Seuraa 

Poikani on 2,5v. Hän on kovin normaali uhmaikäinen, minusta tajuaa jo paljon asioita ikäisekseen. Kasvatustapani on yksinkertainen; jos ei totella niin seuraa varoituksen jälkeen jäähy. Minulla on myös tapana jutella pojalle paljon, selittää asioita, myös jos teki jotain väärin. En myöskään " pelkää" huutoa jos ei saa mitä haluaa. Kotona useimmiten homma toimii mutta kun mennään kylään sukulaisiin....



Poikani leikki isomummolassa jalkapallolla sisällä. Kotona niin ei tehdä mutta siellä se on sallittua isovanhempien mielestä. Meno oli ollut koko kyläreissun ajan aika mahdotonta mutta minä en saa isovanhempien mielestä komentaa/kieltää poikaa. Sitten heitti pallon kahvipöytään, isoa vahinkoa ei sattunut mutta olisi voinut. Hermoheikko isotäti hätääntyi ja vahingossa kaatoi poikani, poika säikähti ja alkoi itkemään. Otin pojan syliin, sanoin tiukasti että nyt jutellaan ja vein toiseen huoneeseen. En ehtinyt sanoa lapselle mitään kun isotäti tuli perässäni (silminnähden kauhuissaan) ja sanoi että ei kaksivuotias vielä ymmärrä, se oli vahinko jne. Menin lukkoon, miten ulkopuolinen tuolla tavalla tulee minulle selittämään mitä poikani ymmärtää ja kuinka saan häntä ojentaa!? Sanoin vain että kyllä ymmärtää ja itkua tuhertaen isotäti väitti edelleen ettei ymmärrä.



Tuo episodi oli vain yksi esimerkki kuinka sukulaiset sekaantuu asioihin jotka eivät heille kuulu. Itselleni ei tulisi mieleenkään neuvoa ketään kasvatusasioissa ellei erikseen apua pyydetä!



Entä mitä ajattelette tästä: Mieheni sisko on 14v ja murrosiässä. Lisäksi hän on ikäistään lapsellisempi. Hän tykkää kovasti leikkiä poikani kanssa mutta häneltä saa huonoja vaikutteita. Hän ei osaa leikkiä rauhassa vaan aina villitsee pojan, siitä seuraa levottomuuden lisäksi itkua. Ja sitten se käytös yleensäkin. Hän kiroilee jonkun verran, mm. on sanonut äitiään pa*kapääksi ja arvatkaa ottaako poika mallia. Saattaa myös läpsiä äitiään ja senkin taidon on " opettanut" pojalleni. On siis kyllä ihan peruskiltti tyttö mutta välillä...... Mitä tehdä, en voi anopillekaan asiasta puhua.

Sivut

Kommentit (25)

Isovanhemmat haluavat hemmotella lapsenlapsiaan :) ja siksi varmaan sallivat asioita, mitkä ei ole sallittuja kotona. Onko jalkapallon peluusta tullut ongelma, kun kotona ei saakaan pelata sisällä? Meillä tyttö ymmärtää, että jotkut oikeudet pätevät vain mummilassa. Ne on niitä mummilan käynnin " herkkuja" :) Minusta se on ihan ok, kunhan nyt ei kyse ole turvallisuuden tai terveyden vaarantamisesta tai suuren suurista kasvatuksellisista periaatteista.



Isotätisi reaktio kuullosti minusta aika yleiseltä reaktiolta. En oikein osaa selittää, mutta jotenkin se liittyy siihen, että ko. henkilö ei ehkä halunnut, että " hänen vuokseen" ojennetaan lasta. Itsellä ollut joskus myös tilanteita, joissa reagoitu noin. Siinä sitten on vähän mälsää jutella oman lapsensa kanssa asiasta, kun toinen (kuitenkin hyvää tarkoittaen) vie puheillaan pohjaa omalta yritykseltä selittää lapselle, miksi ei ollut ok toimia niin ja niin.



Sinällään minusta on kuitenkin ihan mukavaa saada vinkkejä ja kuulla kokemuksia lastenkasvatuksesta myös sukulaisilta :)

Minun mielestäni Riannan kuvaama tapaus on todella ärsyttävää, mutta ah, niin tyypillistä sukulaisten toimintaa. Olen samaa mieltä siitä, että 2,5 vuotias ymmärtää jo paljon. tuntuu, että he ymmärtävät paljon enemmän kuin mitä me vanhemmat edes uskomme. eri asia on, kuinka paljon heiltä voi vaatia.



viime kesä mieheni äidin mökillä oli koettelemusten viikko. Itse yritin pitää päivärytmistä jotenkin kiinni (tyttö oli tuolloin 1v,10kk) eli lounas ja päikkärit ja sitä rataa, eikä anoppi eloamme helpottanut. Eli kun tuli lounaan aika (minulla oli erikseen omat ruuat tytölle) niin hänpä olikin leiponut pullaa ja se lounas sitten korvattiin pullalla. Iltapäivällä ruoka vastaavasti korvaantui letuilla yms. herkuilla. Myös päiväunille menoa aina piti ihmetellä ja kummastella, eli lievästi kyseenalaistaa. Anoppi tulkitsi että lapsi on kaikkea muuta kuin väsynyt, sehän nauraa ja juoksee. Minä taas tulkitsin että se on yliväsynyt, hepulikikatusta ja päätöntä juoksemista, joka kohta päätyy isoon itkuun. SAin siis tehdä töitä hampaat irvessä, että tyttö söisi edes joskus kunnollista ruokaa ja päätyisi ajoissa päikkäreille. Enkä pidä itseäni edes minään tiukkapipona.



Olen yrittänyt vain hyväksyä sen, että mieheni perheellä on erilaiset tavat kuin mitä meidän perheessä on ollut. Nyt nämä " kaksi maailmaa" sitten kohtaavat, kun yritetään näitä taaperoita kasvattaa. MInun mielestä anopille ja muille sukulaisille voi ystävällisesti sanoa, että tämä on meidän tapa ja näillä säännöillä meillä eletään. (se että palloa ei heitetä sisällä, on mielestä ok.) Ja sille 14-v. pitää EHDOTTOMASTI sanoa, että älä käytä tuollaista kieltä, kun meidän pikkumies sitten heti matkii perässä. Silläkin riskillä, että sukulaiset pitävät sinua hulluna tiukkapipona. Sinä kuitenkin vietät lapsesi kanssa eniten aikaa ja tunnet hänet parhaiten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapsen silmin nähtynä tilanne oli tämä: Hän leikki pallolla, pallo karkasi käsistä, täti kaatoi hänet ja lapsi joutui puhutteluun/arestiin.

Kyllä lasta täytyy ensin kieltää tekemästä jotain ennen kuin häntä rangaistaan tottelemattomuudesta.

Kommentoimatta sen enempää alkuperäiseen kysymykseen....

Tuon ikäinen lapsi ymmärtää jo paljon. Lapselle on asetettava rajoja pienestä pitäen ja perusteltava asioita, jotta hän oppii " elämän pelisäännöt" . Meilläkään ei heitellä palloa sisällä. Me vanhemmat asetamme rajat. Pidän rajoistani kiinni, vaikka jonkun läsnäolijan mielestä olen liian tiukka. Anoppini esim. antaisi lasten tehdä mitä vain, jotta kukaan ei itke hänen luonaan/läsnä ollessaan.



Tuosta ap:n esimerkistä vain ymmärsin, että hän oli katsellut pallon heittelyä sitä kieltämättä, kunnes pallo lensi pöytään. Täti kaatoi hädissään lapsen. Lasta siitä torutaan.... Eli tämä tapahtumaketju oli hieman nurinkurinen.

kasvatuksesta saa mielestäni keskustella. Kuitenkin minua ärsyttää kun ei tajuta, että kasvatus on kovin lapsikohtaista, mikä tehoaa yhden kanssa, ei tehoa toisen kanssa. Myös sisaruksien välillä käytän eri konsteja lapsen luonteesta riippuen. Oma äitini ei esim ymmärrä tätä. Hänen on mahdotonta jotenkin hyväksyä että meidän keskimmäinen on kehittynyt ehkä vähän hitaammin kuin esikoinen ja kuopus.



Sitten mikä minua kismittää on se, että isovanhemmat TIETÄVÄT mikä on oikein ja tämä tietämys perustuu heidän lapsiinsa. Olen niin monet kerrat saanut kuulla vanhemmiltani, kuinka minun veljeni teki näin ja näin ja hänen kanssaan toimittiin näin, joten minunkin täytyy toimia niin omien lasteni kanssa. Siis minun lapsiin tehoaa samat konstit kuin heidän enoonsa? Ylipäätään kun olen löytänyt keinot jotka toimivat parhaiten juuri minun lasteni kanssa niin sitten joku tulee ja tietää (tapaamme muutamia kertoja vuodessa, sillon tosin pitemmän aikaa) että noin ei voi tehdä.

Ap:n esimerkkitilanne on vain ihan järjetön; jos lapsen annetaan pelata futista sisällä, ei ole hänen vikansa jos pallo pomppaa kahvipöytään, sehän lensi sinne leikin lomassa eikä ollut tahallinen tai ilkeä teko. Lapsi alkoi itkeä, kun hänet kaadettiin ja sitten hänet kannetaan toruttavaksi...

Kyllä 2.5v ymmärtää paljon ja häntä saa ja kannattaa ojentaa, mutta em. tilanteessa ei ole mitään opetettavaa. Häntähän ei oltu kielletty pelaamasta.

No ehkäpä on niin että minun on vain jätettävä isomummolassa ohjat muiden käsiin. Yleensä se vain tarkoittaa sitä että poika piirtää lattiaan, syö karkkia ja keksiä ennen ruokaa, paiskii ovia, rikkoo jotain, satuttaa itsensä, ei syö ruokaansa (ja isotäti 60v. konttaa pöydän alla hänen perässään lusikka kädessä). Voisi olla aika huvittavaakin ellei poika olisi vaarassa satuttaa itsensä. Mutta kun siellä ei saa kieltää lasta ettei se vain suutu..



Kotona poika käyttäytyy oikein hyvin, toki yrittää päivittäin koetella hermojani mutta kuuntelee ja uskoo kun kiellän. Samoin muissa kyläpaikoissa missä on alusta saakka saanut kasvattaa omalla tavallaan. Kai poikani on huomannut että isomummolassa äidillä ei ole mitään arvovaltaa ja saa tehdä mitä vaan.





Ymmärtäisiköhän isomummolassa mummo ja täti että teillä vanhempina on hirveän vaikea katsoa kun pojan käytöksen annetaan mennä niin pitkälle että tulee vahinkoa ja sotkua, sillä eihän se ole kivan visiitin tarkoitus. Tuohon äidin arvovallan menettämisen harmiin on varmaan turha vedota, kuulostaa siltä että sitä ei aivan siellä ymmärrettäisi ...



Itse ottaisin kyllä ohjat käsiin myös isomummolassa, niin että poika oppii sen, että vaikka muut antavat luvan käyttäytyä huonosti, niin se ei siltikään ole sallittua. Et ota kuuleviin korviisi " kyllä se nyt tän kerran saa, ja ei se mitään haittaa" - mutinoita, vaan teet asiat omalla tavallasi pojallesi selväksi. Jos ei muu auta niin takki niskaan ja kotiin jos lusikan kanssa lähdetään lattialla konttaamaan, oppivat mummot ja poika että mommy means business. :-) ja mutsi kumminkin on tässä elämässä se tylsimys ja ilonpilaaja.



Itse olen pilalle hemmoteltu mummolassa, ja pelkäsin että isomummon roolissa sama jatkuu seuraavankin polveen, mutta ehkä sitten rakkaan lapsenlapsen sana olikin laki oman lapseni suhteen, ja mutinat loppuivat lyheen ja esillä olleet karkkikipot oli laittettu seuraavalla vierailulla kaappiin, vaikka " julman miniän" (oman äitini) sana oli kuin ilmaa silloin 30 vuotta sitten. Eikä minun edes tarvinnut tapella, vaikka siihenkin olin valmistautunut. Annoin pojan vetää karkkia ja olla hyperaktiivinen ekalla visiitillä, ja itkuuhan se päättyi, ja vihjaisu että ehkä toi karkkihomma ei ole niin fiksu juttu, kun ei ole siihen tottunut kotonakaan, auttoi - ja niiden nähdä lapsen pahamieli kun itku hyperilosta tuli.



Mutta kuulostaa että teidän isomummolasa mikään vahinko ei ole tarpeeksi iso heidän muuttamaan tapojaan. Ehkä sunkin tarttee taas heittäytä lapseksi ja remuta pojan lailla ja laittaa paikka remonttiin, ja suuttua kun torutaan, ehkä ne sitten tajuaisi kuinka absurdia tollainen on. Itse ehkä päätyisin siihen " jassoo, taitaa olla kotiinlähdön aika kun ei osata käyttäytyä."





andina:

Lainaus:


Hei,



Itse olen aina vähän ihmetellyt sitä, että miksi lastenkasvatus on se alue, jossa ei voida ottaa vastaan ollenkaan neuvoja muilta ihmisiltä.

Etkö sinäkin voisi ainakin kuunnella, mitä mieltä muut ovat, ja jos olet heidän kanssaan täysin eri mieltä, niin sitten antaa heidän neuvojen vaan mennä toisesta korvasta ulos.



Ehkäpä isotätisi (vai kuka se nyt olikaan, en muista) todellakin piti kasvatustapaasi liian tiukkana? Miksi pahastut niin kovasti jos hän tuo sen ilmi?



Itse olen myös vähän pehmeämpien kasvatustapojen kannattaja, ja olen myös joskus vihjannut joillekin vanhemmille, jotka vaativat 2-2,5 v. kauheasti käytöstapoja, että sen ikäinen ei vielä ymmärrä. Tämä on ymmärtääkseni myös monen kasvatusoppaan (lapsipsykologien yms) kanta.



Mutta en tässä halunnut ruveta keskustelemaan kasvatustavoista, mutta minua kiinnostaisi tietää, miksi ei saisi ikinä puuttua muiden kasvatustapoihin. Tietysti se on ärsyttävää, jos jatkuvasti joku huomauttelee tai yrittää muuttaa tapojasi.










Minua ei haittaa että joskus joku sanoo kuinka itse kasvattaa lapsensa mutta sitä en sulata että minulle tullaan sanomaan jotain. Tai no voin tietty ottaa neuvoja vastaan, eri asia kuuntelenko.



Poikani riehuminen oli riistäytynyt käsistä, paiski ovia (vaara että sormet jää oven väliin), juoksi, heitti pallon tahallaan kahvipöytään.



En ole tiukkalinjainen kasvattaja mutta joitain juttuja en hyväksy. Juuri tuo riehuminen, ovien paiskominen ja huutaminen ovat niitä. Ja minusta 2,5-3v ymmärtää jo jotain :)



On hyvä, että vanhempienkin auktoriteetti joskus kyseenalaistetaan, Lapsi oppii paljon siitäkin! Kyse on paljoltikin siitä, miten itse reagoit saamaasi palautteeseen. Itse olen käynyt melkoisen kriisin läpi sekä omien että miehen vanhempien kanssa, mutta yhä tullaan (jopa entistä paremmin) toimeen. Suosittelen nostamaan kissan pöydälle ja puhumaan asioista suoraan. Aikaisemmin mummila oli täysi riehumispaikka lapsillemme, puhuimme asiasta moneen kertaan äitini kanssa ja pikkuhiljaa hänkin on ymmärtänyt, että saa itsekin enemmän mummiudestaan irti, kun pitää edes jotkut rajat. Enkä minä edes vaadi häntä pitämään omia rajojamme, jotka ovat huomattavasti tiukemmat. Anopin kanssa asia vielä kesken; kun hän ei saa lapsia tottelemaan heti, syy on meissä, kun emme ole kasvattaneet.... Lapsemme ovat kuitenkin heillä hoidossa ollessaan huomanneet, ettei sanomisesta seuraa mitään, eivätkä siis juurikaan heidän sanomisiaan usko (hauska huomata, että muiden lastenlasten kanssa tilanne on ihan sama!)!



2-3-vuotias kyllä ymmärtää, jos vanhemmat ovat alusta saakka lapselle paljon puhuneet ja lukeneet jne. Ja jos ei ihan heti ymmärrä, ymmärtää kyllä, kun sanot 20.kerran :-)) (siis sanot, et huuda!!!) Meillä myös käytössä " Nannynkin" keino varoitus ja jäähy ja lapset mielestäni ihan hyvin käyttäytyviä, tavallisia lapsia jotka välillä myös reihuvat ja keksivät hölmöyksiä :-))



Kärsivällisyyttä, mielestäni kasvatuksesta saa ja pitää voida puhua!

on välittämistä, ja koko suku onneksi teidänkin tapauksessa välittää lapsesta, eli ihan positiivinen pointti!!! Usein kasvatusmetodit eivät tule esiin tavallisilla kyläreissuilla, mutta tuollaisessa ' kriisitilanteessa' ne sitten tulevat. Jokainen sitten reagoi omalla tavallaan. Itse olen ottanut linjan, ja sanonut suoraan että saa neuvoa, sillä olisi hullua olla välittämättä vuosikausien kokemuksista ja suvun naisten opeista, mutta itse päätän että mitä teen neuvojen kanssa, sovellan ja suodatan.



Meillä oli isomummolla käydessä samanlainen tilanne: poika riehaantui ja heitteli värikynät aivan tahallaan pitkin ja poikin. Siitä sitten väännettiin kättä että ne kerätään, ja ensin kokeiltiin hyvällä ja suostuttelulla isomummon, isotädin ja tädin voimin, mutta kun jatkoi kiukuttelua, niin vein syrjään juttelemaan asiasta. Korjasi muutaman kynän, mutta sitten heitti ne taas uudestaan laitalle ja rupesi huutamaan ja itkemään kun pyysin että kerää ne ja laittaa paikalleen.

Siitähän ne " ei se nyt haittaa" ja " mennään syömään keksiä ja mehua" ehdotukset alkoivat, että raivoisa tilanne ja poika olisi rauhoittunut, mutta pidin pääni ja pyysin että muut menisivät pois tilanteesta ja jäin kahden pojan kanssa kunnes rauhoittui, lopetti kirkumisen ja itkemisen, ja sitten kerättiin vihdoin n15 min päästä ne kynät ja halattiin ja tilanne ohi ja mentiin syömään keksiä ja pullaa.



ns. konflikti äidin ja lapsen välillä aiheuttaa aina tunteita, ja siihen on niin vaikea olla reagoimatta ja kuunnella sitä rakkaan lellikkisukulaislapsen itkua, vaikkakin sen tietää olevan uhmaa ja rajojen kokeilua. Toisen kotia ja kodin sääntöjä pitää kunnioittaa, mutta mielestäni vanhempien tehtävä on sekin opettaa ja selittää, ei emännän, ellei kuri ole sitten kylä paikassa esim. vieläkin ankarampaa.



Kyllä meillä kavereiden lasten kesken on komennettu ihan ristiin, on sanottu että tässä talossa on nämä säännöt ja niiden mukaan mennään ja talon emäntä komentaa kaikki lapsia yhtälailla sovittujen sääntöjen puitteissa. Jos tulee jokin toive mistä on ollut epävarma toisen lapsen suhteen, sanotaan että kysytäänpä sinun äidiltä tätä, ja usein sitten tehty yhdessä äitien kanssa päätös esim ruoan, karkin taikka leikkien suhteen ja se koskee sitten kaikkia lapsia.



Mielestäni ihan ok että lapsi oppii kuuntelemaan myös muiden toiveita hänen käytöksensä suhteen, aina ei ole vanhemmat antamassa vinkkiä tai kuria että nyt sujuu hyvin taikka nyt menee överiksi. Voisit mielestäni keskustella asiasta seuraavan tilanteen sattuessa sukulaisten kanssa, että he myös ymmärtävät sinun näkökulman ja toiveet, se antaa myös varmuutta heille toimia lapsesi kanssa ensi kerralla. Omat sukulaiseni ovat aika selvillä kasvatusperiaatteistani ja siitä että perustapoja esim pöydässä noudatetaan, ja he tukevat sitä todella hienosti ja ystävällisesti. Ei kenelläkään ole tarvetta ottaa ohjia käsiin, kun kaikki tietävät missä mennään.



Ja minä voin huoletta antaa pojan vuorovaikuttaa muiden kanssa ja muiden kotona, kun dialogi pelaa, ja tiedän että he ' kasvattavat' lastani omien aatteideni puitteissa. Minusta on mukavaa että poika kuuntelee muitakin ihmisiä, ihan hyvin siskoni, isäni, äitini, tai isotädit saavat sanoa ihan nätisti, että " hei xxx, nyt on ruokahetki, pöydässä, ei tässä, eikä kotonakaan, leikitä, laitetaan lelut odottamaan ja sitten jatketaan." ja poika kuuntelee ja tottelee. Jos en itse vaikka huomaa että joku juna on salakuljetttu pöytään ;-)



Tämä vaan minun " linjaus" ja ihan hyvin toiminut ja poika solahtunut sukuun ihan hyvin, oppii tuntemaan ihmisiä paremmin kun ei ole sellaisia varomisen aiheita, kenenkään taholta. Ja kaikki hyväksyvät sen että äiti, eli minä, hoidan kiukkukohtaukset omalla tavallani jos homma menee överiksi. ovat sen nähneet että mitä teen, ja ovat myös nähneet että se toimii. Se voi myös auttaa, että he kuulevat taikka näkevät koko prosessin ainakin kerran, taikka kerrot siitä jälkeenpäin, ja selität että juuri tämä tapa toimii sinun lapseesi.























Ei minusta ole mitään pahaa siinä, että muutkin sanovat mielipiteensä. Ennemminkin siinä sanomis- tai esittämistavassa on puutteita. Jos joutuu muille perustelemaan omaa käytäntöään, sen joutuu silloin itsekin miettimään kunnolla. Eikä äiti ole aina oikeassa (vaikka useimmiten olisikin).

Hei,



Itse olen aina vähän ihmetellyt sitä, että miksi lastenkasvatus on se alue, jossa ei voida ottaa vastaan ollenkaan neuvoja muilta ihmisiltä.

Etkö sinäkin voisi ainakin kuunnella, mitä mieltä muut ovat, ja jos olet heidän kanssaan täysin eri mieltä, niin sitten antaa heidän neuvojen vaan mennä toisesta korvasta ulos.



Ehkäpä isotätisi (vai kuka se nyt olikaan, en muista) todellakin piti kasvatustapaasi liian tiukkana? Miksi pahastut niin kovasti jos hän tuo sen ilmi?



Itse olen myös vähän pehmeämpien kasvatustapojen kannattaja, ja olen myös joskus vihjannut joillekin vanhemmille, jotka vaativat 2-2,5 v. kauheasti käytöstapoja, että sen ikäinen ei vielä ymmärrä. Tämä on ymmärtääkseni myös monen kasvatusoppaan (lapsipsykologien yms) kanta.



Mutta en tässä halunnut ruveta keskustelemaan kasvatustavoista, mutta minua kiinnostaisi tietää, miksi ei saisi ikinä puuttua muiden kasvatustapoihin. Tietysti se on ärsyttävää, jos jatkuvasti joku huomauttelee tai yrittää muuttaa tapojasi.







Minä en saa komentaa lastani silloin kun mummi ja ukki on meillä kylässä. Viimeksi sain huudot kun karjaisin tenavalle toiselta puolen keittiötä, että ei saa keikuttaa tuolia. Olisi voinut lentää tuoleineen päivineen selälleen. Ja samantien sain huudot päälleni kun lapsi tietty alkoi parkuun kun säikähti karjaustani. Ja mitä olisi pitänyt tehdä, antaa potkaista pöytää vielä lujemmin, että menee pää lattiaan ja tulee ihan oikea syy itkeä. Kävellen en olis ehtinyt paikalle joten karjaisu oli ainoa keino.

Ihan sama minulle, jos ovat kasvatuksesta eri mieltä minun kans, mutta ei sitä lapsen kuullen kerrota. Ei lapsen tarvi tietää onko öiti ja mummi samaa mieltä. Meneehän se siitä ihan sekaisin ja missä on sitten luottamus äidin sanoihin kun mummi sanoo eriä.

Jos äiti ja isä vetävät tietyt rajat, on siinä minun mielestäni myös mummien ja ukkien rajat oltava. Jos autossa ei syödä tikkaria, ei sitä syödä mumminkaan kyydissä. Jos kotona ei saa paiskoa ovia, ei sitä paiskota mummilassakaan.



Mikäli suku on jostain asiasta eri mieltä, voivat he asiasta keskustella vanhempien kanssa ilman lapsen paikalla oloa. Eikä suku voi olettaa, että vanhemmat muuttavat tyyliään kasvattaa vaikka he itse muuten asiat tekisivätkin. Onhan heillä ollut mahdollisesti ne omat tenavat kasvatettavanaan ja sen jälkeen ovat " työnsä" tehneet. Vinkkejä voi antaa tarvittaessa, mutat ei niitä saa väen väkisellä vanhempien mieliin juottaa. Ja jos ei omia tenavia ole ollut kasvatettavana, sitten voi harkita antaako neuvoja ja jos antaa, pohtii mihin ne neuvot oikeasti perustuu.



Asioista juttelu on ok, mutta ei tyyliin " minusta te teette jotenkin väärin" tai " on oikein tehdä näin ja näin" Jos kertoo miten itse on tehnyt, siitä voi " tuore" kasvattaja ottaa vinkkejä omaankin " työhönsä" , mutta pakko ei ole muuttaa tyyliään jos kerta tyyli toimii omille lapsille.

Nimittäin varmaan on paljolti kyse siitä, minkälainen suhde esim isovanhempiin muuten on. Meillä lapset rakastavat isovanhempiaan ja se on hienoa. Kuitenkin esim mun äidillä on taipumus puuttua joka ikiseen asiaan, siis ihan arkihommiin, ja tunnen olevani hänelle tilivelvollinen kaikesta. Minulla on aina olo, että hän ei luota siihen, että pystyn hoitamaan omat asiani (vaikkakin epäilen että tekee näin tavallaan ihan huomaamattaan) ja sillon nämä kavatusjututkin menee samaan kastiin kaiken muun epäluottamuksen kanssa.

Minusta isotati teki vaarin, kun tuli perassa ja alkoi lapsen kuullen esittaa omia mielipiteitaan. Kylla mielestani saa 2-2.5 vuotiaalle kertoa, mika on vaarin ja mika oikein, ja millaista kaytosta hanelta odotat. Sen ikaisena ei kaikki valttamatta uppoa kaaliin, mutta tottahan toki voi kertoa ja jutella, mika on oikein ja mika vaarin. Kylla meillakin pallon heittely loppuisi, jos menee poydalle. Jos joku " ulkopuolinen" haluaa kertoa sinulle, etta on eri mielta, minusta asianmukaista olisi, etta vetaa sinut sivuun ja juttelee sitten sinun kanssasi kun lapsi ei ole kuuloetaisyydella. Minusta ainoa tilanne, jossa suora puuttuminen olisi perusteltua, olisi jos pelkaa lapsen olevan vaarassa (eli esimerkiksi pelkaa, etta vanhemman ylireagointi johtaa vaikka lyomiseen). Mutta eihan tassa tilanteessa ollut mitaan ylireagointia vanhemman puolesta minun mielestani.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat