Vierailija

Ollut meille niin rakas, auttava, antava ja ihana, välillä rasittava, sanonut hölmäjä,ne jo unodettu, mutta entä kun häntä ei 10-20vuoden päästä enää ole...surenko liian aikaisin?

Kommentit (6)

Tosin ymmärrän sinua, sillä minä aloin jo 25-vuotiaana suremaan ajoittaan taustalla sitä, että jos menetän äitini (nyt 39-v.). Hän on niin hyvä ihminen. Siis hän on sellainen kaikille hyvä, ei ainoastaan perheelleen, vaan työpaikalla ja kaikkialla missä vaan on. Niin monelta taholta olen aina kuullut ihmetyksen sanoja, että miten joku ihminen vaan on sellainen maailmaa rakastava. Menee nyt vähän asian vierestä, mutta jotkut ihmiset vaan jotenkin levittävät hyvää oloa ympärilleen. Hänen huomassaan oli hyvä kasvaa. Me olemme ap varmaan vähän herkkiä ihmisiä, sitähän se äitiys teettää. Herkistää parhaimmillaan kaikkia lähimmäisiä kohtaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Surua voi maistella etukäteen ja myös opetella ohittamaan sen niin että pystyy silti olemaan onnellinen ja tekemään arkiasioita kunnolla ja suunnittelemaan tulevaa. Tiedostaminen antaa tilaisuuden kasvaa ja voimistua.



Olipa mukavaa kohdata täälläkin todellista kauneutta!



Unohda nyt tuollaiset visiot ja nauti tästä hetkestä jonka saat jakaa ihanan anoppisi kanssa. Kaikilla ei sellaista ole. Siis anoppi on minullakin, mutta ei ole kovin miellyttävä ihminen.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat