, eipä ole sitten jätetty. Menee sitten kun on valmis. Meillä on myös 2v ja vauva, ja jotenkin tuon 3:nnen lapsen syntymän jälkeen esikoinen on ollut ikäänkuin takertuvampi. Haluaa entistäkin enemmän sylittelyä ja huomiota - kun pienemmätkin saavat. Ja pienihän hän vielä on itsekin, vaikka vauvan rinnalla vaikuttaakin isolta pojalta.



ehdottomasti olla äidin ja isän kanssa. On tosi huolissaan siitä vielä koko illan, että varmasti pääsee meidän kanssa nukkumaan, ja mummo tietää tämän hyvin. Tietää ihan hyvin sen, että poika tällä hetkellä kammoksuu ajatusta siellä yökyläilystä yksin, mikä toisaalta juuri kai onkin yksi syy, että haluaisi kelkkaa kääntää. Minusta vaan pakottamalla ei hyvää tule.

meillä esikoinen on 5-vuotiaasta yökyläillyt kavereilla. Nyt on 7v ja on yötä kavereilla ehkä kerran kuussa ja meillä sitten vastaavasti on joku.

Minua itseäni hieman ärsyttää sellainen " kyltymättömyys" jota isovanhemmissa välillä esiintyy ;). Eli mikään ei riitä, ja lapsi halutaan suorastaan pakottaa näihin pitkiin visiitteihin ym. lapsen omista ajatuksista piittaamatta.



Turha miettiä mitä mieltä anoppi sinusta on. Anna lapsen mennä yökylään jos haluaa sitten isompana. Minusta on ihan hyvä, jos lapsi on yökylään ensimmäistä kertaa joutuessaan niin iso että osaa itse sitä pyytää ja haluta, elleivät vanhemmat jo aikaisemmin koe välttämättömäksi saada esim. kahdenkeskeistä aikaa yön yli. Ja olisi tietysti hyvä, että lapsi voisi myös viimetingassakin perua aikeensa jos alkaa jännittää. Itse olen oppinut että isovanhempia sen puoleen kuin muitakaan ei ole aina helppoa eikä tarpeellista yrittää miellyttää lapsiin liittyvissä asioissa. Pidän kuitenkin tärkeimpänä että joku - edes minä - ajattelee asioita ensisijaisesti lapsen lähtökohdista ja jos samalla pahoitan jonkun aikuisen ihmisen mielen niin sille ei voi mitään.



Minulla on kentin tapaan suorastaan traumaattisia kokemuksia yökyläilystä lapsena. Minua oli " koulutettu" ja " karaistu" vanhempien matkojen vuoksi säännöllisesti yökyläilyyn jo pienenä ja silti olin vielä pienenä koululaisenakin kova ikävöimään jos jouduin yöksi pois kotoa.

tässä varmaan on omalta osaltaan kyse myös siitä mihin on itse lapsena tottunut, ja mitä anoppi itse on lastensa kanssa toteuttanut. Eli anopin omat lapset viettivät jo pienestä pitäen omassa mummolassaan pitkiä aikoja (mitä hän on minulle useaan otteeseen painottanut), mutta minä itse taas en ole koskaan harrastanut sukulaisissa yökyläilyjä lapsena, ts. vanhempani eivät laittaneet. En kyllä itsekään ollut sellainen lapsi, joka mielellään olisi ollut pidempään erossa vanhemmistaan, ja olen huoamaavinani samanlaista omassa pojassa ainakin tällä hetkellä.



Olisi mukavaa, jos löytyisi joskus kultainen keskitie tässä asiassa, sillä en toisaalta mitenkään halua seistä " mummolan kultaisten lapsuusmuistojen" tiellä, mutta ehkä tosiaan voimme odotella rauhassa sellaista aikaa, kun poika itse osoittaa jotain mielenkiintoa jäädä sinne pidemmäksi aikaa, ilman meitä vanhempia.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat