Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Olen aivan helisemässä 1,5-vuotiaan poikani kanssa. Hän on todella äärettömän vilkas, touhukas, nykyään välillä aggressiivinenkin - oikea pieni tuholainen. Vanhempi veljensäkin oli mielestäni vilkas lapsi, mutta silti kohtuullisen helposti " hallittavissa" oleva.



Mistä te muut, joilla vilkkaita lapsia, saatte voimia heidän kanssaan toimimiseen? Mistä tiesitte lapsenne olevan kuitenkin normaalin vilkas, ettei tällä ollut mitään häiriötä taustalla? Kuinka selvisitte sellaisista perusasioista kuin siisteyskasvatuksesta (poika karkaa ja pissaa pitkin lattioita), syömään ja juomaan opettamisesta (ruuat ja juomat lentävät joka päivä pitkin seiniä meillä), sosiaalisten taitojen opettamisesta (poika repii toisia hiuksista, puree, läpsii) ja saitte vielä kaiken keskellä annettua riittävästi huomiota toisille lapsille sekä hoidettua kotityöt? Missä vaiheessa lapsen voi odottaa rauhoittuvan?



Molempia muksuja on meillä kasvatettu samalla tavalla, tulokset vain ovat nuoremmalla olemattomat. Keskittyäkin poika osaa kyllä, kirjaa voi kuunnella pitkäänkin ja välillä leikkii itsekseenkin, mutta suurin osa ajasta menee siihen, että hän säntäilee edestakaisin ja tuhoaa kaiken tielleen sattuvan, roikkuu minussa ja karjuu tai tekee muuten vain pahojaan.



Välillä tunnen oloni jo niin väsyneeksi ja riittämättömäksi.

Kommentit (16)

Meillä on pikkukeskosena aikanaan syntynyt tyttö, joka on todella vilkas ja " tuholainen" , joskus tuntuu että melkein hallitsematon tapaus.

Vilkkaus ei kuulemma välttämättä johdu keskosuudesta, sanoo kehitystään tarkkaileva neurologi, mieheni on ollut lapsena myös aika vintiö!

Meillä tehoaa (jos tehoaa, aina ei) yksinkertaiset jutut; rutiini eli päiväohjelma on lähes aina täsmälleen samanlainen, sen olen huomannut rauhoittavan tyttöä.

Se, että lapsi tietää etukäteen mitä seuraavaksi tehdään, auttaa häntäkin käyttäytymään rauhallisemmin. Jos jotain yllättävää tapahtuu tai päivärytmi häiriintyy niin voin olla varma että se kostautuu kovalla riehunnalla.

Säännölliset ruoka-ajat, aina potalle ruuan jälkeen jne eli asioiden tapahtuminen tietyssä järjestyksessä on in.

Pottakasvatuksessa olen saanut melkein tukan revittyä päästäni, siihen en oo kekannut vielä mitään ihmekonstia, ainoastaan kärsivällisyys- palautetaan lapsi potalle takaisin jos karkaa. Yhä uudestaan ja uudestaan ilman että se tuntuu rangaistukselta.



Muutoin meillä on käytössä jäähy tai nurkassa seisominen n.3 minuuttia kerrallaan, ja joka kolttosesta puhutaan vielä jälkeenpäin eli " Miksi sinä olit nurkassa? Siksi, että löit äitiä" . Tätä jankataan väsymiseen asti, ja jonkinverran se auttaakin.



Rangaistuksena ja tilanteen rauhoittajana toimii meillä myös jonkun kivan asian tai esineen pois ottaminen, jos pahanteko jatkuu.

Meidän tytöllä on lempparilelu joka lähtee kaappiin jos oikein mahdottomaksi menee- useimmiten tyttö pyytääkin jo anteeksi tai lopettaa jo ennenkuin takavarikko ehtii tapahtua.

Pitää tietää mikä olisi sopivaa " valuuttaa" Sinun lapsellesi!



Keksimme tytölle paljon tekemistä, ja varsinkin liikunnallista sellaista että saa energiaansa purettua, tämän ikäinen ja tällä temperamentilla varustettu lapsi ei nauti kanteleen soitosta:o)

Satujumppaa, luistelua, hyppimistä, lumessa kierimistä, uimista- siinä meidän harrastukset.

Lastenlinnan lääkäritkin suosittelevat toimeliasta päivärytmiä, mitään pyjamapäiviä ei meillä pysty viettämään...

Tsemppiä!

Nenne







Omien lapsien kohdalla olen huomannut että on mahdotonta kasvattaa lapsia samalla tavalla. Ja miksi pitäisi? Miksi pitäisi pitää yhtä kovaa kuria rauhalliselle lapselle kuin villikolle joka joka käänteessä kokeilee rajoja?



Jokainen lapsi on minusta yksilö ja hänelle pitäisi minusta " räätälöidä" omat kasvatusmetodit. Lapsien tarpeet ovat erilaiset.



Meillä parhaiten ovat auttaneet esikoisen villeyteen selkeät ja tiukat rajat. Toisekseen ulkoilu ja liikunta. Esikoinen harrastaa edelleen paljon liikuntaa ja rakastaa metsäretkiä jolloin saa tarpoa raskasta polkua pitkin kivillä kiiveten ja keppejä kanneskellen. :) Tavallisella lenkillä hän kävelee varmasti moninkertaisen määrän itseeni verrattuna.



Sisällä nauttii kylpemisestä. Meillä oli myös pitkään sisällä käytössä ns softballit. Oli alue jossa sai pelata jalkapalloa tai sählyä luvan kanssa. Kiipeilyrenkaat oli myös suositut.



Kyllä se aika tekee sitten tehtävänsä ja lapsi rauhoittuu. Vaatii vain paaaaljon hermoja. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ja kyllähän tämä elämä hänen kanssaan on toisinaan aika vauhdikasta, mutta pärjätään, kun ei oteta pulttia pikkuasioista. On kyllä kolme vuotta täytettyään rauhoittunut aika tavalla. pahinta oli uhmaiässä tuossa 2-2,5 vuoden paikkeilla.



Eniten harmittaa muiden ihmisten suhtautuminen. Tuntuu, että vaikka joudun tekemään pojan kanssa töitä varmaan tuplasti sen, mitä " tavallisen" lapsen kanssa, moni varmasti pitää minua huonona kasvattajana.

Lämii mailalla sählypalloa ja minä olen maalivahti. Se on hänen mielestään tosi hauskaa ja siihen jaksaa keskittyä vaikka kuinka kauan. Muutoin mennään ihan pelkkää kielletystä kiellettyyn...

ensinnäkin aika (ei siis pidä juuttua ajattelemaan, että PITÄISIHÄN lapsen jo tuossa iässä sitä ja tätä..) ja sitten se, että päinvastaisista esimerkeistä huolimatta luottaa lapseen. Olen huomannut, että jos liikaa kyttää ja vahtii, lapsi hermostuu ja alkaa häiriköidä. Annan lapsen tehdä mahdollisimman paljon itse ja puutun vasta kun hän pyytää apua. Nyrkkisääntönä: en tee lapsen puolesta mitään mitä hän itse pystyisi tekemään.



Pottakoulutusta meillä harrastettiin tuloksetta n. vuosi kunnes poika yhtäkkiä 2,5 vuoden iässä oppi itse päivä- ja yökuivaksi ihan hetkessä. Jälkiviisaasti voisi todeta, että koko pottakoulutus taisi olla ihan turhaa, poika oppi kun oli siihen valmis.



Syömiseen on auttanut se, että siitä ei tehdä numeroa. Tarjoan ruokaa viidesti päivässä ja jos poika ei syö, niin sitten ruokaa ei tipu ennen seuraavaa ateriaa. En siis pakota syömään, vaan laitan annoksen eteen ja lapsi saa syödä jos haluaa. Nykyisin syö aika ongelmitta ja ilman tappeluita. Olen huomannut, että monen tuttavaperheen ns. " helpot" lapset, joiden kanssa pöytätavoista on tehty numeroa, saattavat nykyisin olla meidän villikkoa huomattavasti ongelmallisimpia syömistilanteissa, joten ainakin meidän pojalle tämä sallivainen politiikka on toiminut.



Poika on nyt siis kolmivuotias ja ongelmat hänen kanssaan ovat viime aikoina vähentyneet varmaan kymmenesosaan pahimmista päivistä. Nykyisin jopa tottelee toisinaan ja on tosi ihana äidin kulta suurimman osan aikaa. Suurimmat ongelmat on nyt muiden lasten kanssa. Ei oikein osaa leikkiä, vaan riehuu, vie lelut kädestä, tönii jne. Välillä tulee itselle ihan paha olo kun näkee miten poika haluaisi leikkiä muiden kanssa, mutta ei vain pysty eikä osaa. Täytyy toivoa, että ikä korjaa tämänkin.

Se on totta vaikka silloin kun lapsi oli " vilkkaimillaan" , se ei paljoa lohduttanut. Olen samaa mieltä, että omatoimisuuteen kannustaminen ja oma rauha saattavat auttaa, niin kävi meillä. Tyttö nyt 2v9kk ja rauhoittunut paljon, vilkas kyllä vieläkin=)

Koita jaksaa ja käytä mielikuvitusta arjessa!

Parin vuoden päästä tilanne voi olla aivan toinen. Meilläkin pojat tekivät tuossa iässä kaikenlaista (puremisesta ja ympäriinsä pissaamisesta lähtien), mutta kyllä sitä järkeä on tullut kummasti päähän. Olen yrittänyt vain jaksaa komentaa ja keksiä muuta tekemistä. Ulkona ei tule tehtyä niin paljon tuhoa ja siinä tulee purettua ylimääräistä energiaa. Päiväunet myös rauhoittavat noin pientä.



Ei kukaan muille halua kertoa, miten vaikeaa on. Aina vain vakuutellaan, että lapset on niin uskomattoman helppoja. :D

Ihan samat kuviot on meilläkin. Ruuat lentää ja pissat pitkin lattioita, kaikki eteen osuva pitää riipiä lattialle. Jatkuvaa juoksua ja hyppimistä sekä kiipeilyä on elämä. Meillä ei edes osaa keskittyä kirjojen ääreen kuin ehkä minuutiksi, sitten lentää kirjakin kovan kiljaisun saattelemana. Kotityöt teen yleensä öiseen aikaan, pakkohan nekin on hoitaa. Meillä on myös 2 vanhempaa lasta, joista toinen jo koululainen. En ehdi auttaa läksyissä kuin joskus harvoin jos saan isän vahtimaan pientä termiittiä. (usein näin ei tapahdu, sillä isä on tainnut saada mittansa perhe-elämää täyteen ja pysyttelee milloin missäkin kaikin verukkein kunnes saan lapset nukkumaan) Tuntuu että näiden vanhempien lasten lapsuus kärsii aika lailla pienimmän takia ja olen tilanteessa voimaton. Kasvatusperiaatteeni ovat olleet jokaisen kanssa samat, pienin vaan on silti muotoutunut tuollaiseksi hurjapään aluksi. Muut meillä ovat rauhallisia. Neuvolassa olen asiasta puhunut, mutta siellä ei ole huomattu muuta kuin että vilkkautta riittää. Jaksamista sinulle ap toivottelen, ja jos keksit jonkun keinon millä tahtia saa hidastetuksi niin tulehan palstalle kertomaan!

meillä oli vastaavaa, ainakin kuulosti tutulta, ja neuvolan kautta lääkärille, lähete neurologille ja diagnoosiepäilyjä ja terapiat alkoivat.

en halua pelotella, toki voi olla joku ohimenevä vaihekin, mutta viisainta varmaan puhua vaikka neuvolassa ensin. perheneuvolasta saa paljon apua ja keinoja arjen hallintaan!

Villiluonteinen täälläkin ja lelut ei jaksa kiinnostaa. Kaikkein parasta tekemistä olisi kiipeily ja erilaisten sähkölaitteiden räplääminen...



Eli ne ajat kun sisällä ollaan niin mihin teidän puolitoistavuotiaat kuluttaa energiaa?

Minä en ole osannut juuri olla huolissani siitä, että pojalla olisi taustalla joku todellinen ongelma. Syynä on varmaan se, että hän on aina ollut ikäisekseen todella kehittynyt. Oppi kävelemään tosi aikaisin ja puhui puolitoistavuotiaana niin hyvin, että päiväkodissa eivät uskoneet että ikä on tietokoneella oikein. Minusta hän on vain poikkeuksellisen lahjakas lapsi joka siksi tarvitsee tavallista enemmän toimintaa ja virikkeitä ja haluaa yös kokeilla kaikkea ja kyseenalaistaa kaiken raivostuttavuuteen asti.

Minusta lapsen ruokailuun ei pitäisi puuttua. Pienellä lapsella toimii kehon oma näläntunne ihan luonnostaan eikä sitä pitäisi mennä sekoittamaan. Lapsi saattaa kadottaa oman vaisomaisen kyvyn tunnistaa nälkänsä ja sen määränsä.



Karsi kaikki naposteltavat keksit ja muut pois ja anna lapsen syödä aterioilla sen verran kuin hän haluaa. Ei yksikään lapsi ruokapöydän ääreen kuole nälkään, se on varmaa! :)

Meillä nyt on vähän vanhempi jo kuin 1,5v mutta sisällä leikkejä ollaan harrastettu tämmösiä;

Sählyä ja jalkapalloa yhdessä

tyttö auttaa mm. tiskikoneen täytössä ja tyhjennyksessä, jos laitan ruokaa tai yritän niin tyttö tyhjentelee sillä aikaa laatikoita



Muistipeliä jaksaa joskus 10 minuuttia



Tanssimista jonkun lapselle innostavan musiikin tahdissa

Etsikää netistä jotain pikkulapsille kiinnostavia kuvia tai pelejä, mm Teletappi-aiheiset pelit oli meillä pop.

Niitä meidän tyttö jaksoi sylissä istuen seurata ihmeen pitkäänkin.



Ei kaikki vilkkaus tai tuhoaminenkaan ole välttämättä heti joku terapian paikka- ärsyttää kun nykyään ollaan heti laittamassa hoitoon ja järkkäämässä kriisihoitoa jos tapahtuu jotain arkirutiinista vähänkin poikkeavaa.

Jokainen lapsi on yksilö ja omaa omanlaisensa temperamentin.

Toki apua ja ohjausta kannattaa hakea jos on vaikeuksia pärjätä lapsen käytöksen kanssa tai jos se aiheuttaa oikeaa tuhoa.

8 eli Nenne

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat