Vierailija


Meidän 1,5v maha on ollut nyt enemmän ja vähemmän sekaisin joulusta asti.

Poika on herkkä luonteeltaan, ja reagoi mm mahallaan uusiin ja jännittäviin asioihin, joten ensin ajattelin joulun ja sen jälkeisen viikon hulinan aiheuttavan tämän.



Nyt kuitenkin on jo reilu viikko eletty ihan tavallista arkea, ja edelleen maha temppuilee. Kakkaa tulee siis ainakin kolmesti, usein useamminkin, päivässä entisen yhden kerran sijaan, ja se on tavallista löysempää, joskaan ei sentään vesiripulia.



Poju syö ja juo ja nukkuu ja leikkii aivan normaalisti, mitään muita oireita ei siis ole (ei kuivumista, ei nuutumista tms). Maha ei vaikuta kipeältä, ainakaan poika itse ei millään tavalla osoita että kärsisi tilanteesta.



Ruokavaliossa ei ole tapahtunut mitään muutoksia, mitään allergioita ei ole ollut, kaikki maitotuotteen joita käytetään on meillä laktoositonta tai hylaa muun perheen takia, eikä maitohappobakteereista ole ollut sanottavaakaan hyötyä.



Lääkäriin pääsy on meillä melkoisten järjestelyiden takana, joten turhaan en sellaista operaatiota viitsisi tehdä, mutta nyt alkaa huolestuttaa tämä jatkuva mahan sekaisin olo.



Mammat, mitä teen??

Kommentit (7)

Sellaista löysää joka leviää tasaisesti vaippaan. Poika kuitenkin syönyt ihan tavallista ruokaa jo yli puoli vuotta, ja kakkakin oli ihan kiinteää monta kuukautta, joten eroa joulua edeltävään on.



Ap

Poika on nyt touhukas 1v ja vatsa ollut pari viikkoa ihan löysällä. Ei ripulia mutta normaalia löysempää ja kakkii monta kertaa päivässä. Hyla-maitoa juonut noin viikon ajan, ei vaikutusta. Ruokavaliossa ei ole tapahtunut muutosta (paitse ne hyla-tuotteet).



Poika on kyllä ollut kipeä koko tämän ajan, nytkin on kuumeessa ja nenä vuotaa. Voisikohan flunssa aiheuttaa löysävatsaisuutta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käytiin lääkärissä, joka sanoi että pari viikkoa voi kestää. Mutta meillä tosiaan oli tämä vatsataudista johtuvaa.



Kannattaa ostaa Gefilus-tuotteita. Ne auttavat. Meillä nyt käytössä Gefilus-jugurtit ja Gefilus-tehojuoma.


Tosta lääkäriin menosta, kuika kauan uskallan vaan seurailla kotona tilannetta? Kun ei tässä mitään hälyyttävää ole, mut eihän tää nyt normaaliakaan oo.



Arpova ap


Meillä meinaan ihan samanlaista, 1v8kk maha löysänä jo toista viikkoa eikä mitään muita oireita.

Olisko tää jotain tautia? Missä päin asutte? Me asutaan kymenlaaksossa.

Tärkeää on pysyä nesteytyksen kanssa perässä. Jos yhtäänkään epäilet kuivumista, niin käy lääkärissä. Toisaalta, jos lapsesi vatsa on usein löysällä ja kakkaa tulee useita kertoja päivässä ja tätä on nyt jatkunut pidemmän aikaa, on ehkä syytä mennä tutkimuksiin.



T:3

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat