Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

jotka olette " vasta" yli 30v. saaneet ekan lapsenne, onko elämänne sitä mitä sen kuvittelitte olevan? Tarkoitan sitä, että jos ja kun olette koko ikänne ennen lapsen tuloa raataneet koulunpenkillä ja edenneet urallanne ja saavuttaneet työelämässä hyvän aseman (tähdänneet kunnianhimoisesti korkealla) niin onko lapsen tulo jotenkin sekoittanut pakkaa? Onko lapsen tulo mullistanut elämän? Kaduttaako lapsen hankkiminen lainkaan? Onko ollut vaikeaa asettua äidin rooliin ja jättää työelämä vähäksi aikaa taka-alalle? Muita mieleen nousevia ajatuksia?

Kommentit (6)

Ei ole sekoittanut pakkaa, eikä elämää. Nyt ovat etualalla reilusti. Työssä olen saanut jo kaiken mahdollisen, talo on maksettu, omaisuutta on kertynyt, maailmaa on nähty. Olen tyytyväinen tähän päivään, puuhaan lasten pieniä ja suuria asioita ja nautin elämästäni.

Olen tosin saanut lapseni vähän alle 30-vuotiaana, mutta sitä ennen olin ehtinyt " avoerota" kerran, opiskella korkeakoulututkinnon ja viettää railakasta opiskelijaelämää, hankkia erinomaisen vakiviran ja tehdä vaikka mitä. Äitiysloman opiskelin ja palattuani töihin kun lapsi oli 1 v ja 1 kk, sain suoraan ylennyksen.



Sekä minä että mieheni olemme keskijohtoa ja tämä mahdollistaa meille hyvin liukuvat työajat. Tämä puolestaan on tosi hyvä lapsen kannalta - voimme elää aika vapaasti. Aikaisemmissa töissämme tämmöinen ei olisi onnistanut. Totta kai työ on stressaavaa ja tulee välillä kotona mieleen, mutta toisaalta jatkuvasti lapsi on töissä mielessä :-). Elämäni on siis eräänlaista työn ja perheen kokonaispakettia, jossa rajat eivät ole tällä hetkellä hirmuisen selvät. Pääasia on, että kumpikin palikka hoituu. Ja vieläpä parisuhdekin on hengissä :-)



En kiellä, etteikö välillä väsyttäisi. Mutta sikäli kun olen ymmärtänyt, pienten lasten vanhempia väsyttää aina, joten mitenkään ainutlaatuista oma väsymykseni ei ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kovin surullista jos nykyaikana monissakin firmoissa käytetään tuota mainitsemaasi " sitoutusmiretoriikkaa" . Onneksi se on historiaa suuressa osassa firmoista ja useat suorastaan pitävät vanhemmuutta arvossa. Kun kotiasiat ovat kunnossa, niin usein duunikin sujuu paremmin ja päinvastoin.

Annas kun veikkaan, olet jossain konsulttifirmassa duunissa? Tai toinen vaihtoehto on asianajotsto? Osuiko? Ei tule muita firmatyyppejä mieleen, missä ajattelisin tällaisen totaalisen suorituskeskeisen ajattelun olevan vallalla.



T. Tyytyväinen pomo, jolla onneksi kokemusta vain hyvistä eturivin työnantajista.



Vierailija:

Lainaus:


mutta sain lapseni jo alkuvaiheessa, 24 vuotiaana. Joten en " raatanut ensin" vaan pikemminkin samalla. Harva meistä on kolmikymppisenäkään vielä uransa huipulla, joten joka tapauksessa joutuu pyrkimään eteenpäin työelämässä vielä äitinäkin.



Olen tyytyväinen elämääni ja saavutuksiini. On ollut aikoja jolloin olen toivonut ettei lasta olisikaan - etenkin silloin kun nuoret miehet /lapsettomat naiset käyttävät sitoutumisretoriikkaa (eli sitä että äidit eivät ole työhönsä sitoutuneita kun menevät illalla kotiinsa) ja joskus on tehnyt mieli jättää työt sikseen ja muuttaa lapsen kanssa metsämökkiin (ylälttävän usein silloin kun töissä käytetään sitoutumisretoriikkaa). Näin mulla on mennyt hyvin, savuttanut paljon. En kuitenkaan voisi ajatella " panevani työelämän sivuun" minkään asian takia kovin pitkäksi aikaa. Se ei vaan käy päinsä tällä alalla, jos haluaa edetä. Missään vaiheessa.




mutta sain lapseni jo alkuvaiheessa, 24 vuotiaana. Joten en " raatanut ensin" vaan pikemminkin samalla. Harva meistä on kolmikymppisenäkään vielä uransa huipulla, joten joka tapauksessa joutuu pyrkimään eteenpäin työelämässä vielä äitinäkin.



Olen tyytyväinen elämääni ja saavutuksiini. On ollut aikoja jolloin olen toivonut ettei lasta olisikaan - etenkin silloin kun nuoret miehet /lapsettomat naiset käyttävät sitoutumisretoriikkaa (eli sitä että äidit eivät ole työhönsä sitoutuneita kun menevät illalla kotiinsa) ja joskus on tehnyt mieli jättää työt sikseen ja muuttaa lapsen kanssa metsämökkiin (ylälttävän usein silloin kun töissä käytetään sitoutumisretoriikkaa). Näin mulla on mennyt hyvin, savuttanut paljon. En kuitenkaan voisi ajatella " panevani työelämän sivuun" minkään asian takia kovin pitkäksi aikaa. Se ei vaan käy päinsä tällä alalla, jos haluaa edetä. Missään vaiheessa.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat