Vierailija

En millään voi uskoa tätä. Mieheni on ollut hieman ajatuksissaan viikko sitten olleen rajun riitamme jälkeen, jonka itse olen jo lähes unohtanut. Olen temperamenttinen ja usein annan tulla tuutin täydeltä suuttuessani, mutta lepyn saman tien enkä kanna kaunaa.



Kysyin äsken mieheltäni, että painaako häntä joku. Hän sanoi pienen tauon jälkeen, että hän on miettinyt eroa koska arki on niin hankalaa.



Teihin tämä ei varmaan kolahda näin luettuna, mutta minun oma maailmani romahti siinä silmänräpäyksessä. Pahoinvointiaalto meni lävitseni ja minun oli kerta kaikkiaan pakko paeta paikalta. Juoksin ulos ja yritin koota hädissäni ajatuksia tuolla ulkona. Tullessani takaisin mieheni makasi sohvalla näyttäen nukkuvalta. En viitsinyt herättää ja tulin tänne. Sekavasti kirjoitettu, mutta olen aivan romahtamispisteessä. Rakastan miestäni!! En halua erota!! Olemme puhuneet lapsista, isommasta asunnosta.. ei en halua uskoa sitä että hän miettii eroa!!! Tiedän, että hän ottaa raskaasti tulistumiseni ja riidanhakuisuuteni, mutta olen ollut siinä uskossa että hän osaa nähdä luonteeni " yli" eikä välitä siitä, mutta äsken hän sanoi että se on kerta kaikkiaan hänelle melkein ylivoimaista.



Voisin kuolla, oksettaa :`(

Sivut

Kommentit (105)

Onko tervettä että muutan itseäni vai onko tämä suhde tuhoon tuomittu, jos toinen edes ajattelee eroa? Nyt en enää itsekään osaa arvioida kenen mielipide on lähimpänä totuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

niin pyyda miestasi kertomaan sinulle milta hanesta tuntuu se kun huudat ja haukut. Ja kuuntele todella mita han sanoo ja yrita laittaa itsesi hanen asemaansa.



Olen itse tasainen luonne ja vaikka riitelenkin, en harrasta toisen yletonta haukkumista vaan yritan pysya asiassa. En mitenkaan halua asettaa itseani sun ylapuolelle, kerron vaan milta se tuntuu kun joutuu riitelemaan ihmisen kanssa joka sanoo mita sylki suuhun tuo. Mun mies on nimittain sellainen (vaikka nykyaan kylla tekee parhaansa hillitakseen itseaan). Hanen mielestaan riidellessa voi sanoa ihan mita vaan tarkoittamatta sita, ja se pitaisi heti riidan jalkeen unohtaa. Itse olen sita mielta etta aikuinen ihminen kylla pystyy hallitsemaan sanomisensa, ja etta riidan aikana usein tulee sanotuksia asioita jotka oikeasti ovatkin totta, mutta joita ei normaalioloissa toiselle sanoisi. Muista etta sanottua ei voi ottaa takaisin. Minua todella loukkaa se etta miehen mielesta voi toiselle huutaa ja haukkua ihan mielin maarin, ja sitten minun pitaisi se vaan unohtaa ja antaa anteeksi ilman sen kummempia keskusteluja, ' kun riitahan on jo ohi, enka mina enaa ole vihainen' . Se ei todellakaan minulta onnistu.



Yrita etsia itsellesi terapiaa, tai jotain ' anger management' juttua etta oppisit suuntaamaan aggressiosi johonkin harmittomampaa kuin huutamiseen ja rayhaamiseen.

" Mutta silti minua itkettää se, että miksi en ansaitse rakkautta tällaisenakin kuin olen? Miksi mieheni sitten on minut valinnut, jos olen niin kamala ja kauhea, riippuvainen ja säälittävä? Onhan minussakin hyviä puolia, olen parhaimmillani todella säteilevä ja huumorintajuinen ja muutenkin olen myös miehelleni hyvä. Miksi hän voi jättää minut noin vaan?"



Totta kai olet hyvä ja rakkauden arvoinen tuollaisenakin, ja ansaitset rakkautta, siitä ei ole kysymys. Mieshän on valinnut sinut kumppanikseen. Saattaa olla kyse ihan miehen henkisestä jaksamisesta, tämä tosin ihan tilannettanne tuntematta.



Ex-mieheni oli tietyssä mielessä herkkä ihminen ja riitojemme jälkeen poissa tolaltaan jopa päiviä, kun huusin ja raivosin hänelle, kontrolloin, kuljin perässä, jankutin ja vatvoin asioita tuntikausia. Hän ei vain jaksanut kuluttavaa arkeamme ja ymmärrän sen nykyään ihan hyvin. Jossain vaiheessa luovuin pahasta tavastani ja jätin miehen rauhaan, mutta tilanne lukkiintui, emmekä löytäneet oikein vaihtoehtoistakaan tapaa kommunikoida.



Nykyisen mieheni kanssa tajusin jo hyvin varhain, että hänellä on historiassa samantyyppinen (jopa pahempi!), vaativa, nalkuttava, nakittava, kontrolloiva ja riitelevä nainen, joka ei lopeta ennen kuin on saanut huudettua sen viimeisen sanan. Mies kuvasi minulle eronsa syitä aikanaan suunnilleen tähän tapaan: " jossain vaiheessa tajusin, että minun on päästävä suhteesta pois tai päässäni vain naksahtaisi ja jotain kamalaa voisi tapahtua. En vain olisi kestänyt enempää, olin ihan poikki..."



Siinä vaiheessa havahduin itsekin ja aloin tarkastella hyvin kriittisesti edellisen suhteen käyttäytymismalleja, ja päättäväisesti olen pohtinut niiden syitä ja samalla melko hyvällä menestyksellä päässyt niistä eroon. Nykyisen kanssa edellisen suhteen ongelmia ei ole. Exän kanssa menin niinkin pitkälle, että pyysin (ja sain) exältä anteeksi (vasta-anteeksipyynnön kera :))



Mutta pointtini oli sanoa, että KYLLÄ, olet rakkauden arvoinen. Mutta ihan ensiksi: OLET OMAN RAKKAUTESI ARVOINEN. Minusta tuntuu, ettet rakasta itseäsi tarpeeksi. Kannattaisi kyllä!



Mene ihmeessä terapeutille, kävi tässä miten kävi. Seurakunnilla ja kunnilakin on hyviä työntekijöitä, samoin väestöliitolla (VL:n palvelut toki maksullisia). Pidä huoli itsestäsi, nainen!

Vierailija:

Lainaus:


joskus ihan vaan sen takia, ettei tarvitse olla mun kanssa. Tänään heräsi kahdelta ja nyt no muka taas väsy.. tuntuu, että sen on varmaan tosi paha olla mun kanssa :( ap




Vierailija:

Lainaus:


Keksin myös tuolla ulkona kävellessäni yhden ajatuksen, josta yritän ennen muuta pitää kiinni. Päätin, että tästä lähtien kysyn mieheltäni asioita vain_yhden_kerran. En jankuta, tai väitä vastaan tai tenttaa. Jos kysyn, haluaako hän tulla kanssani saunaan, hyväksyn vastauksen ensimmäisestä kerrasta. En minä kommunikoi lapsen kanssa, tai en itse halua käyttäytyä kuin lapsi. Kysyn kerran, ja hyväksyn hänen ajatuksensa.



Se toimi paremmin kuin olisin voinut arvata. Kommunikointimme helpottui saman tien ja keskusteluihin tuli uusi, ystävällinen ja kunnioittava sävy. Suosittelen teille muillekin " riippujille" . Nyt keskustelumme muistuttaa aikuisten välistä keskustelua, jotain sellaista mitä sen olisi aina pitänytkin olla.




... ja jos ylipäätään haluaa parisuhteen, täytyy ihan varmasti tulla joissakin asioissa vastaan. Uskon, että monet jutuista ovat nimenomaan totuttujen ajatus- ja toimintatapojen muutoksia.



Vai oletko sinä sitä mieltä, että esimerkiksi henkinen väkivalta on ihan oikeutettua parisuhteessa? Eikä tällaisen hankilön tarvitse edes yrittää muuttaa toimintatapojaan?

Kerro kaikki, mitä tunnet ja ajattelet. Häntä voi myös ahdistaa riippuvuutesi ja toisaalta ehkä riippuuvuutesi takia olet niin räjähdysherkkä. Meni syteen tai saveen, niin olisi varmaan yksilö-tai pariterapian paikka. Et voi jatkaa noin. Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista!

Pas*apuhetta.



Älä nyt missään tapauksessa näyttele kylmää.

Jumalauta taas akat. Ei parisuhde ole peliä.

Ne " kylmät" tyypit saavat elää yksinään.



Kerro ukollesi, mitä mieltä oikeasti olet.

Ja yritä perustella. Tunneasioita on välillä melko vaikea rationalisoida mutta yritä.



Sinuna menisin varovasti herättämään, sanoisin että on tosi paha mieli.

Voisit kertoa noista asioista, mistä tässä on puhuttu. Että siis olet oikeasti miettinyt käytöstäsi.

Minulla on oikein hyviä uutisia :D



En koskaan ole hyötynyt av-mammojen vinkeistä kuten eilen ja tänään. En oikein tiedä, kenen vinkit olivat niitä parhaita, mutta menin toden totta itseeni. Mietin ja mietin, kävin kahden tunnin kävelyllä ja mietin, miten tätä elämääni oikein olen elänyt. Mietin riippuvaisuuttani miehestäni ja tein inhottavia havaintoja itsestäni.



Niinpä päätin sen. Minä alan huolehtia ITSESTÄNI, joka tasolla. Lenkiltä tultuani menin saunaan ja ensitöikseni kaunistauduin. Se tuntui todella hyvältä. Sitten siivosin ja olin ihan rauhassa. En painostanut miestäni mihinkään, en kysellyt, tivannut enkä vaatinut keskusteluja. Ihmeellistä, miten tunsin oman itseluottamuksenikin kasvavan, kun olin vaan ihan rauhassa. Tunsin ensimmäistä kertaa kuukausiin, ehkä vuosiin, itseni aikuiseksi. Rauhalliseksi aikuiseksi, joka ei roiku miehessään kiinni.



Ja mitä siitä seurasi. Mies tuli vienosti luokseni ja halusi itse jutella. Sanoi, ettei halua erota minusta. Kerroin, että olen mennyt itseeni ja minusta tuntuu, että on aika ottaa itsestäni vastuun. Ja sanoin, että rakastan häntä. :) Meidän molempien silmät kyyneltyivät, halasimme ja lopulta rakastelimme.



Kiitos, kiitos ja kiitos teille! Nyt aion tehdä sen mitä se vaatii, että tämä hyvä muutos ja järkevä päätös nousta tästä riippuvaisuuden suosta itsenäiseksi ihmiseksi jatkuu :)



T. Onnellinen ap

Nyt siis kokoat itsesi. Näytä miehellesi että osaat olla myös vahva, luulen että sen hän nyt haluaa nähdä. Sitten hän voisi taas luottaa sinuun. Mene hänen luokseen ja kysy voisitteko jutella. Jos hän ei halua, niin sano että voitte jutella myöhemminkin, mutta eikö hänestäkin ole mukavampi että asiat puhutaan selviksi jos ero tulee. Jos hän suostuu juttelemaan, nii pyydä häntä kertomaan ne asiat miksi hän haluaa erota ja miltä hänestä tuntuu teidän yhteinen elämänne. Puhu myös siitä millainen olet ollut häntä kohtaan, tuskin osaat itsekään selittä miksi, sano hänelle ettet tiedä, mutta olet pahoillasi. Yritä ymmärtää miltä hänestä tuntuu ja jos ymmärrät sano se hänelle!

on ollut valaisevaa lukea muiden vastauksia.



Joku minusta sanoi parhaiten, että ap:lle oikeanlainen mies kaappais syliin ja naurais kiukkupussille. Mut eikai kukaan sellaista loputtomiin jaksa?



Ainoa mitä ap voi tehdä on yrittää oppia itsehillintää, mutta mitään pelejä ei minusta kannata lähteä pelaamaan. Jos mies on sellainen et se jää kantamaan kaunaa eikä enää kunnioita tai uskalla luottaa täysillä on ehkä parasta et eroatte, muuten voi olla että olet aina yrittämässä hyvitellä entisiä virheitä.



Ja kannattaa hankkia jotain muutakin mielenkiinnon kohdetta, itselläni on aina jotain ihastuksia joihin menee onneksi vähän siitä tulvasta joka muuten tukehduttaisi miehen.



Voi että kun oltais toistemme vaimoja, ymmärtäisin täysin ;-)

Eli kun riidan tuoksinassa antaa tulla tuutin täydeltä, niin kannattaa muistaa, ettei toinen unohda niitä pahoja sanoja. Että se, minkä on suustaan päästänyt, on lopullista.



Itse elin miehen kanssa, joka löi aina vyön alle, hän löysi aina pahimmat ja loukkaavimmat sanat. No, arvata saattaa, ettei suhde kestänyt kuin kaksi vuotta, vaikka saimme lapsenkin yhdessä.



Vaikka siis on kuinka temperamenttinen, ei kannata ihan mitä tahansa sanoa. Sanoista voi ollat pitkät ja surulliset seuraukset.

ja jään niitä kyllä miettimään. Oli hyvä että nostitte sanan riippuvainen esiin, koska haluaisin itsekin tietää, miksi olen niin riippuvainen miehestäni. Saatan mennä todella pitkälle sen kanssa, monitoroin hänen sanomisiaan ja ilmeitään ja saatan seurata häntä huoneesta toiseen tivaten mitä hän ajattelee jne. Olen varmasti hirviömäinen ja ikääni nähden lapsellinen. On tilanteita, jolloin käyttäydyn kuin lapsi. Haen hänestä isäni korviketta. Toivon huolenpitoa, koskettelua, autokyytiä ja asioideni hoitamista. Siis kyllä, olen riippuvainen.





Mutta silti minua itkettää se, että miksi en ansaitse rakkautta tällaisenakin kuin olen? Miksi mieheni sitten on minut valinnut, jos olen niin kamala ja kauhea, riippuvainen ja säälittävä? Onhan minussakin hyviä puolia, olen parhaimmillani todella säteilevä ja huumorintajuinen ja muutenkin olen myös miehelleni hyvä. Miksi hän voi jättää minut noin vaan? :`( :`( Ei helpota paha olo vieläkään :(

Ilta meni niin, että menin mieheni viereen ja koetin hiljaa herätellä häntä. Hän heräsi, mutta sanoi haluavansa nukkua. Pyysin häntä tunnin kuluttua (siis myöhään illalla) tulemaan viereeni ja hän tuli sitten 15 minuutin kuluttua viereeni. Hän toki näki, että olin silmät auki ja varmaan aika levottoman näköinenkin sängyllä, mutta hän painoi valot kiinni sanomatta mitään. Valvoin ja itkeskelin varmaan tunnin, enkä usko että hänkään ihan nukahti saman tien. Ilta siis meni siinä, ja nyt kun aamullla heräsin ja nousin, hän jäi taas nukkumaan.



Olen vähän levänneempi ja ajatukseni ovat hieman kirkkaammat. Mutta silti sama pelko kalvaa, mitähän tästä oikein tulee ja mitä hän mahtaa ajatella ja sanoa tänään, jos mitään.



Yksi asia mitä yön tunteina mietin. Voisiko hän olla vähän masentunut? Kun aloin kelata taaksepäin hänen käytöstään, niin hän ei ole tahtonut päästä sängystä ylös arkiaamuisin, sen kummemmin kuin viikonloppuisinkaan. Eilen hän on nukkunut kahteen päivällä ja mennyt jo taas iltakahdeksalta sohvalle!! En ole nähnyt hänen hymyilevän pariin viikkoon ainakaan. Hän ei ole tehnyt kotona muuta kuin nukkunut ja katsonut televisiota.



Uskon, että masennus (tai joku semmoinen vastaava) voi kyllä johtua minusta. Mutta kamalaa, miten selkeästi hän on allapäin. Olen kyllä varmaan tosi hirveä ihminen. Vaikka kyllä minäkin parhaani yritän.



ap

Toivon, etä et loukkaannu, mutta myös minulle tuli mieleen, että sinun kannattaisi alkaa rakentaa persoonaasi jonkun ammattilaisen kanssa. Vaikuttaa siltä, että olet aika pahasti rikki ja tarvitset paikkailuun toista ihmistä. Pätevä terapeutti voisi auttaa sinua pääsemään niskan päälle oman tilanteesi kanssa niin, että et enää hajoaisi parisuhteidesi mukana vaan olisit kokonainen omana itsenäsikin.



Se, ettei ole parisuhteessa, ei tarkoita sitä, ettei olisi hyvä, viehättävä ja haluttava. Minulta on vienyt vuosikausia oppia tämä. Aiemmin olin itsekin jossain määrin kaltaisesi, koin olevani riippuvainen puolisostani. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että sellainen on puolisolle liian raskas taakka kannettavaksi, meidän jokaisen on otettava vastuu siitä, että itsekin rakastamme itseämme ja hyväksymme itsemme ihan sellaisenaan, ilman kumppania tai kumppanin kanssa.



Ehkä vielä ei olisi liian myöhäistä, jospa miehesi olisi valmis jatkamaan, jos sinä olisit valmis hieman " itsenäistymään" . Se, että käy teraputilla, ei tarkoita sitä että ihminen on hullu vaan tilanteensa tasalla ja valmis muuttamaan ajattelumallejaan.



Kovasti voimia ja tsemppiä, kävi miten kävi!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat