Seuraa 

Kirjoitin tänne jokin aika sitten vauvani iltaitkuista. Illat ovat menneet sen jälkeen vaihtelevasti: välillä on ollut enemmän ja välillä vähemmän parkumista. Tänäiltana parkuminen (=kiljuminen) on ollut aika rajua. Päivät menevät varsin mukavasti ja vauva on silloin tyytyväinen. Juuri nyt mieheni tyynnyttele vaavia, joka huutaa ihan hysteerisenä. Kaikki keinot on kokeiltu.



Oma oloni on tosi onneton. Hullua, mutta koen olevani hirveän huono äiti, kun en saa lastani autettua. Tuntuu tosi kamalalta kuunnella pikkuisen onnetonta itkua, ja mitään en niin haluaisi kun että hänellä olisi hyvä olla. Kannustusta en juuri tutuiltani saa. Heillä kaikilla kun vauvat vain ehkä korkeintaan valvovat, silloinkin vain ilosta jokeltelevat ja itkevät max. kerran viikossa (huomatkaa ironia lauseessa...). No, näin tuntuu muilla olevan.



Tämä on ihan lapsellista, sillä toki tiedän, että vauvat itkevät, se kuuluu heidän olemukseensa. Toisilla itku on herkemmässä kuin toisilla, toisilla on enemmän vatsanväänteitä tms. kuin toisilla, jne. Silti tuntuu pahalta ja surettaa vauvan huono olo.



Täytyy ottaa itkut vakavasti puheeksi neuvolassa. Kaikki tsemppaus olisi nyt silti tervetullutta...

Kommentit (13)

Riinan kuvaus vauvansa huutamisesta oli kuin omani: lapsi kirkuu silmät auki naama punaisena. Eilen menin sitten lopulta " pelastamaan" miehen ja ein vauvan makkariin, jossa imetin (vaikka olin sitäkin tehnyt aikalailla illan mittaan). Rinta kyllä kelpaa - voisiko tosiaan olla kuitenkin niin, että lapsi ei saa loputtomasta imemisestä huolimatta tarpeekseen? Pieruja tuli kuitenkin siihen malliin, että veikkaisin silti vatsavaivoja. Se sammas olisi hyvä mys varmasti poissulkea. Ja väsynyt vauva oli varmasti.



Niinpä sitten tein lopulta, kun lapsi oli ihan nuokahtamispisteessä,niin että laitoin vauvan kapaloon ja tutin suuhun (ei saanut sitä pois kun olivat kädet kapaloituina) ja otin vauvan oikein tosi tiukkaan sylittelyyn, heijasin ja hyssytin. Lopulta hän sitten nukahti, ja nukkuikin koko yön. No. yöt meillä sentään ovat menneet hyvin aikaisemminkin...



Kiitos teille tuesta! Olette enkeleitä!

Hyvä että voit purkaa oloasi näinkin tänne kirjoittamalla ja ihanaa että sinulla on siellä mies tukena niin pääset tilanteesta hetkeksi pois. Soita ihmeessä jo huomenna neuvolaasi jos vain jaksat. nykyisin on valtavan hyviä tukimuotoja, keskustelutukea sekä ainakin meilläpäin neuvolan perhetyöntekijä tuli kotiin tukea antamaan. Avun hakeminen ei tee sinusta huonompaa äitiä,päinvastoin!! Pitämällä huolen omasta jaksamisestasi annat parhaan lahjan myös vauvallesi.. itke jos se vain helpottaa, lähde vaikka pihalla käymään, muutama veto raitista ilmaa ja jos taas jaksaisi vähän paremmin.. epävarmuus ja keinottomuus ovat ahdistavia tunteita mutta varmaan jokainen vanhempi niitä joskus kokee, harmi että lähiympäristösi suhtautuu noin kuin kerroit. Eipä se minusta ainakaan ole lapsellista jos sinusta tuolta tuntuu, uskallat olla aito! Hormonitkin antavat kivan pikkulisän tunnelmiin..

Yritä ajatella niitä hyviä asioita joita pystyt ja onnistumisen kokemuksia varmasti on ollut!! Muista, olet paras mahdollinen äiti omalle lapsellesi, aamulla kaikki varmasti näyttää taas paremmalle :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se on todellakin kamalaa kun vauva itkee/kiljuu eikä mikään rauhoittelu keino tunnu tepsivän. Meidän poika saa vielä joskus öisin/nukkumaan mennessä huutokohtauksia jos havahtuu unestaan tai hän on eri mieltä siitä mennäänkö sänkyyn vai ei. Yleensä auttaa mieletön sylissä hytkyttäminen ja suhina tai rauhallinen ääni tai yninä ja tissittely.



Pienenpänä jos itku alkoi esim. siitä että säikähti jotain tai suuttumisesta, itkun sai loppumaan sillä että laittoi musiikkia kuulumaan (aika kovalle) tai kiinnitti huomion johonkin muuhun. Minusta tuntui että hän ei osannut lopettaa itkuaan, se jäi ikäänkuin päälle.



Toivottavasti vauvan olo helpottuu ja äitikin saa mielen tyyntymään.



Unelma ja poika 1v

Toinen lapseni huusi illat,3-4 tuntia ja joka ilta. Oli myös päivisin aika onneton ja viihtyi parhaiten rinnalla. Iltaitkut loppuiva 3-4 kuisena mutta huonot yöt jatkuivat aina 1,5 vuotiaaksi.



Neljäs lapsi oli varsin tyytyväinen päivisin mutta joka ilta hän huusi kuin syötävä parin tunnin ajan. Onneksi ei ollut ensimmäinen lapsi, osasimme sulkea korvamme ja pidimme häntä sylissä vuorotellen. Hän ei edes halunnut rintaa. Yht' äkkiä se huuto loppui ja tyttö suostui syömään ja nukahti. Tätä kesti pari viiikoisesta n. 2-3 kuukauden ikäiseksi mikäli muistan oikein.



Tsemppiä! Et tee mitään väärin.

Tiedän kyllä tunteen.

Ota ihmeessä puheeksi neuvolassa, jos siltä tuntuu... En kyllä muista puhuinko itse, voi olla, että en. Onhan hyvä sulkea pois kaikki mahdolliset syyt, mistä itku voisi johtua...

Meillä on ollut kans vauvan ollessa pienempi ( nyt kohta 10 kk ) iltaitkuja. Eikä siinä muu auttanut kuin hyssytellä, sylitellä, lauleskella/ hyräillä, tissitellä ( tosin usein silloin ei edes tissi kelvannut ), kapalointi yms. Nyt se aika tuntuu kaukaiselta, mutta oli se rankkaa.:/.

Ja tosiaan aina kun vaan mieskin on kotona, niin vuorotelkaa sen vauvan hyssyttämistä. Meillä mies oli välillä iltavuorossa, niin oli rankkaa yksin kannella vauvaa, mutta sitten kun oli vapaalla, niin vuoroteltiin, ettei kumpikaan väsy liiaksi.

Voimia!



P.s Tää on ehkä tyhmää arvailua, mutta...Eihän vauvalla ole sammasta? Jos sammasta on paljon, niin se saattaa tehdä kielen kipeäksi, jolloin sitte itkettääkin... Eli sammas kannattaa hoitaa pois, jos sitä on.

Tässä omia kokemuksiani:



Itselläni on 3,5 kk vanha poika, joka on nyt reilun kuukauden ajan itkenyt lähinnä iltaisin aivan hysteerisesti (yleensä " vain" kerran illassa, eikä onneksi ihan joka ilta). Poika itkee naama punaisena silmät auki ja sellaista huutoa, että oksat pois. Meillä välillä auttaa hetkeksi (ja vain hetkeksi) se, että pojan kääntää syliin naama menosuuntaan, mutta mitä seuraavaksi sitten tekeekin, vaihtaa asentoa, tarjoaa rintaa tms., niin itku jatkuu yhtä hysteerisenä. Olen meillä yhdistänyt nämä itkut " yli" menneeseen väsymykseen eli meillä kyse ei ole ainakaan vatsavaivoista (meillä hyvin toiminut Cuplaton jätettiin pois vasta sen jälkeen, kun nämä itku/huutokohtaukset alkoivat).



Nyt olen keksinyt tehdä niin, että kun huuto ei lakkaa, otan pojan lempeän tiukasti syliini ja laitan pojalle tutin suuhun niin, että se pysyy paikallaan toista olkapäätäni vasten, pidän päätäni pojan päätä vasten ja hyssyttelen pojan korvaan kävellen samalla ympäriinsä heijaten poikaa sylissäni. Huuto kyllä jatkuu aikansa, mutta lopulta (yleensä alle viidessä minuutissa) poika nukahtaa syliini. Pidän häntä vielä hetken sylissä ja sitten lasken hyvin varovasti omaan sänkyynsä, jossa hän sitten nukkuu 20-40 min päikkärit ja herää niiltä suht normaalilla tuulella.



Ennen kuin tämän keinon löysin avuksi, niin oli todella onneton olo, kun ei osannut tehdä mitään pikkuisensa auttamiseksi, joten tiedän tunteen :( En tiedä, onko tästä teille apua, mutta toivottavasti tilanne tavalla tai toisella helpottaa.



Riina

Oletteko käyneet vauvanne kanssa lastenlääkärillä poissulkemassa kaikki ns. elimelliset sairaudet? Entä allergiat? Jos ette ole lääkärillä käyneet, kannattaisi ehkä harkita sitäkin, jotta voidaan varmistua ettei itkujen taustalla ole ns. " todellista" syytä.



Muita kokeilemisen arvoisi vinkkejä: kantoliina, fischerin vauvakeinu/koliikkikeinu, vauvan kapalointi, vauvan kantaminen jalkapalloasennossa, jos maitoa tulee suihkuamalla, suurimpien suihkujen pumppaus ennen imetystä.



Vielä kerran paljon voimia!

Aasa:

Lainaus:






Pikku vinkki huutoihin. Minä huomasin että kun lähdin itse mukaan tunteella niin aloin itsekin itkeskelemään. Muuten olen kyllä pehmeän linjan kannattaja, mutta tässä tapauksessa jos mikään ei auta niin vauvalle on yks lysti jos katselet vaikka telkkaria ja keikutat samalla vauvaa. Eli yritä olla eläytymättä ja hoida homma " konemaisesti" . Vauvalle lienee tärkeintä läsnäolo ettei jää yksin itkemään. Sinä voit katsella illan ohjelmat ja yrittää keskittyä niihin...Saat ajatukset vähän pois itse asiasta.




Tuo on ihan hyvä neuvo.

Mie kans tiedän tuon avuttomuuden tunteen. Meidän vauva suorastaan kirkui, se oli tosiaan ihan hysteeristä itkua. Sitä kun oli kuunnellut sen 4kk, niin aloin olla itse aika herkillä. Jos vauva vähänkään rupesin itkemään, niin minä aloin myös itkemään heti. Tuli semmoinen olo, että EN JAKSA. Mietin, en halua tällaista vauvaelämää. Ei oollut tietoa, että mistä itku johtuu ja milloin se loppuu.



Meillä vauva huuti aamusta iltaan, lopetti sitten kun meni nukkumaan. Yöt onneks aina nukkui hyvin. Kaupungille kun lähdettiin, niin AINA sain kantaa huutavan vauvan takaisin. Hän ei viihtynyt vaunuissa yhtään, johtui varmasti kuumasta kesästä. Koko ajan toivoin, että tulisi äkkiä se maaginen 3kk täyteen, jotte helpottaisi.



Vaikka ne vauvat ei välttämättä hetkessä häviä, niin kyllä ne huomattavasti rupeaa helpottamaan sitä myötä kun vauva oppii uusia asioita, esim. viihtyy mahallaan.



Itse koin hyväksi vauvan pystyasennon. Kantoliinan avulla ei kädet väsy. Lisäksi musiikkin taisi ainakin vähän rauhoittaa vauvaa. Mulla on puhelimessa mp3-soitin ja latasin sinne vauvan unilauluja. Lisäksi lauleskelin.



Siis näin jälkeenpäin en edes kunnolla muista tuota aikaa. Kävelin sumussa alkukuukaudet. Muistan vaan minun ja vauvan itkut. Aika tuntui matelevan. Mutta sitten kun vaivat helpottivat, niin aika on ruennut kulumaan siivillä. Minua aina rohkaisi eniten se, että ihmiset kertoi milloin itkut loppuivat.



Lisäksi kannattaa ehdottomasti luottaa muihin ihmisiin. Et hylkää lastasi jos annat hänet välillä hoitoon pariksi tunniksi. Ja imetys ei siitä kärsi myöskään. (itse nimittäin ajattelin, että kyllä äidin pitää lohduttaa koko ajan lastaan enkä oikein antanut häntä kenellekään hoitoon, ellen ollut itse vierellä. Se oli virhe)



Omia henkireikiäni itkun aikana: Shoppailu! (joskus mies katsoi vauvaa tunnin verran, että kävin vähän kaupoilla, siellä pystyin oikeasti unohtamaan itkun vähäksi aikaa), ja suklaa (kun vauva nukkui, niin söin jotain hyvää ja luin lehteä. Tosin vauva nukkui 15 minuutin pätkiä, mutta silti)



Tytteli-83

Muistan hyvin nuo ajat ja uskon että ainakaan meillä ei aika kultaa muistoja kovin nopeasti...



On hirveää kun oma rakas vauva huutaa ja huutaa eikä mikään auta. Siinä kyllä todella tuntee itsensä hirvittävän huonoksi ja epäonnistuneeksi äidiksi. Se on siis aivan luonnollista vaikka ei tietenkään totta. Meillä äidillä kun on se sisäänrakennettu tarve auttaa pikkuisiamme ja jos se ei sitten onnistukaan, tuntee sitä helposti epäonnistuneensa tärkeässä tehtävässä. Muista kuitenkin että sinä olet juuri se paras äiti lapsellesi ja sinulle on suotu juuri sinulle sopiva lapsi, jonka kanssa pärjäät. Ehkäpä joku toinen äiti ei sinun lapsesi kanssa pärjäisikään. :)



Voimia ja jaksamista sinulle! On hyvä vuorotella välillä miehen kanssa, koska vauva myös vaistoaa jos sylittelijä on itse " hermoromahduksen" partaalla. Meillä huudettiin pahimmillaan kaikki valveillaoloaika ja vuorottelimme miehen kanssa iltaisin niin että kun oli minun aika levätä, laitoin korvalaput korville ja musiikin niin kovalle etten kuullut itkua. Tämän lisäksi istuin parvekkeella (silloin oli tosin kesä).



Se on kyllä niin rankkaa ja vaikka kuinka sanoisin, että aika kuluu nopeasti ja se helpottaa ennen kuin huomaatkaan, et sitä kuitenkaan nyt usko ja sinusta varmasti tuntuu ettei se lopu ikinä. Tiedän. Äitini sanoi minulle hyvin kun olin kesällä ihan epätoivoinen: " Aika harvalla vauvalla koliikki ym. kitinät ja itkut jäävät päälle. Se helpottaa ajan kanssa kaikilla ennemmin tai myöhemmin. Useinmiten ennemmin." Meillä auttoi lopulta aika ja vyöhyketerapia. Kitinää ja narinaa meillä tosin riittä vieläkin ja neiti on melko helposti syttyvää laatua mutta nyt tiedän ja luotan pärjääväni hänen kanssaan. Välillä kun on rankkaa, lohdutan itseäni sillä että voimakastahtoiset ihmiset usein pärjäävät elämässä. :)



Iso voimarutistus teidän perheelle!



Emmi ja neiti 8,5kk.

Vauvan itku on varmaan yks stressaavimmista asioista. varsinki ku tietää että vauvalla on joku huonosti mutta ei pysty auttamaan.

Onko vauvallanne koliikki? vai minkä ikänen vauva on?

Jos koliikkia on, niin siihen kannattaa kokeilla sitä vyöhyketerapiaa josta moni saanu apua tai koliikki keinustaki on ollu monelle iso apu.

Ite saan vauvan tyyntymään kantoliinaan, jos ei muualle rauhotu.

Esikoinen sai vähän isompana (6kk) raivareita, huusi monta tuntia putkeen ja ainut keino millä hänet sai hiljaseksi oli laittaa vauva peiton päälle makaamaan ja isä otti peiton toisesta päästä, minä toisesta, kiinni ja heilutettiin ees taas. Siihen yleensä rauhottu jonkun ajan päästä. Kannattaa kokeilla!



Mutta ota asia ihmeessä esille neuvolassa, soita vaikka heti huomenna ja pyydä päästä juttelemaan.

Voimia, voimia ja voimia!!!



Meillä molemmat lapset ovat itkeneet raivona väsymystään. Esikoinen saattoi huutaa 2-3 tuntia illassa, loppui 2 kk iässä yhtäkkiä. Itse luulimme että on nälkää, kun imi tissiä tuntitolkulla jopa 5 h putkeen!! Annettiin lisämaitoakin mutta usemmiten puklasi kaiken pois. Lopulta hokattiin että väsymystähän se. Kakkonen on vähemmän tempperamenttinen ja huutaa vain 15 min kerrallaan, lepää vähän ja aloittaa taas :(, tuossa lepovaiheessa hänet on mahdollista saada tainnutettua tissillä uneen.

Jaksuja, kyllä se siitä vielä loppuu!

Kaikilla on varmaan kokemusta samanlaisista fiiliksistä. Esikoisella oli yliväsymysitkuja ja pikkukakkosella on vatsavaivoja. Eräänä iltana huusi yli 5 tuntia ja nyt mekin kävimme vyöhyketerapiassa. Tarvitsee kuulemma useamman hoitokerran ennen kuin auttaa, mutta meillä apu tuntui jo yhden kerran jälkeen. Mietiskelit, että saako vauva jatkuvasta imemisestä silti tarpeeksi maitoa ja siihen piti minun kommentoida, että muista että monet vauvat(varsinkin esikoiseni, tämä toinen on erilainen ainakin vielä)imevät rintaa aika vähän syömisen vuoksi. Muuten rinta on tosi tärkeä apu kaikkeen pahaan oloon, mahavaivoihin, hampaiden tuloon, läheisyyden tarpeeseen, yliväsymykseen jne. Eli uskon että se jatkuva imeminen on vaan sitä iltaimemistä. Tankkausta, mutta myös läheisyyden yms. tankkausta.



Pikku vinkki huutoihin. Minä huomasin että kun lähdin itse mukaan tunteella niin aloin itsekin itkeskelemään. Muuten olen kyllä pehmeän linjan kannattaja, mutta tässä tapauksessa jos mikään ei auta niin vauvalle on yks lysti jos katselet vaikka telkkaria ja keikutat samalla vauvaa. Eli yritä olla eläytymättä ja hoida homma " konemaisesti" . Vauvalle lienee tärkeintä läsnäolo ettei jää yksin itkemään. Sinä voit katsella illan ohjelmat ja yrittää keskittyä niihin...Saat ajatukset vähän pois itse asiasta.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat