Vierailija

Ennen, kun minulla ei ollut lasta, lapsen saaneet ystäväni suhtautuivat minuun vähätellen, ja useammin kuin kerran kuulin että tajuan sitten sitä tai tätä elämästä, kun minulla on lapsi.

Nyt minulla on lapsi, 6 vuotias ihana tytär, mutta en vieläkään tiedä ja tajua mistään mitään.

Kaikilla ystävilläni on nyt vähintään kaksi lasta, useimmilla kolme.

Ongelma on se, että minulla on vain yksi, ja elämä on liian helppoa(kuulemma).

Myönnän, että elämämme on helppoa ja ihanaa. Lapsi on terve ja suloinen, minulla on aikaa ja mahdollisuus omiin harrastuksiini, mies on aina osallistunut lapsenhoitoon täydellä sydämellään.

En ole koskaan tuntenut lapsenhoitoa rankaksi, saimme odottaa vuosia ennenkuin edes saimme hänet, ja jotenkin olen vieläkin ällistynyt, että meille suotiin lapsi.

Ja toinenkin olisi ollut tervetullut, mutta tämä tyttö jää ainoaksemme.

En osaa edes surra sitä, olen niin onnellinen tytöstä, mutta monet ystävät ja sukulaiset eivät usko, että näinkin voi olla tyytyväinen.

Tuntuu pahalta, kun kuulee sanottavan, miten vahingollista on lapselle elää ilman sisaruksia.

Tai se, etten tiedä _oikeasta_lapsiperheen elämästä mitään. Eräs tuttavani, joka sai toisen lapsen taannoin, sanoi että vasta toinen lapsi tekee perheen...

Että silleen...Typerää, mutta puheet satuttavat. Varsinkin ne, joissa vihjataan ainoan lapsen olevan onneton.

Vuosien lapsettomuus jätti itsetuntooni syvät haavat, tämä yksilapsisuuden vähättely repii niitä auki taas.

Mikä tässä on todella niin väärin?

Kommentit (6)

Minulla on täsmälleen sama tiloanne, yksi rakas kohta viisivuotias tytär lapsettomuuden jälkeen, eikä toista lasta saada halusta huolimatta. Elämänne on hyvää, rauhallista ja tasapainpoista, lapsella on kavereita, vanhemmilla hänelle aikaa ja taloudellisestikin on aika väljää, koska ei ole pakko omistaa isoa taloa ja autoa. En ymmärrä, miksi tämä närästää niin monia. Olkoon se heidän ongelmansa. Ehkä kateus vaivaa? Yksilapsisuuden valinneen elämä kun näyttää paremmalta ja rennommalta (mitä se onkin, usein), niin täytyyhän sen elämä edes jotenkin tehdä kurjaksi. Vaihda ystäviä ja nauti ihansta tyttärestäsi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

olen tällä palstalla kirjoitellut, miten useampilapsisen perheen vanhemmat ovat paljon kovemmalla kuin yksilapsisen perheen. Näinhän se on.



En kuitenkaan olisi koskaan sanomassa, että sinun pitäisi hävetä, vaikka kieltämättä mielestäni elämästä jää jokunen kova kokemus kokematta. Lisäksi useampi lapsi antaa varmasti elämään perspektiiviä monessakin asiassa, joita et voi kokea, ainakaan samalla tavalla.



Eihän kenenkään tule hävetä itseään lapsilukumäärän tai lapsen sukupuolen takia.



Kasvata lapsesi ylpeydellä ja tarjoa hänelle se, mitä useampilapsisten perheiden lapsille ei välttämättä kyetä tarjoamaan.



Aikaa lapselle on varmasti enemmän ja mahdollisuutta käyttää se yhteenkuluuvuuden ja turvallisuuden kasvattamiseen. Yhteisiä harrastuksia ja hetkiä on varmasti enemmän.

on sun surkea itsetuntosi. Miksi välität siitä mitä muut sanoo? Ja luuletko, että vain yksilapsisia vähätellään tms?



Mulla on kolme lasta ja kaikki vieläpä samaa sukupuolta, ja voi kuule kun tässä saa kuulla yhtä ja toista tutuilta ja tuntemattomilta. Mm. Surkuteltiin ja pahoiteltiin mulle sitä, kun kerrottiin tulevan lapsen sukupuoli (vaikka kyseiset ihmiset tiesivät, että oli ollut todella lähellä, ettei vauva kuollut kohtuun onnettomuudessa jossa olin) jne.



Musta vähän kuulostaa, että sä toivoisit kaikkien nyt sanovan, että ne muut on vaan katellisia sulle. Tuskin kuitenkaan. Ihmiset nyt vaan ovat hölmöjä lörppäsuita, ja niiden sanomiset kannattaa jättää omaan arvoonsa.



Jos sua hävettää, niin se on vain sun ongelmasi. Mua ei ainakaan toisten puheiden takia hävetä yhtään.

Tsemppiä! Tuntuu niin tutulta! MInäkin vain yhden 6-vuotiaan äiti ja vanhala iällä saatu. Lapsen ollessa päiväkodissa 2-vuotiaana alettiin jo puhua, miten ainoat lapset ovat sitä sun tätä. Tuntui pahalta, kun silloin vielä toivoin perheen kasvavan. Tosiaan lapsi leimataan onnettomaksi ja itse tunnen itseni monesti epäonnistuneeksi äidiksi ja naiseksi. Joskus pelkään myös sitä taakkaa, jonka lapsi saa jakaa yksin, kun vanhemmat vanhenevat. Lohtuna se, että kukaan äiti kai ei tunne olevansa onnistunut.
Onneksi meillä on lähipiirissä monilapsisia perheitä, jonne lapseni on tervetullut aina leikkimään ja vastaavasti heidän lapsensa meille. Saa edes siten kokea perhe-elämää.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat