Seuraa 

Olen -69 kahden lapsen (-00 ja -05) äiti ja mieheni on -67 yhden (-05:) isä. Nyt odottelimme hyvin onnellisina toista yhteistä lastamme, joka tärppäsi noin 5 kuukauden yrittämisen jälkeen viime lokakuussa. Aiempia keskenmenoja minulla ei ole, mitä nyt kerran haamu ja kp 34 rajut kuukautiset eli todennäköisesti oli km, mutten laske sitä siksi.



Raskaudessa erikoista olivat nämä oireet: valtava hiustenlähtö, erittäin isoksi nopeasti kasvanut vatsa ja mahdoton väsymys. Normaalia, entisten raskauksien kaltaista oli hienoinen pahoinvointi, nopeasti pehmenneet paikat ja naksuminen, lisääntyneet selkäkivut (minulla muutenkin), vessassa ramppaaminen ja sitrushedelmien maistuminen. Viikolla 10 alkoi niukka vuoto, soitin viikon kuluttua neuvolaan - samaa mieltä, voi kuulua normaaliin raskauteen. Kun vuotoa oli tullut kaksi viikkoa, meillä oli jo aiemmin varaamamme yksityinen ultra. Oli rv 12+2 ja tiistaiaamu.



Olimme puhuneet positiivisesti, että jospa vuoto ja kasvu johtuisikin mahdollisesta vaikeammasta kaksosraskaudesta, mutta paljon jännitti vuodon takia ennen ultraa. En silti osannut ajatellakaan, ettei alkumme olisi kerrassaan elossa. Ensin ilahduin, että yksi vain näkyi, mutta saman tien tajusin, että liikettä ei ollut ja lääkäri oli hetken hiljaa. Kysyin, onko siellä sydämenlyöntejä ja lääkäri silitteli ja pahoitteli, ettei valitettavasti ollut. Torstaina lääkkeellistä tyhjennystä jatkettiin ja mielelle päivä oli vaikea. Että alulle piti jättää hyvästit niin, sinne se jäi sairaalaan. Kaikki päivät ovat olleet vaikeita. Asia iski ihmisen aika matalaksi: mahdollisessa tulevassa raskaudessa sitä on kai melko varovainen kaikessa ja ei uskalla paljon riemuita ennen kuin on nähnyt kehityksen jatkuvan tuon alkukolmanneksen jälkeen.



Alkumme vastasi viikkoja 9+1, joten se oli ollut kenties kohdussani menehtyneenä kolmisen viikkoa - raskas asia. Kun sitten lukee täältä kokemuksia kaavinnoista, tulehduksista ja tyhjennysten toimimattomuuksista, alkaa pelottaa, miten tämä sujuu. Nyt on mennyt ihan hyvin, ei kipuja, normaalia vuotoa.



Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia tästä. Haluaisin kuulla hyvin sujuneista lääkkeelisistä tyhjennyksitä etenkin keskeytyneessä keskenmenossa. Miltä tuntui, kun sille alulle piti sanoa heiheit - mä olisin halunnut suurin piirtein haudata sen mökin takapihalle koiran viereen :/ Mietitkö alkun sukupuolta? Minä mietin, mutta ei siellä tyhjentyessä ole patologia paikalla - ja sitä paitsi, alulle piti antaa rauha ja kunnioittaa sitä. Oletteko muut miettineet tällaisia kuin minä? Minua vaivaa vielä, mitä lääkäri näki ultrassa, mutta mistä emme siinä järkytyksessä jutelleet. Aionkin soittaa hänelle ensi viikolla, sillä hän sanoikin, että voit soittaa tarvittaessa. Hämärästi on mielessä jokin sana vesipussi, tai niskapussi. Vaivaa mieltä siis se. Kaksi ultrakuvaa on meillä, ihan mukava se. Ja ihanat tyttö ja poika, jotka ovatkin saaneet paljon haleja viime aikoina. Miehen kanssakin suhde on hyvä ja lämmin, voimme hyvin, vaikka pahalta tuntuukin.



ailuk

Kommentit (7)

Pakko oli vastata sinulle kun muistan nimimerkkisi kun vastaist minulle...



Kylläminullakin vain vaihtelee kovasti tuntemukset vieläkin ja odottelen tämän toisen, perättäisen keskenmenon jälkeisiä, ensimmäisiä kuukautisia...



Kyllä minulle ainakin jäi jokin sana tai tunne tai ilme jota sitten jäin pohtimaan...

Minut tutki (ei niin kokenut) lääkäri ja sitten kokeneempi lääkärikin, niin heidän vastaanotoistaan jäi TODELLA erilaiset fiilikset...

Sitä on psyykkisesti NIIN HAAVOILLA ja herkkä silloin, että sitä hakee ja aistii KAIKEN NIIN HERKÄSTI...

Jo se kaikki hormooni ryöppy ja nopeat vaihtelutkin sen aiheuttavat...

Menettäminen, epäonnistuminen,pelko, huoli,suru, suuttumus, turhauma: kaikki nämä tuntemukset+ sata muuta yhdessä päässäsi risteilevät...

Minä kuitenkin psyk.sairaanhoitajana ajattelen, että KAIKKI tuntemukset on hyvä käydä läpi ja mikään ei ole KUMMALLISTA ja hyvä jos on joku jolle niistä puhua ja jakaa ja vielä lisäksi tämä ns.anonyymi kenttäkin.



Voimia sinulle ja onnea uuteen yrittämiseen ja uskoa!



Olen pahoillani kokemastasi, kaikki mikä ei tapa kuitenkin vahvistaa. Itsellä takana kaksi menetystä. Kirjoitan tätä kuitenkin lähinnä siksi, että nuo oireesi pistivät silmään. Eli milloin olet lopettanut imetyksen edelliseltä? Imetys(tai sen lopetus) nimittäin saa usein hiukset tippumaan, ei se ole raskausoire. Ja toinen kysymys: Imetitkö vielä edellistä ollessasi uudestaan raskaana? Imetyshän saa aikaan kohdun supistelua. Synnytyksen jälkeen vauva laitetaan heti rinnalle ->oksitosiinihormonia alkaa erittyä ja sen johdosta kohtu supistua. Tämän vuoksi kai imetystä suositellaan myös jonkinlaisena ehkäisynä. Edellisen lapsen imetys pitäisi lopettaa heti kun alkaa haaveilla perheenlisää.

Käy lukemassa enkelit sivustoa, sieltä löytyy paljon saman kokeneita. Lämmöllä Menier

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

kasautuvat tuolla tavalla teidänkin kestettäväksenne :(



Ihmettelen, miten eri tavoilla näitä keskenmenoja hoidetaan. Että ensimmäinen km meni sinulla yhdellä tabletilla ja toisessa otettiin suun kautta tabletit. Minullakin tuo sama Mifegyne tiistaina ja torstaina hoitaja laittoi kohdunsuulle neljä tablettia, joiden nimeä en muista. Litalgin-kipulääke annettiin. Mutta hyvä kuulla, että lääkkeet ovat toimineet hyvin. Palstaa kun lukee, tulee tietysti vastaan enemmän ongelmatapauksia kuin hyvin menneitä, sillä niistä hyvistä jutuista ei ole niin tarvetta kirjoitella.



Mä näen teidän tilanteen vielä todella lupaavana, varmaan itsekin huomaat sen: ikä ei minun laillani vielä paina, tutkimuksia ei ole vielä tehty - monet iloiset käänteet ovat vielä mahdollisia! Ja jos raskaus kuitenkin lähtee liikkeelle, ei kai tilanne toivoton ole. Vaikken mikään asiantuntija olekaan. Oma tunnelmakin on hyvä: ajatella, eihän sitä ole vasta ollut elämässään raskaanakaan onnistuneesti kuin kahdesti, kuka sitä tietää, jos olisi ollut enempi aatteellinen ihminen ja yrittänyt vauvaa joka vuodelle, niin sitä olisi voinut nähdä jo lukuisia keskenmenoja. Yhden ilonpilkahduksen voi nähdä siinä, että ihmisen biologia on niin viisas, että se katkaisee raskauden etenemisen, jos jotain on vialla. Ja vielä noin aikaisin meilläkin ja teilläkin, joten hyvähän se on. Ja toivotaan, että vika ei ole noissa mainitsemissa asioissa tai olosuhteissa, ja jos on, se voidaan korjata. Toivotaan, että saadaan kaikki raskaudet alkamaan ja jatkumaan!

Otan osaa suruunne. Minä jouduin juuri tekemään tyhjennyksen kotona, enkä halua tehdä niin enää koskaan. Meidän sikiö päätyi omasta vessanpöntöstämme alas :( melkein 12 viikkoisena. Me olimme niskapoimu-ultrassa yksityisellä kun sikiön kuolema todettiin. Sikiö oli ollut joitakin päiviä kuolleena, joten sitä peitti kokonaan niskapoimun kaltainen " vesipussi" . Kuulemma kuoleman jälkeen todennäköisesti tullut.



Yritämme ajatella eteenpäin, vaikka tämän päiväinen maidonnousu rintoihin laittaa surettamaan. Onneksi meilläkin on elävä terve lapsi ja parisuhde kunnossa. Varmaan yritämme vielä uudestaan lasta jos vain tämä menee nyt ohi hyvin ja nopeasti.



Kaikkea hyvää teille!

Otan osaa. Eipä siinä oikein muuta voi, kuin koittaa luottaa seuraavaan yritykseen.



Minulta keskenmenot kyllä veivät raskaanaolemisen ilon, mutta menee se raskaus onneksi välillä myös hyvin, vaikkei itse voisi oikein rentoutua siitä nauttimaan. Minulla oli ennen esikoista kaksi keskenmenoa, ilmeisesti tuulimunaa, rv. 13 (todettiin niskapoimu-ultrassa) ja rv. 10 (alkoi vuodolla). Molemmat kaavittiin, silloin kai yleensä kaavittiin, eikä tyhjennetty lääkkeellä. Mitään syytä ei löytynyt, vaikka käytiin yksityisesti tutkimuksissakin ja julkisella puolella tutkittiin kromosomit.



Se oli hirveän kova paikka meille molemmille. Mietin, voinko kuitenkin kutsua itseäni äidiksi, jos en koskaan saa lasta syliini asti.



Kaavintojen jälkeen lääkäri sanoi, että voi yrittää heti, kun ppää kestää. No, yritettiin, vaikkei tiedetty kestääkö pää ;). ja kolmas kerta sanoi meillä sitten toden. Ja neljäs ja viideskin. Eli kolme lasta on nyt, eikä keskenmenoja sen jälkeen, paitsi yksi myöhäinen kuukautistapaus, jossa epäilen jotain, mutta ei siis todettua.



Jälkimmäiset raskaudet menivät oikein hyvin ekat 3 kk jatkuneesta imetyksestä huolimatta. Nykytiedon mukaanhan imetys ei mitenkään lisää keskenmenoriskiä normaalissa raskaudessa. Imettää voi, jos lääkäri ei ole kieltänyt rakastelua raskauden aikana. Orgasmihan aiheuttaa myös kohdun supistelua ja kohtu supistelee ihan itsellään koko raskauden ajan.



Kovasti voimia!

se, että ne jäähyväiset olivat niin arkisen kamalat. Siellä se alku oli pytyssä ja istuin petillä vieressä miettien, että pakko se on huuhdella ja lähteä itse ulos. Siksikin jo, että sinne haluaa ehkä joku muukin tulla. Pitää vain ajatella, että siinä ei ollut elämää ja se oli enää vain, sairaalan sanoin, raskausmateriaalia.



Hyvä, jos saan hankalimmat jutut täällä kirjoittaa. Miehelle olen kyllä kaikki samat puhunut myös, onneksi puhuminen on yksi meidän suhteen kulmakiviä.



Pelkäsin etukäteen supistuksia ja muita kipuja ja juuri sitä tyhjentymisen hetkeä. Supistuksia ei tuntunut, vain kuukautiskipujen kaltaisia kipuja. Siksi toiminnan vauhti yllätti, yhtäkkiä alku tuli jo pois. Ajattelin myös, että kaikki tulee erikseen, vesi, sikiöpussi lähinnä paloina ja alku, mutta nyt olen hieman epävarma, mitä kaikki oli, kun kirjoitit tuosta vesipussista. Voisitko kertoa tarkemmin vielä. Minä näin selvästi kymmensenttisen pussin täynnä vettä ja siinä alun hahmon heilumassa. Vähän myöhemmin tuli ilmesti istukka, sitten vain vähäisempää vuotoa. Kai se niin oli.



Siis maitoako voi nousta tässäkin tilanteessa? Imetin vielä viime kuussa. Nyt toivon, että raskausoireet lähtisivät pois, etenkin hiusten lähtö. On minulla onneksi, mistä lähteä, mutta silti. Vatsa ei ole pienentynyt yhtään. Mahtaako litistyäkään, kun se on vielä pulskana edellisestä synnytyksestäkin. Yritän kuitenkin kuntoilla pikku hiljaa - ei ole kiva olla näin raskaana olevan näköinen koko ajan, jo toista vuotta siis.



Kaikkea hyvää teillekin!

Itsellä on kokemusta kahdesta lääkkeellisestä tyhjennyksestä, molemmissa oli kysymyksessä sellainen " keskeytynyt keskenmeno" , vaikka itse kutsun niitäkin vain keskenmenoiksi.



Ensimmäinen huomattiin 2.1.2004. Vuotoa tuli vähän, ja ultrassa todettiin sikiö kuolleeksi (rv piti olla 9+6, mutta sikiö vastasi viikkoja 7+ jotain). Otin sairaalassa tabletin (oli ilta) ja pääsin kotiin vuotamaan. Muutaman päivän kuluttua oli vielä sairaalassa käynti. Vuosin n. 5 päivää (ensimmäinen ilta runsaammin, muut kuin normaalia kuukautisia) ja sillä oli homma ohi.

Viime torstaina 4.1.2007 todettiin taas keskeytynyt km, rv olisi pitänyt olla 11+jotain, sikiö vastasi viikkoja 8+jotain, eli oli ollut kuolleena jo hetken aikaa. Mitään vuotoja tms ei ollut, joten en osannut odottaa keskenmenouutista ultrauksessa. Viikonlopuksi en halunnut vuotoja (oli yhdet tärkeät iltapukujuhlat), joten sain mukaani mifegyne-tabletin, jonka otin maanantai-aamuna. Maanantai-iltana alkoi runsaampi vuoto, istuin monta tuntia vessassa, kun libresset eivät ihan riittäneet. Söin myös useamman särkylääkkeen (panadolin), koska en saanut sairaalasta kipulääkettä mukaan. Kun suurin vuoto oli ohi, myös kivut pienenivät. Sen jälkeen vuoto on ollut kuukautisvuodon suuruista, ja tällä hetkellä en vuoda enää juur lainkaan (en siteeseen asti). Keskiviikkona oli aika sairaalassa, sain kaksi suun kautta otettavaa tablettia ja kipulääkettä. Vuoto ei lisääntynyt enää näillä tableteilla, joten pääsin kotiin lääkärin katsottua kohtu. Ja jälkitarkastukseen on aika helmikuun puolivälissä.



Ajatelkaa positiivisesti! Sillä minä yritän pärjätä! Onneksi viikkoja ei ollut vielä tämän enempää. Tämä oli minulle jo kolmas keskenmeno peräkkäin, lapsia ei ole. Yksi keskenmeno oli näiden kahden välissä, syyskuussa 2004, joka alkoi heti runsaalla vuodolla, ja se meni loppuun asti itsekseen, en tarvinnut kaavintaa tai lääkkeitä. Nyt on edessä tutkimukset, verikokeilla selvitellään miehen ja minun kromosomeja sekä veren hyytymistekijöitä. Olen kyllä jo varautunut siihenkin, että jos niistä ei mitään syytä löydykään, niin silti pitää vaan uskaltaa vielä ainakin yksi kerta yrittää jos raskaus menisi loppuun asti ja saisin elävän vauvan itselleni. Tiedän, että jokaisella on niitä heikkoja hetkiä. Itse olen toivonut vauvaa jo monta vuotta, kolme kertaa se on luvattu, mutta samantien otettu pois. Välillä on päiviä ja iltoja, kun mietin " Kuinka jaksaa huominen" . En tiedä syytä miksi kävisin töissä, kun suurin toiveeni eli vauva puuttuu. Ja koska työ ei vastaa lähellekään koulutustani, siinä ei ole mitään haastetta eikä mielenkiintoa. Tällä hetkellä en voi sanoa eläväni päivän kerrallaan, koska odotan vain sitä, että verikokeiden tulokset olisivat valmiit (ensimmäisiä kokeita otetaan vasta helmikuun puolivälissä!), ja kuulisin mahdollisen syyn keskenmenoille. Ja voisimme vihdoinkin yrittää uutta raskautta. Sen tiedän jo varmaksi, että tutkimuksissa kestää niin kauan, että tämän vuoden puolella vauvaa emme syliin saa. Mutta olen ajatellut selvitä! Ihanan serkkuni, äitini, anoppini ja mieheni avulla.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat