Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Onko äitini ihan normaali vai minä outo?

Vielä viidennellä luokalla sain selkään, siis piiskaa pyllylle, jos sain kokeesta 8,5 tai huonomman. Aika monesti tuli mieleen, kuinka pienestä on kiinni, saako 9- vai 8,5... Äitini on siis opettaja.



Olen aina tehnyt niin, kun äiti toivoo. Ensimmäinen kerta, kun tein oman mielen mukaan, oli ensimmäinen miesystäväni (olin tuolloin 19 vuotta). Äiti tuomitsi suhteen alusta alkaen ja kun pienten sattumusten jälkeen sai tietää minun menettäneeni neitsyyteni, hän manasi meidät helvettiin. Kipeetä otti se, että mun lakkiaisissa mun äiti taputti kaikille muille paitsi mulle. (mun kaveri istu sen vieressä) Mies oli paskiainen ja päätinkin jättää hänet ennen lapsen syntymää. Olen varma, että ilman äidin jatkuvaa puuttumista elämääni ja sitä manailua ja voivottelua ja painostusta, olisin lopettanut suhteen paljon aiemmin.



Lapsen syntymän jälkeen on ollut niin mielin kielin että. Olen unohtanut kaiken tuon paskan, mikä ei mun mielestä ollut oikein. Joku luottamus on mennyt. Lopulta äiti oli synnytyksessä mukana. Yksi turha reissu tehtiin, ja äitin mielestä oli tosi hauska sanoa kaikille, että ei tullut lasta eikä paskaakaan. Hän on myös vakuuttunut, että ei mulla ole mahiksia saada kun joku yh-mies.



Minusta tuntuu, että äiti suhtautuu eri tavoin minuun kuin sisaruksiini. Tämän minun parisuhteeni aikana äiti käytti enemmän energiaa siihen, kuin huumeongelmaisen ja äitin kanssa asuneen tuolloin alaikäisen veljeni asioihin. Ehkä myös siskoni osaa sanoa äitille vastaan, kun ei se tunnu sille avoliitossa elämisestä suuttuvan. En myöskään muista, että muita olisi kouluarvosanoista piiskattu. Mä väitän, että on äitin vika, että en osaa ja uskalla tuoda esiin omia mielipiteitäni ja olen tällainen ylisuorittaja.





Tehkääpäs tässä psykoanalyysia, kumpi meistä on pöpi?

Kommentit (9)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joo, kyllä monesti tuntuu, että vois unohtaa koko tyypin. Taitaa tulla siitä samanlainen, kuin omasta äidistään. Eli kaikki miettii, että sureeko kukaan edes kun se kuolee. Sitä on siis suvussa...



Mun pitää olla vaan kovana siitä, että mä päätän omista asioistani. Ihan itse valitsen mieheni ja työni ja opiskeluni. Ja jos menee pieleen, niin menee. Rakkaat ihmiset, eletään kaikki vaan omaa elämäämme.



-ap

Jännää että otit sen synnytykseen mukaan, vaikka musta äitisi vaikuttaa epävakaalta ja pelottavalta. Mitäs tykkää lapsenlapsestaan? katso ettei ala hallintapeliään lapseenkin. Kaikkea hyvää sulle.

t. myöskin aika erikoisen äidin lapsi

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat