Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Olen kipuillut asian kanssa jo kauan. Lapsellamme on ollut alusta pitäen rajat, jotka pidetään. En todellakaan ole täydellinen kasvattaja, vaan minulla on toki heikkouteni, kuten kaikilla vanhemmilla. Kaiken kaikkiaan lapsemme on kuitenkin saanut rakkautta ja rajoja melko mallikkaasti. Meillä on kolme lasta, joista nuorempien kanssa ei ole normaalia kummempia pulmia ollut.



Ongelma on esikoisemme luonne. Hän on eskarilainen, joka on pienestä pitäen ollut todella haastava ja vilkas lapsi. (odotamme mahdollista diagnoosia, hänellä on paljon AD/HD piirteitä yms.)

Tuntuu todella raskaalta, kun todennäköisesti lapsen käytöksen perusteella minut leimataan huonoksi kasvattajaksi. Lapsi todella helposti riehaantuu, on aggressiivinen muita kohtaan, yrittää tahallaan käyttäytyä pöydässä huonosti, vaikka hyvin osaa kunnon tavat yms yms... Vaadin hyvää käytöstä, esim. jäähypenkkisysteemi käytössä myös kyläpaikoissa. (meni 2 vuotta opetellessa, ennekuin lapsi oppi jäämään itse tuolille ilman karkailemista) Voin siis sanoa, että joudun tekemään ehkä kymmenkertaisen työn saadakseni esikoisen käyttäytymän jotenkuten siedettävästi esim. kylässä ... ja silti saan huonon vahnemman maineen harteilleni? Tuntuu, että helppojen lasten vanhemmat eivät ymmärrä, mitä elämä haastavan lapsen kanssa on, koska arvostelu on niin helppoa. He tuputtavat neuvoja, jotka eivät TODELLAKAAN toimi vaativan lapsen kanssa.



Onko muita, jotka ovat kokeneen olevansa samanlaisessa tilanteessa?

Sivut

Kommentit (27)

Tulin hyvälle mielelle kuin luin sen, kiitos sinulle. Samanlaisten ongelmien kanssa olen painiskellut kuin ap ja vaikka meillä ei lapsella diagnoosia olekaan (vielä), " tavallisten" lasten kaikkitietävien vanhempien kommentit satuttavat.

Minua lohduttaisi enemmän, jos saisin ymmärrystä (jota ei tietenkään voi olla ihmisellä,jolla on " normaali" ? lapsi!) tyyliin " voin vain kuvitella, miten rankkaa teillä on" jne. Mutta meitä on moneen junaan - kuten yksi kirjoitti, niin ei tosiaan tykkää huonoa moisista kommenteista. Minua ne kuitenkin ovat loukanneet - ja tuntuneet tosiaan vähättelyltä!



Näiden vaativien lasten kanssa kun painitaan päivästä toiseen ja tunnista toiseen samojen asioiden kanssa. Ja oikeasti minä olen pojasta huolissani; jos joku sanoo, että kyllä siitä vielä hyvä tulee, niin se myös loukkaan. Puhuja ei tiedä, mistä puhuu. Meidän pojalla on -valitettavasti- todella suuri todennäköisyys olla joskus Matti Nykänen 2. T oivon, että meidän apumme turvin hän tältä kohtalolta välttyisi, mutta en ole ollenkaan optimistinen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä ollut / on ihan samaa. Poika sai 4-vuotiaan ad/hd-diagnoosin joka sitten muutaman vuoden kuluttua poistettiin. Ongelmat kuitenkin jatkuvat, nyt painottuen psyyken puolelle!



Voisin kirjoittaa kirjan siiitä miltä tuntuu, kun tavallisten lasten vanhemmat arvostelevat ja antavat neuvojaan. Tai pahin on se, kun he kertovat, että " niin meilläkin/niiin meidänkin lapset" !!! Kuitenkaan ei puhuta lähimainkaan samoista asioista. Tai samoista asioista kyllä mutta täysin eri painoarvolla!



Kyllä tässä on vanhemmat kovilla (ja sisarukset) , joten ymmärtystä toivoisin neuvojen sijaan!

myötätuntoa tunnen, koska kuopukseni oli hyvin vilkas ja kehotuksia otti huonosti vastaan. kiipeili koko ajan. nyt pojassa näkyy rauhottumisen merkkejä. lapsi nyt kohta 3v. lapsella kuitenkin kielellinen viive, muttei AD/HD. olin todella väsynyt lapsen hoitoon, en jaksannut koko ajan mennä lapsen perässä ja vahtia. tiedän mihin verrata, kun esikoinen on kehitysvammanen ja dysfaattinen.

Minä en ole koskaan kokenut, että nämä " niin meilläkin" - normilasten vanhempien kommentit olisivat satuttaneet. Päin vastoin, minua helpottaa tietää, että tavallisillakin lapsilla on samoja ongelmia kuin meillä, vaikka meillä onkin monia muitakin ongelmia ja useammin ja pahempina. Mutta kuitenkin, muillakin on. Niistä muistakin, samoin kuin meidän lapsesta tulee lopulta suurimmasta osasta on ok kansalaisia. Minua se helpottaa, minä en koe sitä vähättelynä. Niin että jos tässä on meidän tuttuja tai lapsen luokkakavereiden vanhempia, niin antakaa tulla vaan jatkossakin näitä tarinoita. Jos minä sitten pidättelen kyyneliä niitä kuunnellessani, se ei johdu kiukusta eikä harmista eikä oikein surustakaan, väsymyksestä ja rakkaudesta ehkä eniten. Kuuntelen neuvojakin ihan mielelläni, jonkun kerran joku konsti toimiikin.



Samoin minua ei juurikaan helpottanut lastenpsykiatrian työntekijöiden yhteen ääneen hokema lohdutus " tehän olette selvinneet tästä loistavasti, ei tämä ole teidän syynne, voit unohtaa kaiken huonon omantunnon" . OLISIN MIELUUMMIN HALUNNUT ETTÄ SE JOHTUU KASVATUKSESTA ja minun virheistäni. SIlloin niillä ongelmilla olisi ollut syy, jonka olisi voinut poistaa ja sitten lapsi voisi kasvaa ihan tavalliseksi aikuiseksi jolla onhelppo elämä. Kun hän nyt on asperger, hän tulee kuntoutuksesta huolimatta joutumaan taistelemaan sen kanssa koko lopun ikäänsä. Ei helpota yhtää tietää, ettei seole minun syyni, kun kumminkin tietää, että ongelmat eivät mene pois millään mitä voin tehdä tai mitä voi tapahtua, saamme taistella niiden kanssa ikuisesti.



On vanhempia, joiden mielestä kaikki on kasvatuksen syytä. Minä en mene heitä oikomaan, enkä ole heidän kanssaa tekemisissä enempää kuin on pakko. Haukut kuuntelen korvasta sisään, pyydän anteeksi. RÄhinöitä en enää kuuntele - ennen kuuntelin nöyränä, mutta ei minuakaan kohtaan saa käyttäytyä huonosti, vaikka lapsellani vamma onkin.

vanhemmat eivät ole jaksaneet kasvattaa lastaan ja on helpompi sanoa lapsella olevan diagnoosi kuin ottaa ohjat.



On todella tyhmää ja loukkaavaa luulla vanhempien haluavan tehdä lapsestaan erityislapsen omasta mukavuudenhalustaan. Ja mikäli sellaisia vanhempia löytyisikin, lääkärit eivät leikkiin lähde. Diagnoosilla on muitakin vaikutuksia lapsen elämään kuin pelkkä vanhempien synninpäästö. Kaikki eivät ole positiivisia ja haluttavia.



Diagnoosin saa kun lapsen käytös ja kehitys täyttää tietyt piirteet. Ylivilkkaus ei riitä pohjaksi diagnoosille. Tutkimukset ovat tarkat, aikaavieviä ja jopa kalliita (mm. pään mri, eeg). Tutkimukset tehdään erikoissairaanhoidon puolella tiiminä johon kuuluu mm. puhe- ja toimintaterapeutti, psykologi, lääkäreitä, sosiaalityöntekijä ja mahdollisesti monia muitakin ammattihenkilöitä.



Tutkimuksia ei tee neuvolan th, terveyskeskuksen omalääkäri ( antaa kyllä lähetteen tarvittaessa) tai naapurin sairaanhoitaja.

Adhd oireilee jo vauvaiästä, siihen ei vain välttämättä osata kiinnittää huomiota niin pienellä.



Adhd ei puhkea leikki-iässä vaan on koko eliniän, sen alusta loppuun asti, mukana kulkeva. Keinot sen hallitsemiseen ja sen kanssa elämiseen löytyvät terapioiden, ajan ja kasvun myötä.



Usein adhd ei ole ainoa diagnoosi minkä lapsi saa.



Lisätietoja, todellisuuteen pohjaavia, voit hake esim. adhd liiton sivuilta

tai googlettamalla adhd, jolloin saat esiin useita asiaan liittyviä tutkimuksia.



Edelliseen kirjoitukseeni nojaten sanoisin kommenttisi:



Melko usein vanhemmissa on vika ja helpotusta haetaan vain ADHD-diagnoosista.





olevan erittäin loukkaavan ja lapsellisen, asioista tietämättömän hölmön kirjoittaman.

Kun lapsella on diagnoosi, hän saa samalla luvan olla oma persoonansa ja vanhempien arvostelu vähenee, lapsihan on sairas. Tämän vuoksi imu diagnooseihin on valtaisa, oli kyse millaisesta sosiaalisista vaikeuksista tahansa.



Se ei kuitenkaan vähennä lapsen kanssa tehtävää työtä, ja haastava lapsi imee vanhempansa välistä aivan kuiviin.



jotenkin katson itse asiaa siitä näkökulmasta, miten vanhemmat kaiken medikalisaation ja äitimyyttien keskellä voisivat säilyttää hyvän kasvattajaitsetunnon



Kaikki lapset eivät tee niinkuin sanotaan, vaikka sanottaisiin jo 1500. kerran. Eivätkä kaikki aikuiset tiedä tätä.



Me, joilla on haastavia lapsia; lapsia, jotka päästävät paljon ääntä ja saavat aikaiseksi välillä tsunameja tiedämme tasan tarkaan, että kaikkeen ei voida vaikuttaa kasvatuksella, voi vain yrittää parhaansa. Meillä on realiteetit ja omat rajamme tiedossamme, emmekä sorru ajattelemaan, että toisten vastaavat lapset olisivat huonosti kasvatettuja. Me tiedämme mihin pystymme ja mihin emme (joka ei taas ole ollenkaan selvillä niille, joilla on kaksijalkaisia sohvatyynyjä kasvatettavanaan, jos sarkastisesti ilmaistaan).



Oli lapsi diagnosoitavissa tai ei, hänessä on työtä, eikä ole ehkä tarpeenkaan diagnoosista huolimatta tuoda lasta esiin jonkin tautiluokituksen kautta, aivan kuin itsestäämmekään kertoisimme, mitä sairauksia kannamme.



Jos joku katsoo pahalla lastasi ap, hänellä on pieni maailma, niin pieni, ettei siihen mahdu oikeaa elämää. Se ei ole sinun ongelmasi vaan heidän.



Taatusti olet riittävän hyvä äiti ja kasvattaja, ja sinulla on ihana kokonainen lapsi, kaikkine piirteineen. Sillä lapsella oli onni syntyä sinun perheeseesi. Näin kuules on.

Heidän käyttäytymisensä on jäsentynyt _normaalilla_ määrällä ohjausta, rutiineja ja kehuja/sanktioita. Näön ei ole siis käynyt esikoisen kanssa. Hän on ilmeisesti yliaktiivinen, vauhti -ja taphtumahakuinen, impulsiivinen? Kyllä nämä piirteet huomataan ammattilaisten tutkimuksissa, jos todella näistä kyse. Ja adhd-kriteerien täyttymiseksi oireiden tulee näkyä kaikissa lapsen toimitaympäristöissä (koti, hoitoapikka, koulu, tutkimukset). Jaksamisia!

Mä olen nähnyt miten ystäväni toimii lapsensa kanssa, eikä tulisi mieleenkään kutsua häntä huonoksi kasvattajaksi tms. Hän on paras äiti jonka tiedän, siis ehdottomasti parempi kuin minäkin. Mun ei nimittäin tarvitse olla niin hyvä, mun lapseni eivät vaadi minulta niin paljoa.



itse ainakin tajuan, että lapset ovat todella erilaisia. Olennaisimpana pidän sitä, miten vanhemmat hoitavat tilanteita, joissa tällainen vaativa lapsi on mukana. JOs mennään johonkin kyläpaikkaan, päästetään lapsi valloilleen, ja sen jälkeen vain huokaillaan, että kun ei se usko mitään, ja hirmumyrskyn kourissa kärsii muut lapset, talot ja tavarat, niin todellakin katson vanhempia pahasti. Jos sen sijaan vanhemmat pysyttelevät tilanteen tasalla ja ohjaavat ja opastavat lastaan, ei ole ongelmaa. Siis lapsi saa olla sellainen kun on, Kunhan vanhemmat ottavat lapsestaan vastuun ja tekevät parhaansa. Esimerkiksi omien lastemme serkun vanhemmat ovat esimerkin yksi kaltaisia, ja saavat minut raivon partaalle aina kun nähdään. Ystäväni lapsi sen sijaan saattaa meilläkin saada monituntisen raivarin, on joskus ollut väkivaltainen minun lapsiani kohtaan, mutta ei haittaa, koska ne tilanteet hoidetaan. Vaikka itsekin olen aivan puhki ystäväni vierailujen jälkeen, teen sen silti mielelläni, koska haluan auttaa ystävääni joka todella yrittää lapsensa kanssa.

Mutta oikeesti ärsyttää kuunnella samaa rutinaa viikosta ja kuukaudesta toiseen. Kehtasi vielä pyytää mua ottamaan heidän tyttö hoitoon, en tosiaan suostu, olen jo tarpeeksi tiukilla.

Eikä kaikilla äideillä Intiassa ja Afrikassa mene huonosti ;)

Vaikeuksien määrä on vakio - sillä tarkoitin sitä, että meillä kaikilla on omat ongelmamme. Toinen kuuluttaa ne koko kylälle, joku toinen pitää sisällään. Toisella on vaikea lapsi, jollain toisella ehkä jotain sellaisia ongelmia mitkä ei ulospäin näy. Ei tää ole mikään kilpailu siitä kenellä on kaikkein kauheinta, mutta ärsyttää kun kaveri on sitä mieltä että hänellä on rankkaa ja piste. Muilla ei kuulemma voi olla niin rankkaa.

No, oma lapsi, hoitakoon sen itse, mä en ainakaan auta.



Vierailija:

Lainaus:


vaikeuksien määrä EI TODELLAKAAN ole vakio. VAi uskallatko verrata itseäsi esimerkiksi intian tai afrikan äiteihin ja väittää että saman verran on ongelmia? Tai voiko mielestäsi jollakulla olla useita ongelmia yhtä aikaa, esim erityislapsi, toinen muuten sairas lapsi, oma sairaus, työttömyys, dementoitunut äiti, hajonnut pyykkikone ja ilkeä naapuri yhtä aikaa?



SUlla on vaikea ymmärtää erityislapsen äitiä ja hänellä vaikea ymmärtää sinua. Lusikka käteen vaan, lakatkaa syyttelemästä toisianne (myös sinä!) ja auttakaa toisianne.




Toisella on vaikea lapsi, toisella sairas lapsi. Jollain voi olla itsellä joku sairaus, joku menetti juuri vanhempansa, jollain ei ole koskaan tarpeeksi rahaa. Jne.

Minua ärsyttää, kun ADHD-tytön äiti (kaverini) ei tunnu ymmärtävän, että ei minun elämäni täydellistä ole, vaikka lapseni onkin ns. normaaleja.

Kun yritän sanoa jotain omista asioistani, hän keskeyttää. Vain hänellä on oikeus olla väsynyt, vain hän saa valittaa.

Olen kahden lapsen yh, lapset on 1 v ja 3 v. Hänellä on ADHD-tyttö 4 v, ei muita lapsia, on mies joka osallistuu tosi paljon lapsen hoitoon, ja avuliaat isovanhemmat, mulla ei ole kumpaakaan. Mutta eihän MULLA ole rankkaa, kun mun lapsilla ei oo " aadee hoodee" .

En halua enkä jaksa kuulla enää yhtään ruikutusta siitä, miten kamalaa hänellä vaan on, eikä kukaan voi sitä ymmärtää. Onneksi meillä muilla ei oo koskaan kamalaaaa...?

Ja tiedän että olen tehnyt virhritäkin, koska en ole superihminen enkä superkasvattaja. Hermoni eivät ole suinkaan aina pitäneet ja onpa lapsi saanut tuntea sen nahoissaankin. Mutta se ei poista sitä että kolmen muun kanssa olen aina pärjännyt ihan kivasti.



Itse olen päätynyt siihen että ei meitä kaikkia ole tarkoituskaan tunkea samaan muottiin. Kunhan pahimmat jutut pois niin muut saa olla ...

Minusta on kuitenkin tärkeää että lapsi saa olla onnellinen eikä joudu koko ajan kokemaan että häntä ei hyväksytä sellaisena kuin hän on.



Itsemurhapuheita jo 4-vuotiaan suusta kuunnellut....

ovat kuitenkin yleensä sellaisia, jotka osoitettavat ettei vastapuoli oikeasti tiedä mistä on kysymys. Näillä asperger-lapsillahna kun ne samat on jutut sellaista potenssiin 10 luokkaa ja jatkuvaa....



En mä ainakaan syytä vanhempia välttämättä edes silloin, jos ns. normaali lapsi kiukkuaa, heittää tavaroita, huutaa tai tönii. Kaikilla lapsilla on huonoja päiviä, kun hellanteltuista kuoriutuu painajaiskakaroita. Näitä sattuu erityisesti (kiva vanhemmille) julkisissa tilanteissa, kun väsynyt lapsi vaistoaa, että nyt ei ainakaan saisi riehua. :)



Oleellista on se, miten vanhempi silloin reagoi lapsen touhuihin. Jos vanhempi yrittää hillitä lasta, en katso häntä mitenkään kieroon, mutta pidän kyllä helposti huonona kasvattajana, jos vanhempi vaan " istuu perseellään ja lukee Me Naisia" , niin kuin joku aiemmin osuvasti kirjoitti. ;)

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat