Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Mietin tässä, että mikä on " normaalia" ja miten lapset yleensä reagoivat, vai mahdanko itse olla vain turhan herkkis. Miten siis aaamunne sujuvat, kommentoivatko lapset jotenkin päiväkotiin menoa negatiivisesti/positiivisesti, ja kuinka usein? Joka aamu vai joskus?



Itseltäni alkaa nimittäin usko loppua, ja nyt kun mulle lisäksi on tarjottu uutta työpaikkaa, niin mietin vakavasti tässä että paraneekohan tilanne koskaan. Meillä siis poika 3v., sosiaalinen, vilkas ja iloinen, on aina viihtynyt hyvin muiden lasten seurassa, mutta viihtyy kyllä itsekseenkin. Hänen ollessaan 2v. menin osapäivätöihin, ja hän siis aloitti osa-aikaisesti (3-4pv viikossa, 4-6 h/päivä) pienessä, yksityisessä päiväkodissa, johon olemme olleet tosi tyytyväisiä. Ihana henkilökunta, jota on riittävästi ja pienet ryhmät. Ensimmäiset viikot olivat yhtä huutoa, sillä hän ei halunnut jäädä sinne ja huusi äidin perään, päivät itsessään menivät hyvin. Sitten tilanne parani jonkin verran, ja aina päiväkotiin päästyään hän on iloinen ja ryntää leikkimään kavereittensa kanssa.



Kaikki menee päiväkodissa oikein hyvin, mitään ongelmia ei ole ja hän viihtyy hyvin sinne päästyään, mutta mua stressaa valtavasti, että joka_ainoa_aamu ja mahdollisesti jo edellinen ilta menee siinä, että poika ilmoittaa, että ei halua päiväkotiin, yleensä huudon ja itkun kanssa. Joka ainoa aamu siis, en muista nyt vuoden ajalta varmaan kuin ihan muutaman aamun, että hän olisi vapaaehtoisesti halunnut päiväkotiin, sama sirkus siis joka aamu. Asiasta on keskustelu ties kuinka moneen otteeseen, mutta mitään selitystä asialle ei vain ole; hän ei halua päiväkotiin. Miehen viedessä päiväkodiin itse lähtö saattaa tapahtua vähän helpommalla, mutta ei siis poista sitä ongelmaa, että poika ei halua sinne.



Kaikki, joiden kanssa olen puhunut asiasta, sanovat, että niin se vain on ja että pitäähän hänen sinne mennä, koska töissäkin on pakko käydä. Kertokaapa siis miten teidän aamunne sujuvat kolmevuotiaiden kanssa, onko kellään samanlaisia kokemuksia ja loppuuko tämä koskaan?? Ovatko jotkut lapset vain sellaisia, etteivät mahdollisesti ikinä halua muuta kuin olla kotona?

Kommentit (12)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joka aamu ilmoittaa ettei halua lähteä, joskus itkee, mutta haettaessa on aina iloinen ja päivä on mennyt aamuitkun jälkeen hyvin. Nukkuu, syö, leikkii. Veikkaan vaan että itkee vielä kouluaamuinakin, on vaan sellainen luonteeltaan.

Ollut pk:ssa 3-vuotiaasta asti, alku oli tuskaista pitkään (kuukausia), itkeskeli pitkin päivää ja raivosi aamulla kotona. Nyt on jo toki pitkän aikaa mennyt suht hyvin, on kavereita, osallistuu toimintaa ja menee aamuisn ihan mielellään. Mutta jos saisi valita, olisi kyllä mieluummin kotona. Tänäkin aamuna laskettiin montako päivää vielä on viikonloppuun ja poika huokaisi " voi kun olis vaan kaks päivää enää" .



Poika on pohjaton sammio huomiolle. Kulkee kotona perässä, juttelee ja käskee katsomaan, halailee, pussailee, pyytää leikkimään. Hän on myös vilkas ja äkkipikainen ja hitaasti lämpenevä luonne, joka tarvitsee valmistautumisaikaa uusiin tapahtumiin. Päiväkoti ei yksinkertaisesti ole hänelle paras mahdollinen paikka :-( Aamupäiväkerho olisi paljon parempi niin että hän sieltä pääsisi kotiin äidin luo iltapäiväksi, mutta kun sitä mahdollisuutta ei ole, niin täytyy vaan toivoa että lapsi tästä selviää ja tasaantuu vuosien mittaan. lyhennettyä päivää aion kyllä tehdä niin pitkään kuin mahdollista, että saadaan edes vähän enemmän yhteistä aikaa iltoihin.

Kausia toki voi tulla ja mennä mutta keskimmäinen on nyt 3v5kk ja ollut 5kk päiväkodissa (6 h päivässä). Eka kuukausi oli vaikea kaikkineen mutta sen jälkeen ei ole ollut yhtään päivää etteikö poika ilolla menisi. Puhuu myös illalla miten huomenna mennään tarhaan ja on hyvällä tuulella.



Anteeksi, mä vähän hätäseen luin viestisi, eli sori jos olet näistä jo maininnut. Puhutteko kotona paljon päiväkodista, kavereista ja tädeistä. Miten poika suhtautuu iltasin asiaan jos puhutte että huomenna on taas tarhapäivä?



Voihan olla että lapsellesi vain on vaikeita nuo erohetket eikä siinä ehkä auta sitten mikään?

Päiväkoti on mieleinen ja viihtyy hyvin.



Mutta ainakin miellä ilmassa on sellaista yleistä muutosvastarintaa. Ikää on pari kk vailla 3 v. Ei halua lähteä ulos, mutta ei halua sitten ulkoa sisällekään. Ei syömään, ei nukkumaan. Kun vaan päättäväisesti hoitaa nuo hommat, on kuitenkin ihan tyytyväinen, kun siirtyminen on tehty. Päiväkotiin lähdön kanssa on sama homma, aamulla yrittää, että lähtisi leikkimään, ei tarhaan. Ja siellä jäisi vielä pihaleikkeihin, kun pitäisi lähteä kotiin.



Jos tuo aamunarina on vakavan kuuloista, kannattaa jutella tarhassa. Ehkä siellä on jotain, joka ahdistaa?

Vierailija:

Lainaus:


viime syksystä siellä tosin aloitti samanikäinen poika, jonka kanssa on joskus tullut kinaa leluista tms., mutta ei sen kummempaa. Päiväkodin henkilökunta on joka kerta ratkaissut tilanteen ja joka kerta jonkun pienen kinan sattuessa myös informoinut meitä. Ja toisaalta, eihän kukaan säästy maailmassa pieniltä kolhuilta ja konflikteilta. Ongelma oli siis jo ennenkuin poika aloitti päiväkodissa, joten en usko että sekään voi olla pääsyy.




kuten jonkun vastaajan lapselle oli käynyt. Toisaalta uhmakin voi olla syynä kieltäytymiseen, mutta itku hiukan vihjaa siihen, että pelkästään siitä ei olisi kyse.



Kolhuilta ei säästytä, ei, mutta joillekin ne ovat tuskallisempia ja he reagoivat herkemmin pieneenkin kiusaan.

viime syksystä siellä tosin aloitti samanikäinen poika, jonka kanssa on joskus tullut kinaa leluista tms., mutta ei sen kummempaa. Päiväkodin henkilökunta on joka kerta ratkaissut tilanteen ja joka kerta jonkun pienen kinan sattuessa myös informoinut meitä. Ja toisaalta, eihän kukaan säästy maailmassa pieniltä kolhuilta ja konflikteilta. Ongelma oli siis jo ennenkuin poika aloitti päiväkodissa, joten en usko että sekään voi olla pääsyy.

Neljä päivää viikossa toimii paljon paremmin, mutta uskon kyllä siinä teitä muita ja päiväkodin henkilökuntaakin, että jonkinlaista " jatkuvuutta" ja säännöllisyyttä tässä tapauksessa tarvitaan, sen takia poika on siellä tosiaan pääsääntöisesti ne neljä päivää viikossa, vaikka monena viikkona voisi olla vain kolme mun töitteni puolesta.

Päiväkotiin meno on usein paljon helpompaa, jos mies sen tekee, mutta se ei käytännön seikkojen vuoksi läheskään aina onnistu. Poika on muutenkin ihan aina ollut kovasti äidissä kiinni, pienempänä oli kausia, että vain ja ainoastaan äiti kelpasi, vaikka lapsenhoito on ihan tietoisesti aina pyritty jakamaan molempien vanhempien kesken, ja myös mulla on omat menoni.



Rasittaa ja stressaa vain ihan hulluna tää tilanne, on tosi ahdistavaa kuulla itkua joka ainoa aamu! Nyt mulle on tarjottu uutta kiinnostavaa työtä, joka olisi osa-aikainen sekin, mutta vähän enemmän töitä kuin ennen. Tulee jotenkin masentunut ja ryytynyt fiilis silti, tuntuu ettei lapsen takia haluaisi edes aloittaa mitään uutta koska se tietäisi taas uutta huutosirkusta. Tiedän, tiedän, moni ajattelee että niinhän se vain on, eikä lapsi tietenkään saa ohjailla perheen elämää, mutta kuinkahan moni osaa kuvitella tilanteen, jossa tämä ei ole mikään ohimenevä kiukuttelukausi vaan ihan jokapäiväistä elämää. ap.

Omaa lastani oli eräs toinen hieman isompi poika lyönyt muutaman kerran ilman että henkilökunta oli tiennyt siitä. Se selvisi kerran vähän kuin varkain. Lapsi kertoi itse asiasta ja puhuin siitä päiväkodissa. Nyt tilanne on korjaantunut, eikä enää ole päiväkotivastustusta.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat