Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Meillä on erittäin voimakastahtoinen poikalapsi, nyt 1 v 7 kk. Jaksaa huutaa vaikka 3 tuntia putkeen. Tähän asti nukutus on sujunut omaan sänkyyn siten, että äiti tai isä on vieressä pitämässä kädestä ja hyräilemässä (tosin siinäkin joskus kestää 30-60 min). On alkanut tökkiä tämä kädestäpitely kun sitä kestää ja kestää...



Olen yrittänyt välillä opettaa poikaa nukahtamaan päikkäreille itsekseen. Vähän aikaa hän touhuaa sängyssä yksin, mutta alkaa sitten huutaa äitiä ja villiintyy vaan huutamaan ihan hirveästi, jos käyn näyttämässä naamaani huoneen ovella. Lopulta hän huutaa ihan paniikissa eikä rauhoitu edes sylissä pitämällä ennenkuin pitkän ajan jälkeen. Minulla on vaikeuksia kestää sitä paniikkihuutoa. Joko hermostun tai hellyn taas kädestä pitelyyn ja kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto.



Ymmärrän nyt, että unikoulu olisi pitänyt pitää jo vuosi sitten, mutta nukuttaminen oli niin vaivatonta, että en osannut tämmöisiä ongelmia odottaakaan.



Miten se unikoulu oikein pidetään niin että siitä olisi jotain tuloksia???



t. Neuvoton äiti

Kommentit (15)

Meillä oli myös melkoisia uniongelmia puolitoistavuotiaan tyttömme kanssa. Neiti oli aikaisemmin nukahtanut yksikseen, mutta yöheräilyä oli ollut aina. Pikkuhiljaa mentiin siihen, että ei tyttö nukahtanutkaan enää yksin, vaan tarvittiin mielettömät nukutussessiot, lisäksi yöheräilyä 2-10 kertaa yössä. Aika zombina alkoi itse olla päivisin töissä...



Lainasin kirjastosta kirjan nimeltä Vauvan ja leikki-ikäisen nukutusohjelma, kirjoittaja Jane Bidder, suom. Katriina Savolainen. Meillä ainakin kirjan ohjeet toimi tosi hyvin, vaikka aluksi ohjeet tuntuivatkin vähän rajuilta. Mutta vaivannäkö kannatti, nyt meillä neiti nukahtaa taas itsekseen, ja mikä ihaninta, nukkuu pääsääntöisesti koko yön heräämättä! Yllättävän helposti uniongelmista päästiin, mutta kannattaa tuossa unikouluvaiheessa määrätietoisesti noudattaa kirjan ohjeita eikä lipsua välillä, muuten saatetaan olla pian kauempana kuin lähtöpisteessä...

Unohdin eilen itsekin sen asian, mikä minut sai jaksamaan lapsen nukutusrumban, vaikka toisilla lapset nukkuivat kun vaan laitettiin sänkyyn.



Eli muistan lukeneeni asiantuntijoiden artikkelin jostain lehdestä jossa sanottiin, että lapsen itsestään nukahtaminen on ominaisuus, jonka lapset oppivat hyvin yksilölliseen tahtiin. Toiset ovat valmiita siihen jo 2kk iässä ja toiset eivät vielä 2-vuotiainakaan... Älä siis ota turhaa stressiä, vaan anna lapselle aikaa!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä oli esikoinen aikoinaan samanlainen ja tiedän, että se alkaa jossain vaiheessa rassaamaan. Itsekin ajattelin jälkiviisaana, että olisi pitänyt pitää se unikoulu aikaisemmin.



Me päätimme miehen kanssa, että mitä sitten teemmekin asian parantamiseksi, ratkaisu on lopullinen, ei siis mikään tilapäinen, Mutta koska esikoinen on todella herkkä, mitään kovin äkkinäisiä muutoksia ei voinut tehdä.



Meillä esikoinen nukahti selän silittelyyn, joten siitä siirryimme sängyn vieressä makoiluun. Eli emme enää silittäneet lapsen selkää, mutta olimme vieressä (siis jompi kumpi vanhemmista kerrallaan). Jos lapsi alkoi itkeä, kosketimme häntä käteen ja puhuimme rauhallisella äänellä. Kun nukahtaminen tällä tavoin alkoi sujua, siirryimme sitten siihen vaiheeseen että huoneessa ei enää oltu. Hyvät yöt sanottiin ja sitten mentiin pois. Aina itkun tullen menimme lapsen luo ja laitoimme sänkyyn ja sitten taas pois. Ensimmäisenä iltana nukahtamiseen taisi mennä yli tunti ja tuntui tosi pahalta, mutta sen jälkeen nukahtaminen alkoi sujua paremmin. Viikon verran meni, että lasta ei enää nukutettu ja hän ei enää huutanut lainkaan. Huutoa oli useimmiten vain muutama minuutti eli pari ekaa iltaa olivat pahimmat.



Hei,



En osaa neuvoa, mutta kovasti sympatiaa edelliselle kirjoittajalle. Yli 2 h on ihan kamalaa. Itselläni menee hermot jos kestää tunnin.



Ainoa neuvoni on, että yritätte etsiä " oikean" nukkumaanmenoajan. Jos lapsenne meneekin liian myöhään nukkumaan ja ei yliväsyneenä pysty nukahtamaan. Tai sitten on liian pirteä. Palatkaa takaisin siihen keinoon (vaikka kädestäpitäminen tms.) jossa nukahtaa helpoiten.

Entä iltaulkoilun lisääminen?



Meillä omat unitaistelumme käydään aamuyöstä heräämisessä.

Noin yleisesti ottaen nukkumis/nukahtamisongelmaa ei ole, mutta kaikki lomat ja muut reissut saavat aikaan sen, että kotiinpaluuta seuraa noin 1-2vkoa nukahtamisvaikeuksia.



Normaalitilanteessa me syödään puuro, käydään pesuilla kylppärissä, lämmitetään vellipullo ja mennään sylikkäin pojan pimeään huoneeseen nojatuoliin istumaan ja juodaan velli. Tämä hetki rauhoittaa ja yleensä uni tulee aika pian sen jälkeen.



MUTTA, aina näin ei siis ole, häsääminen jatkuu ja poju pyrkii pois huoneesta. Silloin me yritetään laulua ja muuta rauhottavaa, ja jos tämä ei auta, laitan pojan vaunuihin turvavöillä kiinni (vaunut on valmiiksi siellä sen huoneessa, koska nukkuu niissä edelleen päikkärit) ja siihen yleensä viimeistään kuukahtaa, kun on siellä " turvallisessa pesässä" . Sitten siirretään omaan sänkyyn noin vartin päästä, kun on päässyt syväään uneen. Mut jos ei nukahda tähänkään, niin silloin otetaan se sohvalle viereen " kattomaan" telkkua, ja yleensä nukahtaa jomman kumman kainaloon, ne aikuisten iltaohjelmat kun ei niin kiinnosta vielä. Jos ei nuku niin ei nuku, mutta leikkimään ei ruveta, vaan saa jäbä tylsistyä siinä sohvalla sitten. Ollaan päätetty, ettei anneta pienen iltaterroristin pilata meidän koko iltaa, ja tämä kompromissi on toiminut ihan hyvin tähän asti tilapäisratkaisuna.



Tsemppiä iltoihin, kyllä te varmasti jonkin ratkaisun keksitte!

Meillä esikoiselle pidettiin " unikoulu" 6 kk iässä, karjui yhden illan, kunnes keksin laittaa peiton pinnasängyn laidan eteen. Kun ei nähnyt minua, rauhottui. Oli nukahtanut sitä ennen aina rinnalle. Yöllä heräsi säännöllisiin aikoihin, mutta niistä selvittiin tutin avulla. Tämän jälkeen vauva vain kannettiin omaan sänkyyn, toivotettiin hyvää yötä ja nukahti siihen. Parissa viikossa yöheräilyt jäivät eikä tuttia tarvinnut enää. Lapsi on edelleen 6-vuotiaana hyvä nukahtamaan itsekseen eikä ole heräillyt öisin. 2,5-vuotiaana oli parin kuukauden jakso, jolloin heräili aamuyöllä useaan kertaan, passitettiin kuitenkin aina omaan sänkyyn, ja yöheräilyt pikku hiljaa jäivät pois.



Keskimmäinen olikin aivan päinvastainen tapaus. Hänelle ei unikoulut tepsineet, vaikka useaan otteeseen yritin johdonmukaisesti. Hänen kanssaan auttoin aika, vähitellen 2-vuotiaana pystyi nukahtamaan itsekseen (kun siirrettiin sänky esikoisen kanssa samaan huoneeseen). Mutta ei sen jälkeenkään nukahtanut helposti, tosin ei vaatinut nukuttamista (tai sitä en koskaan tehnyt koska halusin että lapsi oppisi nukahtamaan itse), mutta kuppelehti hereillä vielä myöhään. Ja edelleen 4-vuotiaana on iltavirkku. On myös kausia, että tulee viereen.



Nuorimmainen nukahtaa myös huonosti itsekseen, unikoulu ei tuottanut hänelläkään muuta tulosta kuin äidille huonon omantunnon. Liekö näillä nuorimmaisilla se ongelma, että eivät ole syöneet tuttia kuten tuo esikoinen, joten nukahtamisen opettelu on ollut paljon vaikeampaa. Itse olin pitkään sitä mieltä, että lasten tulisi oppia nukahtamaan itse ilman varsinaista nukuttamista, no koki sekin periaate tämän viimeisen kanssa inflaation - nyt 1,5-vuotiaana tämä tapaus nukutetaan äidin kainaloon, josta nostan omaan pinnasänkyyn. Herää usein aamuyöstä, jolloin tulee vanhempien väliin, joskus nukahtaa, joskus ei.



Erilaisia ovat nämä lapset myös nukkumisasioissa.


nojatuolin tai tyynyn viemistä lapsen huoneeseen niin, että nukuttaja voisi istua itse rauhallisesti vähän kauempana lukemassa jotain omaa kirjaa (vaikka sitten ääneen, jos se lasta rauhoitta). Näin se kädestä pitely loppuisi, mutta joku olisi kuitenkin samassa tilassa, ettei lapsi pääse hysterisoimaan itseään..?



Sitten kun lapsi olisi selvästi rauhoittunut ja nukahtamassa, mutta ennen kuin hän on ihan unessa, sanoisi rauhallisesti hyvää yötä ja lähtisi huoneesta. Ja jos lapsi huutaa, odotetaan hetki ja mennään sitten laittamaan peitto päälle (ja tutti suuhun?) ja uudelleen hyvää yötä. Näin lapsi oppisi, että nukahtaminen niin, ettei joku ole koko ajan kädestä pitämässä, on ihan ok ja turvallista ja että äiti/isi tulee, jos on oikeasti hätä.



Ei se varmaan nukutusaikaa lyhennä, mutta tekee hetkestä rauhallisemman ja antaa vanhemmille mahdollisuuden perehtyä hyvään kirjallisuuteen.. :)



Meillä 1,5v napero on keksinyt tutin ja unilelun sängystä heittämisen (ja huutoa päälle, kun rakas lelu on, " oho" , pudonnut). Aiemmin jätimme hänet omaan huoneeseen sadun jälkeen nukahtamaan ja kaikki meni hyvin, mutta viime viikkoina juoksutusta kesti pahimmillaan tunnin.



Tämä samassa huoneessa oleilu on nyt lyhentänyt rumbaa puoleen tuntiin (satu mukaan lukien) ja auttanut ainakin minun hermojani huomattavasti. Kun seurana on hyvä kirja ja lapsi tuhisten hakee unta sängyssä, aina välillä silmäkulmasta varmistaen, että olen siellä, tuo puolituntinen menee tosi nopeasti eikä tunnu mitenkään työläältä tai hankalalta.

Heippa! Me painimme tovi sitten saman ongelman parissa, poika nyt 1 v 10 kk. Sain ystävältä Jo Frostin (supernanny) kirjan lainaksi, jossa oli hyviä vinkkejä ja niiden avulla herra nukkuu nyt ihan itsekseen omassa sängyssä. Tosin totesin, että päiväunet olivat meidän miehelle turhia ja jätin ne tuossa unikouluharjoittelun aikana pois. Nyt pikkuherra menee jo 19 aikoihin sänkyyn ja nukkuu aamukasiin. Luxusta kun saa olla illat rauhassa!



Ohjeistuksena sanon, että kun jätät lapsen unille sänkyyn, niin tee aina samat rutiinit. Paijaa hetki, laula laulu ja sitten ilmoitat uniajasta ja lähdet tyynesti pois. Älä mene huoneeseen jos huuto alkaa, odota ennemmin, että lapsi tulee itse pois huoneesta. Kun lapsi tulee ulos, sanot ensimmäisellä (ja toisella) kerralla rauhallisesti silmiin katsoen, että nyt on uniaika ja äiti vie sinut takaisin sänkyyn. Ei mitään muuta keskustelua. Kolmannella ja sitä seuraavilla kerroilla et puhu enää mitään. Nostat vain lapsen syliin ja viet sänkyyn itse samalla poistuen.



Jos lapsi kuitenkin huutaa hysteerisenä, tulee sinun mennä huoneeseen (ei nyt samantien, mutta muutaman minuutin jälkeen, ja tätäkin aikaa voi aina pidentää). Huoneessa et kuitenkaan ala keskustelemaan lapsen kanssa, voit vähän hyssytellä ja paijata, mutta mahdollisimman vähän kontaktia.



Tärkeää tässä on myös se, että se joka laittaa lapsen sänkyyn hoitaa myös nukutuksen loppuun asti. Eli ei isää väliin häsläämään. Tai sitten jonain iltana on ihan kokonaan isän vuoro hoitaa homma.



Meillä herra tuli ekoina päivinä noin 20-30 kertaa sängystä pois ja raivosikin välillä. Mutta muutaman päivän jälkeen huomasi, että parasta vaan nukkua kun ei äidistä ole seuraneidiksi.



Tsemppiä! Toivottavasti teilläkin tepsisi tämä keino!

Eikä vielä loppua näy. Olen ajoittain ollut tosi kypsä siihen touhuun, mutta kun nukutukselle on selvästi tarvetta, olen jatkanut vaan. Jossain vaiheessa nukutukset kestivät tosiaan tunteja, mutta iän myötä helpotti ja kun päiväunet jäivät 2v pois, nukutukset alkoivat kestämään ihan vain pienen hetken, on jo klo 19 ihan poikki.



Itse olen sitä mieltä, että kannattaa ottaa nukutukset levon kannalta. Pötkötä vieressä(siinä on kyllä se vaara että itsekin nukahtaa...)ja esitä nukkuvaa, siihen se lapsikin sitten simahtaa. Vaihdelkaa miehen kanssa nukuttajaa vaikka niin ei pinna kiristy liikaa. Lapset ovat pieniä vain muutamia vuosia, sitten eivät paljon meistä perusta;-). Toiset lapset ovat tarvitsevampia kuin toiset ja eri ikäkausittain tilanne vaihtelee myös paljon.

Hei!

Hyviä vinkkejä oli jo tullutkin, mutta kerron vielä omani. Pidimme esikoisellemme unikoulun kylläkin jo 6kk iässä ja edelleenkin (1v 8kk) nukahtaa itsekseen yöunille (toki meillä iltarutiinit on ja unilaulu lauletaan). HUS:sin sivuilta saimme hyvää tietoa unihäiriöistä, jonka luimme. Sit luimme artikkelin " kotiunikoulu neuvolan tuella" ja niiden pohjalta pidimme unikoulua.



Kokeilepa laittaa googleen hakusanaksi " kotiunikoulu neuvolan tuella" .



Tsemppiä!


Ei todella ole helppoa kuunnella kun nappula karjuu.. Toivottavasti meininki rauhoittuu ja löydätte jonkun toimivan systeemin! Mutta tuosta aikaisen unikoulun mahdollisesta ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta: tuttavapiirissäni on monia lapsia, jotka ovat rauhassa ja kiltisti nukahtaneet juuri noin 1,5-2v ikään, ja sitten on alkanut hulina. Ja näissä on siis sekä unikoulutettuja että vähemmän sellaisia...



Joten ei kannata syyttää itseään siitä unikoulun pitämättä jättämisestä, kun siihen ei kerta ole aiemmin ollut aihetta. Todennäköisesti olisitte samassa tilanteessa siitä huolimatta.



No, viimeistään esiteininä ne kyllä sitten itse ajavat vanhemmat pois huoneestaan nukahtamisen ajaksi.. ;)

Juuri huutaen nukahti päikkyille, ja iltaisin myös nukahtaminen on kamalaa huudatusta, ja sitä kestää ja kestää. Esikoinen oli samanlainen 2v - 2.5v asti, sittenkin nyt reilu 3v vanhana vaatii yhä sen samassa huoneessa olemisen useimmiten. Ihme kyllä hän osaa nukahtaa sitten, vaikka pienempi olisi samassa tilassa karjumassa " ei nukkuu ei nukkuu ei nukkuu" -huutoaan. Ja tilanne on ehkä vielä pahempi sillä yhä annan unitissiä... ja nyt se ei enää nukutakkaan, mutta toisaalta ei osaa nukahtaa ilmankaan. Nyt halus mehua (eli vettä nokkamukista) mutta sitten sekään ei kelvannut. Eikä mikään.



Ulkoilua, ruokaa, ja ei vaan pistetä nukkumaan jos ei näytä helpolla nukahtavan millään. En halua ja jaksa noita 2h sessioita. Näin ovat minua isovanhemmatkin opastaneet, että annetaan valvoa jos ei 10 minuutissa nukahda itsekseen. Mutta sitten saattaa mennä yliväsyneeksi... ja huutaa sittenkin kuitenkin itsensä uneen, mutta ainaskaan ei huuda ja uhmaa 2-4h... vaan vain 5-10 min, jonka kestän. Jos joskus nukahtais itsekseen valvottuaan pidempään, niin ehkä kierre laukeaisi?

niin tuntuu, että kaikilla se käy niin helposti, että lapsi huutaa ja sitten mennään silittämään ja lapsi siitä rauhoittuu ja parin yön jälkeen nukutaan kuin unelmat. Ei meillä.



Äskenkin nukutin päiväunille niin, että olin itse samassa huoneessa niin, että poika näki minut. Huutoa kesti n. 40 min ja sitten tuli nukkumatti väkisin kesken huutamisen. Pois huoneesta en mennyt, kun siitä tulee se vihonviimeinen holtiton hysteria.

Tuntuu tosi pahalta antaa lapsen aina huutaa.

Jos menen silittämään, yrittää poika takertua minuun ja nousta pois pinnasängystä. Sitäpaitsi silittelyt ei mitään rauhoita. En saa häntä makuulle sillä konstilla sen paremmin kuin muullakaan.



Olen yrittänyt laulella ja sylitellä ennen nukkumaanmenoa, mutta poika rimpuilee sylissä eikä halua rauhoittua. Silloin ei rauhoitu sänkyynkään vaan pistää huudoksi. Jos sylittely onnistuu rauhallisesti niin sitten on toiveita selviytyä nukutuksestakin ilman pitkää huutamista.



Yritän nyt nukutustouhuja siten, että en lähde huoneesta, mutta en ole kosketusetäisyydellä. Yritän ajatella, että ei se lapsi huutamisesta traumatisoidu, kun vanhempi on kuitenkin lähellä.

Tää on vaan niin älyttömän rasittavaa ja hermoonkäypää!

Meilläkin huudetaan vaikka ollaan vieressä. Yöisin herätään usean kerran yössä huutamaan, huutaa vaikka ollaan vieressä, siinä vaan sit ollaan ja kuunnellaan ja mietitään et eikö tää koskaan lopu. Jos jää yksin huutaa heti hysteerisenä....

Olen jo toivoni heittänyt paremmista unista, silti mielenkiinnolla luen kaikki unia koskevat jutut, jotenkin se lohduttaa et löytyy " kohtalotovereita" .

Tai no, en niinkään toivoisi että lapsi nukahtaa itsekseen, mutta että nukahtaa. Tyttö on nyt 1 v 9 kk, päikyillä nukahtaa yhdellä laululla, mutta illat ovat olleet viimeisen kuukauden IHAN kauheita. Välillä auttoi kun laitettiin aikaisemmin sänkyyn, mutta nyt on taas palattu entiseen. Hyvällä tuurilla nukahtaa n. 30 minuutissa, mutta joe ei niin sitten meneekin 2-2,5 h. HUOH!!!! Mitähän tuohon keksisi avuksi? Jotenkin likka ei saa rauhoituttua vaan alkaa vääntämään ja kääntämään ja höpöttämään. Alkaa olla väsy äidillä ja isillä tähän hommaan :(

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat