Vierailija

Siis elämäni on ainaista arkea. Kodin- ja lastenhoitoa. Ei ole kyläilypaikkoja, miehen kanssa ei päästä mihinkään kahden, lapset kiukkuisia ja uhmakkaita molemmat. Olen aina kotona. Ei ole mitään paikkoja minne mennä. Olen niin kurkkuani myöten täynnä lasten huutoa ja marinaa että tuntuu että räjähdän. Eikä kellekään saa valittaa vaikka helpottaisi kun jonkun kanssa saisi jutella tällaisistakin, vanhemmuuden ns varjopuolista. Viikonloputkin nyhjötämme kotona emmekä käy missään koko perheellä. Olen vähentänyt myöskin ostoksilla käyntiä kun rahani ovat aina lopussa.... Tuntuu että tästä ei ole ulospääsyä. Töihin en kuitenkaan halua mennä kun en lapsia halua hoitoon viedä.

Mitä minä teen. Olen ihan toivoton, itkettää ja masentaa :((

Kommentit (21)

entäpä olisiko apua seuraavista vinkeistä:

( toivottavasti tiellä on mahdollisuus liikkua/ hyvät joukkoliikenneyhteydet tai auto käytössä)



- perhekerho/ seurakunta/ (ilmainen ja siellä on lapsiparkki ja kahvitus)

- musiikkileikkikoulu (musiikkiopistoilla yleensä edullisia)

- kirjastoissa on hyvät lastenosastot ja sieltä voi lainata ilmiaseksi paitsi kirjoja myös lastenvideoita ym.

- MLL:n perhekerhot

- lapsijumpat/ esim. naisvoimistelijat järjestävät

- työväenopisto/ kansalaisopiston kerho sinulle äitinä ( mies tai mummi tai kummi tai naapuri, jonka kanssa vaihtaa lastenhoitoapua lapsia hoitamaan) - esim- ompelukerho/ savityökerho tms voi virkistää

- sauvakävely( mies hoitamaan lapsia)

- uusia virikkeellisia leluja lapsille esim. kirppiksiltä tai niitä voi lainata seurakunnan perhekerhosta tai monilla kunnilla on lelulainaamo- esim. autorata, brion junanrata, nukkekoti voi virkistää lapsia...

- lasten kanssa PALJON ulkoilua- niin pysytte virkeinä- leikkipuistoissa on hyviä telineitä ja koulujen pihoilla





TSEMPPIÄ!!!

Ainakin ymmärsin, että ap:lla on mies, joka voinee vanhtia lapsia kun öiti rentoutuu jossakin..? Ja seuraavana viikonloppuna on miehen vuoro lähteä kalaan tmv. mistä nauttiikin kaverinsa kanssa.



Ymmärrän hyvin, ettei kaikilla ole mummuja ymv. mutta jos tuntuu että pää hajoaa, ja miehen kanssa ei yhdessä voi mihinkään lähteä lasten kanssa, niin eikö kannattaisi sitten lähteä yksin...?!



Yh:lla eri juttu, mutta paneuduin nyt ap:n tilanteeseen... Hänellä ON mahdollisuus ottaa omaa aikaa, on ainoastaan omaa typeryyttä jos niin ei tee. Kuka ne lapset sitten hoitaa, kun äiti on psykiatrisella osastolla masennuksen ja uupumuksen vuoksia...? Eikö kannattaisi nyt ottaa edes ne pari vapaata viikonloppua lapsista ja kotitöistä, eikä sitten vasta itkeä kun maito on kaatunut, ja on liian myöhäistä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tuo kirjoituksesi on nimittäin kuin täydellinen kopio omasta tilanteestani ja meinasin siitä just kirjoittaakin. Minulla ei ole muutamaan vuoteen ollut minkäänlaista omaa elämää ja asumme vielä korvessa, josta pitkä matka joka paikkaan. Syksyllä onneksi menen töihin, jos vielä osaan täältä lähteä..

Tein aikoinaan sen virheen, että aina vain haikailin jotain muuta. Tuntui, että elämä oli yhtä sitten kun -ajattelua. En osannut nauttia jokaisesta päivästä ja ajatella positiivisia asioita ihan jokapäiväisessä elämässä. Suosittelen aloittamaan ajattelun muuttamisella: mieti kaikkea sitä hyvää mitä elämässäsi on sen sijaan, että kaivelet vain huonoja asioita esiin. Hyviä asioita varmasti on, kun alkaa miettimään!



En tiedä asutteko syrjässä, toivon ettette. Asuin itse kymmenen vuotta ulkomailla, tiiviisti asutuissa maissa, jossa ensinnäkin kasvoin lopultakin sosiaaliseksi ihmiseksi (pakon edessä, kun kanssaeläjät piti ottaa koko ajan huomioon). Nykyään en voisi Suomessa enää elää muualla kuin kasvukeskuksissa. Mökkielämä on asia erikseen ja vapaa-ajanasuntomme onkin ihana henkireikä rauhallisuuteen ja arjen työasioiden nollaamiseen. Mutta että me asuisimme yli kymmenen kilometrin päässä laajoista harrastusmahdollisuuksista, tai edes parin kilmetrin päässä palveluista, ei kiitos. Kun totuin ulkomailla lasten kanssa kulkemaan kaiket päivät " ihmisten ilmoilla" ja kävelemään joka paikkaan, tuntuu idioottimaiselta asua edes jossain perussuomalaisessa lähiössä, joka on kuollut päivisin.



Arki on arkea aina, olit työssä tai kotona. Nauti jokaisesta terveestä päivästä, nauti lapsistasi ja perheestäsi ja hanki itsellesi positiivinen asenne elämään.

" Se on niin vaikeaa, kun se on pakko ja niin helppoa, kun sitä haluaa"



Teet arvokasta työtä ollessasi lasten kanssa kotona ja mitä paremmin sinä voit sitä paremmin voi perheesi. Oma hyvinvointisi ja mielialasi heijastuu lasten käytöksenä. Jos olet levoton, niin hekin ovat. Oletko huomannut.



kiinnitä nyt huomiota omaan hyvinvointiisi. Kirjoita paperille, mitkä ovat niitä asioita joista nautit ja joista saat energiaa. Ja sitten otat kalenterin ja määräät perheellesi päivät jolloin toteutat itseäsi. Se on sinun, lastesi ja parisuhteesi parhaaksi.



Kyllä se siitä kun pysähdyt hetkeksi kuuntelemaan itseäsi.

ja joku vinkaksi osa-aikaisesta työstä. Niin,kyllähän sitäkin harkitsimme mutta ei anna talous myöten, saisin 6h päivittäisestä työajasta ehkä noin 100e/kk enemmän käteen kuin ansiosidonnaisella työttömyyskorvauksella ollessani.

-12 matalapalkka-alalla-

Minäkin olin ennen aina kotona, aina lasten kanssa, ilman harrastuksia. Mutta sitten päätin muuttaa elämääni hiukan. Käyn kerran tai joskus kahtenakin iltana viikon aikana jossain, kun mies tulee kotiin. Yleensä menen kaverin luokse tai sitten menen shoppailemaan tai ihan vain kiertelemään kauppoihin. Rentouttaa kummasti mieltä ja taas jaksaa lasten kanssa arkea. =)



Lähde sinäkin siis illalla johonkin edes käväisemään ja jätä isä lasten kanssa. Taas jaksaa. =)

miten monta kommenttia oikein tässäkin jo tuli näitä, että " vielää lapset mummolaan" tai " menkää kylpylään viikonlopuksi" tms. Entäs kun meillä kaikilla ei ole noita mummoloita, joihin lapset laittaa hoitoon? Jos olisi, eikai sitä väsymistä täällä valitettaisi.

t. äiti ilman sukulaisapua

se on OTETTAVA...! Jos miehen kanssa ette yksin pääse, niin lähtekään yksin. Kai teillä joku kaveri on...? Ei väliä vaikka asuisi kaukana tmv. lähtekää hänen luokseen, tai menkää esim. kylpylään viikonlopuksi!:) Saatte istua valmiiseen pöytään, nauttia ihanista hoidoista ja RENTOUTUA!



Minusta on oma moka, jos ei osaa ottaa aikaa itselleen.

Et voi odottaa, että elämä yhtäkkiä taikaiskusta paranisi.



Jos miehesi on nyhverö, niin ei se estä sinua lähtemästä. Hanki itsellesi joku kiva harrastus, jossa oikeasti viihdyt. Käy kavereittesi kanssa ulkona, lenkillä tai iltaelämässä. Lue hyviä kirjoja, vaikka jollain vieraalla kielellä ja tee vaikka viikonloppumatka toiseen maahan. Voipi käydä niin, että kun miehesi huomaa muuttuneen olemuksesi, hänkin aktivoituu.



Ei meilläkään juuri ole hoitajia lapsille ja jos joskus harvoin onkin, miestä ei tunnu kiinnostavan lähteä minun kanssani minnekään. Parisuhdetta hoidetaan sitten kotona lasten nukkuessa (ja myös hereillä ollessa mitä nyt lapsenhoidolta ehditään).



ja olkaa vaan. Tai tehkää jotain mukavaa yhdessä. Voisitko kiinnostua aloittamaan jonkun harrastuksen? Jos miehesi/joku toinen voisi vahtia lapsia vaikka yhden illan viikossa. Jos ei muuta, niin käy yksin rauhassa vaikka kävelyllä ja tuuleta aivoja.

Ja sitten tulee mitta täyteen jossain vaiheessa. Miksi? Äitejä syyllistetään joka v**un asiasta eikä sen takia osata ja uskalleta ELÄÄ! Minä ainakin elän , lapset ovat mummolassa silloin tällöin hoidossa ja toisisnaan käyn ystävieni kanssa bailaamassa tai lenkillä. En ymmärrä miten te voitte vaan olla kotona!! Ja kaiken lisäksi valittaa siintä täällä! Hei haloo..

Minusta on turha kärvistella kotona " lasten edun" vuoksi. Työssäkäynti päiväkotirumban ohella on rankkaa, mutta jos sulla on mielekäs työ niin myös antoisaa - jaksat ihan eri tavalla lastesikin kanssa. Suosittelen osapäiväisyyttä jos suinkin saat työnantajasi kanssa sen neuvoteltua.

samaa meilläkin aika pitkälti ja arkiaamut on ihan kamalia nyt kun muutaman kuukauden ollut töissä. Luojan kiitos on tosi lyhyt työmatka kummallakin niin ei niihin tuhraannu aikaa. Ja niin,kaikilla ei tosiaankaan ole sukulaisapua tai muutakaan ympärillä,juuri tänään mies tuumasi että on ihan takki tyhjänä kun ei olla yli 5vuoteen saatu kaksin olla kuin hyvä jos muutama tunti pari kertaa vuodessa.

omasta ajasta ja kahdenkeskisestä ajasta. Meillä kaikki läheiset ovat niin kiireisiä, ettei hoitajan järjestäminen noin vain käy. En mä halua olla viemässä ihmisiltä perjanta-iltaa, kun niillä on rankka työviikko takana. Kieltämättä joskus kuuntelen ihmeissäni, kun ihmiset vievät lapsia mummolaan: ei tarvitse hoito-ohjeita, ruokia olla valmiina jne...



Mun vinkki: katkaisen rutiininomainen arki lasten kanssa yhdessä. Menkää uimahalliin, hampurilaiselle, kaupungille...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat