Vierailija

Olemme olleet yhdessä 5 vuotta.

Heti suhteemme alussa miehellä oli näitä nettijuttuja, joissa oli laittanut kuvansa nettiin ja kirjoitteli kaikkea niiden käyttäjien kanssa (mitkä satuin vahingossa näkemään). Sen lisäksi säilytteli exänsä kuvaa ja oli hänen kanssaan yhteydessä tietämättäni. Ei mitään vakavaa, mutta salassa kuitenkin minulta.

En ole täysin pystynyt luottamaan mieheeni sen jälkeen...



Huoh, menimme kuitenkin naimisiin ja meillä on kaksi ihanaa lasta.

Miehessä on paljon sellaisia piirteitä, mistä en tykkää, mutta ihan hyvä isä hän on lapsilleen. Muutamia vuosia meillä on mennyt ihan hyvin, mutta nyt on taas ollut vaikeampaa.

Viime viikolla löysin tutkiessani konetta (kyllä, tutkin, koska en luota), että mies oli käynyt useilla pornosivuilla ja jostakin oli tullut ilmoitus, että "etsitkö seksiseuraa xxxx -paikkakunnalta" (siis meidän paikkakunta), mutta tuon mies selitti, että tietokone katsoo id-osoitteesta sen. Porno ei sinällään minua häiritse. Annoin asian olla.

Nyt löysinkin sitten miehen toisesta s-postiosoitteesta (mihin kai luulee, etten tiedä salasanaa) viestin, "kiitos rekisteröitymisestä *siihen ja siihen* palveluun" ja kun kävin katsomassa, niin sehän oli tällainen treffi-palvelu. :(

Mitään kuvia tms. ei ollut sinne laittanut, mutta kiva tietää, että HETI kun menee vähän huonommin, niin mies on valmis etsimään uutta seuraa (tai siis seksiseuraa).

Taidan pitää omana tietonani, että löysin tällaisen ja katsella tilannetta, jatkaako tuota juttua. Eipä ainakaan ollut poistanut sitä viestiä sen viimeviikkoisen tietokonejutun jälkeen.

Ero käy mielessä, mutta en halua viedä lapsilta isää ja lisäksi pelkään, miten pärjäisimme keskenämme...

Kurja olo!!!

Kommentit (19)

Ja siinä arjessa nimenomaan sen parisuhteen pitäisi olla se voimavara. Töissä on kiire, lapsella on nuhakuume, sähkölaitokselta tuli yllätysiso lasku ja koira repi uuden sohvan, mutta onneksi voi illalla käpertyä oman rakkaan kainaloon. Onneksi voi tälle puhua mieltä painavista asioista ja hän ymmärtää ja myötäelää.



Minä ainakin saan arkeeni voimaa nimenomaan meidän perheen jäsenten välisistä hyvistä suhteista ja siitä, että perheenä (ja etenkin minä ja mies pariskuntana) puhalletaan yhteen hiileen ja autetaan toisiamme jaksamaan. Jaetaan arjen askareita ja muutenkin ollaan läsnä ja tuetaan; käytännössä ja henkisesti. Pienet asiat, kuten se, että hieroo kumppanin hartioita pyytämättä kun tällä on ollut pitkä päivä, kysyy miten tämä voi, antaa pusun ohikulkeissaan ja sanoo "hyvin sä jaksat, sä olet mun rakkaani" kun toinen istuu koneella pitkään töitä tehden. Tuo kupin kuumaa kahvia aamulla, kysyy, voiko jotenkin auttaa...Meillä ainakin arki toimii enimmäkseen näin. Yhteistyönä ja rakkautta osoittaen. Ja sitten sitä arkea yhdessä elävöitetään vaikkapa kynttiläillallisella viikonloppuisin, avaamalla hyvä viinipullo ja katsomalla leffa vieretysten, harrastamalla pitkää ja nautinnollista seksiä...



Sun kannattaa nyt vakavasti miettiä, aiheuttaako miehesi ja parisuhteesi sinulle enemmän päänvaivaa (huolta loukatuksi tulemisesta, epävarmuutta, epäuskoisuutta, syynäämisen tarvetta) kuin mitä se antaa energiaa. Tietysti pitkässä parisuhteessa on vaikeampia kausia ja riitoja, mutta kaikenkaikkiaan parisuhteen matematiikka on yksinkertaista: Parisuhde kannattaa jos kaiken kaikkiaan LISÄÄ JOTAIN POSITIIVISTA elämään. Jos oma arki on suhteen ansiosta kokonaisuudessaan helpompaa ja kivempaa, ja perheessä kaikki voivat hyvin. Jos taas vaaka on kallellaan negatiiviseen, tyyliin "onhan meillä hyviäKIN hetkiä, mutta etupäässä tätä kuluttavaa" on ehdottomasti parempi olla ilman sitä parisuhdetta.

Ensiksi kyllä täytyy mainita noista pornosivuista, että ne todella katsovat "automaattisesti", mistä päin maailmaa kävijä on, ja tarjoavat seksiseuraa. Meillä pornon katselu on sallittua. Minä itsekin katselen joskus pornoa omalla ajallani.Meidän mielestä aikuinen terve ihminen toteuttaa seksuaalisuuttaan sekä kumppaninsa kanssa että itsekseen. Fantasiat, masturbointi ja "oheismateriaalit", jota meidän silmissämme on mm. aikuisviihde ja seksilelut, ovat molempien käytettävissä niin itsekseen kuin kumppanin kanssa...Ei niistä tarvitse mustasukkainen olla. Seksuaalinen tai muuten intiimi VUOROVAIKUTUS on se, jossa menee meidän suhteen pettämisen rajat. Eli ei mitään live-chattejä tai muuta interaktiivista netissäkään...Mutta nämä rajathan nyt ovat jokaisen parin keskenään määriteltävissä; se mikä ei loukkaa toista voi loukata toista. Mutta siis koska itsekin joskus vierailen näillä sivustoilla, TIEDÄN, että sieltä ollaan heti tuputtamassa seuraa ja web-camia omalta paikkakunnalta...Jos pornon katselu on suhteessanne muuten hyväksyttyä, tästä sinun ei siis tarvitse huolehtia.



Tuo deittipalvelu on sitten vaikeampia asia. Siihen ei voi antaa selitystä. Miksi ihmeessä parisuhteessa oleva ihminen REKISTERÖITYISI tällaiselle sivustolle? Siihen en keksi ainoatakaan järkevää syytä.

Minusta järkevintä olisi nyt kuitenkin puhua miehen kanssa, ei pantata tietoa ja kyräillä mitä tuleman pitää...Ja nyt en tarkoita syyllistävää ristikuulustelua, vaan puhumista teidän suhteen tilasta. Voit kertoa tietäväsi miehesi deittinetti-puuhista ja myös tunnustaa täten oman petollisuutesi (olet tonkinut hänen henkilökohtaista sähköpostiaan ja tietojaan). Ongelmahan näiden petosten takana on LUOTTAMUKSEN PULA suhteessanne; ja ilmeisesti ihan aiheesta.

Nyt on todella vakavan keskustelun paikka. Sinun on otettava selville, haluaako mies tätä suhdetta ja sen hyvinvointia. Jos haluaa, sinun on tehtävä selväksi, että sinä et voi olla suhteessa ilman luottamusta ja kunnioitusta; sinua loukkaa hänen puuhansa netissä (vaikka ne eivät mihinkään konkreettiseen pettämiseen johtaisikaan) ja hänen valheellisuutensa, ja mikäli suhde jatkuu, on nämä asiat selvitettävä. Menkää vaikka yhdessä johonkin parisuhdeterapiaan, tai määritelkää keskenään, millaisia muutoksia suhteessanne pitää tapahtua, puolin ja toisin, että se voi jatkua ja luottamus vallita siinä.



Ensimmäisenä pitää kuitenkin kartoittaa, onko molemmilla AITO HALU pysyä tässä suhteessa ja yrittää tehdä siitä parempi. Jos on, on silmät avattava ja muutoksia tehtävä tosissaan. Jos ei, on parempi alkaa orientoitua eroon, eikä tuhlata aikaa, energiaa ja tunnevaroja huonossa suhteessa junnaamiseen. Lapsi ei menetä isäänsä erossa, eikä lapselle ole koskaan hyväksi kasvaa perheessä, jossa vanhemmat voivat henkisesti huonosti, eivätkä rakasta tai luota toisiinsa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

jotain pahasti vialla, vaikka miehesi nettilinkit ja rekistöröitymiset nyt näyttäisivät selittyvänkin ihan viattomasti.



Nimittäin se, että sinä et luota mieheesi (joko aiheesta tai aiheetta!). Sinä käyt läpi miehesi henkilökohtaisia sähköposteja ja epäilet häntä petollisesta toiminnasta...Huomaatko muuten,että syyllistyt epärehellisyyteen ja petollisuuteen itsekin. Joten vaikka mitään "raskauttavaa" ei löytyisikään, on suhteessa joka tapauksessa perustavanlaatuisia ongelmia; luottamuspula ja ainakin toisen teistä (sinun) tuomittava käytös (sähköpostien lukeminen ja vahtaaminen).



Jaksatko sinä oikeasti elää elämääsi noin: Peläten miehen pettävän ja yrittäen etsiä siitä todisteita vähintään aina silloin kun menee vähän huonommin?

vaikka tiedät faktat, miehesi salailee ja on pettänyt edellistä puolisoaan. Lisäksi teidän suhteenne aikana on hakenut palveluja muualta.



Katso totuutta silmiin - miehesi on petturi ja ei ole ainoa lajissaan. Tietenkään ei tunnusta sillä aiemmasta tietää että se johtaa eroon.



Pettämisestä on vaikea tai jopa mahdotonta luopua kun sen makuun on päässyt. Puhun kokemuksesta, mitään en tunnusta ellen jonkun alta tai päältä tule yllätetyksi.



Oletko katsonut BB ohjelmaa siinäkin kirkkain silmin väitetään ettei mitään tapahtunut, näemmekö me katsojat harhoja.

(samoin myös moni avioliitossa ole va mies, aikomusta heillä, eikä minulla ole ketään tavata. Saatan jutella siellä miesten kanssa. jne. Katsella kiinnostavia kuvia.



Että hän voi myös olla rehellisillä vesillä liikkeellä, MUTTA jos SINÄ et tätä hyväksy ja olette sopineet, "ettei hän saa tehdä tälläistä". Tekee hän väärin



ps. olen ollut sivustoilla 8 vuotta joitakin jakio juttelukavereita on, mutta ketään en ole tavannut, enkä halua tavata. Rakastanhan miestäni

Sellainenkin "sairaus" on olemassa kun nettideittiriippuvuus. Verrattavissa vaikka peliriippuvuuteen tai alkoholismiin. Nettideittailija ei osaa olla yksin ja pönkittää itsetuntoaan treffien, virtuaalisten tai oikeitten avulla.



Ajattele, oletko kuitenkin enemmän arvoinen kun mitä elämäsi nyt on?? Suhteen kulmakivi on luottamus.

Joskus olen ihmetellyt kun joistain sivuilta on tullut tuo et tatjana perähikiältä tarjoaa seuraa, ja varmaan tällä pienellä paikkakunnalla ei löydy noita naisia. Eli kone tunnistaa paikkakunnan.

Teet väärin lukiessasi toisen posteja. Tiedät sen itsekin. Nuuskinta ei auta mitään, itsellesi vain aiheutat pahan olon.



Vaistosi kertoo ihan riittävästi jo miehestäsi. Selvästikin hän on yksi niistä varatuista, jotka pyörivät milloin milläkin palstalla koettamassa, josko tärppää.



Kuule. Pahasti vaikuttaisi siltä, että miehesi on valmis korvaamaan sinut jollain toisella naisella. Hän tekee sen kyllä, kun sopiva ihminen sattuu kohdalle. Aiotko jäädä odottamaan, tapahtuuko se nyt vai kahdenkymmenen vuoden päästä?



Kumpikaan teistä ei ole onnellinen. Olette yrittäneet korjata tilanteita. Suhteessanne on reilu määrä epäluottamusta. Pitäisikö sinun vetää siitä tiettyjä johtopäätöksiä?



Älä pelkää eroa. Olisiko sinusta pahempaa luopua itse miehestä vai sittenkin perheestä? Alku on varmasti rankkaa, mutta ajan myötä saat tilanteeseen etäisyyttä ja veikkaan sinun tulevan huomattavasti onnellisemmaksi. Elämää ei kannata haaskata ihmisen kanssa, joka ei anna parisuhteelle läheskään sitä mitä itse.



Voimia sinulle ainoan oikean ratkaisun tekemiseen.

Esimerkiksi perfspot tai johonkin vastaavaan palveluun piti minun mieheni rekisteröityä, jotta saisi näitä piraatti ohjelmia koneelle.Crackeja vai mitä ne nyt on... Joten mielestäni treffipalvelu selittyy sillä....Kysyppäs mieheltäsi,että pitääkö rekisteröityä johonkin, jotta näitä crackejä saisi. Lisäksi jos miehelläsi on paljon näitä imutettuja ohjelmia niin ne sivut mitä kautta niihin pääsee käsiksi sisältävät paljonkin kaikkea muuta roskaa (yleensä pornoa), joka koneelle pääsee. Uskon että tässä on tällaisesta kyse. Kysy mieheltäsi!

Ilmeisesti miehesi on kertonut pettämisestään sinulle vai miten oikein sait "urkittua", että hän petti exäänsä? Ja jos on niin, että hän on kertonut sen sinulle, niin minusta se on vain merkki siitä, että hän haluaa(aisi) olla rehellinen jatkossa. Anna hänelle mahdollisuus ja luota enemmän... Lisäksi monethan sopivat exänsä kanssa pitävänsä yhteyttä ja kyselevät kuulumisia jos sovussa on erottu. Itse kuullun sellaisiin ja ollaan hyviä ystäviä exän kanssa ja nykyinen miehenikin on jutellut hänen kanssaan... (Ovat siis voineet jatkaa ystävyys pohjalla) Ja jos miehesi on alusta asti saanut sinusta kuvan, että sinä et sellaista hyväksy niin hän ilmeisesti silti olisi halunnut pitää yhteyttä häneen.



Mitä tuohon suhteen alkuvaiheessa olevaan treffipalveluun tulee niin oliko hänellä se palvelu jo käytössä ennen tapaamistanne? Meinaan vaan, että jos se oli jo aikaisemmin niin hän on voinut vain unohtaaa kirjautua sieltä pois??? Ja, jos tuore suhde muutenkin niin jos hän vain halusi vain pitää jonkun virittelyn yllä jos suhteenne heti kariutuisi...miehillähän noita tempauksia riittää ja onhan niitä jotka pitävät chätti ym.muita palveluita "salaisena" harrastuksena mutta eivät hae muuta kuin jotain jännitystä, vaikkakin eivät muuta teekkään loppupeleissä kuin kirjoittavat vain...mutta en tiedä...tämä on vain minun analyysiäni...Jotenkin vain tuntuu,että loppupeleissä kysymysmerkki olet sinä itse. Meinaan vain, että onko sinua petetty edellisissä suhteissa? Tuntuisi pikaisesti näin rivien välistä luettuna siltä että on....en tiedä mutta "vainoharhaisuutesi" voi johtua siitä, että jos sinua on petetty ennen, etkä uskalla enää luottaa kehenkään. Varsinkin jos tuollaisia pieniä viritelmiä miehelläsi on. Osahan noista on selitettävissä ja mielestäni ainut on toi alku suhteen treffipalsta. Mutta kysy nyt ihmeessä siitä perfSpotista ja toisesta sähköpostiosoitteesta, että mihin hän niitä käyttää. Jaksamista...

Kiitos hirveästi. Tästä todellakin varmaan on kyse, koska mitään kuvia ja muita ei ollut. Ja se oli nimenomaan juuri tuo perfSpot.

Mies ottaa paljon elokuvia koneelta yms. ja selittää mullekin aina noista jutuista.

-ap-

Mutta en voi olla kysymyttä, että miksi menit naimisiin miehen kanssa, josta selvisi jo mainitsemisia asioita jo ihan suhteen alussa??? Minusta suhteen perusedellytys on luottamus ja rehellisyys, ilman näitä elementtejä ei ole mitään parisuhdetta! Kyllä silloin olisi sinun pitänyt jo jättää mies, kun kaikki oli alussa ja lähteminen helpompaa.



Itse en voisi kuvitella olevani naimisissa miehesi kanssa. Olen sen verran periaatteellinen nainen, että jos mies pettää mua kerran, niin en voisi enää ikinä luottaa häneen. Sellaista suhdetta on turha jatkaa, jossa joutuu aina pelkäämään pettämistä ja luottamuksen pettämistä, ei se ole minkäänlaista elämää! Minusta sinun kannattaa ottaa asumusero ja katsoa mitä miehesi tuumaa. Lapsillakin kivempaa, kun kummatkin vanhemmat ovat onnelliset. Sinullekin on varmasti tarjolla jossain mies, joka kunnioittaa sinua sen verran, että on kanssasi rehellinen.



Onnea matkaan!

Ei lapsilta isää voi viedä eroamalla. Kyllä se isä silti on olemassa vaikka eri osoitteessa asuukin. Vaikuttaa siltä että mies ei ole tyytyväinen teidän suhteeseenne.

Täytyy sen verran vetää takaisin, että mies olikin kirjautunut siihen palveluun jo viime vuoden joulukuussa. Ihmettelen silti, miksi sitä pitää säilyttää siellä postissa.

Ajoittain meillä menee ihan mukavasti, mutta tämä arki syö molempien voimia.

En tunne silti saavani mieheltäni sitä, mitä haluaisin. Hän ei osaa puhua tunteistaan, ei huomioi, ei helli juurikaan. Seksi (silloin kun sitä molemmat jaksaa) on hyvää...

Lisätään vielä vettä myllyyn, että mies petti exäänsä pari kertaa.

Minulle on VANNONUT, ettei ole, vaikka olisi ollut mahdollisuuksia, mutta en tiedä.

Olen kyllä kysynyt sitä sellaisissa tilanteissa, että olisi ihan hyvin voinut sanoa, jos on pettänyt, eli kai ihan uskon sen, ettei ole.

Vaikeaa tällainen.

-ap-

miehen työ on väsyttävää.



Lainaus:

Elämähän on lähes pelkkää "arkea" ja siihen on tyydyttävä, siitä on ilo revittävä. Mutta, jos miehesi käytös sinua ahdistaa, niin nosta kissa pöydälle ja kerro tunteesi. Jos peli ei muutu, niin jätä mies (mikäli pystyt).




Ollaan puhutukin siitä, että varmaan helpottaa, kun lapset kasvaa..

Elämähän on lähes pelkkää "arkea" ja siihen on tyydyttävä, siitä on ilo revittävä. Mutta, jos miehesi käytös sinua ahdistaa, niin nosta kissa pöydälle ja kerro tunteesi. Jos peli ei muutu, niin jätä mies (mikäli pystyt).

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat