Vierailija

Miten suhtaudutte alkoholismiin ja alkoholisteihin? Uskovaisen ystäväni mielestä minä olen kamala ja julma kun ajattelen juopoista näin: on hyvä asia, että on katkaisuja ja alkoholisteille tarjolla paljon apua MUTTA liika hyysääminen ei ole mikään hyvä juttu. Alkoholismi on sairaus mutta se perustuu siihen, että ihminen ei ota apua vastaan vaan yrittää hoitaa jotain muuta sairautta (masennus ym) itse alkoholilla josta sitten tuleekin se ongelma. Liian usein alkoholistit eivät itse tee tarpeeksi päästäkseen ongelmasta eroon. Sitten kun kaikki hyysäävät ja yhteiskunta taputtaa päähän niin unohtuu ehkä se jokaisen ihmisen oma vastuu itsestään? En ymmärrä mitä hyötyä siitä on alkoholistin paranemisen kannalta jos otan jonkun juopon kauppaan mukaan ja ostan sille viikon ruoat? Tai jos me kaikki alkaisimme yhtäkkiä jutella mukavia kaikille juopoille tuolla kaduilla ja kyselemään miten se elämä nyt noin mättää? Siis itsehän ne sitä viinaa sinne kurkkuun kaatavat. Alkoholismi on psyyken sairaus ja juopoille on kyllä tarjolla apua. Saavat asunnot ja tuet ja psykologit ja majapaikat ym. ja sitten itketään kun kaikki rahat menee viinaan niin, että edes sitä pientä omavastuuta kaupungin kämpästä ei voida maksaa eli joudutaan asunnottomaksi. Kenen vika se on? Yksilön vika. Eri asia jos apua ei edes tarjottaisi. Ihmetyttää sellainen asenne, että viina kaatuu kurkkuun juopoilla itsestään ja että se apu pitäisi suurinpiirtein raahata tuonne kadulle ja yhteiskunnan pitäisi vaan hyväksyä se, että alkoholistit ovat sairaita ihmisiä. Eli tavallaan ihmisellä itsellään ei olisi vastuuta omista teoistaan ollenkaan. Tai ystäväni mielestä yhteiskunnan pitäisi lisätä alkoholisteille tarjoamia tukitoimia. Niitä on kyllä jo tosi paljon. No, ehkä jonnekin katkolle ei voi vaan kävellä ovesta sisään mutta melkein sekin onnistuu. Ja ne katkoilla käynnit maksaa yhteiskunnalle ihan hunajaa ja hyvin harva niistä raitistuu :( Olen sitä mieltä, että tottakai kanssaihmistä pitää auttaa kun hän apua pyytää mutta jos asenne on se, että minä en tee mitään vaan mulle kaikki avut tänne niin sellaista en hyväksy. Olen kai sit kauhea julma kusipää........

Kommentit (2)

alkoholismista ajattelen, että se on sairaus, joka johtuu monista tekijöistä. Ihmisen elämänhistoriassa on asioita, jotka vievät siihen, että hänen ratkaisunsa on alkoholin käyttö. Ja kun riippuvuus on kehittynyt, siitä on vaikea päästä irti. Siksi tarvitaan auttamista, palveluita alkoholisoituneille.

Ei voi sanoa yksinomaan, että oma syy, miksi juo. Ihmisen lapsuus on voinut olla sellainen, että se on johtanut juomiseen. Tai myöhemmät elämänkohtalot.

Joillakin on sellainen geenitekijä, joka vaikuttaa, että riippuvuus kehittyy helpommin kuin jollain toisella.

Ja mitä yhteiskunta (=me kaikki) ratkaisuineen vaikuttaa siihen, juovatko ihmiset ja onko näin mahdollisuus, että joillakin kehittyy riippuvuus. Tässä ottaisin esille alkoholin hinnan (veroale on vaikuttanut, että entistä paljon useammalle vanhukselle, nuorelle ja jopa kehitysvammaiselle on kehittynyt alkoholiriippuvuus). Ja sitten asenteet, onko hienoa, että juo. Tavoitellaanko humalaa. Huomasitteko syksyllä uutisen, että hanaviinit ovat aiheuttaneet Ruotsissa monille riippuvuutta, jopa niin, että kuntoutuspaikkoihin on jonot, ihmiset kun eivät ole huomanneet eroa pullon ja laatikon koolla.



Ajattelen, että siihen, että ihminen pääsee irti alkoholiriippuvuudesta, tarvitaan oma halu ja oma päätös. Toinen ei voi väkisin auttaa. Mutta syyt, miksi riippuvuus kehittyy, ovat monenlaiset, eikä ole oikein vain syyllistää alkoholistia.

Siinä missä masentunut ei voi vain lähteä ulos reippailemaan ja " parantumaan" , harva alkoholisti voi ottaa täyttä vastuuta tekosistaan tai juomisestaan. Jos asiat hoituisivat, hän ei olisi alkoholisti. Itse tunnen erilaisia ihmisiä, niin spiiditrokareita, alkoholisteja kuin ihan tappajiakin. Kukin on pohjimmiltaan samanlainen ihminen kuin itsekin tässä.



Elämä ei ole mustavalkoista. En osaa sanoa tarkemmin mitä tukitoimille voisi tehdä, koska en ole alan expertti. En kuitenkaan kannata avun karsimista. Sitä ei koskaan tiedä, vaikka itsekin ojan pohjalle aikoinaan paleltuis kuoliaaksi.



Viime vuonna tuli kesällä dokkari 1960-luvun laitapuolen kulkijoista. Olivat heitä haastatelleet Helsingissä. Oli joukossa ihan akateemisia, jotka olivat syrjäpoluille sortuneet mm. lapsensa kuoleman jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat