Vierailija

Eli laulutaidoilla ei päästä tänäkään vuonna idoliksi! Taas sinne äänestävät hihhulit oman aatteensa kannattajan.



Jone Nikulalta rohkea veto, että uskalsi sanoa ääneen, mitä niin moni ei-helluntailainen ajattelee!!!



IS tänään:

Lainaus:

Tämän päivän IS:ssä uskovaiset laulajat kertovat jyrkät mielipiteensä Jone Nikulan lausunnoista. Muun muassa Ilkka Jääskeläinen kertoo Jonen kritisoineen hänen uskonnollisuuttaan jo viime vuonna.



Parhaillaan kanadalaisessa sairaalassa rajusta vatsataudista toipuva Ilkka Jääskeläinen, 25, on tuohtunut Jone Nikulan uskonasioihin liittyvistä kommenteista.



- Jos Jonella itsellään on ongelmia suvaitsevaisuuden kanssa, eikä hän pysty pohtimaan näitä asioita muiden näkökulmasta, niin hän on joko ateisti tai muuten ihan pihalla. Jone sotkee nyt sellaisen asian Idols-kilpailuun, joka ei siihen kuulu, viime vuoden Idols-voittaja lataa.




Viimeiseen kappaleeseen kommenttina: ilman seurakuntansa ääniä ja siellä tehtyä kampanjaa, Jääskeläisen poijaasta ei olisi viime vuonna idolia leivottu. Eli hän, jos kuka, sekoitti Idols-kilpailuun asian, joka ei sinne kuulu.

Sivut

Kommentit (72)

Katri ja Ilkka kun kisasivat niin olisin voiton suonut Katrille ja häntä äänestin monta kertaa. Hannaakin äänesti monesti edellisessä kisassa.



Tämä kisa on vielä vaiheessa emme ole nähneet ja kuulleet Turun ja Helsingin kilpailijoita eikä myöskään kaikkia jatkossa olevia Tampereelta ja Oulusta.



Tuo poika ja se tyttö eilen joka soitti mummollensa oli parhaat Oulussa. Uskon kummankin jatkomahdollisuuksiin teatteriviikonlopun jälkeen.

Helluntalaiset toki voivat keskittää äänensä tuolle pojalle ja se on ok sillä se osaa laulaa. Olisi mielenkiintoista jos joku muukin hellari ois jatkossa niin sitten niiden äänet menisi jakoon.



Todennäköisintä on et perus evlut srk:n jäseniä on kuitenkin enemmistö.

Michael Jackson heitto oli loistava ja osui nappiin mustana lampaana, siitä pisteet Jonen mahtavalle sanan käytölle vaikka muutoin mies habitukseltaan on ällötys. Jackon on ollut jossain vaiheessa JT, en usko että enää on.



Asko on komea ja oli ilo katsella häntä aamulla MTV3:lla. Namu.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mikko lauloi hyvi, mutta Idols ei ole paikka jossa julistetaan uskoa. Jos kyseessä olisi ollut muslimi, joka olisi kertonut oppineensa laulamaan moskeijanuorissa ja vedonnut sen jälkeen valmiiseen samanuskoiseen suosikkiin niin veikkaisin että helluntalaiset olisivat täysin takajaloillaan.

Vierailija:

Lainaus:


Hyvä, että nousee nuorille esikuviksi vaihtoehtojakin, joilla on vähän erilaiset arvot kuin yleensä idoleilla, jotka ryyppää j




Muitakin raittiita on kuin uskovaiset. Miksi siis pitäisi aina olla joku jeesus tai muu tekosyy perusteena ryyppäämättömyydelle? Ateistikin voi olla raitis.



Vierailija:

</p> <p> <br /></p> <p>[quote kirjoitti:

Olen helluntailainen, niin kuin viime vuoden voittaja Ilkka Jääskeläinen, Pätsi ilmoitti tuomariston edessä.



Pätsi myöntää, että Nikulan ohjelmassa heittämä kommentti jäi vaivaamaan.



- Jone yritti laittaa kapuloita rattaisiin ottamalla uskontoni puheeksi. Mutta sanon edelleen saman, minkä ohjelmassakin: jokainen pitäköön huolen omasta vaelluksestaan, Pätsi pohtii.




Vierailija:

Lainaus:


Etkö kestä, että minun mielipiteeni on erilainen kuin sinun?

Minä en pidä hihhuleista. Jos sinä pidät, se on sinun ongelmasi. Onneksi minun ei tarvitse muuttaa mielipidettäni vain sinun vuoksesi. Samaa toivoisin koko Suomen kansalle taas tänä vuonna Idols-kisaan. Etteivät siis hullaantuisi toisarvoisiin seikkoihin.

Amen.



ap




mutta minulle tuli fiilis että poika toi helluntalaisuutensa ja Ilkan esiin vähän siinä hengessä, että hei tällanenkin meriitti vielä ja osasin laulaakin jne. Eli pakkohan Jonen oli sitä vähän rokottaa maanpinnalle, ettei se uskonnollisuus aina ole niin 100% onnellinen ja ihailtava. Tai uskonnollisiin kulisseihin piiloutuu paljon pahaa.



Mutta minusta Jone on pöllöillyt paljon pahemminkin, kuten Askokin. Suuri kiinnostus ruuansulatuksen vaiheisiin ja lopputuotteisiin pojilla ainakin on, kun siihen pitää viittailla joka lähetyksessä kun ei kuitenkaan kehdata sanoa että oli ihan paskaa. Eikö voisi sanoa vain, että laulutaitosi ei ole riittävää tähän tai et ole tyylillisesti sitä mitä etsimme jne. Pakkoko on aina herkutella sillä että toinen ei osaa jotain. Monelle noille onnettomalle taitaa tulla ihan yllätyksenä, että he eivät _osaa_ laulaa vaikka aina mummot ja kummit on kehuneet. Eivät he ehkä ole itseriittoisia vaan saaneet aivan väärää palautetta, muka rehellistä.

Vierailija:

Lainaus:


oli vastine nimenomaan sille, että poika sanoi olevansa helluntailainen kuten viime vuoden voittaja Ilkka Jääskeläinen. Eli Jone vissiin tarkoitti katkaista siivet siltä toiveelta, että edellisvuoden voittajan uskonnollisuus on joku standardi, josta saa lisäpisteitä.




Kun se idoliehdokas niin halukkaasti alkoi puhua helluntailaisuudestaan. Huvitti se kommentti Jacksonista... Hyvä vastaus kyllä pojalla, mutta minusta uskonto ei noihin kisoihin kuulu eikä sitä pitäis tuoda essin (nythän se seurakuntalaisuus tuli ihan luontevasti, mutta ei siihen olisi tarvinnut sitä helluntailaisuutta hehkuttaa)



Jääskeläinen taitaa kuulua niihin hörhöihin, joiden mielestä ateistit ovat saatanan kätyreitä ja ristiretkellä kristinuskoa vastaan. Varmaan sellaisiakin ateisteja on, mutta enimmistä ei voisi vähemmän välittää.

Kaikista helluntailaisista hyvin pieni osa seuraa Idolsia tai viitsii käyttää rahaa jonkun turhan poplaulajaksi pyrkijän äänestämiseen. Turha kuvitella, että helluntailaisuus olisi Suomessa niin vaikutusvaltainen liike, että se pystyisi vaikuttamaan edes tällaiseen asiaan.

Oppi soittamaan missä oppi, oli tyhmää Nikulalta vetää uskonto puheeksi, ja pojalta vielä tyhmempää alkaa liiaksi hehkuttamaan. En kyseisestä uskonnosta tiedä mitään, mutta itse olen uskovainen, enkä tosiaankaan alkaisi selittämään asioita, jotka eivät liity tilanteeseen mitenkään. Olen allerginen uskonnon tuputtamiselle pienimmässäkään määrin, minusta se on jokaisen henkilökohtainen asia.



Mutta minusta kyseinen henkilö lauloi hyvin ja näytti mukavalta jo heti ensi kättelyssä, vastenmielisyys tuli vasta jälkikäteen tuon hässäkän myötä. Harmittaa ennemminkin siis, jos uskonnolliset kiistat sotkevat hänen mahdollisuutensa kilpailussa.

Lainaus:

Olen helluntailainen, niin kuin viime vuoden voittaja Ilkka Jääskeläinen, Pätsi ilmoitti tuomariston edessä.



Nikula kommentoi Pätsin ilmoitusta kipakasti.



- Se ei välttämättä ole sulle kunniaksi, kun ottaa vielä huomioon, että Michael Jacksonkin on harras uskovainen, niin teillä on aika paljon noita mustia lampaita joukossa, Nikula heitti.



Pätsi myöntää, että Nikulan ohjelmassa heittämä kommentti jäi vaivaamaan.



- Jone yritti laittaa kapuloita rattaisiin ottamalla uskontoni puheeksi. Mutta sanon edelleen saman, minkä ohjelmassakin: jokainen pitäköön huolen omasta vaelluksestaan, Pätsi pohtii.



Nyt Nikula täsmentää, ettei uskovaisissa ole vikaa ihmisenä.



- Hyvin käyttäytyvää jengiähän se on. Ongelma lahkolaisissa on vain se, että he saavat ääniä uskonsiskoilta ja -veljiltä suorituksen tasosta riippumatta. Se vääristää kilpailua.



Oman henkilökohtaisen mielipiteensä uskosta Jone Nikula tekee selväksi.



- En pidä uskonnoista, enkä uskonnolla ratsastamisesta. Minusta se on vastenmielistä ja tylsää.




ap

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat