Vierailija

On niin paha olo, että on pakko itkeä tätä teille :-( Jos vaikka joku osaisi auttaa...



Meille tuli tänään mieheni kanssa hirveä riita koskien lastemme rankaisemista/opettamista kurittamalla. Mieheni oli läpsäissyt 3-vuotiastamme korvalle, koska tämä tuli kesken vauvan syöttämisen huitomaan ja häiritsemään isää ja vauvaa. Poika itki täyttä kurkkua, kun menin makuuhuoneeseen, ja kertoi, että " isi nipisti korvasta" . Kysyin mieheltäni, mitä tapahtui, ja hän myönsi tekonsa, mutta samalla antoi ymmärtää, ettei ollut voinut tehdä muutakaan. Eli ei mielestään tehnyt mitään väärää.



Järkytyin ja suutuin miehelleni todella paljon. Sanoin, ettei mikään ole tyhmempää kuin yrittää lyömällä opettaa lasta olemaan lyömättä. Sanoin, etten missään tapauksessa tule hyväksymään, että minun lapsiani kuritetaan fyysisesti ja etten voi antaa hänen koskaan eikä missään tilanteessa sitä tehdä. Mies siihen sitten tokaisi, että sitten varmaan aiot kasvattaa lapsesi yksin. Ilmoitin, että selvä, tuossa on ovi. Mitäpä tuohon muuta voisi sanoa enää?



Hetken rauhoiteltuani itseäni menin takaisin jatkaakseni keskustelua hiukan rakentavammin, mutta mies ei enää suostunut sanomaan minulle mitään. Leikki nukkuvaa. Puhuin siinä sitten yksinäni. Sanoin, että toivon hänen yrittävän miettiä, että onko hän todella niin heikko, aikuinen mies, ettei pärjää lapsen kanssa ilman väkivaltaa. Kerroin, kuinka pettynyt olen, koska olemme näistä asioista keskustelleet ennenkin ja olen aina luullut hänen olevan kanssani samaa mieltä. Sanoin, että toivon hänen pohtivan, mitä voisi asialle tehdä. Mies ei reagoinut mitenkään.



Olen niin maassa, etten osaa nyt enää tehdä tai sanoa mitään. Tiedän, ettei mieheni ole väkivaltainen tai aggressiivinen. Hän rakastaaa lapsiaan ja on aina pitänyt meistä kaikista hyvää huolta. En minä todellakaan häntä halua pihalle heittää, mutta miten ratkaista tämä asia?



Mieheni oli aikaisemmin sitä mieltä, ettei pienessä kurittamisessa (tukistaminen tms.) ole mitään pahaa, jos sen säästää " ehdottomiin pakkotilanteisiin" . Keskustelimme tästä asiasta ja kerroin hänelle, etten hyväksy mitään tuon suuntaista ja selitin hänelle kaikki mahdolliset syyt ja seuraamukset. Hän ymmärsi perusteluni ja oli kanssani samaa mieltä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että hän vain myötäili perhesovun nimissä eikä ollut tosissaan.



Mitä tehdä? Miten jatkaa keskustelua, joka heti alkuun meni ihan väärään suuntaan? Haluan ratkaista tämän asian, mutta kun tähän ei ole mitään kompromissiratkaisua! Se on joko-tai.

Sivut

Kommentit (30)

kerro miehellesi, että haluat jatkaa keskustelua, mutta tällä kertaa hänen ehdoillaan



anna miehelle puheenvuoro, ja se vaikein, pidä itse suusi kiinni, älä moralisoi, opeta tai nalkuta. Et saa mitään tietoa miehesi tunteista ja ajatuksista, jos puhut omat asiasi hänen päälleen. Nyt ei ole enää kiire minnekään, tilanne on jo ohi, ja sitä on aikaa selvitellä vaikka kuinka kauan.



Ei miehesikään välttämättä saa omia ajatuksiaan heti haltuunsa.



Älä provosoi miestäsi, ettei tule uutta riitaa, kun se keskustelu varmaan olisi aika tärkeää käydä

Ja mihin sen luunapin teho perustuu? Jos se ei satu, niin kipuunhan se ei voi perustua. Jos se taas perustuu siihen, että lapsi tietää, että olette tosissanne, niin eikö sitä tosissaan oloa voisi mitenkään muuten välittää?



Itse otin aika paljon luunappeja rankemmin selkääni lapsena, mutta olin silti täysin mahdoton. Kivun pelko ei siis estänyt ainakaan minua toimimasta haluamallani tavalla, joten vaikea uskoa, että niin vähäinen kipu, mitä luunapista syntyy, sen yhdellekään lapselle tekisi. Minä en vain voi ymmärtää, mitä järkeä luunappien antamisessa tai pienissä tukistamisissa on. Mahdoton uskoa, että niillä olisi mitään tehoa, jota muilla väkivallattomilla konsteilla ei olisi ja kuitenkin niitä käyttäessä astuu sen rajan yli, jossa omaa isoutta ja ylivoimasta fyysistä voimaa käytetään hyväksi lapsen alistamiseksi. Puhumattakaan siitä, että antaa lapselle erinomaisen esimerkin siitä, kuinka pienempiään saa kurmottaa. Ja minua ainakin pelottaisi, että jos antaisin itselleni luvan vähän tukistaa, niin joskus tekisin sen ei niin tyynenä ja rauhallisena ja käyttäisin enemmän voimaa kuin mitä olisin vakaasti harkiten ollut valmis käyttämään.



Harvoin muuten näkee ihmisten antavan niitä luunappeja rauhallisina ja harkiten ja viimeisenä keinona, että lapsi oppisi, että tielle ei saa juosta (ja kuka oikeasti luottaa siihen, että lapsi ei siitä luunapista huolimatta sinne juoksisi), vaan yleensä kyse on siitä, että vanhemmalta paloi pinna ja omaa raivoaan purkaakseen on vain niin helppo tarttua siihen lapsen tukkaan.

Voi olla vaikeaa tossa tilanteessa myöntää tehneensä väärin, joten anna tilanteen rauhoittua, ja palaa sitten myöhemmin keskusteluun. Avaa keskustelu oikein, esim. sanomalla, että haluat asiallisesti keskustella tapahtuneesta ja että voisitte molemmat sanoa mielipiteenne asiasta enää riitelemättä.



Olen itse tukistuksen ja luunapin kannalla, jos tilanne joskus todella sitä vaatii. Itse olen molempia saanut, ja ne ovat lähinnä ärsyttäviä, ei kivuliaita ja opettivat kyllä olemaan riehumatta. Mutta olet oikeassa kun sanoit, että väkivallalla ei voi opettaa väkivallatonta käytöstä!

Olen joutunut luunappia käyttämään ääritilanteissa. Lapset kunnioittavat minua ja minä heitä.

Mutta mullapa ei olekkaan oikeestaan mitään valitettavaa...

Me vanhemmat tosiaan vedämme yhtäköyttä.

väkivaltaiseksi opetettuja. Älkää jatkako ketjua omiin lapsiinne! Minua ei ole kasvatettu väkivallalla, ja koen ajatuksenkin oman lapseni satuttamisesta kamalaksi. Eikä ole mitään ongelmia kasvattaa lasta ilman väkivaltaa, se on ihan höpöpuhetta että luunapit olisi millään lailla tarpeellisia. Ettekö ole katsoneet Supernanny-ohjelmia ja muita? Montako kertaa niissä on saatu todella väkivaltaiset lapset tokenemaan luunapeilla? 0 kertaa. Ette taida edes uskaltaa katsoa niitä ohjelmia...

Kannattaa miettiä tosiaan kohauttaako olkaansa jo ensimmäisen lyönnin kohdalla vai tekeekö vääryydelle jotakin. Minusta oli hyvä että ilmaisit miehellesi missä raja kulkee! Tottakai lapsi on kiinnostunut sisarestaan ja siitä mitä isä hänen kanssaan tekee. Oli erittäin väärin tuo isän teko! Turha paijata miehen päätä, paijaa lapsen. Miehelle tekisi varmaan hyvää jos ottaisi hetkeksi perheeseensä etäisyyttä, menisi vaikka punttisalille mätkimään pussia. Sano miehellesi että sinä tulet aina muistamaan mitä tapahtui ja jos se toistuu...Nosta syyte ja kytkin.



Meillä oli pitkään ihan sama tilanne. Luulen että miehen mielen muutti lopulta se yksinkertainen asia, että fyys. kurittaminen on laissa kielletty. Piste. Mitäs jos jättäisit moraalisaarnat sikeen ja toteaisit vain, että tässä ei kysytä kenekään mielipidettä vaan kuunnellaan Suomen lakia?

ja nyt näytät hänelle ovea, koska kerran läpsäisi lastanne korvalle?



Oletkohan hieman kohtuuton?

Varmaan miehesikin katuu, mutta et todella tee hänen oloaan helpoksi, jos menet hänen viereensä harrastamaan yksinpuhelua, kun hän selvästi itsekin pohtii tapahtunutta mutta ei osaa eikä halua pukea sitä sanoihin.



Ei kaikkia asioita tarvitse ratkaista juuri siten, kuin sinun mallin mukaan ne tulisi ratkaista.



Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat