Tänään puistossa tapahtunutta. OV

Vierailija

Olin tänään lasten kanssa puistossa ja siellä oli pari kauhukakaraa paikalla.

Esikoinen (4v) laski pulkalla mäkeä ja hän kiipesi mäen reunaa ylös ja mäen päällä oli kaksi isompaa lasta (ala-asteikäisiä), jotka laskivat suoraan meidän lapsen päälle. Ja luultavasti ihan tahallaan.

Meidän lapsi sai pahan näköisen, ison mustelman poskeen + leuka, toinen poski ja nenä ovat nyt ruvella, lapsi nimittäin kaatui aika pahan näköisesti. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Itse seison mäen alla ja katsoin lapsen kiipeämistä (seisoin sivussa, en todellakaan siinä keskellä) ja nuo pojat laskivat myös minua päin, vaikka yritin siirtyä, niin nuo ohjasivat sen rattikelkkansa suoraan päin. Itse pyllähdin maahan ja nyt on koko päivän supistellut epäsäännöllisen säännöllisesti, 15-20 minuutin välein, erittäin napakoita supistuksia. Olen raskaana raskausviikoilla 41.

Onneksi kuopus laski pyllymäkeä toisessa mäessä, muuten hänkin olisi luultavasti jäänyt alle.

Pojille tuli aikamoinen kiire lähteä, kun huomasivat mun kiukkuisen katseen. Huusin heidän peräänsä, että voisivat vähän katsoa mihin laskevat. Vastauksena oli ainoastaan keskarin näyttö ja haistattelu perään.

Kommentit (2)

Vierailija

Ja sit kun niille sanoo jotain niin ne näyttää siltä ettei ne tajuis mitään mitä niille sanoo.

Omat poikani ovat 7-, 5- ja 2-vuotiaita ja toivon että osaavat käyttäytyä isompinakin toisia kunnioittaen. Vahinkojahan sattuu, mutta tahallaan ei saa tuollaista tehdä.

Vierailija

Jätin lapset pappan hoiviin ja juoksin perään ja pidin puhuttelun ja kun tulivat pyytämään tytöiltä anteeksi niin annoin sitten olla, muuten oisin kyllä menny perässä kotiin asti ja pitänyt saarnan vanhemmille (näinkin olen muuten tehnyt)



eli tilanne meni näin:



olin 7 ja 1v 10kk ikäisten tyttöjen kanssa mäessä ja siellä oli lisäksi pari ennalta tuntematonta tyttöä (6 ja 9v) laskemassa. sitten tuli tosiaan 4 poikaa kahdella rattikelkalla ja kun isot tytöt laskivat kolmestaan pulkalla niin nämä tulivat rattikelkoilla molemmilta puolilta ja ohjasivat tyttöjen päälle. Pahemmin ei tällä kertaa onneksi käynyt, mutt pojat juoksivat äkkiä nauraen paikalta.



Tyttäreltäni murtui nelivuotiaana käsi lähes samantyylisessä tilanteessa. Tällöin päällelaskijoina 9 -vuotias tyttö ja 11-vuotias poika. Poika katui myöhemmin tekoaan ja tuli tuomaan tyttärelleni nallen ja vieläkin juttelee hänelle kun joskus törmätään, mutta tuo tyttö ei koskaan hävennyt tekoaan ja äitinsäkin sanoi, että oma ongelma että lapseni on niin heikko. Onneksi perheen isä sentään tuli meiltä pyytämään anteeksi.



mutta huhhuh... kyllä varovainen saa olla!!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat