Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Olen ihan tosissani. Teen töitä lasten parissa, ja joka kerran kun tapaan vanhemman, joka muka lapsensa parasta ajatellen alistaa lapsensa viikko-viikko-systeemille, tekisi mieleni antaa korville tällaista äitiä tai isää. Se ei ole koskaan lapsen etu, se ei ole sitä.

Sivut

Kommentit (36)

Ikävä on joka kerta erotilanteessa. Toki on paljon etävanhempia, jotka eivät halua lapsiaan lainkaan tavata, mutta niinpä on vain paljon lähejä, jotka eivät suostu siihen, että lapset tapaisivat etää yhtään useammin kuin on " pakko" .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:


Lisäksi kerroit että olit ns. isän tyttö joten ongelma on huonossa/vähemmän lämpimässä äiti-suhteessasi ja täten tämä isän luona oleilu oli sinulle hyväksi.



.




Jos lapsi on isän tyttö, niin äiti-suhteessa häikkää??? Voi elämän kevät!

Vierailija:

Lainaus:

On niitä kuulkaa [b]aikuisia[/b]kin jotka asuvat kahdessa kodissa

Esim. jos on viikot töissä toisella paikkakunnalla ja viikonloput sitten perheen kanssa joka asuu toisaalla.



Tai entä sitten ne jotka viettävät osan vuodesta syystä tai toisesta jossain kesämökillä tai Espanjassa tai missä sitten ikinä?



Oikeasti, miettikää nyt vähän näitä teidän kapeita näkökulmia!

vaikkei olisikaan tapaamisviikonloppu. Tai etävanhempi voisi vaikka keskellä viikkoa viedä harrastukseen, käydä kahvilla, pihalla leikkimässä tms. Ettei lähivanhempi jopa kiellä puhumasta lapselle silloin kun ei ole toisen tapaamisajankohta - itse olen joutunut tällaisia suhteita eniten katsomaan. " Et sä saa onnitella Aamua, kun ei nyt oo sun päiväs" .

Haittapuolet ovat olleet enemmän käytännön tasolla ¿ jatkuva pakkaaminen ja muuttaminen on raskasta. Jotkut nuoret olisivat mieluummin asuneet osan ajasta enemmän toisen luona, mutta eivät halunneet nostaa tätä esiin vanhempiensa kanssa pelätessään, että vanhempi loukkaantuu. Sen sijaan he ovat toivoneet, että vanhemmat huomaisivat heidän tarpeensa ja halunsa ja tekisivät päätökset heidän puolesta. Nuoret kokivat, että hinta siitä, että saa pitää hyvät suhteet vanhempiin on jatkuva muuttaminen.





Nuoret kokivat myös järjestelyn tiukat aikataulut ongelmana ¿ että pitää olla tietyt päivät isän luona ja päinvastoin. Usein taustalla oli myös vanhemman kumppanin lasten aikataulut ¿ vanhemmat halusivat pitää ¿lapsettomia¿ viikonloppuja ja näin ollen vaihtaminen on melkein mahdotonta.





Tyytyväisimmät olivat ne nuoret joiden vanhemmat olivat joustavia, pystyivät yhteistyöhön ja asuivat lähellä toisiaan. Nuoret kantoivat myös paljon huolta vanhemmistaan ja samalla pelkäsivät, että toinen vanhemmista muuttaa kauaksi pois.

ja isäni muutti viereiseen kerrostaloon. Aluksi olin isälläni joka toinen viikonloppu ja joitakin arkiiltoja ja joskus myös öitä (jolloin vuorotöitä lastenkodissa tehnyt äitini oli töissä). Välillä kävin iltaisin ihan vaan isän kanssa leikkimässä. Lomilla olin sitten pidempiäkin aikoja isän kanssa. Kun olin 8,5-vuotias eli menossa 3. luokalle äitini ja isäpuoleni muuttivat uuteen asuntoon, samalle asuinalueelle. Isäni muutti takaisin vanhaan kotiimme. Sitten n. vuoden päästä toivoin itse että saisin olla joka toisen viikon kokonaan isälläni. Äitini suostui ja olin sitten vuoroviikkosysteemillä. Välimatkaa kotien välillä oli noin 500 metriä. Molemmissa paikoissa minulla oli oma huone ja omat tavarat. Vaatteita kuljettelein aika paljon mukanani ja äitini huolehti muistaakseni suurimmakis osaksi vaatteiden pesusta kun isällä ei ollut pesukonetta. Molempien luona olin yhtä mielelläni ja viikollakin kävin aina välillä toisessakin kodissa käymässä. Lomat vietin edelleen aika tasan kummankin kanssa. 11-vuotiaana sain kanin ja koska äitini on allerginen niin sitä ei voinut hänen luokseen viedä. Sitten kävin koulun jäkeen yleensä joka päivä hoitamassa kania isäni luona. Kun olin 17, äitini ja isäpuoleni muuttivat rivariin noin 2,5 kilsan päähän vanhasta kodista. Sitten muutin sinne asumaan, mutta edelleen kävin monta kertaa viikossa isäni luona. 19-vuotiaana muutin sitten omaan asuntoon.



Minulla ei jäänyt turvattomuuden tunnetta eikä tuntunut siltä ettei ole varsinaista kotia. Oli kaksi kotia, joissa molemmissa rakastettiin ja pidettiin huolta. Isän kanssa mulla oli ehkä hieman läheisemmät välit ja on vieläkin, ehkä osittain senkin takia ettei isälläni ole koskaan ollut uutta puolisoa ja olen pienestä pitäen ollut oikea isin tyttö!! =) Asiat olisivat varmasti menneet erilailla jos äitini ja isäpuoleni olisivat saaneet lapsia, silloin oliisn varmasti asunut enimmän ajan heidän kanssaan, valitettevasti ei kuitenkaan lasta tullut. Jos vanhempani olisivat asuneet kauempana toisistaan, olisi järjestely ollut hankalampi. Tuohon aikaan olin luokassani ainoa, jonka vanehmmat olivat eronneet (tai oli lisäkseni 1 poika joka ei ollu koskaan tavannut isäänsä ja yksi jonka vanhemmat olivat eroneet, mutta isä muuttanut ulkomaille). Kaverit aina kyselivät että meenkö isille vai äidille ja musta se oli vaan kivaa. Oli kiva kun oli kahdet eri lelut ja kaksi vähän erilaista kotia. Äidin luona mulla oli ehkä enemmän ns. kalliita leluja, mutta isin luona taas sai leikkiä missä huoneessa vaan ja sai järjestellä huoneita uuteen uskoon ja leipoa ja muuta kivaa. Ja isä myös leikki paljon kanssani. Toki joskus osasin myös yläasteaikoina käyttää hyväkseni tätä järjestelyä saomalla koulussa ettei mulla ole sitä ja sitä kirjaa mukana kun se jäi äidin/isän luo... =)



Mutta mulla on siis pelkästään positiivisia muistoja tästä!!

Vierailija:

Lainaus:


Lapsi on ns. KEHITYKSELLISESTI KESKEN ja lapsi TARVITSEE struktuurin, rytmit, rutiinin ja mahdollisimman tasaisen ympäristön.


Tässä varmaan vallitsee konsensus.



Lainaus:

Lapsi tarvitsee yhden kodin. Siis kuuletteko, yhden kodin. Vasta aikuisen kehittyneet psyykkiset rakenteet omaava ihminen voi ravata usean kodin väliä, mutta lapsi ei koskaan!




Tämä taas on sitten puhdas johtopäätös. Olen käsittänyt, että Ruotsissa ensimmäisen kohdan informaatiosta tehty johtopäätös puoltaa viikko-viikko-systeemiä, meillä taas tätä yksi koti -käytäntöä.



ja lapset itsekin tahtoivat sellaista. Olemme monesti kysyneet, että haluaisivatko he olla enemmän äidillä tai isällä, sillä olemme valmiita muuttamaan järjestelyä jos se lapsille on parempi, mutta aina he ovat sanoneet, että näin on hyvä. Muuttamista ja tavaroiden kuljetusta ei tarvitse tehdä, koska kaikki tarvittava on molemmissa paikoissa.



Tärkeintä on, että lapset tietävät miten pitkän ajan he kulloinkin ovat äidillä/isällä ja että heille kerrotaan muutoksista ja heidän kanssaan yhdessä suunnitellaan esimerkiksi lomat ja juhlapäivät erikseen.



Lähekkäin asuminen ja hyvä yhteistyö ovat tärkeitä, jotta tällainen onnistuisi. Ja tietenkin se vaatiii enemmän rahaa, koska molemmat vanhemmat tarvitsevat ison asunnon.

http: //www. socialstyrelsen. se/NR/rdonlyres/768DF5BB-AB41-4D9B-96B8-79E535F5597B/2747/200411014. pdf



Ruotsissa vuoroasuminen on paljon yleisempää kuin Suomessa. Tutkimuksessa todetaan, että tietyin edellytyksin se on lapselle hyvä ratkaisu.



Ai niin, mutta keskimääräisen AV-mamman kielitaitohan ei taida riittää tämän lukemiseen. Tässä kielitaidottomille suomeksi jonkinlainen referaatti:

http: //www. hyvaerovanhemmuus. fi/art1. html



Ap lienee kohdassa 5 mainittuja asiantuntijoita, mikä selittää hänen negatiivisuutensa. Teillä muilla oli vain mutu-tietoa asiasta.



Lapsi on ns. KEHITYKSELLISESTI KESKEN ja lapsi TARVITSEE struktuurin, rytmit, rutiinin ja mahdollisimman tasaisen ympäristön. Lapsi tarvitsee yhden kodin. Siis kuuletteko, yhden kodin. Vasta aikuisen kehittyneet psyykkiset rakenteet omaava ihminen voi ravata usean kodin väliä, mutta lapsi ei koskaan!

Ajattelevat tyyliin: Nyt MUN on hyvä olla, nyt MULLA on taas viikko lapsivapaata, nyt MUN ei tarvitse laittaa lapselle ruokia, nyt MUN ei tarvitse viedä sitä rasitetta tarhaan.

http: //www. hel2. fi/waris/julkaisut/Kahden%20kodin%20lapsuus. pdf



Ei tämä asia ole niin mustavalkoinen kuin ap ja muutamat vastaajat antavat ymmärtää.

Vierailija:

Lainaus:


Olen ihan tosissani. Teen töitä lasten parissa, ja joka kerran kun tapaan vanhemman, joka muka lapsensa parasta ajatellen alistaa lapsensa viikko-viikko-systeemille, tekisi mieleni antaa korville tällaista äitiä tai isää. Se ei ole koskaan lapsen etu, se ei ole sitä.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat