Vierailija

Sivut

Kommentit (23)

omassa ystäväpiirissäni kukaan nainen ei ole pettänyt, miksi sitten miehet olisivat jotenkin toisenlaisia?

Oma mieheni ei takuuvarmasti petä, vaikka täällä ei sitä kukaan uskokaan. Hänellä vain sattuu olemaan sellainen periaate.

kertoivat lapsistaan ja vaimoistaan, yksi oli kerinnyt papaksi asti. Tiedä sitten mikä on kunnon perheenisän määrite, mutta noin äkkiseltään vaikuttivat sellaisilta. Kaikki vetivät viinaa ja yöt juoksivat helmojen perässä. Muutama piipahti hotellihuoneessani juttelemassa, mutta hätistelin pois, kun laitoin lapsen kanssa nukkumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Omani ei pettänyt, enkä minä häntä, koska olimme sielunkumppaneita toisillemme. Oma siskoni joka eli monta vuotta kusipääpetturin kanssa vannoi mullekin usein epäonnea sanoin " kaikki miehet on sikoja ja pettää" .



Keskustelimme mieheni kanssa toisinaan aiheesta ja juttelimme ettei kertakaikkiaan tarvitse tsekata onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Meillä kävi niin hyvä tuuri, että löysimme mieleiset kumppanit itsellemme.



Siksi suru onkin nyt aivan valtava, kun menetin hänet äkillisesti viime kesänä. 38 vuotiaan miehen vei sydänkohtaus mennessään :´-(

Olin muutama kuukaus sitten lomamatkalla etelässä lapsen kanssa kahestaan. Siellä oli näitä kunnon perheen isän näkösiä mies porukoita lomareissulla. Melkosta oli meno.. Suoraan sanoen suu auki katselin. Yrittävät jopa mua vaikka oli taapero matkassa. Tuli mieleen, et mitenhän tuon oman miehen uskaltaisi päästää miesporukalla " lepo lomalle" .

Jos ei tehnyt itselleen 100% selväksi kantaansa, niin sitten kyllä voi ote lipsua. Periaatteen mies ei periaatteesta lipsu, ei vaikka mikä olisi.

Vierailija:

Lainaus:


Hän ei koskaan käy missään kaljoilla tai muuallakaan. Olemme koko ajan yhdessä, matkustamme ja juhlimme aina yhdessä. Töistä hän tulee aina suoraan kotiin. Kännykkä on aina päällä, hän on aina tavoitettavissa, meillä ei ole mitään salaisuuksia. Sähköpostit ja tekstarit luetaan toisen läsnäollessa ihan avoimesti. Jos hän sitten joskus roskia viedessään minua pettää, niin sitten...




arvelen, että mun tuttavapiirissä ei miehet petä. Ei heillä olisi siihen mitään tilaisuuksiakaan, elävät sillä tavalla. Ei heistä kukaan edes haluaisi lähteä lomalle ilman vaimoa tai perhettään.

Mä tapasin mun miehen 17 v sitten. Hän oli lopettelemassa inttiään ja oli jo varannut matkan Kosille inttikavereiden kanssa.



Sydän jännityksestä pamppaillen sitten odottelin tuota komistustani kotiin reissusta. Tietenkin pelkäsin että on tavannut jonkin paremman, kun oltiin tunnettu reilu viikko ennen ko. matkaa.



Tuolla reissulla yhdeksästä miehestä kolme petti. Kohteessa oli joku helkkarin cheerleader-sakki, joihin sitten kyseiset herrat kännipäissään retkahtivat.



Monta kertaa tavatessamme miehen inttikavereita tuon reissun jälkeen, he tulivat baarissa selittämään miten ihana nainen mä olen, eikä mikään ihme, että **** oli niin ikävissään ja lovena suhun reissussa.



Naiivilta ja lapselliselta tä kuulostaa näin kirjoitettuna, mutta kaipa näissä pettämisjutuissa vain on, että toisilla käy vain paska tsägä miesten suhteen. Toiset ovat ehkä saaneet omalta isältään mallin. (mun isä petti kuulemma äitiäni aikoinaan ja 10 v mua vanhempi veljeni on melkoinen häntäheikki itsekin :-( Ja toiset ovat niin idiootteja, että kuvittelevat Cindy Crawfordin odottavan heitä jossain... (tämän sanoi aikoinaan eräs opiskelukaverini - miessellainen).

Ajattelen että jokaiselle on monta yhteensopivaa ihmistä olemassa ja sellaiseen kun törmää niin se on menoa, miehillä sukupuolivietti on vielä korkeampi kuin meillä naisilla.

Varsinkin siinä vaiheessa kiusaus on suuri jos oma liitto on arkistunut ja pitää sitä " tympeenä"

Onhan monien elämä mukavaa ja turvallista sen oman kullan kanssa, mutta kun säpinä on kuollut, niin kivahan hetken viihdykettä on hakea muualta.

Ja harmiksenne voin todeta, että useimmiten pettäjä osaa toimia niin kierosti, että petetyllä ei ole siitä harmainta aavistustakaan.

Minä taas en ole törmännyt yhteenkään mieheen elämässäni, ketä ei jollain tasolla kiinnosta vieraat naiset.

Ja moni varmaan miettii mikä on pettämisen raja, minusta se on se, jos ei uskalla samoin käyttäytyä oman puolisonsa seurassa kuin ilman sitä, niin siinä mennään jo kielletyn rajoilla.

tekee raksoilla vain reissuhommia. Kesällä paahtaa itsensä tosi ruskeaksi ja jatkaa vielä solariumissa sen päälle. Sitten syksyllä piipahtaa aina 2-3 vkoa Thaimaassa " riemureissulla" . Vaimolle menee läpi, että mies on millon Porvoossa, millon Kotkassa töitä paiskimassa. Onnistuu hyvin nykyään, kun kännykkä toimii melkein missä vaan. Voi vaimo kullalle lähettää tekstarina hyvän yön toivotukset.

No, onhan se omalla tavalla vaikeetakin, kun tämä nainen haluaa kulkea joka paikkaan miehensä mukana.

Mutta jokunen vuosi sitten joutuivat eroon väkisinkin muutamaksi viikoksi ja kuinkas ollakkaan, mies humalapäissään kävi kaikki mahdolliset naiset läpi, jos vaikka joku lähtisi hänen mukaansa.

Eli täs ainakin pätee sanonta, kun kissa on poissa, niin...

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat