Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Puhun nimenomaan eroista joissa rakkaus ei ole kuollut eronhetkellä vaan ero tapahtuu jonkun muun asian takia!





Itse en ole rukoillut montaa kertaa elämässäni, enkä ole oikeastaan edes uskovainen, mutta tänä iltana rukoilin voimia. Liekkohän auttaa, mutta kaikki keinot on jo yritetty ja vielä en ole edes " ex-miehen" luota pois muuttanut. Olo on voimaton, tuskainen niin paha ettei sitä oikein pysty edes kertomaan. Tämänkin tekstin aikana minulla on vaikea hengittää, itken niin etten näe koko tekstiä.. jos tämä auttaa, en tiedä..

Kommentit (6)

Uutta elämää on niin vaikea aloittaa, kun exää on lasten vuoksi kohdattava vähän väliä. En siis sanoisi selvinneeni enkä edes sopeutuneeni. Valitettavasti en saa sinuakaan juuri rohkaistua :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja tuska on oikea sana, silloin tuntui, että sydäntä oikeasti revittäisiin rikki ja millään ei oikein ollut väliä.

Toipuminen vaati kaiken tämän: sairaslomaa vähän, itkua ja suremista paljon, en uskaltanut juoda alkoholia tai lähteä baariin puoleen vuoteen, koska olo oli niin kurja että pelkäsin päätyväni itkeskelemään jollekulle kohtaloani baarin nurkkaan. Aloitin uuden harrastuksen, jota pystyi ja pystyy tekemään joka päivä jos haluaa, se vie energiaa ja tuo sitä kautta helpottavamman olon. Matkustelin, vietin aikaa sukulaisissa (joiden luona vierailut olivat jostain syystä jääneet vähiin) ja ystävien luona.



Sitten uskaltauduin baareihin, koin pari suhdetta, joista yhdestä sain hyvän ystävän. Tein kyllä kaikenlaista typerääkin, mutta ne ovat menneitä. Opettelin antamaan antaaksi, myös itselleni.

Sitten tapasin nykyisen mieheni, nyt olen todella onnellinen hänen kanssaan. Jotain kuitenkin kai vieläkin kesken surun käsittelyssä, koska joskus mietin vieläkin miksi kävi niinkuin kävi (entinen poikaystäväni petti minua, kaiken piti olla hyvin jne)? En tosin kaipaavasti, ihmetellen vain.

erosta reilut pari kuukautta ja sitä oltiin valmisteltu todella kauan. Exällä on jo uusi ja sillä tuntuu olevan asiat joltisenkin kunnossa, olenkohan kateellinen että saanut elämänsä raiteilleen..



Itse tuntuu, että joka toinen päivä on hyvä ja positiivinen olo, sitten taas masentaa ja surettaa eikä jaksa uskoa huomiseen. Lasten reagointikin ahdistaa, ovat tolaltaan ja tuntuu että vain minä huomaan sen, isänsä ei välitä.



Haluaisin todella tietää, milloin olen taas oma itseni ja jaksan nauttia elämästä. Nyt tuntuu sinnittelylle päivästä toiseen ja joka ilta on sellainen olo, että ihme kun selvittiin tästä päivästä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat