Vierailija

En voi kestää ajatusta ponnistamisesta. Tehdä jotain mikä saattaa sattua aivan silmittömästi. Tiedän, ei satu kaikilla, mutta joillain sattuu sietämättömän paljon. Oksettaan itkettää ja ahdistaa.



Pelkään etten voisi tehdä sitä ja mitä sitten tapahtuisi?



Ystävälläni repesi klitoris ponnistusvaiheessa :(



Tiedän että pelkosektioita tehdään, mutta onko sekään turvallinen saati järkevä ratkaisu.



Muuten olisin niin äidillinen ja meillä onkin kahdesta perheestä tukilapsia. Tämä synnytyspelko on heikko kohtani ja taidan siksi jäädä ilman lasta. Asia ahdistaa päivittäin koska oman lapsen kaipuu on suuri.

Kommentit (20)

Tuo oli kyllä täysin uutta.



Itse pelkään ponnistamisessa eniten sitä, että häntäluu murtuu, kuten äidilläni minua synnyttäessään. Äitini on pieni ja minä vielä pikkuisen pienikokoisempi, ruumiinrakenne kutakuinkin sama. En ollut mikään iso vauva, aivan normi 3500g 50cm mutta äidiltäpä rasahti häntäluu poikki. Tätä en ehkä itse halua kokea. :/

Olen ottanut niin paljon asiasta selvää. Ei puhuminen auta koska ei se poista sitä tosiasiaa että klitoris voi revetä tai tuska estää ponnistamasta.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Onhan sulta varmaan hammaskin revitty juurineen irti - tuntuiko se muka pahalta??? Ei sitäkään uskaltaisi antaa tehdä jos vain ajattelisi mitä siinä tapahtuu, eikä ota puudutusta huomioon ollenkaan.

olet noin peloissasi, mutta mielestäsi keskustelu, eikä mikään auta, niin minkäs siinä sitten mahtaa?

On ihan totta, että vaikka mitä kauheuksia VOI käydä, mutta ne ovat suhteellisen harvinaisia.

Oikeasti monet hyvin pelokkaat ovat saaneet uutta näkökulmaa keskusteltuaan kätilön kanssa pelkopolille tms.



Kukaan ei kuitenkaan voi sinulle luvata synnytystä jossa ei mitään kurjaa tapahdu, joten on vaihtoehdot vähissä.

Ja synnytyksessähän saa vaikka kokovartalo puudutuksen jos tarviit. että saaa sen pusattua ulos kivuttomastikkin kun on vaan tarpeeksi troppia .



kuuden äityli 5 vertaa puskenut ulos 1 x leikattu

Näitä tarinoita nyt on. Tässä omani: Itse sain epiduraalin kun olin 10 cm auki (ilmeisesti vahingossa liian myöhään sen toisen annoksen) ja vähän nipisti ylävatsalta, kun tuli ponnistustarvesupistus. Kätilö katsoi nauhalta, milloin pitää ponnistaa. Neljä ponnistusta tein kätilön käskyjen mukaan ja lapsi oli ulkona. Ihan keskikokoinen oli. Eikä siis ollut yhtään mitään ponnistuskipuja.



Se repeäminenkin on täysin oman kudoslaadun mukaista, kyseleppä omalta äidiltä, siskoiltasi tai tädiltäsi, kuinka niille on käynyt. Olet saattanut periä heidän kaltaisen kudoslaadut, että venyy helposti ilman vahinkoja. Toinen on lapsen koko, minkäkokoisia olitte itse syntyessänne tai siskosi. Jos olitte pienikokoisia niin ponnistaminen varmasti helpompaa.



En vähättele pelkoasi, mutta asioiden tarkka selvittäminen saattaa osoittaa, että sinulla ei ole kaverisi kaltaista vaaraa tai olet juuri yksi niistä superponnistajista, joilta homma sujuu kuin leikki vaan. Se selviää vain ottamalla asioista selvää.

Ellei pelkopolista ole apua, ei kannata jättää lasta hankkimatta. Suunniteltu sektio on Suomessa niin turvallinen ettei nyt sen takia kannata jättää lasta tekemättä.

Kukaan ei voi taata sinulle kivutonta synnytystä. Ei edes kivutonta pelkosektiota. Voit jäädä myös auton alle ja voi revetä muutakin kuin klitoris.

Sellaista se on. Riskit ovat nyt tiedossasi, ja niiden pohjalta et halua tulla raskaaksi. Eihän siinä mitään. Menkää adoptiojonoon?

hankkia. Fobia oli jäänyt lapsuuden huonoista kokemuksista.



Halu saada lapsi voitti kuitenkin pelot. Ensimmäisessä verikokeessa mies oli mukana ja itse synnytystilanteessa keskityin TÄYSIN saamaan lapsen ulos - kätilöt myöhemmin sanoivat, että harvoin on niin rauhallista synnyttäjää sattunut kohdalle (molemmissa synnytyksissä sanottu näin eri sairaaloissa). Siinä tilanteessa hormonit on kai niin vahvat, ettei ensimmäisenä tule mieleen pelko repeämisistä tms. Luotin myös kätilöihin.



Itse raskaus on myös niin pitkä prosessi, että siinä ajassa mielestäni " kasvaa" äitiyteen ja sisällä kasvava lapsi tulee niin tärkeäksi, että on valmis ottamaan vaikka riskin repeämisistä jne. kunhan vain lapsi saadaan " ehjänä" ulos.



Tsemppiä! Uskon tietäväni ainakin osittain mitä käyt läpi!

Sankariäidit ei voi ymmärtää, että pelko voi olla täysin tahdosta riippumatonta ja todellakin lamaannuttavaa. Mutta tuo pelkopoli on tosiaan se paikka, josta voit saada lupauksen sektiosta, ettei pelon takia tarvitse lapsettomaksi jäädä. Ei siitä keskustelusta ainakaan haittaa ole. Itse kävin pelkopolilla esikoisen jälkeen ja nyt sain toiseen kunnon kivunlievityksen eikä kakkosen synnytksestä jäänyt kauhua takaraivoon. Alateitse synnytin, yksi tikki tuli :)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat